Julkisuus rangaistuksena

Helsingin Sanomissa eilen kirjoitettiin sunnuntaisivuilla, miten julkisuus ei saa olla osa rangaistusta.

Kirjoitus oli pintapuolinen raapaisu.

Antti Herlin ei ole polttanut kirkkoa. Pikemminkin päin vastoin.

Keskustelimme hetki sitten asiasta, jossa olin ollut mukana paljonkin.

Taannoi Helsingin Sanomat julkaisi Herlinistä varsin näyttävän kuvan ja uutisen. Puhe oli epäillystä törkeästä sisäpiiririkoksesta. Sellainen on hyvin vakava rikos.

Toistaiseksi on tietymätöntä, miten Rahoitustarkastuksen ja Keskusrikospoliisin tiedot olivat päätyneet Helsingin Sanomiin. Myös sitä voisi kysyä lähinnä Janne Virkkuselta, millaiseen harkintaan noiden tietojen julkaiseminen perustui.

Rikosepäily oli jokseenkin mieletön. Lopputulos tutkinnasta oli, että syyttäjän mielestä asiassa ei ollut ilmennyt sellaista, joka antaisi aiheen syytteen nostamiseen.

Yksinkertaistettu selitys: Antti H:n, joka omistaa erittäin suuren enemmistön Kone Oyj:n osakkeista, epäiltiin aiheuttaneen Kone Oyj:lle vahinkoa.

Ajatus on erikoinen.

Nyt odotetaan, saadaanko rahoitustarkastuksen toimintatapoihin järkeä ja järjestystä. Ongelmallisia virastoja ovat myös vakuutustarkastus ja asuntorahoitus.

Taustalla on poliisi eli sisäasiainministeriö ja muun muassa Liikkuvan poliisin yhteydessä esillä olleet resurssiongelmat. Joku sivullinen nimittäin voisi saada käsityksen, että resursseja ei jaeta järkevästi.

Tällainen ajatus voisi juolahtaa mieleen kaikkien mainittujen organisaatioiden kohdalla.

Mutta iso kysymys on julkisuus tuomiona. En tietenkään epäile, että kukaan kantaisi huolta rikkaan miehen maineesta tai edes yhtiöstä, joka elää myös maineellaan ja on Suomen todella suuria työnantajia.

Tuossa tapauksessa ei näet ole kysymys julkisuudesta tuomiona rikosasian yhteydessä, vaan julkisuudesta tuomiona keskeneräisen rikostutkinnan yhteydessä.

Ellei media ota asiaa miettiäkseen, saamme lisää tällaisia juttuja. Herlin pystyy pitämään puoliaan, joku toinen ei.

Mieleni on jäänyt kirvelemään mm. verohallituksen vuosien takaisten juttujen takia - ihminen ja virasto sidottiin paaluun syljettäväksi syistä, jotka osoittautuivat perusteettomiksi.

Kun nyt tässä tänään puheena olevassa tapauksessa kysymyksessä on sisäpiirintieto eli sellainen rikosoikeudellisesti säännelty tieto, joka voi vaikuttaa esimerkiksi yhtiön pörssikursseihin, media on vakavuudeltaan aivan uudenlaisessa tilanteessa.

Tilanne ei vaikuta valoisalta. Se tieto uppoaa lukijoihin, että kuvan esittämä tyyppi on nyt epäiltynä... jostain. Se tieto ei saavuta lukijoita, että ei vainkaan, ei niihin epäilyihin ollutkaan aihetta.

Tämä kirjoitus perustuu keskusteluun ja päätökseen, jonka tein Antti Herlinin kanssa puhelimessa tänään aamun kahdeksan uutisten aikaan.

Kiinnitän lukijoiden huomion viestinnän maailman muuttumiseen. Olimme nopeasti yhtä mieltä siitä, että tiedote STT:lle, kirjoitus Helsingin Sanomiin tai haastattelu sopivaan talouslehteen ovat tässä tilanteessa kaikki huonompia vaihtoehtoja kuin tämä - edelleenkin Kemppisen eikä esimerkiksi Koneen blogi.

Kuvan kartano on ainoa näkemäni käytännössä kaksikerroksinen talo, jossa on hissi...