29. huhtikuuta 2023

Kalapuuro



Kichiap muutti maailmaa. Sanan alkuperästä kiistellään edelleen. Tuo “kalapuuro” voi olla oikea. Se olisi tullut englantiin malesian kautta. Tuote alkaa vilahdella mainintoina 1600-luvun lopussa.

Järkeen käyvä selitys maustekaupalle on tarve peittää ruoan mädäntyneisyyden maku ja haju. 

Selityksen vika on tottuminen. Vielä omassa lapsuudessani tavallinen navetta oli aikamoinen aistimus. Enimmäkseen niitä puhdisteltiin, milloin jaksettiin, eli harvoin. Eikä juoksevaa vettä tietenkään ollut. Yksi Suomen taloudellisen kehityksen käänteitä oli meijerilaitos, joka syntyi alhaalta ylöspäin. Suomalainen maito ja voi kävivät kohtuullisesti kaupaksi jopa naapurimaihin, koska laatu oli suhteellisen huono ja hinta siis siedettävä. Karjatalouen suurvaltioita ovat edelleen Euroopan kolme pikku maata, Tanska, Hollanti ja Sveitsi.

Heinzin ketchup oli uranuurtaja. Ostotavaraa olivat yleensä vain suola ja esimerkiksi meillä pohjoisessa sokeri. Minun aikanani kaupungista tuotiin tuliaisiksi kuivattuja sekahedelmiä joista parhaita olivat väskynät, ja vielä 60-luvulla armeijassa annettiin sekahedelmäkeittoa. Amerikassa oli keksitty rusina. Tänäkin päivänä kielletään nyppimästä rusinoita pullasta.

Heinzin tuotteella näyttäisi olevan englantia puhuvissa maissa yli 50 prosentin markkinaosuus. 

Joka ravintolassa oli ketsupin lisäksi pienessä lasikannussa sinappia ja pullo Worcester-kastiketta. Kerran maistoin sitä. Se oli pahaa.

Ranskalaisten perunoiden kanssa pitää saada ketsuppia. Sitä on tarjolla. Mutta olen nähnyt ihmisiä, jotka pursottavat perunat, pihvit ja salaatin loputtoman ketsuppikerroksen peittoon. Se taas herättää kysymyksen, miksi he eivät syö eli juo ketsuppia suoraan pullon suusta.

Sekä kahvi että tee ovat oikeastaan mausteita. Tee on terveellistä samasta syystä kuin olut. Se tehdään keitettyyn veteen. Gini oli tuhota Englannin kaupunkilaiset 1700-luvulla, mutta ehkä se oli kuitenkin terveellisempi juoma kuin kaupunkien vesi. Myös Helsingissä muuten kuoltiin koleraan ja myös Helsingissä on muistona menneisyydestä Kaivokatu ja Kaivopuisto. Jälkimmäinen tosin oli kylpylä, jossa nautittiin vesiä, eli siis paikallinen Baden Baden tai Karlsbad. Olihan meillä Suomessa myös kylpylöitä. Jopa Mannerheim kävi Runnilla. Siellä Iisalmen lähellä on suojeltu rakennus ja varmuuden vuoksi ulkomaan kielellä Spa Hotel.

Vielä Pariisin olympialaisissa 1924 suomalaissankarit Paavo Nurmen johdolla paiskoivat tomaatit seinään. Koska he eivät olleet ennen nähneeet sellaisia, he luulivat niitä pahoiksi perunoiksi.

Kaikkein menestynein kalapuuro oli garum, antiikin kastike, jota tehtiin tehdasmaisesti mädättämällä kalan perkeitä. Sekä ylimysten että yhteisen kansan intohimo oli yletön. Suurta raha ajatellen himoitumpaa oli vain purppura, tuo outo ruskean violetti väri, jota tehtiin vaivalloisesti eräistä simpukoista.

Garumista en tiedä. Tulen toimeen ilmankin. Mutta kiveäni aloin katsella. Se on hyvässä tallessa. Tuo ilmaus tarkoittaa että vaikea löytää, itse asiassa hukassa. Mutta jokseenkin varmasti laatikon pohjalla.

Mielestäni sain sen Jukka Vuoriselta, jonka sairaudet voittivat ennen kuin väitös arkeologiasta ehti valmistua. Se on porfyyriä, joka oli Bysantin keisareiden väri eli siis purppura. Waltarin Johannes Angeloksen lopussa janitsaari viiltää päähenkilön reisistä laskimot auki, jotta tämä kuolisi, kuten keisariksi syntyneen kuuluu, purppurasaappaat jalassa.

Ikkunalaudalla on kiertävä kivi. Se on Luirojärveltä. Karttajäkälä ssen pinnassa on elänyt ja kestänyt lämmitetyissä huoneissa jo 30 vuotta.


32 kommenttia:

  1. Noin liiketaloudellisesti. Kannaattako myydä kalliilla harvoille vai halvalla kaikille? Voittoprosenttit on tietysti kalliin puolella mutta volyymi taitaa ratkaista...

    VastaaPoista
  2. Mausteet, kivet ja kuolema - siinäpä oiva kolmiyhteys. Tänään juuri katselin Sipoon kirkkoja, sekä vanhaa kivikirkkoa että uudempaa punatiilistä, ja ajattelin, miten kivi kiertää. En tiedä, minkä siirtolohkareen sinä olet Luirojärveltä vierittänyt ikkunalaudallesi, mutta epäilen, että lautasi ulottuu pihalle asti.

    Sipoosta saavuttuani klikkasin muistin virkistämiseksi auki kokoelmasi "Kiertävä kivi on kuollut" ja ilahduin, kun sen alkuun oli liitetty punatiiliseinää ja vähän ikkunankulmaakin. Mädäntynyttä lihaakin on. Ja lauta! "Mitä rikkaampi lauta ja tiheämmät syyt, sitä suurempi vahinko, kun hallitus, joka sanoo tuntevansa syyt, tulee ja kansallistaa."

    Pidän tämän päivän tekstistä kovin. Sitä kyllä ihmettelen, miksi Johannes Angeloksen janitsaari viiltää auki reisilaskimot eikä -valtimoita. Luulisi, että purppuraistuisi pikaisemmin valtimoviillolla.

    VastaaPoista
  3. Miten Wor-ces-ter lausutaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noin kuin tavutat, vaan ˈwʊstə(r)(https://www.oxfordlearnersdictionaries.com/definition/english/worcester)

      Poista
    2. Suomalaisen, esimerkiksi urheiluselostajan, on ilmeisen vaikeata jättää ylimääräinen tavu pois, vaikka tietäisi, kuinka lausua pitäisi. Siis: Leicester lausutaan kuin Lester, Gloucester kuin Gloster ja Worcester kuin Wooster.

      Päinvastainen huvittavuus liittyy irlantilaiseen viskiin. Sitä ei pidä lausua kuin James-on. Se on Ja-Me-Son.

      Poista
    3. Jamesonin tehdaskierroksella dublinilainen opas äänsi nimen jotenkin ’Dsameson’, paino jakautui aika tasaisesti pitkin sanaa.

      Poista
    4. Onko väliä, englantilaiset ovat surkeita lausumaan muun kielisiä nimiä, joten nuo voi lausua "kostoks" ihan niin kuin ne kirjoitetaan.

      Poista
  4. Ketsup oli Reaganin mielestä riittävä kasvis, ja nythän on huomattu, että hän oli tavallaan oikeassa, sillä tomaatit ovat terveellisiä juuri keitettyinä, kuumennettuina.

    Garumista en ollut koskaan kuullutkaan tai mistään kalapuurosta, kalakastikkeesta kylläkin. Se on hyvin käyttökelpoinen alun perin thaimaalainen mausteliemi. jota voi käyttää soijakastikkeen tavoin suolan asemesta ja maustamaan vaikkapa kanaa. Se valmistetaan anjoviksesta, vedestä, suolasta ja sokerista.

    Kerran oli käydä köpelösti tuon anjoviksen kanssa. Se oli siihen aikaan, kun vielä tehtiin itse iso joulukinkku, ja sitä oli aina liikaa. Sanoin pojalleni, että teepäs tähteistä kinkkukiusausta, mutta sitäkin tuli liikaa. Päätin kutsua naisystäviäni syömään, noin ex tempore. Kaikki ihastelivat, että onpas tämä maukasta. Niin kai, kun H laittoi kermaan mausteeksi muutaman anjovisfileen, sanoin. Mitä, kiljaisi eräs naisista, nyt tuli sairaalareissu! Hän ryntäsi ulos, paiskasi oven perässään, starttasi autonsa ja häipyi. Me muut jäimme istumaan hölmistyneinä.

    Onneksi terveyskeskus on vain parin minuutin ajon päässä. Ystäväni, aika uusi tuttavuus, oli kyllä maininnut joskus kala-allergiastaan, mutta olin sen unohtanut, ja mehän söimme KINKKUkiusausta, ei mitään Janssonia. Matkalla terveyskeskukseen hän oli soittanut sinne, paikalla oli osaava hoitaja ja tiputuslaitteet olivat valmiina. Selvittiin säikähdyksellä, mutta kaula oli kyllä jo ehtinyt turvota hieman. Oli noloa.

    VastaaPoista
  5. "Laudallani" on Tankavaarasta jaspista ja epidoottia, Pirunportilta savukvartsia sekä Vongoivan jyrkänteeltä granaatteja. Palovangan latvoilla olevan turmaliiniesiintymän jätin rauhaan kun se oli mustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä Saariselältä minullakin on tallessa yksi granaatinmohkura. Sen antoi pienestä pussista täynnä granaatteja Meänteiseksi itsensä esitellyt mies Suomunruoktun kämpällä, kun olin isän kanssa menossa Luirojärvelle. Yhden matalan ja kirkkaan pikkupuron varrella sileissä kalliopaasissa oli kiinni vieri vieressä samannäköisiä kiviä.

      Poista
  6. "purppura, tuo outo ruskean violetti väri" "Se on porfyyriä, joka oli Bysantin keisareiden väri eli siis purppura."
    Kiva lukea tämä määritelmä purppuraväristä. En mistään löydä, mutta on kuin olisin lukenut kauan sitten Goethen jotenkin semmoisen tulkinnan, jossa purppura oli salaperäinen väri valon ja hämärän äärimmäisellä rajalla. Nykykielessähän purppura näyttäytyy pinkinviolettina, ei kovin keisarillinen.
    P.S. Meikäläinenkin oli Luirojärven kämpällä isän kanssa 14-vuotiaana. Rannassa oli pieni, kiikkerä vene. Järvessä aivan valtaisa aallokko. Kalastaa piti, jos syödä aikoi. Isä verkoilla, meikä soutamassa ja huopaamassa. Kaikki on koettu, sano Vaaleri-vainaa.

    VastaaPoista
  7. Mitä sukua etenkin itäaasialaisissa ruoissa suosittu fish sauce (valmiina saatavissa oleva tiiviste, ties millä mädättämisellä valmistettu) on postauksessa käsitellyille maustimille? Suomeksi ei taida olla hyvää käännöstä, "kalakastike" on yleensä jotain aivan muuta.

    VastaaPoista
  8. Suomen tärkeimmät vientiartikkelit pidemmän aikaa olivat sianliha, voi ja terva sekä jossain määrin säilötty kala. Niitä vietiin enimmäkseen Ruotsin puolelle ja jonkin verran Englantiin. Norjalaisten tärkeimmät vientiartikkelit samaan aikaan olivat kuivattu kala, kalaöljy ja muut kaloista tehdyt jalosteet joita vietiin laajasti Eurooppaan. Kyse oli suuren mittaluokan teollisesta toiminnasta. Huomattava määrä suomalaisia työllistyi Pohjois-Norjassa paettuaan Venäjän sotaväen ottoja sekä Kainuun nälänhätää. Monet heistä kulkivat talvella jalan valtavat matkat tunturien yli Norjaan. Vastassa ei ollut ketään eikä mitään, vain hyytävä Jäämeren tuuli. Tärkein syy talviseen kulkuun oli se että maasto oli kesällä lähes läpipääsemätöntä satojen kilometrien matkalta soiden takia. Jos paikkakunnalla oli suomalaisia ennestään, tulijoita oli tapana auttaa jotteivät jäädy pakkaseen. Heti ryhtyivät talkoilla rakentamaan taloja tulijoille. Huomattava osa saapuneista jäi iäkseen sinne työllistyen joko kalatehtaissa, kuivaamoissa tai kalastajina. Muut työt olivat "helppoja" verrattuna kalastamiseen joka oli todella vaarallista Jäämerellä. Samuli Paulaharju on kerännyt erinomaisia historiikkeja suomalaisten kohtaloista Norjassa.

    VastaaPoista
  9. Kivinen historiani on paljastanut parhaiten tuntemani ihmisen epäluotettavuuden. Kun otin mukaani eri puolilta Suomea ja Eurooppaa kauniita kiviä, pidin varmana, että kyllä tämä poika hyvämuistisena voi vanhoilla päivillään palauttaa mieleensä kiviin liittyvät paikat ja tapahtumat.

    Se typerä poika on kadonnut jonnekin matkan varrella ja tarjotin parvekkeella on täynnä mykkiä kiviä. Joukossa on vain kaksi poikkeusta. Parikymmentä vuotta sitten kulkiessamme Voloksen tienoilla Kreikassa vaimoni siskon mies Spiros noukki kaksi samannäköistä kiveä vesirajasta ja iski niillä kipinän. Me pohjolan asukkaat hämmästelimme ilmiötä, mutta en muista kivien nimeä, eikä googlettaminen auta. Kivet tarjottimella kertovat, että parhaiten tuntemani ihminen on ja oli pölkkypää kuvitellessaan, että elämä ja sen historia kirjoittuvat minuuteen pysyvästi kuin kalliopiirros aikaa halveksien. Nyt jo sanatkin kääntävät minulle selkänsä, loittonevat, eivät edes käänny katsomaan minuun olkansa yli.

    VastaaPoista
  10. Floridassa Key Westin saarella on Sloppy Joe´s -baari, ja sen ruokalistalla Sloppy Joe -leipä. Siinä on hampurilaissämpylän välissä reilusti tomaattikastikkeella, sipuleilla, paprikoilla ja mausteilla sulostettua jauhelihaa. Tuota päätettiin kokeilla siivoojasiskon kanssa mökillä yhtenä kesänä. Netistä valitsin umpimähkään yhden reseptin. Siinä oli mukana myös tuo Worcester-kastike. Kokkauksen valmistuttua päästiin pihalle maistelemaan. Ensimmäisen suupalan jälkeen kumpikin oli sitä mieltä, että maku puuttui. Rupesin tarkistamaan reseptistä, onko jokin ainesosa unohtunut pois. Samalla luin ensimmäistä kertaa reseptin kehittäjän selostuksen asiasta. Hän kertoi huomanneensa, että lapset torjuvat usein ruuan, jos siinä on vähänkään voimakkaampia makuja. Siksi hän päätti kehittää Sloppy Joe -leivästä niin miedon version, että kelpaa kakaroillekin. Tuli ne kaikki syötyä, kun lapsenmielisiksi heittäydyttiin.

    Netistä siivoojasisko katseli sitten Sloppy Joe´s -baarin ympärivuorokautisesta nettikamerasta, kuinka siellä mustat miehet siivoavat paikkoja
    yöllä. Ei kuulemma sillä työtahdilla selviäisi Suomessa tehtävistään. Siivoojasiskoni on jo pitkään vilkutellut pölyrätillään autuaamman siivouskomeron ovelta ja hymyilee varmaan teillekin.

    VastaaPoista
  11. En tiedä hakeeko setä jotain sokkivaikutusta, mutta mausteilla ei ole koskaan peitetty mädäntyneen ruoan makua. Mätää ruokaa ei voi syödä. Tai voi, mutta siihen kuolee. Tuhansia vuosia vanha tapa fermentoida eli hallitusti käyttää mikrobeja ruoan säilyttämiseen tai muuhun valmistamiseen on eri juttu. Se perustuu mikrobien "nokkimisjärjestykseen" eli tietyt mikrobit ovat vahvempia kuin toiset ja ne syrjäyttävät vaaralliset toksiineja tuottavat mikrobit. Garum eli anjoviksista tai muusta pienkalasta ja suolasta tehty mausteliemi perustuu juuri tähän, samoin hapansilakka tai viili. Ei sitä "kalapuuroa" syödä vaan siitä erotetaan suodattamalla liemi, jossa on suolaa ja arominvahventeita. Nykyaikana puhdasviljely tuottaa paljon mikrobeja joita käytetään teollisuudessa mm. Valion tuotteissa. Joku vitsiniekka kertoi, että yksi a-b -bakteeri olisi kotoisin jonkun suomalaisen miehen peräsuolesta, mutta tiedä hännästä. Kakkia tekin syötte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentti Linkolapa keitti hattuhyllylle kuukaudeksi unehtuneen kuhan ja sitä väittämänsä mukaan Linkolan soutaja, joka kirjassaan asian paljasti, joutui myös syömään.

      Luulenpa kyllä, että elävää legendaa siinä vain yritettiin lisämaustaa asiattomuudella.

      Niin hattuhylly kuin sen läheisyydessä olleet vaatevermeetkin hattuja myöten olisi pitänyt rauniolle poltettavaksi kantaa, sillä olisivat ne märänneen kalan tuoksut ja tapettia myöten valuvat kalanmönjät olleet sen verran ätläkät!

      Poista
    2. Joskus Lapinreisulla on iso harri unehtunut nuotiolle hieman etäälle tulesta. Kun ei aikanaan kypsynyt ja muuta kalaa oli tullut jo syötyä runsaasti, siinäpä oli. Myöhemmin päivien kuluttua siirsin sen tulen lähelle jotta näkisin, josko siitä vielä syötävää tulisi. Jopa oli herkullinen kala tällä reseptillä!

      Poista
  12. Vilkaisin hyllyssäni olevaa Hännisen & Kahloksen toimittamaa kirjaa "Roomalaista arkea ja juhlaa". Siinä kerrotaan, että tuota useinmainittua "garumia", 'mausteena käytettävää kalalientä', oli monta lajia: luksustuotteesta ("flos gari" - "garumin kukka") aina köyhän kansan kalaliemeen.

    Niin aina. Ei sen puoleen: me tämmöset ihmiset saanemme olla tyytyväisiä, jos ensitulevina aikoina liikenee suurukseksi edes jonkinmoista hapanimelävelliä. Päätellen siitä, että tuntuvat nuo historiasta meilläkin tutut fascistoidiset virtaukset taas nostavan päätään. Mahtipuolueen H:gin kansallisseuran twiitissä kun ehdotetaan tai peräti vaaditaan vasemmistopuolueen kieltämistä. (Kukaan asianosaisista ei kysyttynä tietenkään tiedä tuollaisesta twiitistä yhtikäs mitään.) Viimeksihän samanlaista kutinaa oli 30-luvulla, jolloin Linkomies vielä 1938 vaati Sdp:n kieltämistä ja, mirabile dictu, yksinpä maalaisliitto samaa 1933 - 1934 (Laamanen & Okkonen).

    Terveyden ylläpitoon liittyy ravinnon ohella olennaisesti myös liikunta. Vappuaaton radiouutisissa kerrottiin äsken, että huolestuneiden tutkijoiden arvioiden mukaan suomalaiset 2040-luvulla tuskin enää ovat työkuntoisia fyysisen kunnon heikkouden vuoksi. Kun tähän summataan äskeiset sinänsä huolestuttavat tiedot lasten ykköstyypin diabeteksen kasvusta, voidaankin valtalehden "yliopistokirjeenvaihtajan" tavoin parahtaen huudahtaa: Katsokaa nyt, mitä kaikkea kauheaa koronasulut saivat aikaan! Ei koskaan enää! (Elinkeinoelämä kiittäen yhtynee?)

    VastaaPoista
  13. Missä Waltarin romaanin luvussa tapahtuu mainittu asia?

    VastaaPoista
  14. Ihan hitusen puutun blogitekstin kolmanteen kappaleeseen.

    Voin vienti takkusi, koska voi on herkkä härskiintymään. Viikkokausien laivauksen jälkeen etenkin brittien leivällä haisi ja maistui kala. Ainoa suomalainen tieteen nobelisti Artturi Ilmari Virtanen (1895–1973) pestattiin Valion laboratorioon, jonka johtajaksi 24-vuotias kemian tohtori nousi vain parin vuoden kuluttua.

    Kuten tiedetään vuonna 1945 Virtanen sai Nobel-palkinnon säilörehun (AIV) keksimisestä, mutta hänellä oli plakkarissaan toinenkin kemiallinen kaava, josta tuli voiviennin voitokas väline. Mullistava keksintö oli voisuola. Kaava suljettiin Suomen Tiedeseuran kassakaappiin 14 vuodeksi, siis visusti salattiin, mutta meijereissä voisuola otettiin käyttöön heti.

    Siihen loppui marina, ja jonkin aikaa voikauppa toi Suomelle vientituloja liki yhtä paljon kuin metsäteollisuus.

    En voi moittia blogistia epäasiallisuudesta. Samassa pitäjässä varttuneilla kun saattaa olla täysin toisistaan poikkeava kasvualusta ja muistot sitä mukaa. Minulla ei ole aavistustakaan, millaisia aistimuksia kirkonkylän navetat taritsivat, mutta yhdeksän kilometrin päässä joka talossa, navetan kokoon katsomatta, touhu oli kutakuinkin alla kuvaamani mukaista. Ja vaikka lukijaa ei tippaakaan kiinnostaisi, kuvailen silti.

    1950-luvulla maatilalle syntyneenä, 9-vuotiaana lypsämään opetettuna tiedän yhtä sun toista navetoista. Isäni oli ennen sotia tehnyt opintojensa harjoittelujakson A. I. Virtasen Joensuun tilalla Sipoossa. Talvikuukausina lapsuuteni ja nuoruuteni navetassa tuoksui raikas AIV-rehu; tohtori Virtanen oli läsnä kuin vastakuurattu sukulainen.

    Navettapäivän kierto, lyhyt oppimäärä: Aamulypsy, maidon siivilöinti tonkkiin (myöhemmin tilatankkiin), tonkat maitolaiturille. Lehmien ja joutokarjan ruokinta, sonnanluonti, kuivikeoljet parsiin ja karsinoihin.

    Osuusmeijeristä hommattu pitkä, valkoinen meijerikön esiliina ylle. Lypsykoneiden ja kaiken asiaan kuuluvan kaluston perusteellinen pesu ja desinfiointi muuripadan kiehuvankuumalla vedellä tai letkuhöyryllä.

    Rehupöytien siivous, kuivaheinät märehtijöiden päivämuonaksi. Navetan lattian lakaisu. Karjakeittiön kamppeet järjestykseen, sementtilattian huuhtominen vesiletkun voimin. Vesi siis tuli ja meni, lehmät saivat juotavansa rehupöytään asennetuista juoma-automaateista, joutilaille vesi kannettiin.

    Illalla sama ruljanssi. Iltamaidon tonkat jäähdytysaltaaseen, missä maito hyvin säilyi aamuun. Maidon laatuluokitus ja hyvä hygienia siivilöityivät maitotiliin.

    Eläinten terveyden tarkkailua pienimmänkin vaivan varalta. Kiiman kiillon tuteeraamista häntiä nostellen. Karjantarkkailijan, asestentin, säännölliset käynnit: kunkin lehmän tuotosmäärän ja rasvaprosentin mittaaminen sekä tarkka kirjaaminen karjakirjaan.

    Laidunkauden alkajaisiksi koko navetan kuuraus: Liotetuilta lattioilta petkeleellä viimeinenkin tihkeä paska tunkiolle. Kettojen veto, so. sonnan tyhjäys karsinoista. Ruokintapöytien ja sulkulaitteiden porstaaminen, so. hinkkaaminen juuriharjalla. Seinien kalkitseminen hohtavan valkoisiksi, ikkunoiden pesu. Lopuksi kärpäsnauhojen ripustus ympäriinsä ja läpiveto.

    Tämä rupeama rykäistiin kesäpäivänä aamu- ja ilta-askareiden välissä, ja sanonpa, että jopa teinityttö osasi iloita työn tuloksesta, puhumattakaan iltalypsylle haetusta silkkiturpien sorkkasakista, joka raikkaudesta kiitti parhaiten taitamallaan mölinällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaus vastaa kyllä onnistuneimpien maalaisliittolaisten maatalousyrityksiä, mutta ei naudoilla silkkiturpia ole. Hevosista niin voi sanoa.

      Minun kokemukseni lapsuuden navetoista, kivikkoisten peltoläimäreiden korpipitäjässä niin kotona kuin naapureissakin, kuuluvat surkeisiin, lahovaivaisten ja päällekaatuvien hirsikömmänöiden genreen mallia K.Päätalo ja Ryysyrannan Jooseppi.

      Poista
    2. Huhtala-Fiskars:

      Erinomainen kirjoitus, joka tuo loistavasti esiin sen eron, mikä on "alempiin" kohdistuvilla stereotypiolla ja oikealla kokemuksen kautta saadulla tietämisellä.

      Ilmiö ei ole vieras tällekään ajalle. Pikemminkin päinvastoin.

      Poista
    3. Ehdotan tarkennukseksi ammoniakin tenhovoimaa, arvelen blogistimme tarkoittavan tavanomaista navetta jossa ei ollut virtsalle erillistä kourua vaan lantapatteri vuoden mittaan kasaantuine kuivikkeineen on ollut yleisesti talven ajan saanut tuottaa tuota virkistävää voimanostajien yhä käyttämää luomuvirkistyshenkäystä. Silmät siinä kyllä ovat ensin reagoivat, erittäinkin mikäli kyse on pässin tavanomaisesta odööristä.

      Poista
  15. Ymmärrän syvästi Paavo Nurmea ja muita tomaattien paiskonnassa. Maalaispoikana törmäsin tomaattiin ensi kerran, kun naapurin emäntä hyvän hyvyyttään antoi sellaisen kouraani. Käski syödä. Muistan että tilanne oli vaikea. Se maistui todella oudolta. Jälkikäteenkin ymmärsin tosi hyvin Lapin miestä Lauri Pappilaa, kun hän kertoi pidelleensä tiukasti pöydän reunasta, kun etelästä kotoisin ollut vaimonsa syötti hänelle tomaattia.

    VastaaPoista
  16. Purppura-nimistä väriainetta ei suinkaan valmistettu vaivalloisesti "eräistä simpukoita", vaan kahdesta ihan tietystä kotilolajista, värikotilosta (Bolinus brandaris) ja purppurakotilosta (Nucella lapillus). Hyvin myyvän vientituotteen kehittivät muinaiset maailmankaupan spesialistit, foinikialaiset, joskus parituhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Vaivalloista se valmistus lienee kyllä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kehveli. Mistäs punkista se Camparin väri saatiinkaan?

      Poista
    2. Entä Simo Silmun Preussinpunainen?

      Poista
  17. Tähän vuodenaikaan tämän talon ikkunalaudat pursuavat taimia, esimerkiksi mangoldia ja lehtikaalia, punaista, mustaa ja vihreää. Tomaatit jo kukkivat. Niitä kaikkia on vaalittava kuin vauvoja, koulittava, kasteltava, juoksutettava ulos aurinkoon heti, kun sää sallii. Tänään ei, vanha kissakin säikähti hyytävää tuulta! Syksyllä istutetut valkosipulit kuitenkin putkahtivat esiin heti lumen sulettua ja ovat parikymmensenttisiä. Vuohenputken lehtiä on syöty jo kauan (siis pari viikkoa?) salaatissa ja smoothiessa. Pian saadaan nokkoskeittoa. Joka vuosi ajattelen, että tämä on viimeinen kesä tätä vihermaniaa, mutta vielä se näkyy jatkuvan. Omat voimat lisääntyvät heti uudesta voimallisesta lehtivihreästä.

    Kiviäkin on yhdellä ikkunalaudalla, tosin ulkopuolella, terassilla. Aikoinaan ulkosaarelta tuotuja, meren sileäksi hiomia kivimunia. Kivet ovat muistoja. Ne tuovat mieleen nuoruuden, jolloin vielä maattiin kuumilla rantakallioilla, "otettiin aurinkoa". Nyt on paras kääntää selkä aurinkoon päin, katsella vain sen heijastusta luonnossa ja mielessään katsella kuvia elämänsä varrelta. Niin kauan kaikki on hyvin, jos ei ole kiveä hiertämässä kengässä, taikka mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanat sulla puutarhurintyöt! Ja kissa. Ihan hymy irtoaa. Entäs onko pioneja ja ruusujakin?

      Poista
    2. On kumpiakin, mutta ei jaloimpia sortteja vaan vanhanaikaisia, ympäristöön sopivia vaaleanpunaisia pioneja, maljakossa ihanasti tuoksuvia, ja samoin vaaleanpunaisia neilikkaruusuja, seassa jokunen tummanpunainenkin. Ne kyllä kukkivat nöyrästi lokakuulle saakka, kun vanhat kukkaviuhkot jaksaa katkoa pois. Ja lannoittaa tietysti. Tontilla kasvaa kiitettävästi myös kaikenlaisia syötäviä luonnonkasveja. Nyt pitää kiireesti kerätä vuohenputken lehtiä kuivattavaksikin talvea varten ja pian koivun ja pihlajan lehtiä ja ja... Puuhaa riittää, kun ei ymmärrä panna stoppia. Mutta onhan se hauskaakin.

      Kissa on kiltti (ei vaativa) ja puhelias eikä enää vaaraksi pikkulinnuille. Kirjailija Matti Mäkelä kirjoitti jossain kolumnissaan, että hän kotimiehenä, kotona työskentelevänä, päästää kissan ulos noin 60 kertaa päivässä.

      Poista
  18. Garum ilmeisesti on syy sille miksi Rooman aikana lapamato yleistyi huomattavasti aiempiin vuosisatoihin verrattuna. Samaten ihmisten jätteiden käyttäminen peltojen lannoittamiseen ilman kompostointia levitti muita loisia tehokkaasti.

    VastaaPoista