21. toukokuuta 2023

Täällä tämänsä


 


Kuva on eilisen kirjoituksen “Arnulfinien avioliiton” miehen ja naisen välissä takaseinällä oleva kupera peili. Toinen peilissä näkyvistä hahmoista lienee maalari, Jan van Eyck.

Eilen kuuntelin ja katselin televisiosta konsertin. Minusta tuntuu samalta kuin sopraano Anu Komsista, joka lauloi. Kaija Saariaho on uskomaton orkestroija. Niin kevyttä ja samalla täyteläistä. Mahdotonta - mutta mahdollista.

Saarikosken runot ovat kokoelmasta, jota en ole erikoisesti arvostanut, “Alue”. Ne ovat niitä pieniä runoja.

“Jokaisella on täällä tästä lähtien tämänsä, josta hän pitää kiinni…” Vaikka se kirja on myöhempi, säveltäjä on ikään kuin huomauttanut siitäkin, ettei vuorella oikein voi olla tanssilattiaa. 

Toisaalta taas: vietimme useita kertoja aikaa vuoressa Päijänteen rantajyrkänteellä. Kartan mukaan järvi on lähes 200 metriä Päijännettä korkeammalla. Se on lähdejärvi. Mittasimme telttanarulla syvyyttä. Vähän alle kilometrisen järven päässä on kohta, jossa 25-metrinen köytemme ei riittänyt.

Aamulla ja illalla se oli tanssilattia, ja kirkas kuin ihme. Otimme paikan niin täydestä, että kerran ajoimme Jussin kanssa moottoripyörällä Kauhavalta Jämsään. Kaaduimme kaksi kertaa. Pääsimme ehjinä Loilon pihaan, josta oli vielä kova nousu jalan.

Samassa paikassa olimme partiopoikajoukossa talvellakin.

Huima paikka on nykyisin helposti tavoitettavissa. Siitä myytiin hiihtokeskukseksi rakennettu Himos.

Yhden kerran ajoin siitä tieten tahtoen hiljaa ohi, vaikkei seudulla tietääkseni asukaan nyt sukulaisia eikä tuttuja, paitsi mökkeillessään. Päijänteen vanha puoli on autolla paljon hitaampi ja siis kauniimpi kuin itäpuoli, Laukaan suuntaan menevälle.

Mutta tahdoin katsoa ja kuvata kaikessa rauhassa Säynätsalon kunnantalon. Sekin oli elämys. Kuvista tuli huonoja tai korkeintaan keskinkertaisia. Olisi tarvittu iltapäivän aurinko, jotta olisi voinut yrittää tehdä näkemänsä välimatkat seinätiilien hehkulla.

On arveltu, että “Arnulfinien avioliiton” vaimo oli taulua maalattaessa kuollut. Kauppias Arnulfini tunnetaan, ja taulussakin näkyvän vuoden jälkeen hän jäi leskeksi.

Vaimon hameessa on asiantuntija-arvion mukaan 35 metriä kangasta, ja tuollainen vihreän värjääminen oli tosi kallis taidonnäyte. Kuvan peili lienee tuon ajan tekniikalla mahdoton valmistaa eli taiteilija olisi keksinyt sen.

Arnulfinin ammattiin viittaa peilin vieressä oleva rukousnauha: meripihkaa. Vaikuttavia ylellisyystuotteita olivat ikkunan appelsiinit, kaukaa Bruggeen tuotuja. Kaupungissa oli aloittanut toimintansa maailman ensimmäinen pörssi, vuonna 1307, ja sen keskusta on keskiaikaisessa asussaan. Itse pidän vielä enemmän Gentistä, jossa on se samaisen van Eyckin alttaritaulu - triptyykki. Vihreää, sinistä, kultaa. Nukuin yön matkustajakodissa, joka oli kuulemma ollut saman suvun omistuksessa 1100-luvulta. Olin menossa Passchendaeleen katsomaan maailmansodan pahinta paikkaa, josssa ei ollut nykyisin mitään näkemistä.

Lontoossa käyn aina katsomassa tätä avioliitto-taulua. Se on National Galleryssä. Menen sen luokse ympärilleni vilkuilematta. Holbeinin “Lähettiläät” on kyllä siinä vieressä.

Arnulfini-taulun syvin ja pääasia on mielestäni sielulintu, joka näkyy avoimesta ikkunasta tanssimassa taivaalla.


6 kommenttia:

  1. Olen tavannut käydä arkkimandriitta Mikaelin (teologi, kauppatieteilijä, filosofi) johtamassa luostarissa tähän aikaan keväästä, koska seurallamme on siellä kokous.
    Tällä kertaa aihe on "Murroksen voima", vuosi sitten "Armoton minä".

    Meitä on viisikymmentä tavannut saapua perjantaina ja lähteä sunnuntaina.
    Se on Pyhän hengen antamisen päivä.

    Käyn samalla Kemppisen mainitseman runoilijan ja kirjankääntäjän (Odysseus - Elysses) haudalla, jonka pinta on ollut vuosia tikutettu kuulakärkikynillä.

    Vieressä on kaksi hautaa: miehen ja naisen. Molemmilla sama sukunimi ja näytelmä.

    Miehen haudan ristissä on paljon pieniä kiviä huolellisesti aseteltuina (poikkipienan päällä, johon kädet naulalla hakattiin).
    Naisen risti on puhdas kivistä.

    Olen tuota miettinyt.

    Yleensä tähän aikaa lokit ovat tehneet laivalaiturille pesänsä.
    Suojellut linnut, eivät sinisorsat.

    Tänään näin koti-patomme (Valajas) tulvaluukkujen päällä kaksi pääskyä.
    "Terveisiä Afrikasta" ne visersivät enkä ole edes ajatellut sellaisen appsin hakemista puhelimeeni, joka osaisi kääntää eri lintujen viserryksiä.

    Se on jo liian kipeätä, että AI siinä meidän linturetkiämme "pilhan" laittaisi.

    Harari, Y.N. sanoi äsken Portugalissa, että AI ("tsä"GPT 4.0) tulee kaatamaan niin ihmiskunnan kuin maailmantaloudenkin eikä asialle enää voi mitään.

    VastaaPoista
  2. Saariaho oli nostanut Saarikosken aika arkiset pikku runot jonnekin sfääreihin, ja Anu Komsi pystyi seuraamaan häntä sinne. Ei tuntunut samalta tarinalta.
    Mutta se konserttihan tuli jo aikaa sitten - kuuntelit siis Areenasta. Sinne Yle säilöö vaikka mitä aarteita.

    VastaaPoista
  3. Vihreä vihreänsä. Eilen blogin ilmestyttyä totesin: Palautin nelisenkymmenen vuoden takaista lukukokemusta ja sattui juuri tämä kohta luentaan:
    "Oli miellyttävää ajaa takaisin hotellin myöhään iltapäivällä, alapuolella meri yhtä mystisen värisenä kuin lapsuuden agaatit ja karneolit, vihreänä kuin vihreä maito, sinisenä kuin pyykinpesuvesi, viinin tummana."
    Ja seuraavassa kappaleessa:
    "Kun he kääntyivät Corniche d`Orilta ja ajoivat Gaussen hotelliin, vihreän monien eri vivahteitten tummuessa toinen toisensa takana kasvavissa puissa, kuu riippuu jo akvaduktin raunioiden yllä."

    Teos on mainitun P. Saarikosken käännös (1964), F. Scott F:n masterpeacesta Tender is the Night (1934).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärijänvihreästä (kuukauden sana Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan) ei Saarikoski vielä tiennytkään mitään.

      Poista
  4. Teos kuvaa hauskasti kulttuuria: miehen asemaa, valta-asetelmia, omaisuuksia, ja tietysti naista esineenä.

    VastaaPoista
  5. “Jokaisella on täällä tästä lähtien tämänsä, josta hän pitää kiinni…” Laulut sympaattisia, mutta ei niiden esityksissä sanoista saa selvää.

    Runositaatti kertoo samasta kuin Paavo Haavikon romaani "Yksityisiä asioita". Monien parantumattomasta itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä. Rahan, maineen, hovin yms. haalimisesta keskellä tilannetta, jossa tulisi keskittyä ihan muuhun.

    VastaaPoista