&&,tänään maanantaina, hs, ku,x,x,02-09-96 jkmpp. kolumniJukka Kemppinen
TÄNÄÄN MAANANTAINA
MAAILMA TYNNYRIKSI KÄSITETTYNÄ JA MUITA ESSEITÄ
ERNO PAASILINNAN muistelmateos Tähänastisen elämäni kirjaimet aiheutti minulle mielenvireen, vaikka osasin varoa. Sen parempaa tekstiä kuin kirjan alkujakso en muista tällä kielellä kirjoitetun vuosikymmeneen enkä kahteen.
PÄIVÄKIRJA on hyvä muoto kirjalle, jossa tekstiä rakennetaan omista kokemuksista. Valitettavasti muoto murenee monesti pikkuasioiksi: 02.9.1996. Menin aamulla kylpyhuoneeseen ja totesin peilistä, että minulla on edelleen nököhampaat. Kuka käsittäisi kärsimykseni määrän?
Omelämäkerta puolestaan muuttuu puoliväkisin näköispatsaaksi, jossa ei ole liikettä eikä vapinaa. Paasilinnakaan ei ole välttänyt tätä kaikin kohdin, varsinkaan ei siellä, missä hän on lipsahtanut itsensä ja tuotantonsa tuomariksi. Jotta voisi ottaa itsestään kuvan, kameralle tarvitaan jalusta, ja kun on jalusta, ei ole enää liikkuvuutta.
MONIN KOHDIN Paasilinna on ollut käsittämättömän oikeassa melkein yksin ja ainoana aikana, jolloin oikeassa oleminen ei ollut muotia eikä edes sallittua. Hänellä on syytä ylpeyteen. Hän ei kaikin kohdin peitä sitä, eikä ole syytäkään.
Toisaalta tekee mieli sanoa ilkeästi sanomisen mestarista: kun hän kirjoittaa satiirista, häneltä jää mainitsematta, että satiirikon keskeinen luonteenpiirre on huumorintajun puute. Kaikkein parhaat satiirikot ovat olleet ihmisinä puolivauhkoja tosikkoja. Uskomatonta mutta totta.
Ja huumorintajun puute tekee ihmisestä syvän romantikon, sellaisen kuin Pentti Haanpää, Veikko Huovinen ja Erno Paasilinna.
HAKUTEOS kertoo muun muassa: romantiikan keskeinen pyrkimys on luoda uusia ajattelutapoja ja muotoja. Sen ihmiskäsitykseen kuuluvat mystisyys ja tunteellisuus sekä luonnonläheisyys.
Romantiikka oli kapinaliike, joka halusi romuttaa vanhat arvot ja auktoriteetit, yksilö nostettiin korkeimmaksi auktoriteetiksi ja runoilija (taiteilija) neroksi. Ominaista oli myös pyrkimys sielullisten ilmiöiden korostamiseen ja kiinnostus kansaan, kansanperinteeseen ja historiaan.
HUMORISTIT niin kuin Rabelais ja Kivi eroavat satiirikoisa ja romantikoista siinä, että he pitävät ihmisistä eivätkä pelkää ihmisiä. Hauskuttajat taas useinkin pelkäävät ihmisiä aivan hirveästi, koska he epäilevät, että elleivät he lohko sukkeluuksia taukoamatta, joku antaa heille turpaan.
Suomessa, jossa huumorintaju on kortilla, Kiveä esitetään polemiikkina tai satiirina niin ettei kukaan pääse näkemään, miten lahjakas poika Nummisuutarin Esko on, vaikka hänen isänsä onkin impotentti.
Sääli ihmistä.
PAASILINNAN kirjan loppujakso on yhtä hyvä kuin alku. Siinäkin hän kertoo surustaan ja koettelemuksistaan. Maailma on jälleen tynnyrin muotoinen.
Ihailen ja arvostan tätä kirjailijaa ja hänen kirjojaan. Toisille lukijoille haluan kuitenkin mainita, että vallan, vallankäytön ja sen koneistojen johdonmukaisen jyrkkä kieltäminen on asenne, joka perustunee aivan oikeaan näkemiseen, mutta siinä on vika, se kieltää ja tuomitsee myös elämän. Hulluttelun lisäksi pidän parempana hullutusta, kuten esimerkiksi uskontoa.
Ernolle henkilökohtaisesti, jos satut lukemaan, muistoksi raamatunlause, Psalmi 2, jae 4: "Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa."
= = =
Tänään 16.12.2006:
Minun piti kirjoittaa tänään pari sanaa Huovisesta, mutta sitten katsoin koneestani, olisinko kirjoittanut hänestä joskus Helsingin Sanomiin. Tämä näkyy ilmestyneen viikon - kahden sisällä muistelman julkaisemisesta.
Sitten minulle tuli tarve siirtää sanolehtikirjoitus sellaisenaan blogiin, kun se nyt kerran on kymmenen vuoden takainen.
Vertaan sitten.
Hiukan epäilen arvaavani vertauksen tuloksen.
Tämmöistä synkretiaa.
VastaaPoistaMinä yritin eilen koko päivän tavoittaa toista Paasilinnaa ja suunnittelin kirjoitusta satiirista.
Satiirissa on eräs mukava puoli kirjoittajan kannalta.
Ne ihmiset jotka ymmärtävät sen, tuottavat kirjoittajalle tyydytystä ja ne ihmiset jotka eivät ymmärrä sitä, saavat sen toimimaan.
Eikä sitä koskaan saisi selittää.
Kiitos tästä jälkikolumnista. Se olikin mennyt minulta ohi Hesarissa.
VastaaPoistaPaasilinnan omat muistelmat ovat osoittautuneet hämmästyttävän monipuoliseksi kirjaksi. Sehän pitää sisällään esimerkiksi oivallisen aforistikon kirjoitusoppaan.
Olin tässä menneellä viikolla kuntelemassa, kun Hilja Mörsäri haastatteli Helena Anhavaa tämän kirjoittaman muistelmateoksen "Toimita talosi" pohjalta.
Helena Anhava luki tilaisuudessa kirjeen, jonka Erno Paasilinna oli lähettänyt aikoinaan Anhavan "Sivusta"- kirjan tiimoilta.
En ollut aikaisemmin kuullut tekstiä. Harmi, ettei Anhava ollut lisännyt kirjettä muistelmiinsa. Se oli vaikuttava kirje, loisteliasta tekstiä, kirjallisuutta.
Paasilinnan sanankäyttöä on kyllä ikävä, ja hänen kirjeidensä terävyyden ja huumorin ylellisyyttä.
Paasilinnahan tunnustautui itsekin tosikoksi. Kyllä huumori kuitenkin usein pilkistelee, absoluuttisuuden muurien raoista.
Vallan, vallankäytön ja sen koneistojen johdonmukaisen jyrkkä kieltäminen... ...kieltää ja tuomitsee myös elämän.
VastaaPoistaEnpä tiedä. Kieltämällä käyttää myös valtaa, aluksi oman elämänsä osalta. Jos alue on sellainen, että kieltämisestä sukeutuu kansanliike, vanha valta voi murentua.
Ihmisten valtapelit ovat kaiketi universaaleja - olipa kyse sosialismista, kapitalismista, hiekkalaatikosta tai työyhteisöstä. Substanssi vain vaihtelee.
Ostin tänään Paasilinnan kirjan kirpparilta kahdella eurolla. Piti vain katsoa verkosta mitä siitä on kirjoitettu. Ja jos sitä kehutaan täällä, se on ilman muuta lukemisen arvoinen. // Ördög
VastaaPoista