Luulisin että olisin voinut selviytyä kiinalaisesta virkatutkinnosta ja päätyä johonkin kaukaiseen maakuntaan kaipaamaan ystäviä sinne.
Kiinalaiset kehittivät tutkinnon T'ang-kaudelle, jolloin suuret runoilijat elivät. tutkinto oli käytössä ainakin vuodesta 975 vuoteen 1905. Periaatteessa valtion virkamieheksi ei ollut asiaa ennen kuin tämä koe oli läpäisty onnellisesti. Jotkut olivat 50-vuotiaita ennen kuin zhou-taso oli saavutettu.
Kieltä ja kulttuuria lähemmin tuntematta se arvioi, että tutkinto vastasi fil. tohtoria, tuntuu vähättelyltä.
Mielenkiintoisia olivat tutkintoaineet, joista sai valita: klassikot, historia, rituaalit, laki ja runous. Kaikilta edellytettiin hyvää taitoa ymmärtää, tulkita ja ennen kaikkea kirjoittaa runoja ja käyttää nykyisiä ja muinaisia proosatyylejä.
Kokeissa oppilaiden oli osoitettava kykyä käyttää perinteen tietoa käsillä olevien käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Myös tulevaisuuden ennustaminen menneisyyttä tulkiten kuului tutkintovaatimuksiin.
Eikö tämä ole entinen kolumnin, nykyinen blogin kirjoittajan peruskoulutus?
Järjestelmässä oli se hyvin erikoinen piirre, että tutkinto oli ainakin periaatteessa avoin valtakunnan kaikille miehille. Jotkut tutkijat ovat olleet havaitsevinaan, että järjestelmä myös toimi. Korkeisiin ja vastuullisiin tehtäviin päätyi henkilöitä, joilla ei ollut tukenaan syntyperää eikä rahaa.
Kokeessa hyväksyttyjen prosentti oli aina alle kymmenen, joskus vain yksi. Kokelaille annettiin numerot ja heidän tenttivastauksensa kirjoitettiin puhtaaksi, jottei kuulustelija olisi voinut tuntea heitä käsialastakaan.
Kiinassa kaunokirjoitus, kauniisti kirjoittaminen, oli osa koulutusta. Pertti Nieminen mainitsee runossa kuuluisista juomareista, että näistä muuan käytteli useita maljoja kumottuaan sivellintä niin että se kulki paperilla kuin vihuri, ja kirjoitti "kuolematonta käsialaa".
Tämä on se kiinan kielen piirre, jota jää aina kadehtimaan. Kirjoitus on aina myös kuva.
Sen jälkeen kun heittiö ja suurmurhaaja Mao Zedong, joka todellakaan ei ollut merkittävä runoilija, oli tullut valtaan, Kiinan alamäki jatkui. Kerran haettiin Suomessa henkilöä, joka osaisi kirjoittaa kaksi kirjainmerkkiä täällä julkaistavaan kirjaan. Kiinan suurlähetystön väki tunnusti emmittyään, että ei onnistu. Taiwanin edustustosta löytyi joku vanha mies, joka piirsi merkit.
En aio opiskella kiinaa. Tyttäreni, joka asui pari vuotta Singaporessa, kertoi harkinneensa asiaa mutta luopuneensa ajatuksesta, koska suomalaisella kielten maisterin pohjalla mandariinin alkeiden oppimiseen olisi ollut varattava ainakin kaksi vuotta, kahdeksan tuntia päivässä, ja harjoitustehtävät lisäksi.
Tuntemani professori Nuutila on tullut toistuvasti esiin ilmaistakseen huolestumisensa suomalaisten tuomareiden heikosta talousrikosten tuntemuksesta. Sekaannun asiaan, koska olen tiettävästi ainoa suomalainen tuomari - entinen tuomari - joka on osallistunut Yhdysvalloissa tuomareille tarkoitettuun kansantaloutta ja liiketaloutta koskevien ongelmien koulutukseen. Koulutuspaikka oli Tucson, Arizona, ja Helsingin hovioikeudessa matkaani pidettiin huvitteluna, vaikka kutsuja oli Yhdysvallat.
Kannatan siis lämpimästä Nuutilan ajatusta. Ajakaamme virkatuomareille lisää koulutusta - mutta opiskeltaviin aineisiin on sisällytettävä runous ja kaunokirjoitus.
Suomen kouluissa ei opiskella kaunokirjoitusta, koska siihen taitolajiin ei ole enää kaunokirjaimia. Silloin tällöin näkee vanhoja asiakirjoja tai asiakirjajäljennöksiä, jotka ovat todellisia taideteoksia.
VastaaPoistaAd Tommi:
VastaaPoistaEn lakkaa ihmettelemästä, mitä kaikkea te tiedätte!
Täsmälleen.
Ja niitä koppeja oli paljon.
Lisäksi arvostelijoilla oli moderaattori tilanteisiin, joissa arviot menivät pahasti ristiin.
Ad A-KH:
VastaaPoistaNäin on ja malleja on vaihdettu vähän väliä. Vanha kirjurinkirjain on selvästi johdettu kaivertajien kirjaimista, koska oli niin tärkeää tehdä pitkiä, yhtenäisiä viivoja.
Olen aika ajoin opetellut tuota kirurityyliä, mutta ei toivoakaan. Kai se vaatisi pohjattomasti harjoitusta.
Jotkut 1800-luvun maanjakokartat teksteineen ovat hienoja taideteoksia. Jotkut kehystävät niitä seinälle.
Ei!, Ei! ja Ei!
VastaaPoistaSuurimpia voittoja ihmiskunnalle tai ainakin Suomen koululaisille oli ns. Salervon mallista luopuminen (perinteinen kaunokirjoitus). Kuparipiirrostekniikkaan perustuvan kirjaimiston käyttö ei kertakaikkiaan ole järjellistä yhdellä kädellä kirjoitettaessa. Se ei myöskään sovi vasenkätisille eikä nopeasti kirjoittaville. Mallin järjettömyyttä osoittaa sekin, että harvoja poikkeuksia lukuunottamatta vain harva ihminen on jatkanut kaunokirjoituksen käyttöä kansa/peruskoulun jälkeen.
Meitä sivistyneemmissä eurooppalaisvaltioissa, joissa kirjoitustaito on enemmän kuin 500 vuoden ikäinen, ns. kansliakursiivi (nykyinen tyyppikirjoitusmalli) on ollut käsinkirjoittajien suosiossa ja tuskinpa se olisi kehittynyt ilman sen tuomia etuja. Kalligrafia sinänsä on taiteenlaji ja sen harrastus on monelle antoisaa. Harrastuksena se saisikin pysyä eikä viattomien lasten kiusaamisena koulussa.
Pienehkön raapaisun käsinkirjoittamisen historiaan saa seuraavasta linkistä:
http://personal.inet.fi/koti/yeslake/
ManuPropria_eBook_lyh_72dpi.pdf
Suosittelen muuten kaikille Vanhat käsialat -kurssin käymistä (järj. ainakin Helsngin yo:ssa). Ihme harakanvarpailla Suomeakin on hallittu.
Minä mieluusti soisin että edelleen olisi puheen aiheena vanhakantaisen konfutselaisuus, sen käsitys laista ja oikeudenmukaisuudesta, sekä myöhempi laillisuusperiaate.
VastaaPoistaVaikka eläisimme arjessa laillisuus periaatteen mukaan, soisin että hengessä muistaisimme oikeudenmukaisuuden olemassa olon.
Puhuttaessa talousrikoskoulutuksesta tulee muistaa, että oikeusministeriö aloitti ao koulutuksen tuomareille jo 1980-luvun puolivälissä erityisillä Veropetoskursseilla. Siitä lähtien tuomareita on koulutettu säännöllisesti niin konkurssi- ja kirjanpitorikosten kuin yrityssaneerauksen, tilinpäätöksen jne taitajiksi. Koulutukseen on osallistunut yli 600 tuomaria. Tänäkin päivänä talousrikoskoulutukseen käytetään selkeästi eniten varoja tuomarin erityisosaamista vaativista asioista.
VastaaPoistaMitä tulee tuohon kiinalaiseen virkatutkintoon niin sieltä ymmärtääkseni juontuu se meillä(kin) valtionhallinnossa edelleen vahvana elävä perinne perustaa uralla eteneminen ja ylentäminen virkaikään.
Ad Anonymous -
VastaaPoistasaatat olla oikeassa.
Tuo viittauksesi Käsin kirjoittamisen historia -kirjan sisältävään verkkopaikkaan oli suuri lahja.
Luin taannoin ranskalaista monografiaa kirjituksesta. Viehättävä ajatus, että vanhoissa kirjurin tekemissä asiakirjoissa allekirjoitus oli aina kirjurin tekemä mutta tekstiä saattoi keisarikin kirjoittaa. Kirjurit tunnistivat toisensa girlandeista eli kiehkuroista, joita käytetään tunnistuskeinoina edelleen seteleidän taustakuvioissa.
Tuon Manu Proprian tekijän www-sivut löytyvät pienen hakemisen jälkeen, mutta sieltäkään ei löydy kuin linkitys tuohon samaan versioon, joka on ilmeisesti tarkoituksella painokelvoton 72 dpi -resoluutiollaan. En löytänyt mistään tietoa, josko kirjan saisi painettuna. Ainakin tuossa olisi materiaalia oikeaan, myytävään kirjaan kunhan muutama (kirjoitus)virhe korjataaan.
VastaaPoistaPainatuksesta tulikin mieleen. Lasipalatsissa on toiminut jo muutaman vuoden Kirja kerrallaan -pienpaino-kustantamo, jossa voi painattaa haluamiaan teoksia ja omaa tuotantoaan http://www.kirja.lasipalatsi.fi/
hinnatkaan eivät näyttäisi olevan täysin kohtuuttomia. Epäilen kuitenkin, että ennen pitkää hinnoittelevat itsensä pois. Niin että jos Otava ei suostu kustantamaan tai painamaan kirjoituksiasi tai käännöksiäsi niin tuonne vaan. Lupaan ostaa yhden.
Taannoin oli puhetta Latex-järjestelmästä. Pienen tutkiskelun jälkeen löytyi linkki http://mtl.uta.fi/Opetus/LaTeX/
asennusohjeet.html
, josta löytyy toimivan järjestelmän rakentaminen. Kyllä ne Tampereella osaavat. Erityisesti aloituskynnystä madaltaa TeXnicCenter -tekstieditori, jolloin mutkikkaat käsinkirjoitettavat komennot poistuvat. Plussana on vielä suomenkielisen oikoluvun mahdollisuus kunhan asentaa Myspell-sanaston. Sitä en tiedä, jaksaako viritys pyöriä Macin virtuaalipc:ssä, mutta varmasti kokeilemisen arvoinen juttu.
Pikku-uutinen parin viikon takaa:
http://www.digitoday.fi/
showPage.php?page_id=9&news_id=53047
Surullista, miten sivistyksen kehto yliopistojärjestelmä sitoutuu vain yhteen toimittajaan ja pitkäksi aikaa. Vaikka kyseessä on puitesopimus, on odotettavissa että kohtuullisen moni laitos sitoutuu. Olen järkyttynyt.
Ad HJT
VastaaPoistaEtsiskelin Manu Propriaa ("omakätisesti") myös tekijän nimen perusteella. Ei löydy edes Helkasta. Julkaisussa ei ole ISBN-numeroa.
Ainakin jossain vaiheessa Yliopiston kirjaston avokokoelmassa oli runsaasti vanhoja ja hyvin vanhoja kirjurin oppaita, joissa oli kirjainmallien lisäksi esikuvia sisällöksi esim. rakkauskirjeeseen.
Tuo ammatti on tainnut väistyä. Itse kirjoitin aikoinani puolen lukion kotiaineet. Se oli todellista kirjoittajan koulutusta.
Minustakin tuntuu, että Lasipalatsi on nostanut hintojaan rajusti. Olen käynyt siellä jonkin kerran, ja silloin minusta tuntui, että hinnat olivat edullisia. Enää ei tunnu.
Olin utelias näkemään tekijänoikeuden suojaamia teoksia, joista ihmiset olivat valmistuttaneet itselleen yksittäisiä näköisjäljennöksiä. Kävi myös ilmi, että tekijät ja kustantajat olivat joissakin tapauksissa yllättäen suostuneet siihen, että kauan loppuunmyytynä olleista niteistä oli tehty "ylipainoksia".
Niitähän on, sellaisia kirjoja, joita ei saa edes kiven silmästä. Kustantajakokemuksen mukaan tulos on hyvin laihe, kun niitä sitten joskus julkaistaan uudelleen.
Tämä on passeli väli pikkuisen mainostaa.
VastaaPoistaOlen perustamassa yhtiötä, jonka toimiin tulee liittymään myös "poikkeuksellinen kustantaminen"
Lisää voinee nähdä lähiaikoinen toisella blogillani