1. marraskuuta 2022

Maajalka






Olet sinäkin vielä maajalassa! Kyllä. Elävien kirjoissa - ja millaisten elävien! 


Sanonta ja sanaleikki on Švejkistä eli Jaroslav Hašekin laajasta romaanista tämän kunnon sotamiehen seikkailuista maailmansodassa. Julistin tässä blogissa kuusi vuotta sitten Eero Balkin uuden suomennoksen mestariteokseksi. Nyt olen lukenut sen uudelleen ja ilmoitan pitäväni sitä edelleen mestarillisena, siitä huolimatta, ettei minulla ole kykyä eikä taitoa arvioida suomennosta, kun en osaa slaavilaisia kieliä. Mutta tunnen tekstin saksaksi. Huippunäyttelijä Fritz Muliarin äänikirja on hieno. Suomalaisten eli siis ruotsalaisten tuottajien kannattaisi kuunnella. Oma äänikirjaperinteemme on jollottava.


Suomentaja Balk on valmistunut Wikipedian mukaan 80-luvulla Kiovan yliopistosta ja osaa hyvin useita kieliä. Arvattavasti hän on hyvin työllinen. Arvattavasti erinomainen ukrainan kielen taito ei ole haitta tässä ajassa.


Švejk on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. 


Se on merkillinen asia, että samassa Prahan kaupungissa julkaistiin täsmälleen samaan aikaan kaksi maailmassa elämiseen ja maailmasta lähtemisen kannalta vuosisadan tärkeimpiin kuuluvaa teosta. Kirjailijat olivat Hašek ja Kafka, jotka poistuivat näyttämöltä nuorina eivätkä olleet ihmisinä millään muotoa tavanomaisia. Hašek taisteli Venäjällä, milloin missäkin joukossa, ja oli myös komissaari. Itsenäistyneeseen Tsekkoslovakiaan palattuaan hän jatkoi alkoholisoitumista ja kirjoittamista.


Švejk käännettiin nopeasti 60 kielelle, eikä sen asema ole koskaan horjunut. Osa suosiosta johtuu siitä, että se on niin hauska ja sopivan törkeä. Lukija ei joudu koskaan aikalaisen Joycen suonenvetoa aiheuttaviin sokkeloihin.


Prahalaisen Franz Kafkan enimmäkseen syvästi epämiellyttävät romaanit ja novellit havaittiin pian kirjallisesti mestarillisiksi. Seuranneet vuosikymmenet eivät osoittaneet mitään sellaista, joka olisi pannut epäilemään tämän juutalaisen kirjoittajan kauhukuvia ainakaan liioitelluiksi. Kuuluisin novelli on kertomus Georg Samsasta, joka huomaa muuttuneensa syöpäläiseksi. Kotiväki häpeää tapausta. Romaani “Oikeusjuttu” puolestaan on tarina siitä, että oikeutta ei saa. Kafka oli koulutukseltaan oikeustieteen tohtori. Hän muuten kirjoitti äidinkielellään saksaksi. Suomennoksia on runsaasti ja ne ovat hyviä. 


Realismi katosi maailmasta. 


Syylliseksi epäilen maailmansotaa. Realismi nimittäin lähti samanaikaisesti kirjallisuuden lisäksi musiikista ja kuvataiteista. Jopa elokuva ammensi alitajunnasta. Itse asiassa realismi eli siis “terveen järjen” ylivalta katosi myös luonnontieteistä. Sekä yleinen suhteellisuusteoria että kvanttimekaniikka sisältävät keskeisiä oivalluksia, jotka ylittävät ymmärryksen eivätkä tuntuisi lainkaan kuuluvan todellisuuteen, mutta pitävät paikkansa. Tuo on fysiikkaa, mutta fysiikka ja kemia osoittautuivat samaksi asiaksi, ja nyt siinä on kyljessä myös biologia.


Lisäksi tiedämme, että emme tiedä perusasioita maailmasta, kuten painovoimasta ja sähköisestä varauksesta, ja maailmankaikkeudesta emme tiedä, mitä kaikkea emme tiedä.


Kun kävin koulua, luulin vielä, että eläin- ja kasvitiede ovat sitä miltä näyttääkin. Myöhemmin olen luopunut tuosta luulosta. On käynyt ilmi, että tiedämme eliöistä vain vähän ja näemme niistä vain murto-osan.


Jos nimeän vielä uudestaan Svetlana Aleksijevitshin ja hänen taitonsa uudistaa koko kirjallisuutta, meillä on tausta joka päivä lukemallemme. Ihmiset uskovat suunnilleen mitä tahansa, myös itsestään. Svetlana A:n kirja vilisee neuvostoihmisiä, jotka esimerkiksi saavat vuoden 1991 kumouksen jälkeen tietää, että heidät ilmiantoi vankileirille yön ja jään Siperiaan - se oma, rakas kummitäti. Miksi? Muuten vain. Sellainen vain oli tapa, ja saattaa olla vieläkin.


Sitä mikä voisi hiukankin kyseenalaistaa omaa “vakaumusta”, ihmiset eivät lue. Monissa tapauksissa, väittävät tutkijat, ihmiset jättävät jo koululaisina väliin vaivalloisilta tuntuvat asiat, esimerkiksi kertotaulun.


Tässä tuli asioita lukemisesta, koska mietin, siihen toimeen kehotettuna, millaisia pieniä kirjoja voisi julkaista nuorille, lukemisessaan haparoiville. Siispä vihje, josta luultavasti hyötyy harva. 


Kun itse haluan herkutella, Internet Archive sisältää myös kirjaston. Mikäpä mieluisampaa kuin ottaa esiin yksi sadasta Maigret-poliisiromaanista. Ranskaksi ne näytäisivät löytyvä sieltä, varmaan kaikki. Taitavat ne olla jokseenkin kaikki kirjoinakin. Niitä en lakkaa ihailemasta. Englantilaisessa dekkarissa on useimmiten parina konna ja poliisi, Simenonilla jokseenkin aina ihminen ja kohtalo eli siis sattuma. 


Ihmiset tuntemattomien voimien heiteltävinä. Aivan kuten fysiikassa.



19 kommenttia:

  1. Kafkasta nyt muuten tiedä, mutta mieleen muistuu tarina, jonka toivoisi olevan tosi, Prahassa joskus kotiin palatessaan Kafka kohtasi nuoren tytön, joka itki lohduttomasti. Hätää kysyttäessä tyttö nyyhki kadottaneensa nukkensa. Kafka kertoi itse asiassa tavanneensa nuken, joka oli sanonut lähteneensä matkustelemaan, eikä enää palaisi, mutta oli luvannut kirjoitella tytölle matkoiltaan. Ja niin Kafka uskollisesti lähetti tytölle matkakirjeitä nuken nimissä omilta matkoiltaan, Tytön nimi ei ollut Elena.

    VastaaPoista
  2. Onneksemme R-kioskilta voi ostaa "tulevaisuusasiantuntija"-pinssejä jo lähitulevaisuudessa, luulisin.

    Determinismin tarjoama varmuus on petollista. Sen voi voittaa vain "resilienssi" ja runous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaa. Eiks laiskuus? Mikään superkone.ei pärjää murrosikäisen suorituskyvylle etsittäessä pulmaan ratkaisua jossa mitään ei tarvitse tehdä.

      Poista
  3. Eero Balk on näköjään kääntänyt myös Tolstoita ja sitten sen Ukrainan tunnetuimman kirjailijan Andrei Kurkovin kirjoja, jotka ovat hulvattomia satiireja Ukrainan ja Venäjän korruptiosta ja mafiameiningistä. Venäjällä ne ovatkin olleet kiellettyjä vuodesta 2014 lähtien. Jossain haastattelussa Kurkov sanoi, että Ukrainan nykykirjallisuuden aiheet ovat olleet lähinnä "sex, drugs and crime", mutta pian alkanee tulla sotakirjallisuutta. Sitä hän on itsekin aloittanut. Pian on tulossa käännöksinä - entisiä on yli 30 kielellä - "Harmaat mehiläiset", joka kertoo eläkeläismiehestä ja hänen mehiläistarhastaan harmaalla vyöhykkeellä Ukrainan armeijan ja Donbasin separatistien välillä.

    Kurkov kehottaa lukemaan historiaa, jos haluaa tutustua Ukrainaan ja sen kansaan, esimerkiksi Anne Applebaumin "Punaisen nälän" tai Timothy Snyderin "Sotatantereen". Putin toistaa lahjakkaasti edeltäjiensä puuhia, tai ainakin yrittää. Kurkov kertoo pysyvänsä Ukrainassa sotaa pelkäämättä, englantilaisen vaimonsa ja aikuisten lastensa kanssa hän auttaa pakolaisia ja opettaa englantia. Nyt ei kukaan ehdi kirjoitella kirjoja.

    Kielellisesti Aleksijevitshin kirjat ovat helppolukuisia, eräänlaista selkeää asiaproosaa, mutta kuulemma moneen kertaan mietittyä ja kirjoitettua. Niin että lukekaapa, niin voitte muodostaa oman mielipiteenne, ei tarvitse arvailla.

    VastaaPoista
  4. Saksannos on itse asiassa sitä saksaa, jota Prahassa puhuttiin silloin kun vielä puhuttiin. Aivan erinomainen.

    VastaaPoista
  5. Ihmisten oikeustajuun ei sovi se, että sähköyhtiöt voivat tehdä hurjia voittoja tuottamalla sähköä edullisesti ja samanaikaisesti myyden pörssisähköä korkealla hinnalla täysin piittaamatta ihmisten tukalasta tilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkön tuotanto onkin nykyaikana erittäin kummallinen tuotantoala. Kuluttajalla on minimaalisen vähän valinnan mahdollisuuksia vaikka toisin väitetään. Lisäksi jokainen joutuu maksamaan sähkön siirtohinnat ja perusmaksut paikalliselle yhtiölle.

      Sähkön tuotannosta puuttuu kilpailuelementti täysin.

      Poista
    2. Saahan sen valita ostaako voltteja vatteja vai amppeereita, niin että saa kilovattituntinsa?

      Poista
  6. Mistähän ne Maigret'it löytyvät?
    Minulle tämä Svejk on jäänyt vieraaksi, koska kuvittelen Hasekin suhtautumisen ihmisiin olevan raaempi kuin juurikin vaikka Simenonilla. Svejkissä ikään kuin kostetaan ihmisille kirjoittamalla heistä. Vaikkapa Aapelin tai Jotunin myötätunto puuttuu. Karikatyyrit voisivat paikoin olla bolsevikkipropagandasta.

    VastaaPoista
  7. Oiva Paloheimon Tinaseppä ja seitsemän on juupelin mukava ja suopea luettavaksi.

    Juuso Waldenin tapaan: Koitetaas joss*ei tässä vaikka miestä tarvittaiskaan.

    Ihan heleppo!

    näin siinä kävi

    Ulkomaan ukot tulliit kahtommaan ja patjomkkinisoittiin koko tehas muute, paittika ei koko.
    Vaikka ylleesä kyllä joko käskystä tai muuten -

    *Nämä ultraveltot ärteepetterit vaan tuuppas suuren hötön lotohoppelirohviilirullan osaston aukkoon Ja joha ne helekata alkoiit arpajaiset ku saattoväki ja komenteluketjurumpsuttaminen ryöhäsiit valloillee, siinä huohotettii ku astuvat härjäät amalkaamiplompeja tarvittiiki vissii hatullisevverra jälestäpäi... Sankarijohtajahenkeä.

    Pirtumittaritha onkii parempia muuteki, että miteppä muka vaarallista, elohoppee?
    Paskat on. Varmaan mahtuu maailmman tappiin mokomat nokareet kuhavvaa saapi päkistettyy -

    Jottekka Juuso tuuppas sen eestä veks.

    Turhaa pelkäsiit etevimmät ja parraat kaikki, yrityskulttuurit muuttuut hittaami ku jäävuor juokssoo iteksee Helevetin ympäri
    , vaikka ei oiskaa maalimma ennäyhysrapulan tulo tiijossa joka toisella syämellyönnillä joitaha puuttuu vähä vajjaa puolet ylleesä justtiisa sillo.

    - rauhansoturi Kustaa lähti tulemaan linjoja pitkin -

    ÄÄneen.

    ..joll'ottamista

    hih

    I. H-tie


    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: Svejkin epäilijälle: lue. Mielestäni Svejk on kaiken kirjallisuuden lämpimimpiä ihmisiä ja pilkan kohteena olevat taas pikemmin harhautuneta kuin pahoja. Etenkin kirjasta puuttuu esimerkiksi Kafkan ja Joycen syvä ahdistus ihmisten joukossa. Huumori on kohdittain rouvia, mutta Cervantesin - Rabelais'n suurta perinnettä.

    VastaaPoista
  9. Koželpurnukoita kottikärryyn ja tuupataas taas.

    VastaaPoista
  10. Jerry Cottonia lukivat monet lapset kuusikymmenluvulla. Kun kaverit niin minäkin yritin mutta en jaksanut. Jerry oli tylsä. Hakeuduin kirjoihin joista en ymmärtänyt mitään. Niiden lukeminen oli muuten vaan mukavaa. Paljon oli muutakin nimenomaan poikaviikareille suunnattua kioskilukemistoa. Lukemisen koukkuun jäi ehkä monikin
    sarjakuvia lukenut.
    (Blogivaeltaja)

    Lukumalla pääsee käymään paikoissa jonne muuten ei pääse. Aina siellä joku muu on
    käynyt kertoakseen.

    VastaaPoista
  11. En usko, että nuorempia sukupolvia saa kirjojen pariin enää millään. Tai no, ehkä vielä äänikirjojen, mutta harva jaksaa lukea itse; jo sarjakuvat tuntuvat vaivalloista.

    Kuvakirjatkaan eivät oikein sytytä, kun kuvat vaan olla möllöttävät staattisesti kirjojen sivuilla. Pitäisi olla liikkuvaa kuvaa kuten Harry Potterin velhomaailmassa! Olen omin silmin nähnyt, kuinka taapero tökkii turhaantuneena lastenkirjan värikästä piirrosta, mutta kuva ei vaan lähde liikkeelle. On paljon kivempi istua potalla tabletti sylissä, kun silmien edessä vilistää loputon kuvakavalkadi - ja yleensä vielä hektisellä äänimaisemalla höystettynä.

    Kirjat ovat yksinkertaisesti vain tylsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tapulikaupungin kirjastossa on rauhallista arkisena iltapäivänä. Muutama asiakas kiertelee kirjahyllyjen välissä, ja lastenosaston nurkkauksessa kaksi lasta pelaa kännyköillään. Kirjastovirkailija Maarit Boman kertoo, että se on kirjastossa hengailevien lasten yleisin aktiviteetti. "Työkaverimme yritti kerran lukea heille ääneen, mutta Muumit eivät olleet mikään menestys”, kirjastonhoitaja Jenni Muhonen kertoo ja naurahtaa."

      (Huolestuttava tilasto: Kirjastokäyntien määrä on romahtanut osassa Helsinkiä, HS 5.11.2022)

      Poista
  12. Kunnon sotamies Švejkin seikkailuihin tutustuin aikoinaan MTV:n televisiosarjan kautta. Ohjaajana oli Veikko Kerttula, nimihenkilönä Matti Varjo ja yliluutnantti Dubina Matti Ranin. En ole sarjaa sittemmin nähnyt, ja siitä on siis 55 vuotta, mutta muistan yhä Matti Raninin äänellä yliluutnantin tunnuslauseen "Ette tunne minua, mutta opitte minut vielä tuntemaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan pitäneeni sarjaa erinomaisena poikkeuksena suomalaisesta televisiotuotannosta. Koskee Veikko Kerttulan ohjauksia yleisemminkin.

      Poista
    2. Matti Varjo oli aivan mahtava Švejk. Uskottava ja hupaisa.

      Poista
    3. Vaan joku kulttuuri-ihminen on hienot, Matti Varjon näyttelemät Svejkit, ladannut Juubituubiin. Olkaatten hyvät!

      Poista