Vanhuksen hautajaispäivänä

Tälläkin hetkellä
elämän retkellä nyt rukoilkaa!

Aika on ankarin,
aran ja sankarin sortumaan saa.

Loppumme lähenee,
valomme vähenee, kiiruhtakaa

kiittämään Luojaamme,
Herraamme, suojaamme, hallitsijaa.

Keventyy taakka,
taivaasta saakka me saamme sen,

autuuden hyville,
synneille syville rangaistuksen.

Jerusalem leveä,
tunto on keveä, oikea enne.

Laulakaa Herrasta,
tästäkin kerrasta kiitoksenne.

Sielujen lepo on
syvä ja suunnaton, ylistä maa

Luojaa kuin tähteä.
On hetki lähteä päin kuolemaa.

Siion on suunnaton.
Sielun ravinto on kuin hunajaa.

Jumalan hallitus on
linna, vallitus, taivas ja maa

yhteistä untamme.
Nyt valtakuntamme on kultainen.

Jerusalem uskalla
nähdä, ja tuskalla tavoitat sen.

Siellä et tuomitse,
et enää rankaise, saat huomenen.

Toisin on taivaassa
kuin täällä kai, maassa rikkomusten.

Elämän melskeisen
keskellä unohda en,että se tie

kuoleman tuomisen
ja taivaan huomisen reittiä vie.

Poissa on ahdinko.
Lepäänkö, vahdinko, unohdan sen

kun katson taivasta,
kun pääsen vaivasta kilvoituksen.

- - -

Hora novisissima, tempora pessima sunt, vigilemus.
Ecce minaciter imminet arbiter ille supremus:

Imminet, imminet, ut mala terminet, aequa coronet.
Recta remuneret, anxia liberet, aethera donet,

Auferat aspera duraque pondera mentis onustae,
Sobria muniat, improba puniat, utraque juste.

Urbis Syon aurea, patria lactea, cive decora,
Omne cor obruis, omnibus obstruis et cor et ora.

Nescio, nescio quae jubilatio, lux tibi qualis,
Quam socialia gaudia, gloria quam specialis.

Laude studens ea tollere, mens mea victa fatiscit:
O bona gloria, vincor, in omnia laus tua vicit.

Sunt ibi pascua mitibus afflua, praesita sanctis;
Regis ibi tronus, agminis et sonus est epulantis.

Gens duce splendida, concio candida vestibus albis;
Sunt sine fletibus in Syon aedibus, aedibus almis.

Sunt sine crimine, sunt sine turbine, sunt sine lite
In Syon acribus aeditoribus Israelitae.

Pax ibi florida, pascua vivida, viva medulla;
nulla modestia, nulla tragoedia, lacrima nulla.

O sacra potio, sacra refectio, pax animarum;
O pius, o bonus, o placidus sonus, hymnus earum.

Sufficiens cibus est Deus omnibus ipse redemptis;
Plena refectio, propria visio cunctipotentis:

Ejus habent saris, his tamen est sitis ejus anhela,
Absque doloribus, absque laboribus, absque querela.

Bernard Clunyläinen (floruit 1140)
Suom. Jukka Kemppinen

(Julkaistu kirjassa Äkkisyvä ja tässä suomeksi blogissa yli vuosi sitten)



Kerran vihan päivä koittaa,
jolloin pasuunalla soittaa Herra,
joka kaiken voittaa.

Silloin tulee tuska suurin.
Herra luona itkumuurin
tutkii synnit syin ja juurin.

Enkeli kun pasuunalla
kutsuu kaikki mullan alla
maanneet esiin pauhinalla,

luonto katsoo kauhuissansa
kuinka kaikki kuollut kansa
nousee eteen tutkijansa.

Silloin poistun elämästä
punehtuen häpeästä.
Pyydän, päästä, Kristus tästä.

Minun takiani elit,
ristin alla ponnistelit.

Ihminen on pelkkää tuhkaa,
mutta rangaistuksen uhkaa

ei vie kuolema, ei hauta
ellei Kristus auta.


Muunnelma ja lyhennelmä Dies Irae -hymnistä,
jonka teki Tuomas Celanolainen (1200-1255)

1 Dies iræ! dies illa
Solvet sæclum in favilla
Teste David cum Sibylla!

2 Quantus tremor est futurus,
quando judex est venturus,
cuncta stricte discussurus!

3 Tuba mirum spargens sonum
per sepulcra regionum,
coget omnes ante thronum.

4 Mors stupebit et natura,
cum resurget creatura,
judicanti responsura.

5 Liber scriptus proferetur,
in quo totum continetur,
unde mundus judicetur.

6 Judex ergo cum sedebit,
quidquid latet apparebit:
nil inultum remanebit.

7 Quid sum miser tunc dicturus?
Quem patronum rogaturus,
cum vix justus sit securus?

8 Rex tremendæ majestatis,
qui salvandos salvas gratis,
salva me, fons pietatis.

9 Recordare, Jesu pie,
quod sum causa tuæ viæ:
ne me perdas illa die.

10 Quærens me, sedisti lassus:
redemisti Crucem passus:
tantus labor non sit cassus.

11 Juste judex ultionis,
donum fac remissionis
ante diem rationis.

12 Ingemisco, tamquam reus:
culpa rubet vultus meus:
supplicanti parce, Deus.

13 Qui Mariam absolvisti,
et latronem exaudisti,
mihi quoque spem dedisti.

14 Preces meæ non sunt dignæ:
sed tu bonus fac benigne,
ne perenni cremer igne.

15 Inter oves locum præsta,
et ab hædis me sequestra,
statuens in parte dextra.

16 Confutatis maledictis,
flammis acribus addictis:
voca me cum benedictis.

17 Oro supplex et acclinis,
cor contritum quasi cinis:
gere curam mei finis.