Rangaistus julkisuutena

Luin aamulla lehdestä arviot kahdesta mediavaltaa koskevasta uutuuskirjasta, Esko Salminen, Mediavallan aika ja Pernaa ym. Poliitikot taistelevat - media kertoo.

Viime päivinä on keskustelussa pyörinyt myös se ajatus, joka otettiin ehkä ensimmäistä kertaa tuomioistuimen ratkaisun perusteluihin Juhantalon valtakunnanoikeus-jutussa - suuri julkisuus on ollut osa rangaistusta ja otetaan siksi huomioon rangaistusta mitattaessa. Nykyisin tähän vedotaan ja viitataan jatkuvasti. Porvoon kirkon polttajan rangaistukseen tämä ei vaikuttanut mutta hänen apunaan toimineiden kyllä.

Unohdan helposti itsekin nykyisessä professorin ja bloggerin roolissani, että olen jakanut rangaistuksia virallisesti hyvin monta vuotta ja tutkinut ja pohtinut rankaisemisen mieltä kauan.

Niinpä en enää tiedä, miksi rangaistaan. Myönnän, että on rangaistava.

Kirkkoisistä yksi sanoi rangaistavan, koska on rikottu (quia peccatum est) ja toinen väitti vastaan, että ei kun siksi, ettei enempää rikottaisi (ut ne peccetur).

Monet nykyiset rangaistusteoria ja hakuteosten määritelmät ovat yhdistelmiä näistä kahdesta periaatteesta, jotka eivät todellakaan ole toisensa pois sulkevia.

Epävirallinen rangaistus on tavallinen ja usein kova. Usein se on myös kontrolloimaton ja sellainen ettei siitä voi valittaa. Joskus se ei perustu lainkaan tosiasioihin eikä yhteisön tarpeisiin.

Esimerkki: koulukiusaaminen - lasta vieroksutaan, syrjitään, häpäistään ja lyödään, koska hän on lihava tai nössön näköinen.

Tämä asia kuuluu rankaisemisen ongelmien piiriin, koska asialla on yhteisö. Tietysti melkein kaikki väkivaltamiehet ja -naiset hakevat oikeutuksia tihutöilleen. "Se on sen oma vika, ketä kuolee", kiteytti muuan murhasta tuomittu.

Median käsitteellinen ongelma näkyy sen nimestä. Puhe on välineestä, kuten sanassa "tiedotusväline". Sanomalehti oli ongelmaton, kun se oli puolueen lehti, joka pyrki esimerkiksi veriseen vallankumoukseen tai sitten sellaisen estämiseen.

Sähköinen media oli ongelmaton, kun se oli valtion väline, kuten Oy Yleisradio Ab - kaiken kaikkiaankin lähempänä koululaitosta kuin kaupallisuutta.

Nyt julkisuuden rakennemuutos (Habermas) on tapahtunut tosiasia ja esimerkiksi ihmisten rankaiseminen ja likkeyritysten vahingoittaminen julkisuudella on jopa helpompaa ja tehokkaampaa kuin tuomioistuinmenettely.

Vanha yhteiskunnallinen oppi piti pakkovallan käyttämistä valtion yksinoikeutena. Pakkovallan (tai väkivaltakoneiston) osia olivat armeija, poliisi ja tuomioistuimet.

Idea on suoraan sanoen toiminut ja osoittautunut hyväksi.

Nyt jokin osa pakkovallasta eli rankaiseminen on luistanut sellaisille toimijoille, jotka ovat itse kontrollin tavoittamattomissa ja joiden omaa toimintaa ohjaa lähinnä rahan tavoittelu.

Tämä on suuri ongelma. En tiedä siihen ratkaisuja.

Korkeintaa mieleen tulee homeopaattinen ohje (similis similia curabuntur) - media voisi valvoa medialla.

Siksi kiinnittäisin suuria toiveita mm. Internetiin ja näkisin jopa blogit eräänlaisina esiasteina siitä, mikä kenties tuleva on.

(Kirjoitin tämän pätkinä hoitaen kerrankin virkaani Lappeenrannassa ja niinpä sitaatit ovat tavanomaistakin epäluotettavampia.)