Ennen ajattelin, että kaikkien aikojen kirjallisten lauluntekstien kääntäjä oli Ilkka Ryömä, joka kuoli kauan sitten. Hän käänsi Eislerin Laulun Moldausta (On Prahassa keisarien hautoja monta - vesi Moldaun rantoja hiertää ja syö). Hän käänsi, jos muistan oikein, Muksujen ensimmäiset levytetyt laulut, kuten Niityllä missä sirkat soi ja kesäheinä heiluu. Siinä laulussa on säepari, jolla vetää vertoja vain Kieku ja Kaiku (tesktit Mika Waltari) - "Siveys ylen sitkeä pois vaikea on kitkeä..."
Nyt siirtäisin huomion eilen julkaisemastani satunnaistyöstä mestariin, joka on Liisa Ryömä. Hän ei ole saanut juuri minkäänlaista huomiota varsinkaan Bellmanin käännöksistään. Niitä ilmestyi noin viisi vuotta sitten vihko. Kustantaja oli silloinWSOY.
Olin harrastanut Bellmania monta kymmentä vuotta ja aikoinani arvioinut, että Sven-Bertil Taube oli kumminkin liian kesy kaveri näihin kehiin, mutta Fred Åkerströmin kymmenentuhannen kapakan ääni oli niihin kuin luotu. Muistan sen televisioesityksen, jossa Åkerström lauloi Vanhalla, niin juovuksissa ettei ollut pysyä tuolilla, mutta voi miten!
Vuosien saatossa olen hankkinut jokseenkin kaikki mahdolliset Bellman-levyt - myös puoliviralliset sarjat, joissa on laulajia lähes sadan vuoden takaa. Nämä nuoret oopperalaulajat ovat tehneet mainioita tulkintoja - mutta eivät he tavoita niitä syvänteitä, jotka ovat Bellmanin heleimpien ja hulluimpienkin laulujen alla.
Kielellisesti ne ovat vaikeita - ruotsi on vanhaa ja rikasta. Tätä nykyä edes ruotsia äidinkielenään puhuvat eivät välttämättä ihan ymmärrä sitä. Suomalaisia ruotsin osaajia raskauttaa merkillinen kuoroperinteemme ja pari vanhaa suomennosta, joissa ei ole päätä eikä häntää. Isommin yrittäneistä sekä Palle / Reino Hirviseppä että Unto Kupiainen saavat mennä käännöksineen kahville.
Suhtautumiseni Liisa Ryömän suomennoksiin on helppo kuvata lyhyesti: olen jäljentänyt kynällä kirjoittaen hänen suomennoksensa vahakantiseen vihkoon, joihin olen ottanut aikojen kuluessa kaikkein parhaimman, kaikkein henkilökohtaisemman. Ryömän Bellman näyttää olevan samassa vihossa kuin Fröding, Puolisoinnut on mielestäni erikoisen nokkela keksintö, koska Bellmanin riimit eivät kuitenkaan käänny likimainkaan. Ryömä käyttää sisäsointua niin kuin Jesenin ja muut venäläiset.
Bellman oli ehkä Pohjoismaiden kaikkien aikojen suurin runoilija ja viimeinen siinä oikein oivaltaneiden sarjassa, jossa runo, sävellys ja laulu olivat itsestään selvästi saman henkilön työtä. Tämä katkennut perinne palasi blues-miesten myötä ja tuli tavaksi Dylanin esimerkillä. Valitettavasti olen itse vailla kosketusta Dylaniin.
Bellman oli Kierkegaardin edeltäjä ja hengenheimolainen, suuri teologi. Suuren teologin tuntee muun muassa siitä, ettei hän puhu paljon Jumalasta. Bellman tanssi pelottomasti sillä liukkaalla nuoralla, joka erottaa elämän kuolemasta, taivaan tuhosta, kirkkauden ikuisesta pimeydestä. Ja hän oli lopullisesti epätieteellinen. Niin... Kierkegaard kävi vuosikausia kuuntelemassa Mozartin Don Giovannia, joka meni hänen aikanaan 12 vuotta Det kongeligessa, ja kirjoitti järkyttävän jakson "välittömästi ja välillisesti eroottinen Mozartin Don Giovannissa".
Mitä Bellman todella tarkoittaa laulaessaan viinan kunniaa, sen saa kukin ymmärtää omalla tavallaan. Minun tulkintani mukaan viinan kunnia on äkkiä laulettu, ja Bellman tiesi sen.
Jos sanoisi asian vierestä, että Kierkegaardin mukaan Don Juan (Giiovanni) ei ollut hulluna huoruuteen, vaan eroottinen nero, joka ei koskaan pettänyt naisia, koska hän todella rakasti kaikkia, samanaikaisesti...
Toivon että Liisa Ryömä ei pahastu. Siteeraan kokonaisuudessaan hänen suomennoksensa laulusta numero 31 ja epistolasta numero 24. - Sitaateista puhuttaessa en tainnut korostaa sitä oikeudellista näkökohtaa, että sitaatti - tällainen - on joskus kunnianosoitus ja kehu.
Näin hummatessa huoletta
ei huomaa mustaa varjoa
ennen k uin kuoma kuolema
kättänsä tarjoaa.
Siis empimättä veikkonen
kolkuta krouvin ovea,
ja nuorukainen impyen
purista povea!
:,: Ja kun hauta eessä ammottaa
ja sen tyhjyys mieltäs kammottaa,
vedä täyteen pää,
siten jälkeen jää
monta muistoa miellyttävää. :,:
Ken päänsä puhkoo tuumissaan
ei kuumissansa aattele:
pian kylmennyttä ruumistaan
surujoukko saattelee.
Lakia meille lukeva
mies ylväs suurisuinen on.
Kaikille yhtä pukeva
uus palttoo puinen on.
Ja kun...
Voit rikkautta kerätä
ja nautiskella kullastas,
ne ei sua nosta mullasta,
haudasta herätä.
Mies joka nostaa metelin
ja rähjää vuoksi joutavan
käy kohta polvin vetelin
perässä noutajan
Ja kun...
Mies puheellansa pahalla
ystävän maineen myrkyttää
vaan ostettuna rahalla
tukeaan tyrkyttää.
Muu joukko vaikka tietää sen
niin humalikot sietää sen.
Voi kunniastakin luopua
kunhan saa juopua
Ja kun...
Ei ilmettä noin synkkää nyt
ken suutaan nyt noin vääristää.
Me käymme käsikynkkää nyt
on sama määränpää.
Vaan ennen sanaa hyvästi
nostamme hyväksyvästi
me emännälle lasia,
ja sitten asiaan!
Ja kun...
- - -
Ruskean oven muorille
Painan puuta, pieksän suuta
:,; kunnes turve tukkii sen :,:
Sisko, tuothan oluen.
Mietoa en maistaa saata,
janoisesti särvin aata
tärinällä hartaalla
huojun haudan partaalla.
Ken ei anna apuaan,
tappaa miehen krapulaan.
Sisko kulta:
pyydän sulta
saanhan kurkun kastella
niin voin hautaan astella.
Valmiina on lautta Kharonin.
Naukku viimeisin matkaa mahalaukkuun -
vaellusta taidan jatkaa sittenkin.
Puute piinaa. Ilman viinaa
:,: vainajatkin kalpenee:,:
Ryypyn hinta halpenee
meno yltyy kapakoissa
vasta kun jo olen poissa.
Nyt ois asiallista
iso lasi kallistaa,
kurkkuani valella,
jottei luita palella.
Puute piinaa,
kun saan viinaa,
Bacchus ohjaa, taluttaa,
elellä taas haluttaa.
Pullloas saat vielä valuttaa.
Ethän kieltää voi. Viimeisen kerran
jalo juoma tämän herran balsamoi.
Veljenänne ette tänne
:,: saata jättää kuivin suin :,:
janon tuskaan tuupertuin
jaksan vielä hetken aikaa
kuulla kuinka laulu raikaa,
virtaa juoma maltainen.
Olo paratiisin kaltainen
autuaille suotu on
kunnes kaikki juotu on.
Taeljen takaa pisaraakaan
ette suostu jakamaan.
Raatona jään makaamaan.
Mielensä ken noin voi paaduttaa?
Poven kovettaa?
Aaveena kun saavun saman oven taa,
niin sitten kyllä kaduttaa.
Minä olen muutaman kerran vetänyt sellaisen esityksen häissä, jossa tweediseen liveripukuun pukeutuneen tulen "kuokkavieraaksi", kerjään ryypyn, laulan italialaisia pieniä aarioita, Bachia (bist du bei mirin, johon olen tehnyt its sanat: Sun rakkautes...) ja belmannia, suomeksi.
VastaaPoistaKuokkavieraani on humalainen, flirtti ja röyhkimys, joka yrittää iskeä, jos siltä näyttää morsiamen äitiä tai sulhasen isää, kertoo kaksimielisiä juttuja ja laulaa rakkaudelle ja bacchukselle.
Kymmenisen vuotta sitten arvostelin Liisa Ryömän kääntämiä Mihai Eminescun runoja, vaikka en Romaniaa osaakaan. Kalevi Ahoniemi pukkasi tuolloin enemmältikin runoja ym. littera,nsa kautta, eikä siinä tainnut taloudellisesti kovin hyvin käydä.
VastaaPoistaOstin joskus hamassa nuoruudessani nuorelta Liisa Ryömältä valokuvan ja julkaisinkin sen. Siihen aikaan sentattiin ankarasti. Oli olevinaan jopa Eero Hankosen senttariopisto. Erityisesti taiteilija Jussi Ylätalon Somen taidepalloilijat olivat ahkerasti asialla ja kiikuttamassa ropojaan Maurinkadun viinakauppaan. Some muuten tarkoitti somistamoa, ei väärin kirjoitettua Suomi-sanaa. Somessa kävi myös Lande Lindfors, mutta hän ei sentannut, vaan pelasi sahakkia. En rohkene kertoa, millä muulla jäsenellä kuin sormella hän siirteli nappuloita. Olkoon se pahaa puhetta ja panettelua, tai siten ei, mutta asiaan.
Muistan Liisa Ryömän jossakin haastattelussa vähätelleen metrisiä taitojaan ja sanoneen kirjoittavansa enemmän korvakuulolta kuin metrisen osaamisen pohjalta. Sekään ei haittaa, jos lopputulos on hyvä.
Kemppisen "kunnianosoitus ja kehu" on oivallista tekstä, kunhan vain Ploiri ei pääse sitä tulkitsemaan. Näin sanoen puhun vain omasta epämieltymyksestäni kyseenalaistamatta kyseisen laulu- ja soittotaiteilijan ammattitaitoa.
Se täytyy vielä kertoa, että olen senttarien ja riemuanarkistien kanssa viettänyt ikimuistoisen juhannuksen ryömien Ryömien mökillä.
Ad Hotanen:
VastaaPoistaEn tiedä mikä siinä on, mutta vähän väliä olen samaa mieltä Hotasen kanssa, vaikka tiedän, ettei sellainen sovi seuratapoihin, vaan pitäisi olla eri mieltä.
Muistan miten punastuin häpeästä kuultuani Loirin Bellman-levyn, johon se toinen Taberman oli yrittänyt suomenataa sanat.
Muu tämän henkilön musiikkituotanto on jättänyt minut joko välinpitämättömäksi tai vihamieliseksi. Varmaan vikaa korvissa.
Ihmeellistä. Minä rakastan ehdoitta Loirin Bellman tulkintoja.
PoistaAnna
Vikaa ei ole korvissasi ja myötähäpeän tunteminen on aivan luonnollista ylitulkitsevaa Loiria kuunnellessa. Edesmennyt kriitikko Heikinheimo totesi eräässä televisio-ohjelmassa: Vesa-Matti Loiri ei ole laulaja. Hän on viihdetaiteilija. Laittamattomasti sanottu.
VastaaPoistaKoko kansan videolinkkikirjastosta Youtubesta löytyy tällainen hieno esitys:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=xFcuH6iOOyg
Aika herkullisen esityksen tämä kaveri tässä Bellmanista rakentaa
On ikävää kuulla, kuinka ruotsalaiset laulavat niin usein Bellmania sillä rempsakkaalla tyylillä, kuin ryyppylaulua hoilaisivat! Herrajjestas. Vaikka Bellmanin laulut luokiteltaisiinkin ryyppylauluiksi (mitä ne eivät kyllä tippaakaan ole), ei se oikeuta siihen, että joka biisi vedetään samalla tavalla. Kun eihän Mozartiakaan!! Helposti Bellmania tulkitessa ei jakseta kaivautua pintaa syvemmälle.
VastaaPoistaLiisan Ryömän suomennoksista löytyy vahvana se Bellmanin tekstien tumma, henkilökohtainen, ällöttäväkin puoli, joka ei kaikkiin ruotsalaisten Bellman-tulkintoihin löydä tietään. Ja onhan Bellman heille sen verran pyhä, ettei uutta uskalleta kokeilla.
"Fredmanin epistolat ja laulut" Bellman on asettanut todellakin ystävänsä Fredmanin ajatuksiksi. Ei siis ole kovin luotettavaa lähteä vetämään niiden kautta johtopäätöksiä Bellmanista itsestään. Voiko sanoa, että ylistäessään niin suuresti ryyppäämistä, Bellman paljasti halveksivansa sitä? Jaa-a.
Kuolemastakin Bellman jaksaa muistuttaa, olihan se 1700-luvulla hyvin lähellä ihmisten elämää. Silti ei voi väittää, että Bellman pelkäsi sitä tavallista enemmän. Ihminen ei ollut tuolloin vieraantunut kuolemasta yhtä paljon kuin nyt. Se koettiin luonnolliseksi, peräti jokapäiväiseksi. Ja jokapäiväisistä asiosta Bellman lauloi: juhlimisesta, sydänsuruista, ystävistään, päivän askareista. Ja siitä kuolemisesta.
Tunteettomuutensa, ironiansa taa Bellman kätki myllertäviä, ristiriitaisia tunteita (omiaan tai kuvitteellisia). Niitä EI SAA OLLA NOTEERAAMATTA. Tekstin takana on kipeitä asioita, jotka on löydettävä, vaikka kyseessä olisi iki-ihanaaurinkoinenepistola num9!!!
Sofia Buono
Kuuntelin juuri Hectorin leytystä laulusta Amstrerdam, Liisa Ryömän tekstillä, ja esitys on mielestäni hieno, varsinkin käännös on raapaiseva.
VastaaPoista