Kellot, kellot

Kellotaulu on suunnittelijan vaikeimpia tehtäviä. Koska erilaisia kelloja on kaupoissa niin paljon, mielipiteitä on siis paljon.

Amerikkalaiset ihmettelevät meitä, kun me käytämme viisarikelloja. Tyylikkyyden huippu näyttää olevan, että kun miehellä on asemaa ja rahaa, ranteessa on Casio tai Timex, numeronäyttö. Hinta uutena suuruusluokkaa 10 - 20 dollaria.

Itse olen samaa mieltä kuin sveitsiläinen kollegani. Hänellä on itsellään keskirivissä vasemmalla oleva Vacheron Constantin Grande Complication. Hänestä Rolex on "British piece of junk". Kuvassa on myös Audemars Piquet. Kymmenen - kaksikymmentä kertaa Rolexia kalliimpia mutta aivan tavallisen näköisiä kelloja ovat mm. A. Lange ja Suomessakin joskus vilahtava Philippe Patek.

Oma suosikkini on oikealla ylhäällä - Sveitsin rautatiekello. Täsmälleen samaa kelloa on joka puolella Helsingin ja Tampereen rautatieasemalla. Rannekellona se menee ehkä vitsin puolelle, mutta toisaalta minua miellyttää, että kellosta näkee, paljonko kello on. Tuosta näkee, vaikka olisi hämärä ja ajaisi autoa tai kantaisi kassia.

Melkein yhtä suurenmoinen on Swatch, kuvassa 1980-luvun alun malli, joka on edelleen myynnissä. Pahat kielet väittävät, että Swatch, joka omistaa nykyisin melkein kaikki sveitsiläiset kellotehtaat, kuten Tissotin ja Omegan, käyttäisi joissakin tapauksissa samoja kvartsikoneistoja näihin satakertaisesta hintaerosta huolimatta.

Kaiken maailman kelloja löytää muun muassa osoitteesta www.watchzone.com Todella erikoisia hienouksia löytää New Yorkin Modernin taiteen museon kaupan luettelosta www.moma.org

Aikavyöhykkeiden ongelma on ratkaistu eräällä pöytäkellolla niin että kello on kaksitoistakulmainensylinteri. Kuhunkin fasettiin on merkitty kaupunkien nimiä. Kellotaulussa ei ole numeroita. Kun kääntää fasetin "Helsinki" (käytännössä Kairo) pöytää vasten, aika on oikea. Kun etsii fasetin Los Angeles ja panee sen pöytää vasten, katsellaan Los Angelesin aikaa.

Nerokasta!

Äidinisäni oli monien muiden ammattiensa ohella kelloseppämestari ja eno harjoitti samaa ammattia. Vaikka osasin jo pienenä avata kellon kuoren ja sanoa asiakkaalle nenään viisaasti: "Fiinikarva on takussa", eli spiraalijousi on vaihdettava, en ole saanut sellaista tartuntaa, että viehättyisin mekaanisista kelloista. Tunnen ihmisiä, joilla on tämä kova tauti.

Toisaalta... kellon tikitys on kyllä syvällisen rauhoittava ääni. Puhumattakaan seinäkellon raksutuksesta, mutta ehkä lyönti - joka könniläisessä kesti jotain viisi minuuttia - olisi nykyelämässä vähän liikaa. Ensin kuuluu korinaa, kun lyöntikoneisto lataa, sitten pitkään rattaitten kurnutusta ja kolinaa ja jopa vasaran siirtyminen lyöntiasentoon. Kaikissa tuntemissani Könnin kelloissa itse lyöntiääni oli särähtävä kuin menneisyyden muisto.

Kellokaapissa luki esimerkiksi

Kello käy
Aica joutu
ijan caicisuus
etes seiso


Mitä eteen ottamiseen tulee, sota-aikana ukkomiehet selittivät kotiloman tarvettaan sanomalla, että olisi käytävä vetämässä kello. Kieltämättä. Ja emäntä saattoi sopivaa kiertoilmaisua etsiessään sanoa, ettei ole nähnyt miehen tärpäntikkeliä sen jälkeen kun Kuustaa-vainaasta aika jätti.

"Tärpäntikkeli" on pohjalainen käsitys siitä, miten ranskan kieltä oleva sana "perpendiculaire" eli heiluri äännetään.