19. joulukuuta 2023

Sukka



Olin ostaa sukat. Maltoin mieleni. Ette arvaa, miten paljon kauluspaitoja minulla on ja mitä ne ovat maksaneet. Jos sen rahan saisi, sillä summalla joisi kokonainen palokunta itsensä pöhnään.


Niin ihanaa, niin taivaallista, niin rautarohkeaa! - En muista kokeneeni samanlaista humalaa kuin tuo Nummisuutareiden Eskon. Tosin olen kai tuloss alkoholistiksi, kun toisena yönä näin unessa kutsuvan pullon, jonka etiketissa luki “Stolichnaya”. Unen editoimasta näkökuvasta on vähintään 45 vuotta.


Sukkien neulojatar istui kauppakeskuksen käytävässä pöydän ääressä ja sanoi, että professoria ei olekaan näkynyt viime aikoina televisiossa. Sain tietää, että olimme ollee samaan aikaan Otavassa töissä eli siis vuonna 1964. Hän oli ollut siinä keskuksen takana konekirjoittajana. Hetken kuluttua olimme muistaneet yhdessä ainakin 50 silloista työtoveriamme, joista useasta osasin sanoa, että lienee hengissä, toistaiseksi.


Onneksi minulla ei ollut aikaa - vaimo odotti sovitussa paikassa - kysyä tärkeitä asioita. Tietääkseni kaksi ihmistä ja lisäksi serkkuni Timo ovat osanneet kirjoittaessaan koneella eli Linotype-latomakoneella lukea polven päältä jotain aivan muuta, kuten Korkeajännityssarjaa tai El Coyotea. Toisaalta muuankin Raili oli mahdottoman hyvä konekirjoittaja. Pöytäkin liikkui ja lamppu helisi katossa, kun hän paukutti puhtaaksi ainakin isäni kirjan Lumikurusta. Saatuaan tekijänkappaleen eli valmiin kirjan hän ryhtyi lukemaan sitä kiinnostuneesti. Isäni ihmettelyyn hän vastasi, ettei hän “tietenkään” lainkaan tiedä, mitä on itse kirjoittanut puhtaaksi.


Muisteli sitä ruttuista tätiä ja sitä pulskaa naisihmistä, jota laamanni Helminen kutsui tuomiokunnan kansliaan paukuttamaan kiinnityspäätöksiä velkakirjoihin, kun joku pankki oli tuonut niitä kerralla tuhat. En ollut ikinä kuullut sellaista nopeutta, joka tuntui ylittävän muinaisten sotalaivastojen parhaitten sähköttäjien käsiavaimella naputtaman vauhdin. Eivätkä asianomaiset tehneet käytännössä koskaan yhtään lyöntivirhettä. Heillä oli hyvä urakkapalkka, ja kumittaminen kalkkkeeripaperien välistä olisi ollut käytännössä palkasta pois.


Näiden muistojen selaaminen liittyy pohdintaa, taantuuko matematiikan ja lukutaidon jälkeen seuraavaksi kirjoitustaito. Tietokoneet kirjoittavat jo sanelusta, ja esimerkiksi mainio Bard-tekoälyohjelma myös sanelusta. Bingiä käyttäsin sepityttämään söhköpostin valheellisen tekstin työnantajalleni, ja minulla sellainen olisi. Tekoälyn tyyittelemä teksti osaa imarrella ja valitella samassa lauseessa niin ettei yksikään silmä jää kuivaksi sellaisen lukemisesta.


Se muuten oli jo sairaalloista, että Rannan Jaska oli molempikätinen ja kirjoitti Ilmasotakoululla opettaessaan taululle samanaikaisesti kummallakin kädellä eri lausetta. Tavallinen meikäläinen ei osaa kirjoittaa kynällä edes oikealta vasemmalle eikä peilikirjoitusta, paitsi eräät pieninä.


Kuvassa on luultavasti ensimmäinen kirjallinen tuotteeni kautta aikojen. Kun panen sen tähän blogikirjoitukseen, voin ylpeänä liittää sen CV:hen. Teos lienee vuodelta 1949, mahdollisesti kuitenkin seuraavalta lokakuulta. Tekstistä puuttuu omaperäisyyttä, vaikkei asialla ole ollut Microsoft, vaan Porvoon väriliidut, jos oikein muistan.



20 kommenttia:

  1. Jos vanhat kauluspaidat eivät jostain syystä mahdu päälle, niin mieluisimpia paitoja voi viedä suopealle onpelijalle, niin hän taitavasti voi niitä suurennella uusiin sopiviin mittoihin.

    Jotkut ompelijat eivät suostu asiakkaan ehdotuksiin. Ostin tässä vuosi sitten oikein hyvät ohuehkot täyspitkät villakalsarit postimyynnistä. Yllätyin, kun niissä ei ollutkaan sepalusta. Vein ompelijalle, joka kieltäytyi niihin sepalusta tekemästä. Menin toiselle ompelijalle, joka heti suostui. Lopputulos oli oikein hyvä, vaikka henki haisi - luulin sitä punaviiniksi. Vein lahjaksi punaviinipullon. Ei kelvannut. Mä kysin, että mitä sä sitten juot. Vastaus oli, että viskiä. Seuraavalla kerralla vein sitten sitä pullollisen ja kiittelin kovasti hänen ompeluksiaan.

    VastaaPoista
  2. Epäilen, että kaunokirjoituksen opetuksen lopettaminen kouluissa saattaa olla monin tavoin virheliike. Ei siksi, että itse olisin ollut hyvä siinä, vaan aivan päinvastoin, aivan surkea. Opettajani haki minulle ratkaisua juuri tuosta Kemppien mainitsemasta peilikirjoituksesta. Hänen käsityksensä mukaan se auttaisi asiassa. Ei auttanut.

    VastaaPoista
  3. Onhan ”Lukan” kortissa aika erinomaista, että tavuviivat ovat oikeissa kohdissa. Omaperäisyytenä pitäisin ”Herra Pekkaa”, tuossa iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin lapsena 1950-luvulla herroittelin. Kotiin tuli isälleni "Herra"- tai "Hra"-postia. Samoin isämme herroitteli meitä lapsia (kaikki poikia) matkoiltaan lähettämissään postikorteissa.

      Poista
    2. Meitäkin oli neljä veljestä ja kaikki me pienestä pitäen oltiin Herroja. Pienin eli kuopus tietysti pienin Herra.

      Poista
    3. Minulla on ystävä, jolla oli tapana kutsua lapsiaan, näiden ollessa pieniä, "herrasväeksi".

      Poista
  4. Kiitän Kemppistä pitkästä ja enimmiltään asiallisesta keskustelusta.

    Tapasimme - mielikuvissa - kun ensi kertaa luin edellä päivityksessä mainitun isä-Kemppisen Saariselkäopuksen.

    Sen myötä minusta ei tullut Alma materin alumni-asemaa merkittävämpää eteläsuomalaista tiedeyhteisön jäsentä vaan varsin isosti ahkeroinut perustaso-shrink Lappiin, jonka jokaisen kolkan olen katsonut - nyt ei enää tule lähdettyä rinkan kera.

    Yli kolme miljoonaa km, yli 30 000 potilasta, yli 300 000 vo-käyntiä, yli 3000 päivystys-vrk ja yli 4700 blogipäivitystä.

    Omassa blogissani olen siis yhtä monta päivitystä saanut aikaan kuin Kemppinen omassaan, mutta kävijöitä on ollut murto-osa eikä keskustelijoita kuin yksi - sitäkin fiksumpi.

    Jos siltä näyttää, poikkean vielä joskus lyhyin kommentein, mutta tässä vaiheessa siis pari vuotta nuorempana "seasons greetings"-toivotukset Kirkkonummelle ja kiitos kaikille toisille keskustelijoille.

    Jään katselemaan revontulia ja muita kahdeksan vuodenajan ilmiöitä. Ne minun vuodenaikani löytyvät saman nimisestä sävellyksestä ja omalta kotisivultani - siellä seitsemällä kielellä. (anttiliikkanen.net)

    "Kahdeksan vuodenaikaa", Kalevi Aho - konsertto thereminille ja kamariorkesterille

    VastaaPoista
  5. Osasikohan herra Pekka lukea itse saamansa onnittelukortin? Se muistuttaa Jörn Donnerin 6-vuotiaana äidilleen lähettämää korttia "MAMMA, KOM HIT", josta olen kertonut monta kertaa, kun se on niin sydämeen käypä, pieni poika maalla pitkiä aikoja taloudenhoitajan kanssa.

    Vanhin poika, joka sai olla kokonaista neljä vuotta kukkulan kuningas elikkä ainoana lapsena, oppi varhain lukemaan, kun äitikin puuhaili usein kynän ja paperin, kirjojen ja kirjoituskoneen kanssa, ja ensimmäisen lauseensa hän kirjoitti sanomalehden reunaan, oikein kaunolla: Kerhosa on viisivuotiainen T---R---G---. Se kerho oli ilmeisesti suuri elämys, kun ei siihen aikaan oltu päiväkodissa. Hänen toiseksi vanhin tyttärensä taas oppi ensimmäiseksi peilikirjoituksen, kun katseli koulun jo aloittaneen siskonsa kirjoitusta pöydän toiselta puolelta.

    Neljännen polven vanhin, vilkas lapsi, joka ei kävele vaan juoksee aina, ei kaksivuotiaana puhunut vielä paljon muuta kuin "äiti" ja mummi jo huolestui, mutta sitten hän opetteli hauskasta taulusta aakkoset, mukavia lyhyitä sanoja, ja puhekin alkoi irrota. Nyt hän toistaa satuja luettaessa lauseet kahteen kertaan, ottaa lopuksi kirjan ja "lukee" itse ulkoa opettelemansa. Tapoja on monia, kunhan nyt kaikki lapset saisivat mahdollisuuden oppia lukemaan kunnolla ja kirjoittamaankin, ihan kynällä. Esikoulussa sitä ainakin pitäisi harjoitella ja jättää digilaitteet syrjään, ja myöhemminkin. Vanhemmilla on suuri vastuu myös.

    VastaaPoista
  6. Nykyisin vanhusten on säästettävä, ja tuhlattava vain jälkeensä jääviin, vaikka ei se näiden vihaa ja väheksyntää poista. Koska milläs ruumiit viskureita ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että on mennyt noin elämän loppupuolella.

      Poista
    2. Suomi vihaa ja sorsii vanhuksia.

      Poista
    3. Naapurissani asuu moniaita vanhuksia, mutta en ole nähnyt yksikätistä, jalatonta Suomea heitä vihapäissään sortamassa. Enkä edes jalallista ja kädellistä dokumenttikirjailija Juhani Suomea.

      Missä vanhusvihan siis voisi nähdä todistettavasti toteutuneen? Potilasjonoissa? Leipäjonoissa? Vuodeosastoilla?

      Vai valtakunnan johtoon punaniskojen (Hannah Arendtin kutsuman "roskaväen") äänin valtaan nousseiden äärimielisten sosiaalipoliitisesti kohdennetussa leikkauspolitiikassako? Vai viimeisimmän "hillotolppansa" juuressa nuijaa heiluttavan, koomikon "fasistiksi" nimeämän presidenttiyshaaveissako?

      Joka tapauksessa uuden aallon vanhoin menetelmin toeutumassa olevaa totaliatarismin syntyä Euroopassa tässä todistetaan kaikilla rintamilla, Hollanissakin tuulee jälleen siltä suunnalta krematorionkatkuisesti.

      Yksi valonpilkahdus tulee yllättäen Puolasta tähän äärimielisten mustaan pimeyteen, mutta himmenee se sekin kun Unkaria ja Turkkia tarkastelee.

      Vain Voima ja Kunnia, Ruuti ja Rauta ovat huomisemme voit leivillämme.

      Poista
  7. Esko kun tekstimetsään eksyi, hukkasi sinne tohtorinhattunsakin.
    Tilulii vaan.
    Kyl hullunaki lysti olla o, ko vaan on selvä järki päässä.

    VastaaPoista
  8. Korttiin liittyen:
    Minusta "Herra Pekka" on (varsinkin nykyvinkkelistä katsoen) varsin omaperäinen puhuttelu. Näkevätkö silmäni oikein ja onko "herran" perässä peräti huutomerkki?

    VastaaPoista
  9. Misä cv niin tarkastamme onko pätevyyttä bloginpitoon?

    VastaaPoista
  10. Onnea Pekalle, oliko merkkipäivä öylön?

    VastaaPoista
  11. Armeijaan kaverit lähettivät piruuttaan alokkaille postia Herra-tittelillä. Siitä sai kyllä postinjaossa kuulla kunniansa.

    VastaaPoista
  12. Sain 70-luvulla kirjeen jonka kuoressa luki Valtion virkamies. Vanhan rouvan piti keksiä titteli eikä tiennyt tarkempaa. Pelkkä nimi oli sopimaton ja loukkaava.

    VastaaPoista
  13. Ehkä saamme nähdä kortin kuvapuolen, kiitos.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia: Koska kuvan postikortti oli ososoitettu samaan huoneeseen, kuten postimerkittömyydestäkin arvaa, äitini korjasi sen talteen. Hänellä oli yli 3000 saamaansa postikorttia. Ne ovat nyt tallessa sisareni vinttikomerossa. Kortteja tietenkin keräilään, mutta säilyttäjälle itselleen osoitettuja! Isän rintamalta lähettämiä lemmenviestejä on yli tuhat. Valitettavasti niille on tyypillistä juuri tyypillisyys.

    VastaaPoista