Huuskosen väitös

Kuvassa ei ole Mikko Huuskonen, joka väittelee oikeustieteen tohtoriksi tänään kello 10 yliopistolla, vaan Stephen Foster (1826-1864), joka oli varhainen niin sanotun kevyen musiikin suurmies ja esimerkki palkkiotta jäämisestä toimivan tekijänoikeuden puuttuessa. Oh, Susanna, Beautiful Dreamer, My Old Kentucky Home ja monet muut tuottivat parhaimmillaankin 100 dollaria brutto, vaikka nuotit menivät kuin kuumille kiville ja Fosterin sävellyksistä tuli kuin kansanlauluja lyhyessä ajassa.

Eipä sillä, 1855 kuollut Henry Bishop oli toinen samanlainen. Sangen todennäköisesti "Home Sweet Home" tai yhteinen lähde on esikuva "Mun kanteleeni kauniimmin" -laululle. Ainakin melodia on täysin sama kuin amerikkalaisen jälkimmäinen taite. "Mun kanteleeni" tuli jopa Runebergin runoista tunnetuksi sokean vaimon näyttönä Suomen kansan syvästä omaperäisyydestä ja luovuudesta. Ja väitän siis että se on yhtä kansainvälistä perua kuin Lampaanpolska - kulkusävelmä jos mikä.

Löytyy Suuren Toivolaulukirjan niteestä 2 sivulta 158.

Huuskosen väitöskirjaan olen minä viaton. Hän on entinen media-alan monipuolinen ammattilainen, joka tulee tänään toteuttaneeksi sen, mitä moni yrittää eli suorittaneeksi tohtorin tutkinnon. Hän on Niklas Bruunin ja Joensuussa vaikuttavan Kalle Määtän professoroima. Rainer Oesch, joka juuri nimitettiin muun muassa tekijänoikeutta opettavaksi Helsingin Yliopiston professoriksi, on ollut kuvassa mukana. Työ liittyy erittäin merkittävän tutkimusorganisaation toimintaan - IPR University Center. Sen toimintaa vetävä Marja-Leena Mansala saa kiitoksen väitöskirjan esipuheessa. Varmasti syystä.

IPR-keskuksen kotisivuilta muuten löytyy paljon sellaista aineistoa, joka olisi aiheesta kiinnostuneille laajemminkin opettavaista.

En voi sanoa väitöskirjasta paljon, koska joku on nimittänyt minut johonkin yliopistolliseen elimeen, joka joutuu asiaa käsittelemään. Taisi olla arvosanalautakunta. Sanon vähän eli saman kuin ennen kirjapainoon viemistä: asiallista työtä.

Lukijoille ja ennen kaikkea iltapäivälehtien lukijoille haluaisin sanoa, että tiedän 99 helpompaa tapaa hankkia tietoa ja 999 helpompaa tapaa hankkia mainetta kuin väitöskirjan tekeminen. Väitöskirjassa on nimittäin se ikävä puoli, että se vaatii loputtomasti työtä.

Nuoret eli alle 30-vuotiaat nyt tietenkin ovat hiukan narrattavia, mutta aikusemmalla iällä tämä loputon, epäkiitollinen työ, jonka toiset vielä tikun kanssa syynäävät, ei useimmilla kolahda.

Mikko Huuskosen väitöskirjan nimi on Copyright, Mass Use and exclusivity. On The Industry Initiated Limitations to Copyright Exclusivity, Especially Regardiong Sopund Recording and Broadcasting.

Teema on siis pakkolisenssi ja sen oikeutus eli olennaisesti se järjestelmä, johon tekijänoikeusjärjestöjen rakenne perustuu. Pakkolisenssi on tekijänoikeuslain nojalla teoksen käyttämiseen väkisin eli jopa tekijän tahdon vastaisesti myönnetty lisenssi. Tähän menettelyyn ei ole koskaan turvauduttu. Sopimuslisenssi on lakiin perustuva järjestely, jonka mukaan esimerkiksi Teosto r.y. edustaa myös sellaisia tekijöitä, jotka eivät ole valtuuttaneet Teostoa. Toisin sanoen järjestön kanssa sopimuksen tehnyt ei riko lakia.

Sopimuslisenssi ei ehkä toimisi, ellei taustalla olisi pakkolisenssin mahdollisuutta.

Systeemi on mainio oivallus ja niukin naukin kansainvälisten tekijänoikeussopimusten kehysten sisällä.

Huuskonen puhuu nyt omasta puolestaan. Itse sanoisin, että järjestelmä on tätä nykyä osoittautunut käytännössä eräin osin hyvin, hyvin ongelmalliseksi.

Minun mielestäni edunvalvonta-ala (Teosto, Kopiosto, Gramex jne.) olisi avattava kilpailulle eli vaihtoehtoisten järjestelmien olemassaolo olisi tehtävä mahdoliseksi. Yksi vaihtoehto on Creative Commons eli sellainen ilmaislisenssijärjestelmä, jossa tekijänoikeudesta pidetään kiinni mutta hinta kuluttajalle on 0 euroa.

Jonosas etuillen kiirehdin onnitelemaan Mikkoa. Samalla mainitsen toisesta suupielestä, että kaksi omaa oppilastani väittelee tämän vuoden kuluessa. Neljä on jo väitellyt.