Pianistit

Rubinstein sanoi Horowitzille: "Hoffmanin ja Godowskyn rinnalla me olemme lapsia." Nämä olivat puolestaan sitä mieltä, että Liszin ja Anton Rubinsteinin jälkeen käsitys todellsiesta pianonsoiton taidosta katosi maailmasta.

Hoffman alkoholisoitui varhain ja Godowskyn vaimo ja poika menehtyivät syöpään ennen kuin hän sairastui itsekin 1930-luvun alussa. Niinpä heidän soitostaan on vähän todisteita. Se vähä, mitä löytyy, puhuu sitten puolestaan.

Abram Chasins-niminen henkilö julkaisi aika kauan sitten loistavan hyvän kirjan pianisteista. Sitä tuskin saa mistään. Minulla on siitä skannattu versio. Chasins konsertoi itsekin Carnegie Hallissa ja muualla mutta kuunneltuaan mestareita ei sitten viitsinytkään pyrkiä sellaiseen mihin ei kykenisi. Hän on koonnut kirjaansa muistoja illoista Hofmanin kotona New Yorkissa, muistaaksehi Brooklynissä, jonne kokoontui pianistien lisäksi kapellimestareita (Stokowski, Toscanini), laulajia ja säveltäjiä (Stravinsky) ja muita mielenkiintoisia ihmisiä (Chaplin).

Godowskyn Chopin-parafraasit saa ulkomailta tilaamalla nykylevytyksenä. Pianistina on Marc-André Hamelin. Levyjä on kaksi ja mukana ovat muun muassa Godowskyn tekemät sovitukset Chopinin useista etydeistä pelkälle vasemmalle kädelle. Useita muita etydejä on täydennelty niin että esimerkiksi "helpot" soinnut on muutettu arpeggioiksi. Eräissä parafraaseissa on tavoiteltu ja saavutetu vaikutelma nelikätisesti esitystä etydistä.

Nämä ovat samaa sarjaa tai ylittävät Horowitzin kuuluisan Carmen-parafraasin ja "Stars and Stripes Forever" -esityksen.

Huippuvaikeista virtuoosikappaleista muuten Jorge Boletin soittamina Liszin transendentaalietydit soivat ehkä muhkeimmin.

Mutta ei vaikeus ole päämäärä. Esimerkiksi Bachin Goldberg-variaatiot eivät ole ns. teknisesti hirvittävän vaikeita. En ole jaksanut vuosikymmeniin kuunnella Glenn Gouldin kumpaakaan versiota, sitä varhaista ja tätä myöhäistä. Sitä vastoin kuuntelen uudestaan ja uudestaan Tatjana Nikolayevaa. Hänkin oli Neuhausin oppilas ja kyllä selvästi parempi kuin ikätoverinsa ja ystävänsä Gilels ja Richter. Tatjanaa ei paljon päästetty ulkomaille, vaikka Suomessa hän kyllä konsertoi useinkin. Syystä tai toisesta hänen nimensä ei ole yhtä kuuluisa kuin näiden aikalaistensa. Pitäisi olla. Jos joku nyt tästä innostuu, myös hänen levytyksensä Shostakovitshin preludeista ja fuugista on lositava.

Beethovenin pianosonaatit eivät mielestäni oikein onnistuneet Richeteriltä, Gilelsiltä eivätkä Nikolayevalta. Minulla taitaa olla niistä parikymmentä eri levytystä. Brendelin luulisi olevan omalla alueellaan - mutta ei. Arraun viimeinen kokonaislevytys on tehty melkein yhdeksänkymmenen vuoden iässä. On se ihana. Mutta kukaties Beethoven oli niin kiero mies, että hän ennakoi tulevien vuosikymmenten suuret soittajat ja sävelsi pianosonaattinsa niin etei kukaan ihminen kykene soittamaan niitä kaikkia kohdalleen. Jos onnistuu Hammerklawierissa, Waldstein jää viileäksi, jos Apassionata soi, Pathètique ei...

Vihje: Edwin Fischerin 1933 levyttämä Bachin Das Wohltemperierte Klavier I-II on mielestäni edelleenkin paras esitys tästä monessa mielessä kaiken musiikin sisältävästä teoksesta.