Tämän kuvan on ottanut velivainajani. Se on Aunusta kymmenkunta vuotta sitten.
Isällä on joitakin kymmeniä loisteliaita kuvia Vitelestä, Alavoisista, Nurmoilasta ja Syvärin luostarista 1942-1943.
Katson, tänään, eilen, viime viikolla, television itseään häpeileviä pikku filmidokumentteja pistäytymisistä Karjalan kannaksella ja etäämmällä.
Olin täysin tohkeissani Pähkinälinnan (Slisselburg) ja Vanhan Laatokan (Staraja Ladoga) näkymistä ja rakennuksista - en ollut ennen nähnyt.
Laatokkaa ajatellen Juha Taskisen kirja "Laatokan seitsemän merta" oli aikoinaan silmien avaaja ja aikamoinen suoritus ja saavutus sukeltavalta valokuvaajalta, joka taisi oppia puhumaan "hyljettä" sukellellessaan harmaaturkkien parvissa.
Sitten ovat nämä paikallishistoriat ja kartat; eräin kohdin tunnen jokaisen puhelinpylvään vuoden 1938 tiedoin.
Sille seudulle en tunne minkäänlaista vetoa. Pelkään ruumiillisen ja henkisen terveyteni puolesta. Kumpi tahansa tai molemmat saattavat pettää. Jälkimmäistä pelkään enemmän.
Räisälän hovi ja pappila lahoavat vuotavin katoin, nuorisoseuran talo on sokea sisään lyödyin silmin, vanhojen valokuvien huivipäiden ja saapasjalkojen paikalla leijuu reaalisosialismin jälkeensä jättämä tyhjyys ja autius.
Tämän hetken keskustelussa Suomen ympäristöarvoja korostetaan aiheellisesti ja ansiokkaasti, hetkittäin myös liioitellen. Enimmät ihmiset ymmärtävät, että olemme osa metsää ja että hyvinvointimme edellyttää toisten ihmisten ja toisten eliöiden hyvinvointia.
Eikö kaksi asiaa olisi nähtävä yhteydessä toisiinsa: ympäristöä eli maapalloa ajatellen neuvostojärjestelmä oli pahin isku, joka on kohdannut maapalloa sitten Jukatanin meterorin eli viimeisten 500 miljoonan vuoden aikana.
Luultavasti se oli samalla rajuin isku ihmisten yhteisöllisyyttä vastaan viimeksi kuluneiden 10 000 vuoden aikana.
Hitlerin hirmukausi oli sittenkin aika lyhyt, oikeastaan 1938-1945, vaikka natsivalta alkoi tietysti 1933.
Sangen pahaa jälkeä on tehnyt Yhdysvallat kaivoksilla, teollisuudella ja teollisella maanviljelyllä, mutta tästä ei voi puhua samaan hengenvetoon kuin edellisestä. Kertaluokka on toinen. Ja Kiina näyttää erikoistuneen teollisiin tolkuttomuuksiin.
Kysyn: miksi mielenkiintomme 0hjataan esimerkiksi suomalaisiin makuasioihin, johonkin sellaiseen, että onko joku maanviljelijä (maatalousyrittäjä) lyönyt heinäseipään väärin päin peltoon. Rajamme välitömässä läheisyydessä on kolme romahtanutta kaupunkia, nimittäinViipuri, Käkisalmi ja Sortavala, ja yksi romahtamaisillaan oleva suurkaupunki, Pietari.
Eikö perinteinen kapea suuntautumisemme kauppaan ja politiikkaan ole juuri tässä suhteessa tuhoisaa?
Myrkyttyneen ympäristön rinnalle nostan surmatun kulttuurin, koska olen vakuuttunut siitä, että ihmisryhmien keskinäiset järjestelmät eli kulttuuri ovat ainellisen ja henkisen toimeentulomme pohjaa. Rajantakaisessa maailmassa minua kauhistuttaa kulttuurittomuus, ja kun luen vanhaa Viipuria ja entistä Karjalaa, niin kaiken romantisoinnin jälkeenkin pidä totena, että se seutu oli yhteisöllisesti erittäin elävää ja sitkeästi elävää. Sama koskee Suomeen koskaan kuulumatonta Vienaa, jossa eräät entiset runokylät on korvattu peltisillä traktorihalleilla ja muutamat karelianismin kansallismaisemat on vedetty koneilla nurin. Runkoja ei ole kuitenkaan jaksettu korjata metsistä.
Kyllä meillä on edelleen lupa saada tietää, mitä siellä oli, karttaan punaisella merkityn rajan takana. Kyllä meillä on nykyisin lupa sanoa, että viimeksi kuluneet runsaat 60 vuotta ovat olleet sillä puolen järkyttävää, jatkuvaa alamäkeä.
Sen kehityksen pysäyttämiseen pitää etsiä keinoja. Itse en valitettavasti usko, että "Karjala takaisin" voisi johtaa käytännössä mihinkään, Suomen voimin ja varoin.
Kelloa voi kääntää takaperin kuinka paljon tahansa. Aika ei käänny.
Mutta me voimme ainakin sanoa, että emme ole enää kahvan vallassa.
= = =
Se oli päivän saarna, sopivan itkunsekainenkin.
Lähden tästä ajelemaan Possulaan. Mahdollisista katkoista blogin ilmestymisessä voi valittaa suoraan Savonlinnan kaupungille, kulttuuritoimi. - Nyt ne ovat sulkeneet Joel Lehtosen Putkinotkon. Kai sillä muutaman lörtsyn hinnan säästää. Suhtautuminen kulttuuriin ainakin on ennallaan, sellaista nyky-Sortavalan tyyliä.
Onni etteivät ihmisryöstöt eli kyyditykset ole enää muotia. Muuten kaupungin virkamiehet saisivat olla tarkkoina väistellessään mustia, idän suuntaan pyrkiviä autoja.
Niinpà niin, pahalta idàssà yhà nàyttàà.
VastaaPoistaMità UKK tai Koivisto ymmàrsivàt koskaan mitààn eurokommunismista?
Siihen aikaan kun Suomi istui kiltisti idàn karhun kainalossa etelàeurooppan rohkeat sielut haistattivat Antonio Gramscin viitoittamalla tiellà p:t Moskovalle.
PAsolini ym. sentààn ottivat todesta Gramsciohjeet ettà "uuden kirjallisuuden lähtökohtana piti olla vain
historiallis-poliittinen, kansanomainen: sen täytyi pyrkiä jo olemassaolevan työstämiseen, joko poleemisesti tai muuten, tapa
sinänsä ei ole tärkeà. Tärkeää oli että uusi kirjallisuus työntää
juurensa olemassaolevan pop.kultturin maaperään, pop.kulttuurin
arvostuksiin ja suuntauksiin, pop.kulttuurin moraaliseen ja
intellektuaaliseen maailmaan, olipa tämä kuinka vanhanaikainen tai sovinnainen tahansa".
PS. kirjoitan tàtà Bolognassa via Gramscin nettibaarissa. Sattumoisin olen pannut muistiin Jukka Kanervan kirjasta gramscin kulttuurihegemoniaa.
Ad Jouni Snellman:
VastaaPoistaTäysin totta Vuoksen sivupuroista puhuen. Mutta sitten taas on kaatopaikka, talo ja rauta-aita keskellä maantietä.
Onkohan Äyräpään järvi entisensä? Lintujen taivas, siis. Toisaalta... sekin syntyi 1800-luvun järvenlaskun tuloksena.
Ad Heikki Rönkkö:
VastaaPoistaTerveisiä Gramscille. Oli, meinaan, melkoinen tyyppi.
Naapurikylän (taloryhmän) nimi on Rönkkö. Tämä on Multala, Ahvensalmea / Savolnlinna. Ettei olisi sukulaisia Sinulla täällä Ruotsin ja Venäjän riitamailla?
Tämä oli ristiriitaista tekstiä.
VastaaPoistaHumanisti-lakimies puolustamassa yhtä aikaa sekä luonnon arvoja että jatkuvan kasvun kulttuuria/sivilisaatiota.
Kyseessä taitaa olla kaikkien humanistien sokea piste.
Jatkuva kasvu on itse luonnon sokeaa etenemistä ja laajenemista. Tässä mielessä "geenin itsekkyys" kyllä ilmaisee kohtaloamme oikean suuntaisesti.
Ei ihmisellä ole edes valinnan mahdollisuutta.
Se tuhoutuu niinkuin "Elämänlanka"-niminen, kaunis ja äärettömän sitkeähenkinen, rikkaruohona pidetty köynnöskasvi, joka kietoutuu vaikkapa pensaaseen päästäksen valoa kohti.
Viimein pensas tukahtuu, koska se itse ei saa enää tarpeeksi valoa, mutta samalla tuhoutuvat myös "Elämänlangan" elämisen edellytykset.
Populaatiot eivät voi lisääntyä ja laajentaa elinpiiriään loputtomiin, vaikka juuri tämä pyrkimys niihin on koodattu.
Muun muassa tämän vuoksi jonkun lajin populaation määrä vaihtelee suuresti jopa muutaman vuoden välein.
Miksi tämä evoluution laki ei pätisi ihmiseen, jonka sitäpaitsi on onnistunut tuhota omaa elinympäristöään katastrofaalisella tavalla aina maanviljelyskulttuurin kehittymisestä lähtien.
Metsät hakattiin paljaiksi ja eroosio alkoi vaikuttaa. Kastelujärjestelmät pilasivat veden ja maan laadun (suolapitoisuuden lisääntyminen).
Toki ihminen on nerokas otus kehitti uusia menetelmiä viljelyn tehostamiseksi, mutta jatkuvan kasvun ideologia sisältää aina oman tuhonsa siemenet.
Jos nyt mietitään, miksi luomakunta on kehittynyt sellaiseksi kuin on, ja etenkin ajatusta siitä, että Jumalan luomisteko ja evoluutio voitaisiin jollain uskottavalla tavalla samaistaa - kuten Alister McGrath ajattelee - niin mitä järkeä on siinä, että Jumala/Evoluutio loi/kehitti todellisuuden/maailman, joka syntyy ainoastaan kuollakseen?
Ja että tämä kuoleman läsnäolo on kaikkein lähimpänä silloin, kun eliö kaikkein voimakkaimmin pyrkii elämästä hurmioituneena omaa olemassaoloaan laajentamaan?
*
Todellakin. Mitä merkitystä on jollain kaunosieluisella kulttuuriretoriikalla tällaisten tosiasioitten ja kysymysten edessä?
En halua enkä etsi nyt runollisia vastauksia enkä teologiaa.
On sitten kokonaan toinen asia, voinko niitä välttää, kun mennään tällä tavoin asioitten ytimeen...
terkkuja nyt Firenzestà. Tààllà on internetpisteità melkein kuin ennnen muinoin Suomessa puhelinkoppeja. Niissà ei tosin tarvinnut nàyttàà terrosristipelon vuoksi henkkaria ovella niin kuin nàissà.
VastaaPoistaRònkkò-nimi on aivan yleinen Iisalmen ympàristòssà, on jàljitetty 1600-luvulle. Ei ole suku Savonlinnassa pàin.
Ad Rauno: yksittäinen elämänlanka ehkä tuhoutuu, mutta tuskin koko laji.
VastaaPoistaEnkä usko että ihmiseen on koodattu jatkuvan kasvun ideologia. On kulttuureja jotka nousevat, kukoistavat ja sammuvat aikanaan.
Ehkä tämä länsimainenkin kulttuuri kaatuu omaan ahneuteensa ja joku muu kulttuuri nousee vuorostaan kukoistamaan... tällä hetkellä vaan näyttää pahasti siltä että länsimainen ahneus leviää ympäri maailman. Eikä minulla ainakaan ole kanttia paheksua sitä että kiinalaisetkin tahtovat pari autoa per kotitalous, kesämökin ja veneen ja Alessin kotitalouskoneet.
Olen mielenkiinnolla seurannut nuoria idealisteja, joilla ei ole tavoitteena vaurauden ja omaisuuden kerääminen vaan tietynlainen yhteisöllinen nomadielämä. Kädentaitoja arvostetaan ja tullaan toimeen vähällä, ostetaan käytettyä ja uusiotavaraa sen verran mitä tarvitaan. Ehkä kirvestä ei vielä kannata heittää kaivoon.
Ei pidä koskaan sanoa ei Karjalalle. Karjalan palautus olisi toki sekä poliittisesti että taloudellisesti haastava asia, mutta haluaisin uskoa että se voisi kuitenkin olla mahdollinen. Ratkaisun pitäisi kyllä olla minusta jotain aika
VastaaPoistalähellä sitä, mitä me olemme hahmotelleet.