Kirja

Minulla on ollut onnea elämässäni. Lähes jatkuvasti olen ollut itseäni viisaampien seurassa. Ehkä siksi olen vielä hengissä. Useammin kuin kerran joku kaveri on miestenhuoneessa kussut kenkääni nyyhkyttäessään, miten kauhea isku oli ymmärtää, että maailmassa on muitakin eteviä henkilöitä.

Nämä nyyhkyttäjät urinaalin ääressä olivat usein maaseutukaupunkien klassisten lyseoiden loisto-oppilaita, joiden lähtiessä kohti pääkaupunkia soittokunta soitti ja kaupunginjohtaja väänsi itkua.

Armeijassa oli sellainen vaihe, että mainitsemani pelko oli ehkä aiheeton. Olin sairastunut aika pahastikin ja ollut pitkään petipotilaana ja siinä jäi aliupseerikoulukin kesken. Kavereita palaili RUK:sta ja etevimmät lyöttivät meillä nyt entisiksi osoittautuneilla kavereillaan asentoa. Olin keittiömiehenä pari kuukautta. Seudun sielullinen huippuosaaja oli eräs keski-ikäinen ylikersantti, joka onneksi tyytyi räyhäämään rangaistusluontoisesti keittiölle määrätyille eli ei siis minulle.

Colin Wilsonin "Sivullisen ongelma" oli ilmestynyt aika hiljan. Sen lisäksi sotilaskodin kirjastossa oli Kai Laitisen uusi esseekokoelma, jotain Timo Tiusasen kirjoittamaa ja Aale Tynnin "Tulisen järjen aika".

Sivullisen ongelma (Outsider) teki suunnattoman vaikutuksen. En muista, mistä siinä oli puhe, mutta luullakseni kirjoittaja koki itsensä ulkopuoliseksi, eteväksi ja erikoisesti juuri niin kuin kaikki muutkin sen ikäiset. Lisäksi siinä esiteltiin kirjoja, kuten Camus'n "Sivullinen" ja luultavasti myös T.S. Eliotista oli puhe.

En missään tapauksessa aio ottaa tuota kirjaa enää koskaan käteeni, koska se teki tehtävänsä.

Panin eiliseen blogiin Kalle-Kustaa Korkin kansikuvan tuon Colin Wilsonin kirjan muistoksi (Outsider). Siellä keittiömiehenä lukiessa havaitsin näet kyllä, ettei puhe ollut samasta henkilöstä.

Luulisin että habent sua fata libelli - kirjoilla on kohtalonsa eli kohtalo määrää kirjamme. Ellei se olisi ollut Colin Wilson, se olisi ollut jokin muu - hyvä ettei Ezra Poundin ABC of Reading (Lukemisen aakkoset) jonka vuoro tuli siviilissä. Armeijassa olisin varmasti seonnut sen lukemisesta ja ruvennut kuorimaan perunoita vinoon.

Tynnin Tulisen järjen aika aiheutti välittömästi halun suomentaa näitä ranskalaisia runoilijoita toisin. Apollinaire ilmestyi aikoinaan, kai 1970-luvulla. Prèvertiä en ole koskaan julkaissut, paitsi Rappelle-toi, Barbaran jossain nuottikirjassa.

Olisikohan aika. Prèvertin runokokoelmaan myytiin sotien jälkeen miljoona kappaletta. Muuan hänen näytelmistään tulee Helsingissä ohjelmistoon. Hän oli verraton elokuvakäsikirjoittaja. Mutta on se teksti toisaalta myös vanhentunut.

Isä meidän, joka olet taivaissa -
pysy siellä,
me pysymme täällä
maan päällä,
jossa joskus on ihanaa...