Viipuri ja Lappeenranta

Lappeenrannasta pitäisi löytymän teloitettujen ruumiita. Arvellaan, että he olisivat Viipurista paenneita, omien ampumia.

Viipurin menetyksestä on viime päivinä kirjoiteltu lehdissä ja esitetty käsitys, että kaupungista luovuttiinkin vapaaehtoisesti ja että kysymyksessä oli kukaties päämajan tai päämajoitusmestari Airon juoni. Lähteeksi on mainittu Heinola rotaryklubi.




En esitä mielipidettä enkä tuomiota. Lappeenrannan asiaa en tunne riittävästi, vaikka sitä kyllä kysellään minultakin jatkuvasti. Viipurin menetyksen tunnen yksityiskohtaisen tarkasti ja olen lukenut ja jopa aikoinani arvostellut Hesariin siitä kertovia kirjoja.

Muinoinen opettajani, professori, kertoi myös henkilökohtaisesti, miten häneltäkin lensi konepistooli kasekseen, kun lähdettiin juoksemaan karkuun kaupungin edustalta hautausmaan kohdalta.

Haluan vain yhdistää nämä kaksi juttua kokoavaan näkökohtaan. Sain itsekin puolitoista vuotta sitten odottamattomia kommentteja, kun mietin, mahtoiko sodissa mennä erikoisen paljon köyhien pitäjien huonoja miehiä, varsinkin punikkien poikia.

Jos Lappeenrannassa olisi teloitettu omia sellaisessa tilanteessa, ettei asiasta jäänyt mitään papereita, kysymys voisi olla myös vihollisista eli neuvostoliittolaisista. Sotavangin surmaaminen ei ole oikeudellisesti aivan ongelmatonta. Vakoojan eli esimerkiksi vieraaseen univormuun pukeutuneen surmaaminen voi olla hyvin perusteltua, jos hänet yllätetään esimerkiksi tuhoamistoimista.

Jos teloitettuja löytyy, tieto ei vieläkään ole jälkeläisille miellyttävä. Oikeudellista estettä teloitettujen henkilöitietojen julkaisemiseen ei mielestäni ole. Tämä on oikeudellisesti hiukan tulkinnanvarainen asia, mutta minun tulkintani on, että 50 vuoden kuluttua kuolemasta henkilötietojen suojaa ei enää ole.

Tämä kysymys tuli esiin Saksassa, kun amerikkalaiset vaativat holokaustiarkiston avaamista. Siellä kuuluu olevan 17 miljoonaa nimeä.

Tiedän maita - Viro esimerkiksi - jossa noin toinen puoli ihmisistä on entisiä ilmiantajia ja toinen puoli ilmiannettuja. Niinpä nimilistoja ei esitellä, vaan keskitytään nykyisyyden rakentamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Norjassa ja Ranskassa kävi ilmi, että ankaraa rangaistusta "yhteistoimintamiehille" olivat vaatimassa myös ne, joilla ei ollut aivan puhtaita jauhoja omassakaan pussissaan. Suomen vuoden 1918 kenttäoikeuksissa ja valtiorikosoikeuksissa oli hiukan samoja piirteitä ja lisäksi jokin määrä henkilöitä, jotka käyttivät nyt tarjoutunutta tilaisuutta osoittaa sankaruutta, joka oli jäänyt vaaran hetkillä vähälle.

Viipurin salaliittoteoriasta voisi sanoa, että kokonaisen prikaatin jättäminen vähin ammuksin tietoisesti tuhoutumaan olisi ollut sotilaallinen itsemurha myös Talia - Ihantalaa ajatellen. Miten olisi osattu laskea, ettei venäläinen tule saman tien lahden yli ja Lappeenrantaan? Alpo Marttisen ruotsinkielinen JR 61 pysyi tienhaarassa eli Viipurin Suomen puolella äärimmäisin ponnistuksin ja ihmeellistä sankaruutta osoittaen.

Jos joku - esimerkiksi Airo joka oli myös tunnettu tuliliemen tuttava, olisi sanonut, että hyvä kun meni, Viipuri näet, niin siitähän kaikki ovat samaa mieltä. Kaupunki oli mahdoton puolustaa ja turhakin. Mutta se on aivan eri asia kuin ajatus, että puolustuksen luhistumista olisi toivottukin tai oikein edistetty.

Mitä sitten vielä tulee (huom. - vanhaa saarna- ja tuomioistuintyyliä) omiin pohdintoihini "punaisista ja valkoisista" sankarivainajista, sanonpa taas kerran, että talvisodan täydennysjoukot heitettiin helmikuussa 1940 pahimpaan paikkaan vailla sotilaskoulutusta. Joukoissa ja siis kaatuneissa oli sangen paljon poliittisista syistä armeijassa niukasti koulutettuja - ennen sotia jopa aliupseerikouluun lähetettäessä mietittiin tarjokkaiden taustoja.

Myös on käsitettävä, että kokonaisluvut kertovat vain vähän tapahtumista. Helsingin ja Turun miehiä meni valtavat määrät esimerkiksi näissä täydennysdivisoonissa.

Täytyykö ikäviä asioita sitten tutkia ja pöyhiä?

Kyllä mielestäni täytyy.

Mutta myös tuloksiin ja tutkimustuloksiin on aihetta suhtautua ikävästi eli kriittisesti.