2. helmikuuta 2024

Paidat ja sananvapaus


 


Huvituin muutamista kommenteista viime kirjoitukseeni. Kukaan ei tainnut panna merkille, että kun filmi oli kallista tavaraa, valokuvan ottamiseen oli yleensä jokin aihe. Tässä tapauksessa se on selvästi uudet essut.

Mummuni seisoi kangaskaupassa tiskin takana, ja tässä mainitsemani naapuri on saanut valmiiksi satsin parempia vaatteita. Kuvan ottamisen jälkeen ne on koottu pois ja viikattu kaappiin. Lisäksi ne, joilla ei ole uutta vaatetta, ovat kylän poikia ja tyttöjä. Parilla näkyvä jussi-paita oli uutuustuote. Sen alkuperästä on erimielisyyttä, mutta tiettävästi se littyy Pohjalaisia-näytelmään ja elokuvaan eli 1920-lukuun. Tunnusomainen vinoruutu lienee omaksuttu ruotsinkielisen Pohjanmaan Korsnäsin paidasta, joita on museoissa.

Katsoin luokkakuvastani. Puolella pojista oli tuo villapaita. Se tukee muistikuvaani, että kysymyksessä oli suhteellisen halpa tehdastuote. Hallussani on sota-ajan valokuvia. Pitäjän miehillä oli usein univormun alla se korkeakauluksinen, olkapäältä napitettava harmaa villapaita, kukaties omista villoista. Se se lämmitti ja niitä naiset kotirintamalla neuloivat otsa hiessä.

Katso lähemmin esimerkiksi “Tuntematon sotilas” (se Edvin Laineen versio). Mielestäni sitä harmaata, paksua villapaitaa oli armeijalla omastakin takaa, mutta tästä en ole varma. Sen taas muistan omalta armeija-ajaltani, että lomalla oli pidettävä formua, johon ei saanut sekoittaa siviilivaatteita, paitsi ehkä perunapellolla. 

Kerran esittelin korkeimmassa oikeudessa 1980-luvulla oikeusjutun, joka osoittautui vaikeaksi. Matkailuyhdistyksen mainokseen oli painettu aika pienellä pilkkimiehen kuva, mutta tämä sattui olemaan sekapukeutunut aliupseeri, joka vetosi oikeuteen omaan kuvan ja vaati vahingonkorvausta, koska kuvassa hän oli varuskunnan ohjeen vastaisesti pukeutunut. Olisiko ollut armeijan karvalakki ja siviilimallinen pusakka.

Taisin kirjoittaa oppineen artikkelin asiasta lakimieslehteen. Tuohon aikaan oli epäselvää tai aivan tietymätöntä, että ihmisen tunnistettavan kuvan käyttäminen mainoskäyttöön tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen edellytti lupaa, kun taas uutiskuva ei välttämättä edellyttänyt. Siis esimerkiksi kymmeniä ihmisiä seuraamassa Mannerheimin hautajaisia kadun varressa. Ehkä kirjoitin, että ihmisen kuvaaminen osana yleisöä oli luvallista.

Taustalla oli hieno oikeusriita. SKDL:n eli kommunistien ja aatteelle muuten suopean puolueen vaalimainokssessa oli erittäin isolla kaupan myyjättären kuva. Tämä tunsi itsensä ja kovana kokoomukselaisena tunsi tulleensa pahasti loukatuksi ja meni oikeuteen.  Hän voitti juttunsa ja valokuvaajat viisastuivat.

Ajatelkaapa, mikä kulttuurihistoria! Nyt puhelimella kuvattaessa en ole huomannut monenkaan piittaavan siitä, joutuuko jonkun turistin kuvaan Kolmen sepän patsaalla. Siitä on aikaa, kun eräskin muistamani mies vietti yön ruusupensaassa valokuvatakseen todisteen siitä, että hänen poissaollessaan vieras mies oli vaimon luona.

Juttuni naiset muuten olivat kaikki erittäin eteviä käsityöihmisiä, jollaisia Pohjanmaalla riitti. Tämän jutun kuvana on äitini suunnittelema ja tekemä villapaita, joka ei mielestäni ole mitenkään ruma eikä yksinkertainen. Minulla on niitä ja lastenvaatteita ja pitsejä ja mattoja tallessa ainakin 500. Toisin kuin ehkä on tapana, kaikki on inventoitu ja valokuvattu ammattitasoisesti.

Haikeudella muistan erään vanhaksi piiaksi jääneen neidin aittaa, jotka katselin asianomaisen kuoltua perukirjaa tehdessäni. Häneltä oli kaatunut sulhanen sodassa, ja aitta oli täynnä huikaisevan hienoja kapioita, joissa kankaat oli itse kudottu ja pitsit ja merkkaukset olivat alusta loppuun omaa työtä. En tiedä mitä niille tapahtui. Tai pelkään tietäväni.

Paita voi olla provokaatio. Olen vastoin tapojani jättänyt jonkin määrän kommentteja julkaisematta, koska mielestäni poliitikkoja ja puolueita sopii haukkua jossain muualla.

Ehkä olen epäluuloinen, mutta tähän ikääni en ole nähnyt kenenkään vaihtavan puoluetta vakuututtuaan toisen puolueen edustajan todistelusta. Sitä vastoin olen usein nähnyt ajatusrakennelma väljähtyvän omia aikojaan ja tietenkin tapauksia, joissa raha tai tavara on muuttanut asianomaisen mieltä. Kasselin nuorena kauppiaita ja autonkuljettajia ja vastaavia, jotka vähintäänkin murahtelivat myönteisesti asiakkaan hurjillekin mielipiteille. Edellisessä essu-valokuvassa esiintyvä mummuni kuulemma sanoi tiskin takaa että vai niin ja voi kauheaa, kun eräskin sateenvarjon kokoinen täti kävi kaupassa ainakin kerran kuukaudessa sanomassa, että nyt tulee maailmanloppu, ensi tiistaina kello kaksi. 

Mutta Lapualla revittiin 20-luvun lopulla punaisia paitoja ja meidän paikkakuntamme kappalainen nousi ainakin kerran saarnastuoliin yllään musta paita ja sininen kravatti. 

Ei sitä koskaan tiedä, mikä vaate villitsee. Ranskan suuren vallankumouksen sanskulotit erottuvat muista käyttämällä pitkiä housuja. Giljotiiniin työnnettiin polven alapuolelle ulottuvia polvihousuja käyttäneitä aatelisia. Ja nuorempana tiesin, että paidan pitäminen vyön päällä oli ryssän merkki. vaikka kyllä valokuvien mukaan isommat herrat tunkivat paidan hännän housuihinsa, kuten aikava kansa edelleen, paitsi Tolstoi, joka korosti kreivillisyyttään pukeutumalla maalaismusikan vaatteisiin. 

Muistatte varmaan joskus kertomani: kravatti on varusteena ja sanana samaa kantaa kuin “kroaatti” eli kroatialainen. He olivat pelottavia palkkasotureita ja käyttivät kaulassaan kirjavaa kangasta siinä missä jotkut muut pitsiä tai silkkistä kaulahuivia. - Isäni ei ottanut minua mukaansa Pörssiklubille, ellei minulla ollut kravattia. Siihen aikaan käytin mielelläni maripaitaa (Jokapoika).

T-paita, alkujaan aluspaita, sitä ennen tunika, tuli muotiin viimeistään Marlon Brandon roolista elokuvassa “Viettelysten vaunu”.


38 kommenttia:

  1. Poliittisten kommenttien kieltämien täällä on aivan hyväksyttävä ratkaisu bloginpitäjältä. Sellaisihan vielä tuon edellisenkin bloginkin kommenteissa näkyy edelleen olevan, vaikka argumentaation taso niissä ei nyt ehkä kovin korkea olekaan.

    Asiaa selventäsi kuitenkin siis vielä sen määrittely, mikätyyppiset poliittiset kannanotot menevät edelleen läpi ja minkäsorttiset taas eivät.

    Toisaalta: tämän pääsemme jatkossa varmaan itse kukin näkemään ja arvioimaan. Blogille syntyy profiili tässäkin mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. → "Asiaa selventäsi kuitenkin siis vielä sen määrittely, mikätyyppiset poliittiset kannanotot menevät edelleen läpi ja minkäsorttiset taas eivät."

      Oivallinen aloite! Puolestani ehdottaisin (kuvaannollisesti, koska asia ei kuulu meille lukijoille) jonkinlaista "kansallisoikeistolaista kirveslinjaa". Saataisiin sillä keinoin vähän "gleichschaltungia" tähänkin kaikenkarvaisten kommenttimaakarien augiaantalliin - samanlaista joka jo hyvän aikaa on ollut vallitseva ns. suuressa mediassa.

      Niin että miltäs tämmöinen toivon mukaan korkeamman tason argumentaatio kuulostaisi?

      Poista
    2. Eiköhän se niin menekin: kirvestä tai ainakin silppuria kansallisoikeistolaisille.

      Poista
  2. Eikös se pilkkijä ollut peräti upseeri?

    VastaaPoista
  3. Suomen armeijassa oli oman kokemukseni mukaan kolme positiivista asiaa. Eka oli soppatykillä hartaasti keitetty hernesoppa, toinen Suomi -konepistooli (kokelasajan henkilökohtainen ase) - ja kolmas tietysti moneen kertaan pesty harmaa peltipaita. Saahan niitä siviilissäkin, esimerkiksi Varusteleka -nimisestä liikkeestä, mutta on niissä peseminen ennen kuin pehmeys ja ihonmyötäisyys on saavuttanut mukavuuden asteen. Siitä ei miehen paita parane.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. Paitsi että on siellä monia muitakin hyviä asioita. Eräs suurimpia se, että samaan tupaan sikin sokin majoitetaan koko yhteiskunnan kirjo renkipojasta professoriin. Tai metsurista insinööriin, jos sattuu pääsemään pioneeriksi. Kaikki mitä tehtiin oli hyödyllistä (paitsi paraatimarssi, se oli ainoastaan komeaa).

      Poista
  4. Onpa kaunis villapaita ja huolellisesti tehty. Sellaiseen ei joka tyttö pystykään.

    Kaksitoista vuotta vanhempi sisareni oli myös taitava käsistään, kutoi kaikkea ikkunaverhoista, pöytäliinoista, matoista ja seinävaatteista liinavaatteisiin ja kansallispukukankaisiin. Neljä Ylä-Savon pukua hän ompeli meille suvun naisille, mutta ei niitä nyt kukaan enää käytä. Suuri vahinko. Siskoni keramiikkaa ja neuletuotteita on myös suvun joka taloudessa. Opetti hän minutkin, vastahakoisen, leikkaamaan ja ompelemaan mekkoja ja istuttamaan hihat, hyödyllinen oppi 50-luvulla. Lasten ollessa pieniä ompelin aina kesän lopulla maalta tultua pojille kahdettoista housut, kolmet kullekin, kasvun varaksikin. Miten ne polvet menivätkin aina rikki ja myöhemmin farkkujen vetoketjut! Korjaaminen oli tuskallista. Nyt miniä ja pojantyttäret tekevät minulle villasukkia, ei toisin päin. Minä kasvatan heille lehtikaalia, mangoldia ja valkosipuleita ja kutsun lounaalle.

    Oli meilläkin niitä miesten harmaita korkeakauluksisia villapaitoja, ainakin isällä työvaatteena talvella, mutta en muista, että kukaan sellaisia olisi neulonut käsin. Jotkut ehkä tekivät niitä neulomakoneella tai sitten suuremmassa mittakaavassa teollisesti, kun ne olivat kaikki saman mallisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän äitimuorin siskolla oli myös taipumusta käsitöihin. Ja niitä villapaitoja kutoi muuan karjalaismummo, joka kävi välillä asustelemassa meillä. Leipoi piirakoitakin.

      Jonkin aikaa sitten oli ylellä (?) juttu, että nuorisolaiset ovat alkaneet käyttämään kansallispukuja tai niiden osia pukeutumisessaan. Joko perintökamppeita tai itse tehtyjä.

      Poista
  5. Tuosta villapuserosta tulikin heti mieleeni Jussipaita, jollainen niillä pohjalaisilla punapaitojen riisujilla usein oli.

    Vihtori Kosolasta onkin ilmestynyt oikea elämäkerta. Joko on luettu?

    VastaaPoista
  6. Harmittaa vieläkin eräs tapahtuma vuosikymmeniä sitten, kun kävelin Stadissa Vuorimiehenkadulla. Edelläni ehkä noin vajaan 30 metrin päässä käveli oikein arvokas herraskainen perhe joukossaan lomalainen varusmies intin kuteissa. Toisella puolella katua tuli vastaan myös arvokkaan näköinen perhe. Molemmat perhekunnat tervehtivät toisiaan kadun yli. Jonkun aikaa, kun käveltiin eteenpäin, niin edelläni kävellyt perhe alkoi kovaäänisesti moittia varusmiesjälkeläistään, ettei tämä nostanut intin karvalakkia tervehtiääkseen toisen puolen kadun vastaantulijoita.

    Meikäläinen ujouttani ja saamattomuuttani en kiirehtinyt puolustamaan tätä onnetonta varusmiestä siitä, ettei sotilas nosta päähinettään vaan vetää käden lippaan tervehdykseksi. No jäi se käden lippaanvetokin tapahtumatta. Ehkä oli sittenkin parempi, että vaikenin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Herran tähden kun vaikenisit useamminkin!

      Poista
  7. Kaikki on poliittista (Hannah Arendt: Politiikan piiri on yhtä kuin elämän piiri).

    VastaaPoista
  8. Lapsena rumaan essuun puettu ja peikkotukkaiseksi pakotettu nainen on tehnyt hienon työn. Pusero on kauniimpi kuin ne jussipaidat, joita myydään nyt koirankin asuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnettu tosiahan on, että Kehäkolmosen takana on pelkkää erämaata, pois lukien Satakunnan alue. Tamperelaisetkin ovat melko omituisia, puhumattakaan nyt kyseisestä Etelä-Pohjanmaasta. Luultavasti siellä 1930 luvulla asui lähinnä villejä, joten on selvää, että tyttö pakotettiin pukeutumaan essuun ja hiukset leikattiin paikalliseen hiusmuotiin. Sääliksi käy nykyään niitä koiria joita puetaan Jussipaitaan.

      Poista
    2. Voi älä kummassa, kauhean paikan ees ollaanki.

      Kiinalainen harjakoira oikeen tiukkuu onnea kun saa semmosen päällensä. Jo sujuu luontaisuus! Pärjää koko otus komeasti! Saispa Veikkauksesta vahingossa lujan läjän pöts niin antaisin kaikille viluhaukuille harmaata villaa, ja vihreitä piposia, kretuliineja pök-, eipä kun töppösiä ja aivan kaikkia muitaki kamppeita.

      Kissa kiitoksella elää
      koira pään silityksellä.

      Poista
  9. Veikkaan, että aivan kalkkiviivoilla tule vielä vaaliyllätys. Pekka Haavisto ja Nexar Antonio Flores arpovat kumpi vaiko molemmat menevät sukupuolenvaihdosleikkaukseen vaalivoiton takaamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös ehdotettu, että Haavisto ja Stubb menisivät keskenään naimisiin, jolloin päästäisiin tästä kansakuntaa repivästä kilpatilanteesta.

      Poista
    2. No tässä on poliittinen keskustelu huipussaan, selvästi pakko julkaista.

      Poista
    3. Ei ehi! Parempi olisi paljastus, että Pekalla on suhde Anna-Majan kanssa ja siksi tämä pakenee Brysseliin. Antonio on vain kulissi, jolla kerätään edistyksistön äänet.

      Poista
    4. Tuossapa nyt olikin oikea mallieksemplaari siitä, millaisen kunnon kommentin tulisi olla: ei hiventäkään mistään poliittisesta "haukkumisesta", ja avoin kajoaminen näennäisesti täysin asiaankuulumattomiin ad hominem -asioihin taas on tässäkin nähtävä "sovittavan huumorin kultaamassa valossa", kuten entisaikojen (etenk. 1930-luvun) suomalaisissa kirjallisuudentutkimuksissa niin usein toistunut formula kuului. Ja sitä paitsi: "Henkilökohtainenhan on poliittista", kaikui jo Pariisin toukokuussa 1968.

      Poista
    5. Etkö pysty ajattelemaan mitään muuta?

      Poista
    6. Anonyymin kommentteja on näköjään jätetty julkaisematta ja siitä on siinnyt hänelle trauma?

      Mitä itse asiaan tulee, niin esim. sukupuolen korjaushan on nykyään niin huima trendi tiedostavissa & edistyksellisissä & yleensä vaan rahvaan tyhmyyttä vihaavissa piireissä, että kyllä siitä leikkiä saa laskea.

      Jos uskaltaa.

      Poista
    7. Taitaakin olla paidasta kiinni, "provosoiko" se vai ei. Kaikkein pahimmille paitaressuille tarjoiltaneen taas kohdakkoin pakkopaitaa?

      Poista
    8. Jostain syystä moderoija jättää toisinaan julkaisematta kommentteja joissa kohdistetaan kritiikkiä Toipilas- tai Matias-nimimerkkien niihin kommenteihin jotka koskevat politiikassa toimivia henkilöitä.

      Poista
    9. Jos blogisti nyt ilmoituksensa mukaan karsii poliittisina pitämiään kommentteja, eivät ne poistot kuitenkaan näytä osuvan tuohon yhteen äärisuuntaan, jonka nimen jätän nyt mainitsematta, ettei tätäkin sensuroida.

      Poista
    10. "Jostain syystä moderoija jättää toisinaan julkaisematta kommentteja joissa kohdistetaan kritiikkiä Toipilas- tai Matias-nimimerkkien niihin kommenteihin jotka koskevat politiikassa toimivia henkilöitä."

      Puolustaisin tässä kohdassa kyllä nyt blogisia ja hänen linjaansa. Ei häntä vinoudesta nyt ainakaan kansalliskonservatiivien suuntaan voi syyttää.

      Blogisti nimittäin jätti juuri julkaisematta omasta mielestäni varsin oivallisen, tosin melko räväkän kommentin, joka kritisoi Hesarin viimekesäistä yritystä kaataa vapailla vaaleilla valitun eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus varsin tekaistuin ulkoparlmentaarisin keinoin. Samassa yhteydessä hieman rienasin populisteiksi niitä, jotka huutavat hallituksen velkaantumisen taitto-ohjelmaa vastaan ilman, että heillä itsellään olisi tarjota mitään lääkettä sillä tasolla, että 11 miljardin vuotuinen vaje aikuisten oikeasti voitaisiin saada hallintaan.

      Ymmärrän sen, että jos kommentoijat alkavat jankata kekenään, siitä ei mitään kovin rakentavaa useinkaan synny.

      Joten kova linja vain, jotta laatu säilyy.

      Poista
    11. Kommenttiosasto tuntuu tätä nykyä olevan niin täynnä perussuomalaista vaikuttamista, että taidan luopua blogin seurannasta.

      Poista
    12. Anon kommentista voi päätellä että hänen näkökulmastaan katsoen kaikki omasta poikkevat ovat persulaisia tai, kuten ennen sanottiin, neuvostovastaisia. Eivät kaikki täällä ole persuja, tuskin juuri kukaan.

      Poista
    13. "Kommenttiosasto tuntuu tätä nykyä olevan niin täynnä perussuomalaista vaikuttamista"

      Qualis grex, talis rex (ja toisinpäin)?

      Poista
  10. Miten poliittinen kommentti erotetaan ei-poliittisesta? En ainakaan minä osaisi.

    VastaaPoista
  11. Se korkeakauluksinen olkapäältä napitettava, yleensä harmaa, kotikutoinen villapaita oli vielä meikäläiselläkin tavallinen talvivaate. Missähän vaiheessa se sitten hävisi ja miksi? Lämpimät muistot. Osaakohan nykyään enää kukaan tehdä sellaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hailuodossa osataan: https://luovonpuoji.fi/tuote/luotolainen-eli-tikkuri/

      Poista
  12. Kaunis asu ja kaunis kantaja (kenen lie?). Fiksumpi kuin kansallispuvut. Valtakunnallisessa tapahtumassa oli ihmisiä kaikkialta maasta yllään kansallispuku. Minulla ei ollut kun ei ole. Päällimmäisenä jäi mielen pohjalle pohjalaisnaisten äänekäs riitely siitä, mikä jalkine sopii kansallispuvun kanssa ja mikä on hameen ainut oikea pituus. Menetin lapsenuskoni siihen, että kaikki viisaus asuu vanhoissa pohjalaisnaisissa.

    VastaaPoista
  13. Ehkä kunnianarvoisa Herra Professori kirjoittaa pysyväksi huoneentauluksi arvoisan bloginsa yläpuolelle, ovatko kommentoijat lehmänpaskoja vai parasta blogissa. Hänen mielipiteensä tästä heittelehtii viikon parin välein kuin aitanpolulla asteleva emäntä.

    VastaaPoista
  14. Minullakin on se käsitys, että jussipaita esiintyi ensimmäisen kerran Jalmari Lahdensuon ohjaamassa Pohjalaisia-elokuvassa (1925), kun Oiva Soini esitti Harrin Jussia. Elonetissä on 301 valokuvaa elokuvasta ja restauroituna elokuva itse, jota oli vuosikymmenien ajan mahdotonta nähdä.
    https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117362

    Pohjalaisia-näytelmän (1914) esityksissä käytettiin ilmeisesti aluksi korsnäsinpaitaa. Asiaa on tutkinut Marketta Luutonen.

    Elokuvassa korsnäsinpaitaa käytti ensimmäisenä Mauritz Stiller filmatisoinnissaan Juha (1921). Filmaus tapahtui kesällä 1920, mutta ennen Tarton rauhaa filmaaminen itärajalla oli kielletty, joten Juhani Ahon tyrmistykseksi Stiller siirsi tapahtumat pohjois-Ruotsiin. Shemeikan tilalle viettelijäksi tuli (pohjalainen) vieras mies, jota esitti Urho Somersalmi korsnäsinpaidassa. Svensk filmdatabasissa on 92 kuvaa Juhasta.
    https://www.svenskfilmdatabas.se/sv/item/?type=film&itemid=3510#

    Itse olen luonnollisesti käyttänyt anttipaitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elonetin ansiosta suomalainen mykkäelokuva on saanut hiukan kansainvälistäkin huomiota, ainakin arvosteluja on ilmestynyt. Mutta esimerkiksi Erkki Karun kehuttu Nummisuutarit on minulla vielä katsomatta, koska siihen ei ole musiikkia.

      Lukisin myös Mauritz Stillerin Tulipunakukan ja Juhan myös meidän kulttuuriperintöömme, mutta niitä ei helposti pääse näkemään. Arte on julkaissut Juhan Saksassa ja itselleni olen sen hankkinut. Tulipunakukka on myös restauroitu, mutta ei julkaistu. Jaakko Kuusiston johtama ja rekonstruoima Armas Järnefeltin musiikki on julkaistu CD:llä, mutta elokuva musiikin kera ei ole kansainvälisessä levityksessä niin kuin pitäisi. Tulipunakukka on häkellyttävän huonosti tunnettu ja markkinoitu elokuva ottaen huomioon miten hyvä se on, 1910-luvun elokuvista maailman ehdotonta huippua.

      Poista
    2. Pienenä detaljina mainitsen, että Jalmari Lahdensuo oli ”mr Jussipaidan” eli Vihtori Kosolan vaimon setä.

      Poista
  15. Alkoi itkettää tekstikohta vanhasta piiasta, jonka sulhon sota vei. Suru ja rakkaus rakkaus ja suru.

    VastaaPoista