2. toukokuuta 2023

Puhelinluettelo


Edellisen blogikirjoituksen kommentit olivat niin hyviä, että melkein niiskutin.Olen itse erikoisen mieltynyt memoraatteihin. Tuota kummaa sanaa käytettiin ainakin ennen kansanrunoustieteessä muisteluista. joita opiskelijat keräsivät. Hyvinkin puoli vuosisataa ymmärrettiin kerätä tavallisten ihmisten tavallisia muistoja, kun oli onneksi päästy irti maa- ja metsätalouden tolkuttomasta romantisoinista.

Ajatelkaapa “Tukkijoella” -näytelmää tai “Tulipunakukkaa”. Minkä verran tarinat liittyvät todellisuuteen?

Noita hienoja memoraatteja SKS julkaisi kirjoinakin. Luin ne kaikki. Millaista oli olla kotiapulainen kaupungissa? Millaista oli rakennustyömaalla 20-luvun lopussa?

Koska olen itse nykyisin vanhan kansan muistihirviö (termi taideohjelmasta “Kankkulan kaivolla”), täsmennän.

Alle 10 ihmistä saa selvän jutun kuvasta. Keskellä on kotini, Nurmen puupää ja siinä kiinni kivipää. Vastapäätä on Halamion talo. Vinosti vastapäätä Sillan Hanneksen oriilla astutettiin tammaa. Ja kiinni kotipihassani eli 10 metrin päässä oli Uiton Matin navetta. Lempi - mummoni hyvä ystävä - oli koulutettu meijerikkö, mutta minun muistoni aikana hän oli ikivanhaa isäänsä hoiteleva kiukkuinen ihminen, jolta hain pohjapiimää korvattomaan kuppiin. Luultavasti elämänmenoon vaikutti Vilahon kaatuminen sodassa (hukkumalla), ja olihan se lapsikin yksinkäsin tehty. Ei pidä sekoittaa Vilijuun, veljeen joka aloitteli valmisvaatteiden myymistä. Kaupan nimi oli Uusi Pukimo.

Lapsuuteni oli 25 vuotta ajastaan jäljessä, kun oli juuri ollut se sota. Isoisäni oli hankkinut Kettulasta runsaasti maata ja keskellä kirkonkylää pidettiin kotieläimiä, myös sikaa ja kanoja ja kahta hevosta. Perhe oli suuri mutta “Itte” eli isoisäni oli tosi yrittäjä. Kiinteistöllä oli lopulta 37 huoneistoa kivitaloissa, osa niistä myymälöitä ja korjaamoja ja se elokuvateatteri. Kaikki on purettu eikä rahaa liene kenelläkään vaivoiksi asti.

Koetin kerran yleisön edessä sanoa Tuurin Antille, että hän on kuvannut lukuisissa kirjoissaan Suomen maaseudun romahtamisen. Hän ei ottanut tällaista puhetta kuuleviin korviinsa. Ei se mitään. Antin isä oli nyhtyri mies, sanoi äitini, joka oli samalla luokalla Kosolan koulussa.

Lopun aikojen merkkejä olivat yllättäjät, kuten Lillbacka, joka rakensi erittäin menestyvän tehtaan Passin pelloille, ja luokkatoverini niin kuin Ylipelkosen poika, joka kehitti sen kiertävän rännikaupan ja saavutti kuuluisuutta tuomioistuimissakin.

Sitä puhelinluetteloa odotan nähdäkseni. Tuttava sanoi, että hänellä on iskemätön Helsingin puhelinluettelo, viimeinen.

Mietin ihastuneena, mitä postissa tai poliisiasemalla sanottaisiin, jos menisi niin kuin elokuvassa ja pyytäisi siivosti puhelinluetteloa katsoakseen. Eivät tarmaa tietäisi, mikä se sellainen painotuote oli.

Keltaiset sivut olivat todella tarpeen, jos piti etsiä vaikka jalkahoitola tai yksityislääkäri. “Meidän” asianajotoimisto oli kohdassa A, asianajotoimistot. Muistan kymmeniä alan firmoja, sellaisia kuin von Wendt & Koiranen. Vanhin taitaa olla hieno Castrén & Snellman. 

Tuntuu oudolta, että vielä äskettäin ihmiset antoivat painaa kotiosoitteensa. Kemppinen Kullervo, asianajaja, Hakamäki 4 F 80, 428 397. Viraastoissa ja kanslioissa kysyttiin: onko teillä puhelin. Vielä minun elinaikanani esimerkiksi jääkärikenraali, filosofian maisteri (Rooman kirjallisuus) T. Laatikaiselta kysyttiin postissa, osaako pappa lukea. Ja Saara-mummoni ei osannut kirjoittaa, vaan allekirjoitti “S”.

Joka miehellä eli esimerkiksi minulla oli puhelinluettelosta repäisty karttaliite auton takaikkunalla tai suorastaan hansikaslokerossa (jossa en ole koskaan pitänyt hansikkaita). Ei kertaakaan käväissyt mielessä, että auto (navigaattori) tietäisi, että nyt mennään Nuottasaarentiellä.


23 kommenttia:

  1. Siihen aikaan, kun paperiset kartat, puhelinluettelossa tai muualla, vielä olivat arjen todellisuutta, maailma hahmottui kuin itsestään. Navigaattorin tai puhelimen ruudulla kerrallaan näkyvä pala maapallon pintaa on yleisempään käsittämiseen heikonlainen.

    VastaaPoista
  2. Eipä tosiaan kuin hetki siitä kun autossani oli Uudenmaan kaupunkeja koskevia puhelinluetteloiden karttasivuja ja lisäksi jokunen GT-kartasto. Mitään GPS:iä ei ollut tarjolla ja sitten kun oli, en niihin langennut. Haluan pysyä kartalla ja tiedostaa ja hahmottaa missä liikun. Voi niitä jotka sokeasti luottavat GPS:ään siihen asti kunnes paristo heikkenee.

    VastaaPoista
  3. Itselleni ei oman lapsuuteni 50-luvun elämänmenon muisteleminen -- miten kaikki oli silloin konkreettista ja niin yksinkertaista -- ole tuottanut tyydytystä, mutta muistamiseen kuuluva eläytyminen, siis se, että laskeutumalla kehityksen tikapuita taaksepäin on ollut mahdollista oivaltaa jotain yleisinhimillistä, on ollut aivan erinomaisen palkitsevaa.

    Yksi suuri oivallus liittyi vanhoihin ihmisiin, jotka uskoivat, että kaikki mikä on lehteen tai kirjoihin painettu, on totta. Jos noita hartauden hetkiä ei olisi nähnyt omin silmin, tuskin sellaista ilmiötä pystyisi ymmärtämään. Nyt tiedän, että antiikin kreikkalaisten miellemaailma, joka muodostui eräänlaisista todellisuuden pysäytyskuvista, elää yhä tavassa jolla kirjoitettu eroaa puhekielen maailmasta ja ikuistaa todellisuutta omilla ehdoillaan.

    Ymmärrän nyt mitä Leibniz saattoi tarkoittaa kun puhui tajunnallisista alkioistaan, monadeista. Ymmärrän miten maailma varhaisessa lapsuudessa alkaa hahmottua kaikkiallisesta ja kaikkivoipaisesta sumusta -- ja miten omnipresenssin ja omnipotenssin tunnot yhä määräävät myös sitä, mitä pidämme puhtaasti "tiedollisena" ajatteluna. Ymmärtämistä enempää ei elämä tarjoa.

    VastaaPoista
  4. Niin, tuo hansikaslokero nimenä saisi jo poistua. Jos hanskoja autossa on niin ne ovat ovitaskussa tai keskikonsolin kolossa eli takahuslaarissa kuten Kalle Päätalo eli-sanaa käytti. Uusi nimi suomeksi voisi olla jokin karttoihin,ohjekirjoihin, huoltovihkoon liittyvä. Tosin viimeksimainittu ja rekisteriotekin on nykyään sähköinen kuten kartat navigaattorissa.

    VastaaPoista
  5. Puhelinyhtiöt lähettelevät otteita puhelinluetteloista sähköpostitse. Nykyään. Ainakin minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen puhelinluetteloiden selailu oli monella tapaa sivistävää sekä yhteiskuntaa ja maantietoa valaisevaa. Mitkään otteiden lähettelyt, mitä sitten tarkoitatkin, eivät sellaista tee.

      Poista
  6. Aikoinaan kävin usein Helsingissä aina kun töistä oli lomaa uusien ja antikvaaristen kirjojen kauppoja kiertelemässä. Joskus tuli tarvetta soittaa tai vilkaista karttaa, mistäpä muualtakaan siihen aikaan kuin nyttemmin totaalisen lajikadon kokeneista puhelinkioskeista. Usein lasioven taakse ilmestyi malttamattoman kiukkuinen ihminen vuoroaan odottamaan. "Memorioihini" tallentui myös se, että luettelosta oli jostain kohtaa revitty sivuja - toisinaan juuri niitä, joita itse olisi kaivannut. Syvin ja sanoisiko atavistisin "muiston pysyvyys" aktivoitui viime syksynä lukiessani ja katsellessani Simo ja Eeva Ristan valokuvateosta 70-luvun Helsingistä: Kuten tuon kirjan tekstissäkin todetaan, noiden koppien ominaistuoksu oli, ei suinkaan mikään madeleine-leivos, vaan väkevä ihmiskusi. Amarcord!

    (Tällä en halua väittää, että oman kotikaupunkini puhelineriöt olisivat olleet yhtään sen edistyksellisempiä, mutta niissä pistäysin harvemmin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajun kannalta edistyksellisempi taisi olla se ikivanha puhelinkoppimalli joita oli ainakin Oulussa, joka oli maasta n. 60 cm korkeuteen avoin tai harvalla verkolla suljettu.

      Poista
  7. Toivottavasti se karttalehti ei ollut repäisty helsinkiläisen puhelinkopin puhelinluettelosta sillä aina kun sitä olisi tarvinnut joku sen oli vienyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taksikuskit eivät myöntäneet, yleensä - silti sillä perustavan laatuisesti navigoitiin.

      Erään kerran ollessa lakon eräs sanoi punaisissa että oota - venttaas sekka ku mä tsekkaan, kävi peräronkilla ja sanoi joo, mikä? Olarinluoma... Okei..

      Kyyti oli töölöstä.

      Poista
  8. Sattumoisin näin tänään Tampereen keskussairaalan pihassa muovikuvun alle sijoitetun yleisöpuhelimen. Onko tämä totta vai vappuhuumaa, ajattelin. Laitteeseen näyttivät kelpaavan jopa kolikot !
    Netissä tuli vastaan ennen sotavuosia julkaistu Viipurin puhelinluettelo ja sieltä löytyi tuttu nimi, joka oli silloin kaupungissa toimineen pankin johtaja.

    Sentraalit muistaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  9. Lukijoiden sydämeen on jättänyt ikuisen jäljen blogistin kaunis muistelus isoäidistään, joka oli oopperan siivooja. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  10. Aikoinaan radion haastattelussa Helsingin seudun meripelastaja valitteli sitä, että joillakin merihätään joutuneilla purjehtijoilla on ainoana merikarttana ollut puhelinluettelosta repäisty karttasivu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiettykin, pienoiskorttisarjan hintahan se siinä oli vaikuttamassa. Kyllä se neljä been pätkä ja kova malluaski on ookoo kunhan on kompensoinnit tehtynä.

      Poista
    2. Löpölopu on nyt se yleisin, kaiketi - näistä noloista.

      Poista
  11. Montako edellisen jutun kauniista kommenteista olivat neuvoksen naputtelemia?

    VastaaPoista
  12. Hiljattain kävin varastolla mihin säilöin silloisen koti-irtaimistoni vuonna 1997 muuttaessani Suomesta pois. Avasin laatikoita ensimmäistä kertaa ja heti sattui käsiini täysi sarja Helsingin puhelinluetteloita vuodelta 1997. Ilman neljännesvuosisata sitten tapahtunutta muuttoa olisin epäilemättä hävittänyt nuo aikoja sitten, nyt sen sijaan säilytän ne visusti. Nuo puhelinluettelot ovat väkevä todistus siitä kuinka erilainen suomalainen yhteiskunta oli vain niin vähän aikaa sitten.

    VastaaPoista
  13. Keskustelevat tästä blogista Uudessa Suomessa.

    VastaaPoista
  14. Kartoista puheen ollen: Vanhat kunnon säätilakartat, mielellään Euroopan laajuiset, ovat kullanarvoisia sään ja sen näkymien vähänkin syvemmäksi ja laajemmaksi ymmärtämiseksi. Siis sellaiset, joissa on ainakin ilmanpaineet, virtausnuolet, erilaiset säärintamat, lämpötilat ja sadealueet. Ovat kyllä nykyään valitettavan vähissä. Ilmatieteen laitoksen sivustolta sellainen löytyy, jos osaa kaivella erilaisten helpposivujen seasta. Ja ainakin HBL:ssä sellainen on. Mutta Hesarissa vain onneton epäinformatiivinen karttatekele, jossa on pelkät painekäyrät ja lämpötiloja. Vähän sama kuin koputtelisi vanhaa ilmapuntaria.

    VastaaPoista
  15. Lopua kohti Helsingin puhelinluettelon kartat huononivat. Tarkkuus ja selvärajaisuus vähenivät. Kyllä pisti vihaksi sekin kehitys.

    VastaaPoista