10. maaliskuuta 2006

Pilakuva ja laki

Mielestäni eräiden pilakuvien jättäminen julkaisematta Suomessa oli viisasta. Kun joku tekee jotain hienoa, haaskalinnut ovat pian paikalla raakkuen:"Minä sen tein! Kunnia minulle! Hyvä minä!"

Pidän tapanani neuvoa poliitikkoja ja liikkeenjohtajia. Itse asiassa jotkut heistä kysyvät neuvoa välillä ja viime aikoina on käynyt niinkin, että neuvoista on maksettu.

Nyt en neuvo. Pilakuvakiista on kukaties laantumassa ja olen yksi niistä, jotka arvelevat jälkien johtavan makkaratehtaalle, joka sijaitsee Kööpenhaminan muslimipiireissä. Maailmansodatkin syntyvät puolueen sisäisistä, henkilökohtaiseen vallanhimoon ja pikkumaisuuteen perustuvasta valtataistelusta. Se on Leninin historia. Se on Hitlerin historia, vaikka viimeksi mainitusta sisäisiä puhdistuksia, jotka alkoivat heti puolueen perustamisen yhteydessä 1920-luvun alussa ja huipentuivat Pitkien puukkojen yöhön ja SA:n tuhoon, eivät muista enää muut kuin ammattilaiset.

Olen tässä pilakuva-asiassa melkein samaa mieltä kuin Ronald Dworkin, oikeusfilosofeista ehkä kuuluisin. Hän toimi 1950-luvulla ihannomani tuomari Learned Handin esittelijänä. (Nimi on omituinen mutta ei intiaanitaustainen.) Dworkin oli sitä mieltä, että Hand oli hienoin tuomari, jota hän oli koskaan nähnyt. Hand oli sitä mieltä, että Dworkin oli hienoin esittelijä, jota hän oli koskaan nähnyt. Sitten hän toimi itsensä H.L.A. Hartin seuraajana Oxfordissa.

Dworkin ei ole Berkeleyssä koskaan paikalla, koska hänellä on hommia myös Lontoossa. Tiedän koska olen ollut vierailevana professorina Berkeleyssä. Otin opikseni. Jos on kaksi virkapaikkaa, niin kaikki olettavat, että asianomainen on työn touhussa siinä toisessa paikassa, vaikka hän olisikin kotona lukemassa Aku Ankkaa.

Toinen kova poika on J.R. Searle, vastaavan professuurin haltija U.C Berkeleyssä ja ensimmäinen professori, joka liittyi yliopiston sananvapausliikkeeseen (Free Speech Movement).

En ole kummankaan varsinainen ihailija. Ystäväni Rami on, ainakin jossain määrin.

Dworkin esittää amerikkalaisen absolutistisen käsityksen. Hallitus eli myös George W. Bush on laillinen ja oikeudenmukainen vain, jos sen valinta ja toiminta perustuva perustuslaillisesti oikein säädettyihin lakeihin ja demokraattisten edustuksellisten elinten päätöksiin.
Laki ei ole oikeudenmukainen eikä perustuslain - perusoikeuksien - mukainen, jos lainsäätäjä tai viranomaiset ovat estäneet ihmisiä esittämästä mielipidettään ja vakaumustaan tuosta laista ja siihen perustuvista toimista.

Tässä mielessä Patriot Act, joka 2001 alkaen rajoittaa jyrkästi sananvapautta ja lisää viranomaisten urkintaoikeuksia, on mielestäni perustuslain vastainen. Mutta se on amerikkalaisten asia.

Eurooppalaisittain ajatellen olen juristi ja yleisen oikeustieteen dosentti ja ylpeä näistä tehtävistä, koska suurin osa eurooppalaisesta oikeudellisesta toiminnasta perustuu siihen ajatukseen, että jos esimerkiksi islam on jonkun kirjoittajan mielestä ikävä ja ongelmallinen uskonto, hän saa sanoa sen. Jos joku on sitä mieltä, että maahanmuuttajat tai venäläiset ovat hankalia ihmisiä tai että virolaiset vievät kierosti työtilaisuuksia, sen saa sanoa.

Suomi on edelleen suomettunut. Epäsuosittujen mielipiteiden esittäminen on epäsuosittua ja vaikeaa. Muutos on käynnissä, Internetin kautta. Blogit ovat tällä hetkellä yksi muutoksen tuulista.

Jos Suomessa asuva vähemmistö haluaa, että sen oikeudet taataan lailla, näin voidaan tehdä, demokraattisen prosessin jälkeen. Tähän prosessiin kuuluu ministeriö- ja eduskuntatyön lisäksi julkinen keskustelu.

Sananvapaus ei edellytä asiallisuutta eikä kunnioittavaa suhtautumista vastapuoleen. Naurunalaiseksi tekeminen on ollut ainakin 3000 vuotta keskeinen keino mielipiteiden taistelussa. Länsimainen sanomalehdistö ja kirjallisuus alkavat häväistyskirjoituksina ja pilakuvina. Niistä hirtettiin, kunnes lopulta käsitettiin, että ne ovat osa prosessia. No. Kaikkialla sitä ei ole käsitetty vieläkään. Tarkoitan Venäjää.

Väitän siis että vähemmistön suojeleminen edellyttää oikeutta pilkata vähemmistöä. Tietysti enemmistön pilkkaaminen on sitäkin selvemmin sallittua, mutta useimmiten enemmistö tekee sen itse.

Esitän eriävän mielipiteen Dworkinin ja osittain Searlen käsityksiin siinä, että mielestäni rankaiseminen "sananvapausrikoksista" on oikeutettua ja paikallaan. Meillä on rikoslaissa kova rangaistus yllytyksestä kansanmurhaan ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Olen samaa mieltä kuin Dworkinin ihailema tuomari Learned Hand, joka kertasi päätöksessään, että ilkivaltainen huuto "Tuli on irti" täydessä teatteritalossa ei ole sananvapausasia.

Demokraattisiin prosesseihin kuuluu niihin toimiin asetettujen virkamiesten toiminta oman harkintansa mukaan ihmisten hengen, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi. Jos arvio osoittautuu virheelliseksi, pannaan sitten tyypit viralta jälkeenpäin, mutta tilanteen ollessa päällä eli tulen riehuessa ei keskustella palokuntalaisuuden eettisistä ulottuvuuksista.

Profeettaan tai Jeesukseen tai Jumalaan uskovat eivät käsitykseni mukaan ole sellainen uskonnollinen ryhmä, jota laki suojelisi kiihotukselta. Asia ei kuitenkaan ole selvä. Jos ravintola kiinnittää ulko-oveen kyltin "Pääsy kielletty helluntaiherätykseen kuuluvilta", se on syrjintää mutta ei kiihottamista.

Omien lakiemme mukaan pienen vieraan valtion lipun polttaminen on luvallista, koska se on mielenosoitus ja kertoo siitä, mitä vastustetaan. Sitä vastoin "tapa kristityt, polta kirkot, karkota tanskalaiset" ovat kaikki selvästi ja syvästi oikeudettomia ja rangaistavia iskulauseita.

En yhtään pahoittele, että Yhdysvalloissa sallittu "tapa poliisi päivässä" -tyyppinen "Gangsta Rap" jäi täällä vaille suosiota.

4 kommenttia:

  1. Pakkohan tänne on Kemppiselle laittaa ko. Muhammed-sivusto arvioitavaksi

    http://seppolehto.95mb.com/

    Oikeudellinen arviosi sivustosta, kiitos:)

    VastaaPoista
  2. Ad Seppo Lehto:
    en ole poliisi enkä syyttäjä mutta mielestäni mielipiteesi eivät ole sellaisia, että niistä voitaisiin rangaista.

    Et kysynyt käsitystäni itse asiasta. Sanon kuitenkin, että en ole kannattajasi.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Jukka.
    Tämän päivän (14.3.) Hesarissa on mielenkiintoinen suomalainen sensuuritapaus: "Turkistuottajat häätivät häkkieläinten kuvat kirjastosta" (s. C2). Olisiko tapauksessa pohjaa kirjoitukselle? Olisi valaisevaa lukea analyysisi tämän tapauksen "laillisuuteen" vetoamisesta, josta mielestäni ei juuri ole kyse. Vai onko?

    VastaaPoista
  4. Ad Antti Raike

    Luin turkistuottajia koskeneen uutisen.

    Kyllä kirjaston menettely tuntuu pahalta ja turkistuottajien vaatimus näyttelyn poistamisesta tuntuu väkivaltaiselta.

    Laki ei tietenkään sano tällaisesta mitään.

    Sananvapaus on havainnollisesti esillä: turkistuottajien täytyisi mielestäni kestää kaikki kuvat, jotka koskevat heidän elinkeinoaan.

    Tunnen tarvetta mainita, että henkilökohtaisesti en tunne myötätuntoa "eläinten oikeus" -aktivisteja kohtaan.

    VastaaPoista