Kun puhuin tanskaa

Minua vaivaa älymystön tavallinen ongelma, tyhmyys.

Joku ystävällinen sielu on joskus kysynyt, miksi en kirjoittaisi vaikkapa televisiolle. Television johtajia on helppo petkuttaa ja rahaakin tulisi.

En osaa. En tunne ihmisiä tai ainakaan ymmärrä.

Vähän väliä katson ihastuksesta mykkänä "Salattuja elämiä". Siinä on ihmisten asioita ja aitoja tuulahduksia huoltoaseman baarista. "Kotikatu" saa minut kiusaantumaan, koska näyttelijät ja käsikirjoittajat luulevat osaavansa jotain ja siten putoavat pahimpiin raiteisiin - juuri niihin, joita pitkin suuri romaanikirjallisuus kulki kauan sitten.

Kööpenhaminassa menin lujan päätöksen tehneenä siihen suureen liikkeeseen, jonka alakerrassa myydään B&O:n tuotteita köyhälle kansalle ja jossa oli esillä myös Applen uusi tuplaprossukone.

Yläkerrassa tahdoin tietää, löytyisikö "Murharyhmää" DVD:llä tai edes videolla. Mordkommsision. Viimeksi mainittu lausuttuna erilaisilla etevillä tavoilla, jotka olivat mielestäni tanskaa. Osaan kieltä aika hyvin. Tai ainakin luen Kierkegaardin ja H.C. Andersenin mieluummin alkukielellä. Osaan molempia norjan kieliä.

Tanskan ääntäminen nyt tietenkin on ongelmallista. Myyjä kutsui toisen myyjän apuun. He supattelivat keskenään ja pudistelivat kumpikin päätään. Sanoin että soittakaa poliisit paikalle. Ring til politi.

Vaihdoin englanniksi, jota Kööpenhaminassa osataan hyvin, ja aloin selotaa sarjaa ja sen näyttelijöitä: Mads Mikkelsen, Voge Sandö, Palle Trinesen, Lars Brygman - enempää en muistanut. He eivät olleet kuulleetkaan näitä nimiä. Parahdin: eikö Mikkelsen ole maan kuuluisimpia näyttelijöitä (skuespillere) ja lisäksi seuraavan Bondin "pahis".

Silloin he toistivat nimen - tai ainakin luulen, että he sanoivat "Mikkelsen", ja osoittivat DVD-riviä, joka oli silmäni korkeudella eli suoraan edessä. Sitten myyjät lausuivat kuorossa "rrräisöhöyldet".

Ostin nipun. Viisitoista osaa on nyt tilauksessa Filmifriikistä.

"Rejseholdet" on siis sama sana kuin Suomen entinen "liikkuva komennuskunta".

Suomeen palattuani ostin ja luin Harriet Andersonin muistelmateoksen.

Olen ollut ainakin kerran Harriet Andersonin kanssa saunassa. Valitettavasti Donner oli mukana. Kirja kumminkin oli erinomaisen hyvä ja opettavainen. Lisäksi siinä on mielenkiintoisia juttuja Ingmar Bergmanista ja Bergmanin naisista, joista Harriet oli yksi ja muita Ingrid Thulin, Bibi Anderson, Liv Ullman ja Pernilla August.

Harriet Anderson sanoo, että "Murharyhmä" (Rejseholdet) on hänen ylivoimainen suosikkinsa televisiosarjojen joukossa ja että hän on peruuttanut menoja, merkkipäiviä, tunnustuspalkintojen vastaanottoseremonioita ynnä muuta nähdäkseen kaikki jaksot. Melkein yhtä hyvä on kuulemma tanskalainen "Matador".

Minä katselin sitä vuosia sitten samalla silmällä kuin Salkkareita eli jotain muuta odottaessani. Ihastuin aivan hirveästi ja yritin minäkin nähdä kaikki. Se tuli FSV:n puolelta eli ruotsinkielisissä ohjelmissa.

Nyt sitten totesin netistä, että sarja on saanut mm. USA:ssa Emmyn 2002 parhaana ulkomaisena sarjana ja että Tanskassa se aiheutti kansanliikkeen. DVD-osaston (noin 5, 2 hehtaaria) myyjät eivät tietenkään osanneet kuvitella, että joku oikein kysyisi tällaista. Voisi lähettää ulkomaalaisen kysymään suomalaisesta liikkeestä Spiidi Peiseisen ja Saimou Sälmaisen esityksiä. Ei ole vitsi. Olen itse keskustellut äänilevyliikkeeseen Saibiiliuksesta ja minulle on tarjottu Peigeinaiönaiö -nimisen säveltäjän teoksia (Paganini).

Olen nhyt vähän katsonut Murharyhmää uudelleen. Ei siinä mitään niin erikoista ole paitsi näyttelijät, näyttelijäntyö, ohjaus, kuvaus, leikkaus ja käsikirjoitus. Nämä kaikki ovat korkeinta luokkaa. Miljööt ovat viehättäviä ja tunnelma mainio. Luultavasti kirjoittajat ovat polkeneet tietoisesti jalkoihinsa kaikki amerikkalaisen poliisisarjan kliseet.

Sille ei mitään mahda, että Ruotsissa on Ingmar Bergman ja näyttelijöinä on ollut muun muassa Greta Garbo ja Ingrid Bergman ja tämä Harriet, joka siis ei ole intellektuelli eikä halua analysoida näyttelijäntyötä, vaan näytellä. Onhan Ruotsissa myös Astrid Lindgren, hän jonka käsikirjoitukset Bonnier ja muut arvokustantajat hylkäsivät ja jonka Pippi-tyttö arvioitiin 1940-luvun alussa yhteiskunnanvastaiseksi ja virheellisiä roolimalleja kansankotiin istuttavaksi.

Nyt Tanskassa tehdään - muuten jatkuvasti - tällaista elokuvaa, ja Ruotsissa on Henning Mankell, aikamme myydyin kirjailija, joka on myös parhaita millä tahansa mittapuulla. (Dekkariin eli prostituutiotaiteeseen ehdollistettu lukija ei välttämättä käsitä aikailua, jahkailua ja periruotsalaista itsesääliä tajunnanvirraksi ja välimatkan eli distanssin rakentajaksi).

Onhan meillä, kissa vieköön, hyvää elokuvaa ja jopa hyvää televisiotuotantoa.

Ajattelin vain sanoa römeällä äänellä, että tämä Tanskan TV:n tuotanto oli kallis onnistuminen.