Risto Ryti ja Paavo Nurmi

Historiantutkijat ovat saaneet ansaitsematonta mainetta, koska menneisyyden vääristelyssä ovat ahkeroineet myös muut tahot.

Nykyaika on kiinnostava aika. Meillä oli kahdesta kivestä hakattu tasavalta, punainen ja musta. Olemme me edelleen vallitsevan mielipiteen maa. Täällä on keskimäärin yksi puheenaihe kerrallaan, esimerkiksi jonkun tissit, toisen ylinopeussakko tai kolmannen salarakas.

Vaikeat ja vakavat asiat, jotka vaikuttavat suoraan ihmisten vointiin, sivuutetaan perinteisin puhein, joiden käsittäminen on vaikeaa.

Tämä on outoa, kun meillä on kuitenkin uutisia ja ajankohtaisohjelmia ja ne ovat sinänsä korkeatasoisia. CNN:n tai jopa The New York Timesin kanssa ajautuu äkkiä itsetuhoisiin ajatuksiin.

Liitin työsuunnitelmieni luetteloon julkaisun nro 82a, "Epäonnistuneiden ihmisten elämäkertoja". Luen jatkuvasti ihmisistä, jotka ovat ainakin omasta mielestään onnistuneita ja ihailtavia, ja mietin, missä ne kaikki muut ovat.

Mahdollisesti kirjoitan lisää tekstejä ja tuotan Spoon Riverin plagiaatin, jollaista olen kaavaillut ja kirjoitellut kauan.

Risto Ryti ja Paavo Nurmi olivat harvinaisiin saavutuksiin yltäneitä henkilöitä ja molemmat älyn, hillinnän ja kurin ihmeitä. He olivat lisäksi ystävyksiä. Paavo Nurmi oli käsitykseni mukaan hullu. Hänen välinpitämättömyytensä toisista ihmisistä murtui vain kun tuli tilaisuus vahingoittaa muita. Kilpailijana hän nautti ehkä enemmän toisten häviämisestä kuin voittamisesta. Vanhemmilla päivillään hän muuttui yhä selvemmin vainoharhaiseksi ja viimeisinä aikoinaan hän lienee ollut varma lääkäreiden salaliitosta.

Ryti oli erään henkilöhistorian mukaan niin epämusikaalinen, ettei hän millään erottanut Porilaisten marssia Maamme-laulusta. Erikoista. Hän oli kuitenkin käynyt Porin lyseon. Mutta adjutantit vinkkasivat vähän samaan tapaan kuin sotien jälkeen puolustusministeri Emil Skogilla, jota eversti nyki shaketin liepeistä, jotta ministeri osasi kääntyä ja katsoa oikein. Skogilla kuitenkin oli sotilastausta, punakaartista. Hän oli sivumennen sanoen hyvä ministeri ja erinomainen poliitikko ja on jäänyt suotta Tannerin ja muutamien omien erehdystensä varjoon.

En ymmärrä Rytin Ribbentrop-sopimusta. Kun tietää, kuinka paljon Saksalla oli armeijaa Narvan rintamalla, jossa taisteltiin lokakuun alkuun 1944, mitään sopimusta ei tarvittu, koska Saksalla ei kertakaikkiaan ollut varaa olla auttamatta Suomea juhannuksena 1944. Silloin oli suorastaan todennäköistä, että puna-armeija olisi kohta Saksan armeijan selässä, äkkiä ylitetyn Suomenlahden rannassa Virolahdella ja Kotkassa.

Mutta Saksan ulkoministeriö, Hitlerin päämaja, sotilasjohto ja salainen poliisi eivät olleet puheväleissä keskenään. Saksa oli ystävänsä Itävallan kanssa se maa, joka kehitti oopperaa ja operettia, ja suomalaisten oli ehkä ajoittain vaikea käsittää, mikä oli näytöskappaleen henki.

Joka tapauksessa Ribbentrop-sopimuksen juridisen kikan kehitti tiettävästi myöhempi kansainvälisen oikeuden professori Erik Castrén. Joka tapauksessa Turussa oli Martti V. Terän junailujen ansiosta muun muassa panssarnyrkkejä ja kauhuja paikat väärällään maaliskuussa 1944, mutta rintamajoukot eivät olleet niistä kuulleetkaan suurhyökkäyksen alkaessa. Ne olivat sotasalaisuuksia.

En nyt ilkeä liittää suurten mytologisten hahmojen Rytin ja Paavo Nurmen rinnalle Mannerheimia, koska kaikki tietävät, että Mannerheim oli mainio sotapäällikkö, ja siksi kukaan ei ole oikein ottanut selvää siitä, onko tämä totta.

En mene liioin tänään Päämaja-mytologiaan, joka on keskeisesti sotilaallisista asioista tietämättömän ja vihaiseksi tunnetun Ilmari Turjan muodostelema. Kenraali Airo oli päämajan aivot. Sen tietävät kaikki. Mutta ilmenikö tämä koskaan millään tavoin? Sitä en tiedä. Sen kumminkin olen pannut merkille, että ensimmäisen luokan Mannerheim-ristin sai marsalkan lisäksi vain Heinrichs, luultavasti etevin kenraalimme, jota kollegat pitivät vähälahjaisena tai joka tapauksessa aivottomana myötäilijänä. Kollegoista ainoa, joka osoitti olevansa toista mieltä, oli J. Stalin.

Rinnastin tähän Rytin ja Paavo Nurmen, koska yleisesti ei ole tiedossa, että Nurmella oli vain kolme ystävää, estejuoksija Toivo Loukola, josta ei ollut väittämään vastaan tai paljon väittämäänkään, Ville Ritola, ja - Risto Ryti. Kekkkonen ja Tahko Pihkala eivät missään tapauksessa kuuluneet tähän luetteloon.

Nurmen rikastumisprojekti heilahti lähinnä urheilujohtajien eli Kekkosen ja Pihkalan aitosuomalaisuusprovokaatioiden matkaansaattamaan ammattilaisuusskandaaliin. Ruotsalaisten epäilyhän oli täysin oikea, koska Nurmi oli informaatioteollisuuden edelläkävijä ja uranuurtaja. Hänen Amerikan kiertueensa oli loistava liiketoimi.

Pääomia kartuttaessaan ja suorissa pankkiasioissa Nurmi sai ohjeita ja vihjeitä Rytiltä, joka Suomen Pankin johtajana oli tietysti paras mahdollinen oppimestari.

Onneksi Haavikko on vähentänyt tahtia merkittävästi ja Mane Saarella on muita kiireitä. Rytin ja Nurmen muutamasta tapaamisesta saisi nimittäin rajun näytelmän suoraan kirjoittamalla. Arvaan että Paasikivi, jonka jäljiltä ei juuri löydy Rytiin kohdistuneita moitteita, joutui aina kasvavan vitutuksen valtaan Rytin seurassa. Lisäksi Paasikivi oli pantu kävelemään KOP:stä jo 30-luvulla, koska hän oli rikastunut aivan liikaa, kun taas Ryti oli pankkimies vallan huipulla ja merkittävien kansainvälisten finanssipiirien suuresti arvostama henkilö.

Rytin kylmäverisyyttä kuvaa hienosti hänen uransa alku. Pitää paikkansa, että vaikka hän oli lainopin opiskelijana niin etevä, että siinä olivat professoritkin äimän käkinä, hän ei tuntenut vähintäkään mielenkiintoa niin sanottua oikeustiedettä kohtaan, vaan ryhtyi vähän yli 20-vuotiaana asianajajaksi ja otti partnerikseen etevän professori Julian Serlachiuksen tyhmemmän veljen. Asianajotoimisto Serlachius & Ryti on muuten nimenä edelleen olemassa. Näissä toimissa Ryti menestyi häikäisevästi, vaikka parhaat käytännön juristimme istuivat Viipurissa ja osa Pietarissa eli ulkomaankaupan äärellä.

Asiakashankinnassa Ryti keskittyi varmavaistoisiin miehiin. Viipurin suuruudet, kuten jo 1913 kuollut Juho Lallukka olivat paikallisten juristien hoteissa, mutta Ryti löysi asiakkaakseen naantalilaisen Alfred Kordelinin.

Itse juristina ja asianajajien sukulaisena mietin silmät vettyen, miten mainio sauma oli ennen vapaussotaa puolittain tapaturmaisessa kahakassa ammutun Kordelinin kuolinpesän selvittäminen ja säätiön perustaminen. Rytihän tarvitsi tilanteessa Paavo Nurmen kykyjä, koska hän joutui rouvansa Gerdan kanssa ottamaan ritolat, kun suomalaisten sällien täydentämät matruusit ajattelivat ampua koko porukan. Mutta kyllä se onnistui. Rytillä oli koulutodistuksessaan kymppi myös voimistelusta.