4. kesäkuuta 2023

Vuoden kirja


 


Perttu Immosen “Suomalainen historia” (Atena, 2023) on selvästi Vuoden kirja.

Se menee luokittelussa Suomen historiaan ja täyttää selvästi yliopistollisen perinteen vaatimukset. Lähdetutkimus on tehty hyvin. väitteet perustuvat todisteisiin ja uskottaviin perusteluihin. Ei ihme, että Immonen, peruskoulutukseltaan psykologi, näyttää siirryttyään Suomen historiaan saaneen vuoden parhaan pro gradun palkinnon.

Sensaatio on onnistunut yritys kirjoittaa täysin tavallisten ihmisten historia 1800-luvulta nykypäivään. Kirjoittaja sivuuttaa kirkkaasti tämän hetken suomalaisen kaunokirjallisuuden, joka kärsii hauraudesta ja tietystä tyhjänpäiväisyydestä. Tarkoitan tässä kiitetyimpiä romaaneja ja novelleja ja tietysti runoja.

Taiteen koetinkivi ei ole jonkin tyylisuuntauksen mukailu. Taide muodostuu tekijän ja kokijan kohtaamisessa. Kirjan lukija ajattelee: tämä on minulle. Harva lukutaitoinen on halukas sivuuttamaan kysymyksen “kuka minä olen”.

Kirjallisuus on uskotellut, että minä olen Saarijärven Paavo tai Sven Dufva tai Jukolan Juhani tai sotamies Honkajoki tai alikersantti Rokka. Ajanvietekirjallisuus on valehdellut esimerkiksi nuorille naisille, että hei - sinä olet ihana ja saat komean miehen, kauniin kodin, sopivasti rahoja ja kestävää rakkautta. Puissa helähdyttelevät linnut ja kamarissa lapset. Lukija tietää tipauttaessaan kirjan paperinkeräysastiaan, että tottahan tämä ei ole, mutta aina voi haaveilla. Ja hankkii uuden samanlaisen hengentuotteen. Sellaisen löytää ilmaiseksi samasta jätepaperiastiasta.

Joku toinen rypistelee otsaansa palkitun ja kiitetyn korkeakirjan ääressä ja huomaa sen jäävä kesken, koska puheena on niin paljon sellaista, mikä ei kiinnosta eikä oikein aukea.

Perttu Immonen sai suurta suosiota “Suomen rahvaan historialla” kolmisen vuotta sitten. Uudessa kirjassa hän jatkaa ja uudistaa “mikrohistoriaa” tutkittuaan tavallisia ihmisiä. Nämä kolmen suvun edustajat eivät ole millään tavalla erikoisia eivätkä sankareita. Alussa on piikoja eikä edes talollisia, vaan pikku mökkiläisiä. Historialle suuret tapahtumat, kuten kansalaissota rantasalmelaisille, menevät heiltä mielenkiintoisina mutta eivät välttämättä käänteentekevinä asioina. Käänteentekevää on, että 60-vuotias isä putoaa yövuorossa Pasilan veturitallilla kiskojen väliin, loukkaa päänsä ja kuolee. Elämä on jo ollut tiukkaa, kun säästöt hupenivat serkkupojan takauksen maksamiseen pankille, ja sotakin syttyy, talvisota. Vanhemmat tyttäret jäävät neideiksi. Toinen hoitaa vanhaa äitiä Rekolassa ja toinen istuu sadan muun naisen joukossa Helsingin Pääpostissa välittämässä valtionpuheluita.

Vuorottelemalla kolmen tavalisen sukuryhmän jäsenten kesken Immonen todella saattaa häpeään romaanikirjailijat (paitsi Pirkko Saision). Ihmiset ovat erittäin uskottavia eli epävarmoja, ahkeria, hiukan omahyväisiä. aika uhrautuvia, enimmäkseen säästäväisiä eli niin sanottuja tavallisia suomalaisia. Nämä kolme ryhmää eivät tunne toisiaan. Yksi on lähtöisin Kokkolan seudulta, josta pääsee hyvin piikomaan Helsinkiin, kun ruotsin kieli ei tee tiukkaa. Toinen on Huittisista Satakunnasta ja kolmas Rantasalmelta, jossa lopulta ihmetellään rautatietä ja vastustetaan puhelinta, koska mitäpä ihmisellä olisi sanottavaa toiselle puolelle pitäjää.

Paikallislehti - kirja siteeraa - julistaa että nyt Savonlinnassakin näytetyt Chaplinin järjettömät ilveilyt aiheuttavat nuorsiorikollisuutta ja muuta epäjärjestystä niin että sellaiset elävät kuvat saisi lopettaa.

Lukiessani aavistin oikein: mukana on Rantasalmen miesten kauhea kohtalo Laatokan Petäjäsaaressa maaliskuussa 1940. Saan itsekin, vaikka olen ammattilainen, potkun nilkkaani. Seudulla kymmeniä kesiä viettäneenä ymmärrän vasta nyt sen tietyn toisaikaisuuden verrattuna esimerkiksi omaan Pohjanmaahani. Sodat 1939-1944 aiheuttivat tänne korvaamattoman vahingon ja jatkuvan vajauksen. Yksi kirjan henkilöistä on taistelulähetti Immonen, joka lähes ainoana paikkakunnan miehenä selviää ruumis ehjänä koko kauhistuttavan tien talvisodan Kollaalta jatkosodan Valkeasaareen ja Äyräpäähän ja siitä sitten kotiin ihmettelemään, millä tässä nyt taas asuu ja elää.

Aivam rauhallisesti ja liioittelematta: mitään näin vaikuttavaa, avartavaa ja viihdyttävää ja lisäksi vielä erittäin hyvin kirjoitettua ei ole sattunut käsiini muutamaan vuoteen Ruotsista, Ranskasta, Englannista, Yhdysvalloista, eli ei mistään.

Sanoin jo jollekulle lapsistani ja nyt kaikille ja lisäksi lukijoille: tämä kirja hankitaan niin kuin olisi jo, ja päiväksi yöpöydälle ja yöksi tyynyn alle.

Ja huomatkaa, ettei kysymyksessä ole mielestäni mikään maailman ihme, vaan erinomaisesti tehty työ, joka hivelee mieltäni, kertoo mitä en tiennyt ja tuntee, mitä en tuntenut.


36 kommenttia:

  1. Kiinnostavalta kuulostaa, listalle. Samoja aiheita käsittelee myös kaikille tuttu Kalle Päätalo, siis sodan loppuvaiheen ja jälleenrakennuksen aikoina.

    VastaaPoista
  2. Ehdotan toiseksi vuoden kirjaksi Pekka Virkin Jälkisuomettuneisuuden ruumiinavausta. (En ole ko. kirjoittaja, vaikka pysynkin anonyymina.) Somen ja netin ansiosta suhmuroinnit tulevat julki jo suhmuroijien eläessä. Sitten niistä voi kirjoittaa paljastuskirjan ja yhteiskunnalla on mahdollisuus käsitellä asioita tuoreeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietihän nyt vielä ja istu noopelilles' (kuuluu vuoden 1960 tienoilla sanotun). Ei poliittisille pamfleteille ole ollut tapana "noopeleita" jakaa.

      Poista
    2. Joillekin vaikuttaa tuo asia olevan ylipääsemätön ongelma.

      Poista
    3. Entäpä tämä nykyinen "uussuomettuminen" l. jenkkien puon nuolenta?

      Poista
  3. Kaunokirjallisuus kärsii hauraudesta ja tietystä tyhjänpäiväisyydestä.
    Voi kärsiäkin mutta ei kai ihan niin pahasti kuin elokuva, jok' näyttää kadottaneen kokonaan elokuvan tekemisen tarkoitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi terää kuulla hyvä määritelmä elokuvan tarkoituksista

      Poista
    2. .Se on sanomaton mysteerio. Eikä se taiteessa ole ihan niin vain määriteltävissä.
      Yritetään kuitenkin.
      Jos nyt otetaan vaikka Taylor Sheridan kirjoittama Sicario ja äsken töllössä nähty Sicario2, joskin eri mestariohjaajan toteuttamana, intuitio välittää viestin usein absurdien tapahtumien merkityksellisyydestä, ihmisyyden tulkkina. Esim. Krzysztof Kieślowskin magia perustuu samansukuiseen intuitiivisuuteen (kats. Sininen, 1993); "ei tapahdu mitään" ja silti helvetinmoinen jännite vain kantaa. Aki Kaurismäki parhaimmillaan yltää samaan. Paavo Westerbergin ohjaama Vulisti (2018) pisti ajattelemaan.
      Jokohan mainitsin Andrei Arsenjevitš Tarkovskin.

      Poista
    3. Ano puhuikin elokuvan tekemisen tarkoituksista. Rahan ohella tulee mieleen maine ja kunnia.

      Poista
    4. Entä yleinen alan mediaseksikkyys ja gaalaillat, joissa nenäkarkkia riittää.

      Poista
  4. Luin juuri tämän Suomen rahvaan historian. Aihe oli tärkeä, mutta mitenkään loisteliaana en kirjaa pitänyt. Näin vanha pappa rohkenee väittää, että siellä oli paljon asiantuntemattomuutta. Kirjoittaja ei tuntenut ollenkaan maalaiselämää ja sekoili käsitteissä ja nimityksissä. Olisi pitänyt ainakin luetuttaa ensin jollakin kansatieteilijällä. Myös viittaussuhteet kirjassa heittivät joskus häränpyllyä. Esimerkkinä: jos kirjaa olisi uskonut, niin Yrjö Maunu Sprengtportenin ansioihin oli luettava mm. kupan lisääntyminen Savossa Kustaan sodan jälkeen. Tarkoitus oli kai viitata aivan muihin ko. henkilön saavutuksiin.

    VastaaPoista
  5. Appeni soti Petäjäsaarella. Toinen enonkoskelainen, Antti Kuuramaa sai helmi-maaliskuun vaihteessa vihkiloman, ja appeni siinä sivussa lomaa.Palatessaan he missasivat Viipurista jatkoyhteyden ja säilyivät hengissä hyökkäyksestä 6.3.1940. Petäjäsaaresta on kirjoitettu 60-luvulla kirja ”Unohdettujen rintama”. Se on auttamattomasti vanhanaikainen. Yllytin sähköpostitse Keskisarjaa tarttumaan aiheeseen. Ei silloin innostunut. Innostusikohan Immonen? Appi eli 87-vuotiaaksi, Kuuramaa kuoli muistaakseni lähes 102-vuotiaana. Tutkimattomat ovat...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kirjavinkistä. Petäjäsaari on kauhistuttava taistelu. Ja ansaitsisi kirjan sekin.
    Toivon mukaan tuokin tulee äänikirjana koska silmät tykkäävät siitä enemmän.

    VastaaPoista
  7. Osmo Pekosen kirjoja lukee nautinnolla, mutta eiväthän ne mitään romaaneja ole. Nyt on sitten vielä runokäännöksiäkin, Beowulfia ja Niebelungia. Monitaitaja.

    VastaaPoista
  8. Aikamoista historiaa tapahtui aivan hiljattain, kun Suomi hakeutui NATOon ja lopulta pääsi sinne.

    Jos Suomi olisi hakenut NATOon liian aikaisin, niin Venäjä olisi helposti voinut estää NATOon pääsyn aloittamalla erikoisoperaatioita Suomen rajoilla. Sotatoimet rajoillamme olisivat olleet merkki siitä, ettei sodassa oleva maa voi päästä NATOon. Vain Putin'in hyökkäys ensin Ukrainaan eikä Suomeen mahdollisti Suomen pääsyn NATOon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NATOon mentiin siis hätäpaskat housuissa?

      Poista
    2. Viisautta oli siis se, että kaikki oli kunnossa ja valmiina, kun äkkiä tuli syy liittyä ja ovi onneksemme yhä raollaan.

      Poista
    3. Ihmeellistä jälkihössötystä taas tämä "väärin sammutettu" -puhe Natoon liittymisestä.

      Suomella oli Nato-optio sillä logiikalla, että se hillitsee Venäjän pullistelua tähän suuntaan, koska muuten Suomi menee Natoon.

      No, sitten Venäjä rupesi vallan pullistelemaan ja Suomi meni Natoon. Ei siinä sen kummempaa. Tuli aika lunastaa se optio.

      Loistavasti Sauli Niinistö hoiti itse prosessin. Teki siitä demokraattisen - ei hosumista eikä sanelua.

      Hyvin hoidettu homma koko matkan.

      Poista
    4. "Vain Putin'in hyökkäys ensin Ukrainaan eikä Suomeen mahdollisti Suomen pääsyn NATOon." Tämä on maamme Nato-tiestä osuvin tiivistys, jonka olen nähnyt. Sen rinnalla viimeaikaiset juupastelut kalpenevat.

      Poista
    5. Maanpetosta oli siis jo valmisteltu?

      Poista
    6. Äitis teki maanpetoksen kun sinut teki

      Poista
    7. Suomen NATOon liittymiselle oli kaksi vaatimusta: Ruotsi liittyy samaan aikaan ja kansan vankka enemmistön tuki. Muuten olen sitä mieltä, että henkilömiinasopimuksesta on irtisanouduttava (is-aika 6 kk) sekä kalliin ja pakostakin aukolliseksi jäävän itäraja-aidan rakentamisen haihattelusta luovuttava. – JRi.

      Poista
    8. Samaa mieltä pyhäkoulutason miinapäätöksestämme. Jeesustelijoiden iloksi lakiin voisi lisätä pykälän, että miinoja saa käyttää vain itärajalla.

      Itärajan aidan saa kyllä rakentaa, ihan vaan muistutukseksi venäläisille, että heräillä ollaan - ja Natossa.

      Poista
    9. Onneksi täällä ei päätetä yhtään mistään. Tuskin vaikutetaankaan.

      Poista
    10. Onneksi, kun perusteet ovat tasoa "äitis ...".

      Poista
  9. Maineikas kapellimestari L. Segerstam kertoo viettäneensä paljon aikaa rautatieharrastajana Pasilan veturitalleilla kouluaikoinaan. Siellä on toiminut viime vuosina kaupunkiympäristöjärjestö Dodo, jonka hommissa arkkitehtipoikanikin on ollut.
    Heillä on ollut ansiokasta toimintaa kaupunkiympäristön suojelun puolesta.

    VastaaPoista
  10. Saision lisäksi suosittelen paria muutakin naisoletettua romaanikirjailijaa, jotka ovat varsin hyvin ja uskottavasti kirjoittaneet ns. tavallisten ihmisten arkisista asioista: Eeva Joenpelto ja Orvokki Autio.

    Muistaako enää kukaan / vielä joku?

    VastaaPoista
  11. Nato-prosessi oli viisaasti hoidettu, koska yksimielistä kansaa ei voi voittaa.

    Vaikka kannatan lopputulosta, suren sitä, että "Nato-keskustelu" oli luokatonta ja vilisi kardinaalivirheitä.

    "Suomi liittyy länteen". Suomi on kuulunut länteen niin kauan kuin länsi on ollut olemassa, ts. kuuluimme Rooman emmekä Bysantin kirkkoon. Suomen paradoksi on se, että kansallinen herääminen, joka johti vastustamattomasti itsenäistymiseen, tapahtui kuuluessamme Venäjän keisarikuntaan. Olimme niin perinpohjaisesti läntisiä, ja jopa arvokas itäinen-karjalainen dimensiomme on sen kanssa harmonisoitunut.

    "Suomi luopuu puolueettomuudestaan". Suomi luopui puolueettomuudestaan vuonna 1995, kun liityimme EU:hun.

    "Suomi luopuu sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan". Suomi luopui sotilaallisesta puolueettomuudestaan vuonna 1997, kun liityimme Naton kumppanuusohjelmaan.

    Keir Giles, joka on ilmeisesti korkeampi viskaali kuin virallinen titteli ilmentää, antoi mielenkiintoisen haastattelun viime itsenäisyyspäivän alla, kun näytti epävarmalta, tukeeko Turkki Suomen jäsenyyttä. Hän kertasi rehellisesti Naton heikkouksia ja varjopuolia, muitakin kuin Turkkia, ja vakuutti, että Suomi on turvassa hyvien kumppaniensa tuella ilman Natoakin: Nato itsekään ei voi aina luottaa itseensä.

    Monet argumentit, jotka esitettiin Nato-jäsenyyttä vastaan, ovat edelleen päteviä. Erkki Tuomiojakaan ei ole perääntynyt niistä, ja kuitenkin juuri hänellä oli keskeinen rooli siinä, että Ruotsi saatiin mukaan jäsenyyshakuprosessiin yhtä aikaa Suomen kanssa. Muistamme myös Tuomiojan vahvan ja rohkean esiintymisen Krimin valtauksen aikana, kun hän oli ulkoministeri.

    Mielestäni Suomen Nato-jäsenyyden pääviesti on kohdistettu Venäjän kansalle: teidän johtonne halusi estää Naton laajenemisen, mutta aloittamalla sodan se on täydellisesti epäonnistunut, ja tulos on päinvastainen kuin mihin pyrittiin.

    Putin voi lukea kirjoituksen seinällä. "Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu".

    Tässä tilanteessa Antony Blinkenin viimeviikkoinen puhe ilmensi valtioviisautta. Emme ole Venäjän kansan vihollisia, vaikka tuomitsemme sodan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vain siis väärin sammutettu??? Mutta sammutettu nyt kumminkin.

      Poista
  12. AA puhuu asiaa.

    Ainoa huomautukseni koskee Venäjän kansaa: se kantakoon täyden vastuun johtajansa teoista. Se tukee Putinin tihu- ja veritöitä rikollisella välinpitämättömyydellään ja tyhmyydellään eli läpinäkyvän propagandan nielemisellä.

    Venäläisiä ei saa päästää tästäkin rikoksesta kuin koiria veräjästä. Heidät on pakotettava kantamaan kerrankin vastuunsa. Koko valtakunta on hajotettava, muuten ei rauhaa Eurooppaan tule.

    VastaaPoista
  13. Hyvä kirjoitus Antti Alaselta. Muutama kommenttia.

    ”… Nato-prosessi oli viisaasti hoidettu, koska yksimielistä kansaa ei voi voittaa…”.

    Ei sen kansan voittamiseen tarvita kuin muutama tarkasti harkittu taktinen ydinase. Pointti on se, onko politiikkamme hoidettu niin, että naapuri ei tunne tarvetta niiden laukaisuun.

    ”… teidän johtonne halusi estää Naton laajenemisen, mutta aloittamalla sodan se on täydellisesti epäonnistunut, ja tulos on päinvastainen kuin mihin pyrittiin…”

    Aloittamalla sodan Venäjä esti Naton laajenemisen Ukrainaan. Tätä valtaväylää ovat käyttäneet Napoleon ja Hitler. Jos on älykäs taktikko, on valmis panemaan paljon peliin tämän toistumisen estämiseen. Ukraina ei tule liittymään Natoon, ei kohtakaan. Tässä tavoitteessaan Venäjä on onnistunut.

    ”… Putin voi lukea kirjoituksen seinällä. "Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu"…”.

    Odotan mielenkiinnolla virallista punnitustulosta.

    ”…Emme ole Venäjän kansan vihollisia…”.

    Ihan varmasti me suomalaiset olemme Venäjän vihollisia; etkö ole lukenut iltalehtiä? Ainahan me olemme olleet, silloinkin kun Venäjän keisari nosti Suomi-nimisen alueen alhosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hyvä kirjoitus Antti Alaselta. Muutama kommenttia."

      Terävimpiä kommentteja minkä olen julkisuudessa (tai, niin kuin nyt, "puolijulkisuudessa") lukenut. Kunpa esimerkiksi suomalaisista historioitsijoista edes jotkut rohkenisivat tulla esiin ja ilmaista todelliset ajatuksensa nykyisen vaikenevan kyyristelyn sijasta. Ymmärrän toissalta kyllä, että sosiaalinen paine on hirmuinen. Sen sai kokea jo Matti Klinge, kun tohti tuoda julki omia, perusteltuja mielipiteitään päiväkirjoissaan (siis MIELIPIDEkirjoissaan) vuodesta 2014 lähtien. Se siitä "suomalaisesta sananvapaudesta".

      Olen joskus lukenut, että Hitlerin noustua 1933 valtaan konformistisimmiksi vallan myötäilijöiksi osoittautuivat juuri - historioitsijat.


      Poista
    2. Jäi kertomatta millä oikeudella Venäjä saa estää Ukrainaa tekemästä itsenäisiä päätöksiä? Omistaako Venäjä Ukrainan?

      Poista
    3. “… Jäi kertomatta millä oikeudella Venäjä saa estää Ukrainaa tekemästä itsenäisiä päätöksiä?...”.

      Maailmanpolitiikan raastupaa ei ole vielä virallisesti perustettu, joten oikeuden käsite on hyvin venyvä. Päätökset pannaan toimeen pääasiassa oman voiman oikeutuksella, esimerkkinä USA:n sota Irakia vastaan.

      Heikompien tulee siksi pohdiskella, kannattaako antaa oman maansa aluetta toisen maan käyttöön, kolmatta vastaan. Kuten Ukraina tuumasi antavansa oman maansa USA:n käyttöön Venäjää vastaan.

      Poista
  14. Olen käynyt Petäjäsaaressa sotahist matkalla- vaikuttava paikka, opas liikuttui… ja kaikki olivat hiljaisia…

    VastaaPoista