Godowsky, edelleen

Kuten sanottu, Leopold Godowsky ja Josef Hofmann olivat molemmat pianisteina poissa pelistä 1938 ja heidän äänitystensä piti olla kateissa tai kuuntelukelvottomia. Silti niitä on ilmaantunut ainakin ainekseksi. Liszin ja Anton Rubinsteinin ja siten myös Chopinin henkilökohtainen vaikutus välittyi heissä.

Abram Chasins, jonka ainutlaatuisen kirjan 'Speaking of Pianists' omistan ja olen jopa skannannut, muistelee New Yorkin iltoja, jolloin herrat soittivat ja kuulijat, esimerkiksi Rahmaninoff, Horowitz ja joskus myös Arthur Rubinstein, poistuivat paikalta hiljaisina poikina kuultuaan todellisia mestareita.

Godowskyn vaikeutetut versiot Chopinin etydeistä ovat ollee myynnissä uskomattoman Marc-André Hamelinin uusina esityksinä jokusen vuoden. Tässä on nyt Godowskyn oma Passacaglia ja lisäksi pianosonaatti. Toisin sanoen kirjallisuudessa kuiskittu kappale, joka oli Horowitzille teknisesti liian vaikea, on levytetty ja kuunneltavissa.

Ehkä Horowitz-juttu on epäperäinen, mutta tarinan mukaan hän siis harjoitteli tätä teosta konserttiohjelmistoonsa ja heitti kesken, koska kappale on mahdoton soittaa, paitsi jos soittajalla on kuusi kättä kuin intialaisella jumalalla.

Täysin yllättäen teos on hyvää musiikkia ja raikas ja ihastuttava. Se koostuu variaatioista Schubertin Keskeneräisen sinfonian alusta ja sen päättä hieno fuuga. Kuuleman perusteella en osaa sanoa mitään varmaa sen vaikeudesta, paitsi että kilinää ja kolinaa on paljon vähemmän kuin kuulisi. Samoin siinä on vähän etenkin Liszin omista parafraaseista tuttua orkesterin jäljittelyä. Sitä vastoin useaa ääntä kuljetetaan vähän väliä samanaikaisesti yli kymmenellä sormella, vaikka perinteisen polyfonian neljä tuntuu melkein aina myös kuulijalle haasteelta. On kuunneltava ääniä samanaikaisesti sekä yhdessä että erikseen.

Teoksessa tuntuu olevan kohtia, joissa eri puolilla koskettimistoa tapahtuu samanaikaisesti kuusikintoista eri asiaa. Kun nämä asiat ovat merkityksellisiä ja painokkaita, voi olla totta, että tämä ylittää ihmisen (melkein kaikkien ihmisten) henkiset mahdollisuudet ja älylliset rajat.

Kalvas, harhaileva ja alaston sielu kun olen (animula vagula, blandula... pallidula, rigida, nudula), minulla on kiusaus suhtautua musiikkiin suurena kiinalaisena tietosanakirjana, joka sisältää ihmisen mielen kaikki häivähdykset ja siis myös ne tunteet, joiden olemassaoloa ei arvaa ennen kuin ne joutuu tunnistamaan.

Tällaisia täydellisiä repositorioita ovat Beethovenin pianosonaatit ja niitä vaikeammin lähestyttävät Mozartin sonaatit ja luonnollisesti etäisimmän vuoren luoksepääsemättömimmällä huipulla Bachin soolosellosonaatit. (En osaa kuulla Bachin sooloviululle kirjoittamien teosten itsenäisen ja opetuksellisen aineksen eroa, jota ei ehkä ole olemassa.)

Levymerkki on Hyperion.

On haettava seuraavaksi esiin Webernin Passacaglia.

Tuo pianisti, Hamelin, on kanadalainen ja hyvittää aivoperäisen maanmiehensä Glenn Gouldin tihutöitä pianomusiikin alueella.

"Hamelin" on ranskaa. Saksaksi sen kaupungin nimi on Hameln, tunnettu siis tarinan pillipiiparista, joka sai salaperäisesti tanssahtelemaan.