Muuan Vettenniemi on julkaissut aivan mainion tuntuisen teoksen juoksemisen historiasta, "Joutavan juoksun jäljillä". Juokseminen kaikkiaan näyttää osoittautuvan poikkeusilmiöksi, naurettavuudeksi josta tuli viihde, ideologia ja laji teollistumisen aikakaudella.
Asiasta on kirjoitettu paljonkin; tässä mennään syvälle.
Hätkähdin ikävästi, kun huomasin nimeni ja selityksen - Kemppinen, eräänlainen oman aikansa Kurjensaari, kulttuurin monitoimimies. Hyvä ettei sanonut "Sveitsin armeijan monitoimimies". Linkkuveitsi on hyödyllinen moneen asiaan mutta hyvä se ei ole mihinkään asiaan.
Olisikko tämä nyt kunnianloukkaus, joista kirjoitin toissapäivänä ja eilen?
No, ei se ole. Tunsin miehen. Kurjensaarella oli puolensa. Maailmakin oli toisenlainen. Mutta silti tunsin äkillistä tarvetta selittää, että "Olen minäkin kuulunut raittiusyhtiöön, mutta paninpa sisään apskeetin", sanoi eno Sakeri puhuttaessa juoppoudestaan.
Pitäisi säilyttää yrmeä, akateeminen asenne ja pärstä peruslukemilla.
Pitäisi muistaa panna välillä sisään apskeeti eli eroilmoitus, ja poistua virasta ja joskus maailmasta ovia paiskomatta. Henry Parland sanoi sen kauniimmin: "Karata Taivaasta, saada potkut Helvetistä, muuttaa Kauniaisiin - siinä se!"
Kukaties lievä tai lievää törkeämpi mielenkiinto oikeustieteeseen ja lainoppiin johtuu siitä, etten osaa arvostaa niitä kovin korkealle. Molemmat ovat yhteiskunnan muuttamisen ja säilyttämisen välineitä. Aina kun laki muuttuu, viisaus vanhenee.
Yhtä en ole jättänyt, haaveilua. Haaveilen asioiden yhteyksistä, tunteiden ja tosiasioiden kohtaamisista elämän eläintarhassa. Tällainen edellyttää taloudellista pohjaa, jonka voi hankkia kalastelemalla erilaisia virkoja, ja jatkuvaa "träänausta", kuten Heikel ja Wilskman sanoivat urheilusta ennen kuin sana "harjoitus" keksittiin.
Kun en ole urheilumiehiä, puhuisin träänauksen sijasta kokeilusta. Kokeilu ja kokeiden tekeminen. Normaali kaava on käydä läpi kymmeniä, satoja, tuhansia vaihtoehtoja, joista yksikään ei toimi tyydyttävästi. Tämä pyrkimys on paikallaan sekä hengen että aineen maailmassa.
Suppean alan osaajia meillä on hyvin. Itse näen koulutuksen myös laventamisena. Fakki ei riitä. On uskallettava miettiä oikeudellisia rakenteita kaupallisin käsittein ja kaupallisia kulttuurisin ja kulttuurisia oikeudellisin.
Kaikki ovat sanoneet edistävänsä monitieteellisyyttä viime vuosikymmenet. Monitieteiset kirjoittajat on tuomittu yksimielisesti toisarvoisiksi tekijöiksi, mikä on otettu huolellisesti huomioon apurahoja myönnettäessä ja meriittejä punnittaessa.
Oman tavoitteeni, joka jää saavuttamatta, olen lukenut monesta kirjasta ja parista verkkopaikasta. Santa Fen instituutti on "ainutlaatuinen tieteellinen kokeilu, joka yrittää tutkia kompleksisen maailmamme sosiaalisten rakenteiden syvää yksinkertaisuutta".
Pitää ymmärtää, ettei tämä ole reduktionismia, vaan fyysikkojen ja matemaatikkojen kädenojennus yhteiskuntatieteilijöille Haarautuvien polkujen puutarhassa.
He - Gell-Mann, Ilya Prygogine ja muut - puhuvat bifurkaatioista. Foucault haeskeli "episteemisiä ruptuuroita" eli tietämisen rakenteiden epäjatkuvuuskohtia.
Jotain sellaista.
Täytyy jatkaa "träänäystä" ja tavoitella hyvää "konditsionia" vaikka nenä menisi.
Sinä OLET oikeassa.(huom. painotus)
VastaaPoistaItse olen amatöörinä samassa porukassa ja rakastan friedellmäistä uskallusta diletantismiin.
Minusta julkisesti hikoileminen on sopimatonta ja sellaisen katseleminen yhtä korrektia kuin käydä mielisairaalan aidalla katsomassa näkyykö hulluja
VastaaPoistaKemppinen jäänee meillä ainakin oikeustieteen ja kirjallisuuden historiaan, oikeastaan epäilemättä. Veljemme merellä myrskyävällä saattaa jopa päätyä pölyttymään kansakunnan kaapin päälle. Tavallisesti löytyy tilaa, kun tiivistää.
VastaaPoistaHenry Parland oli menevinään Kauniaisiin ja päätyi Kaunasiin.
PJ.
VastaaPoistaMinä olen ne hullut nähnyt siellä aidan sisäpuolella - sisäpuoleLTA käsin. Minä tunnen "ne".
Myös siksi hikoilen...
Mutta en ehkä ymmärtänyt vertauksesi clueta.
Taisit nyt kuitenkin joutua linkkilistalleni..(koeajalle)...
Juttun clou oli siinä, että jos ei voi auttaa niin ei ole sopivaa tuijottaa jos joku juoksee tai pelaa jalkapalloa julkisesti, vaan pitää vain yrittää ymmärtää.
VastaaPoistaSuosittelen Vettenniemen kirjaa. Aikalaiskuvaukset 1880-luvun lehdistä ovat mainioita - hengenvaaralliset hankkeet, joissa hyväuskoisi hölmöjä juoksutettiin jopa neljännesvirsta eli melkein 300 metriä.
VastaaPoistaHiukan kaipaisin urheilemisen rinnalle korostettuja mainintoja menneisyyden jalkamiehistä. Lönnroth oli omien muistiinpanojensa mainintojen perusteella koko peto kävelemään ja totta kai sekin on, ettei hänellä opiskelijana kauan nokka tuhissut pistellessä Turusta Sammattiin.
Matkoilla käveleminen on hieno juttu.
VastaaPoistaMillään muulla tavalla ei saa kosketusta kaupunkiin, kuin jalan ja yleensä ei lentokenttämatkan lisäksi tule sitten paikkakunnalla käyttäneeksi muuta liikennevälinettä kuin jalkoja.
Ensivisiitillä Lontoossa kävelin ensimmäisen illan aikana huomaamattani 22 kilometriä.
Liki joka ulkomaan matkalla tulee kävellyksi 50-80 kilometriä.
Mukava ja kultturelli reitti on kävellä Pyhän Laurin kirkolta Keravan joen vartta ensin Vantaan varrelle, siitä sitten jokivartta Tuomarinkylän kartanolle, Vanhankaupunginkoskelle, Koskelan halki Vallilaan ja sitten Kallioon ja sen kautta sitten Pitkänsillan kautta Unioninkatua ja siten Tähtitornin mäen ylitse, Kaivopuistoon ja lopulta merenrantaan, liottamaan kipeitä jalkoja. Koko päivä menee, mutta saa jotenkin kivan kuvan Helsingistä.
Vähemmän mielenkiintoinen reitti, jonka olen kävellyt pariin kertaan on laskuhumalassa Rautatieasemalta Kontulaan. Napakka ukkonen siinä vaiheessa kun on Kulosaaren sillalla, kyllä piristää mukavasti.
Ollaan mietitty vaimon kanssa kävelyreissua Villanova Monteleonesta Algheroon kesäksi.
Varovaisesti olen haaveillut kävelystä myös Riministä Umbriaan, mutta ei taisi jalat kestää 130 kilon raahaamista niin vaihtelevaa reittiä.
Toinen mielenkiintoinen ja helpompi reitti olisi Granadasta merelle, samaa reittiä kuin viimeinen eurooppalainen emiiri.
Ad Petja
VastaaPoistaKokonainen kirjan aihe tai ainakin mielestäni tosi kova juttu olisi Upsalasta Roomaan. Pyhä Birgitta, joka oli aika hankala kapine, teki sen reissun ainakin kolmesti.
Voi olla kyllä hankalaa kun ei ole luostareita yöpymispaikkoina.
Alppien yli nimenomaan St. Gallenin kautta olisi toinen perinteinen.
Suomalaisista kävelijöistä toine vihje: Samuli Paulaharju. Hänestä on uusi, kohtalainen elämäkertateos (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Hän teki keruumatkansa aina jalan - Raahesta Jäämerelle ja takaisin. Hän kantoi negatiivit, piirustustarvikkeet ja kirjoitusvehkeet ja kirjoitti kirjansa ainakin kahteen kertaan lyijykynällä. Sen jälkeen kustantaja makuutti niitä joissakin tapauksissa hyllyllä - kun kirjoittajakaan ei ollut maisteri, kansakoulun opettaja vain (sokeain koulun veiston opettaja).
Itseasiassa olen katsellut kovasti Sveitsin karttaa sillä silmällä, mutta ei enää kunto kestäisi.
VastaaPoistaMyös kävellen Sorbonneen olisi ollut houkutteleva, mutta tämän massan liikuttaminen, sellaisen matkan pelottaa.
"Monitieteiset kirjoittajat on tuomittu yksimielisesti toisarvoisiksi tekijöiksi, mikä on otettu huolellisesti huomioon apurahoja myönnettäessä ja meriittejä punnittaessa." Näin se luultavasti menee jatkossakin, vaikka taas viime viikolla yksissä pippaloissa elinkeinoelämän ja Tekesin pomot hehkuttivat "monitieteellisistä innovaatioista" ja niiden merkityksestä kilpailukyvylle. Ehkä kilpailu onnistuisi monitieteellisesti kävellen ja hitaasti kiiruhtaen? Joten Lönnrothin ja Paulaharjun jatkoksi vielä Sokrates. Toverimme tieteentekijät ovat ihan kokeellisesti havainneet kävelyn suotuisan vaikutuksen ongelmaratkaisuun. Oma kokemus on saman suuntainen, lisäksi kävely myös parantaa: Nykyisin potilas vedetään isonkin leikkauksen jälkeen kävelemään, jopa seuraavana päivänä. Ja sehän toimii: kävelijät kuntoutuvat nopeammin kuin makoilijat. Toisaalta, on havaittu sekin, että voimme lajina olla enemmän juoksijoita kuin kävelijöitä eli eroamme siinäkin suhteessa muista kädellisistä (esim. khoi sanit juoksevat yhteispelillä antilooppeja väsyksiin). Niin tai näin, liikunnallisia ollaan kaikki tyynni.
VastaaPoistaMinun huomioni kiinnittyi siihen laaja-alaisuuden kouluttautumiseen.
VastaaPoistaInsinööri erikoistuessaan opettelee kapeasta erikoisalasta eli yhä vähemmästä yhä enemmän ja enemmän. Tarpeeksi pitkälle vietynä hän tietää kaiken ei mistään.
Jossain kuitenkin koulutetaan päinvastaista. Tavoitteena on tietää yhä enemmästä ja enemmästä. Se tietysti aiheuttaa sen, että joka asiasta tietää vähemmän. Lopputulos on, että tietää kaikesta ei mitään.
Minun oma tavoitteeni on vähän vaatimattomampi. Minä yritän laajentaa tietämystäni sen verran, että tiedän kaikesta, etten tiedä tarpeeksi, mutta sen verran pitäisi tietää, että osaa kysyä. Jos ei tiedä mitään, on vaikea edes kysyä.
Aivot ovat ihmisen tärkein osa. Kun aivot toimivat riittävän tehokkaasti, ne kyllä huomaavat, että niiden pitäisi komentaa sitä ruhoakin vähän liikenteeseen. Jos keho ei jaksa kuljettaa sitä päätä paikasta toiseen, pään saamat virikkeet vähenevät. Liikunta ei ole siis päämäärä vaan väline tärkeämpiin arvoihin.