18. kesäkuuta 2022

Arotuuli


 



 

Sekä pianisti Horowitz että kirjailija Tshehov liittyvät Ukrainaan. Edellinen oli syntynyt siellä ja käynyt konservatorionsa Kiovassa. Jälkimmäinen oli Asovan meren rannalta ja ilmaisi sekä henkilönä että kirjailijana erikoisen suurta Ukrainan ymmärrystä; vietettyään seudulla usein kesiä hän katseli itselleen maapaikkaa sieltä, mutta hinta oli kova, joten hän tyytyi Melihovoon, joka on Moskovan seudulla, ja Kirjoitti ”Aron”, joka lienee ylittämätöntä kirjallisuutta.

 

Horowitz päätti 1925 olla enää palaamatta Venäjälle, jossa hän oli konsertoinut ahkerasti koko sisällissodan ajan ja tutustunut ihmisiin. New Yorkissa, johon hän asettui Toscaninin tyttären kanssa, oli alettu kirjoittaa arvosteluissa aiheellisesti, että hän on kuin arotuuli.

 

Siksi selitän nyt aron.

 

Maailmamme eli Eurooppa ja Aasia on käsitettävissä jo jääkauden aikana kahdella koordinaatilla. Toinen on vaakasuora; Silkkitie vuoren takaa Kiinaan on sitä, ja reitti jatkuu Tonavalle ja Reinille. Sieltä tulivat rikkaudet, kielet, valloittajat ja taudinaiheuttajat, kuten rutto. Pystysuora koordinaatti menee Afrikasta Niilin lähteiltä niin kauas pohjoiseen kuin nyt kellään on asiaa.

 

Risteyskohta on Ukraina. Juuri siellä taistellaan taas, Mammuttien aroa reunustaa maapallon mustin multa.

 

Lyhytmielisissä katsauksissa mainitaan Musanmeren pohjoisrannalta ehkä skyytit. Itse seutu esiintyy myyteissä, ja hautakummut eli kurgaanit ovat edelleen esillä. 

 

Kurgaaneista taisteltiin vallan hirvittävästi Stalingradissa 1942. Se ei ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen. Kurgaani on muinaishauta, jossa on erilaisia lokeroita ja kammioita esi-isille ja heidän hauta-antimilleen.

 

Hevonen ja indoeurooppalaiset kielet tulivat tuota kautta. Haudoissa on hevosia ja jopa vaunuja. Miksikä eivät ihmiset olisi olleet niitä samoja, joiden mukana kantautui indoeurooppalaisten kielten alkumuotoja. Samoille maille on sijoiteltu ugrilaista kantakotia, jos sellaista on ollut olemassakaan. tiedämme ainakin jäämies Ötzistä, joka siis löydettiin Italian alpeilta, että viisi tuhatta vuotta siten oltiin paljon kekseliäämpiä kuin tutkijat olivat arvanneet.

 

Tutkimus on hajanaista ja Gimbutasin matriarkalliset arkeologiset oivallukset ovat ehkä osin liioiteltuja. Arkeolomytologia herättää kysymyksiä. Jokin siinä mättää, että kolme monoteistista kirjan uskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam. pitävät Jumalaa poikamiehenä. Esinet ja myytit osoittavat hyvin vahvasti myös naisjumalaan, johon viitataan usein nimellä ”Gaia”, äiti maa.

 

Mutta Ukrainan risteys on varmaan kymmenen tuhatta vuotta vanha. Lähtökohta on pinnanmuodostus ja kulkuyhteydet eli ravinnon saanti ja suojan hankkiminen. 

 

Meidän historiakuvaamme määrää itä-länsi-suuntainen Välimeri. Olemme tottuneet nojautumaan siihen, mistä on kirjallisia todisteita ja sivuuttamaan sen, mitä tukee vain esineistö. Vinoutuma näkyy siinäkin että mielessämme on ”Rooman valtakunnan nousu ja tuho”, vaikka Rooman valtakunta oli myös Bysantti eli Itä-Rooma, joka kesti ja vaikutti vielä tuhat vuotta sen jälkeen kun Länsi-Rooma oli muuttunut kirkonkyläksi. Mutta sotaa käyvät rakentajat ja rikkojat ja sopivia muistomerkkejä ovat Horowitz ja Tshehov.

 

11 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista, taas kerran ! Muistelen itsekseni, että Horowitz olisi kerran 70-luvulla käynyt Moskovassa. Syytä en muista, mutta kun hän (ei tietenkään sallittu mitään mainostusta konserteista!) soitti pienelle yleisölle, niin se oli TAPAUS, jota muisteltiin vuosikymmeniä jälkeenpäin ! Pääsi sitten kyllä myös palaamaan Nykiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ei tainnut käydä. Mutta niin kävi, että Gorban tultua valtaan Horowitz konsertoi Moskovassa ja Leningradissa vuonna 1986, tosiaan ensimmäistä kertaa 60 vuoteen. Cd- ja dvd-julkaisu "Horowitz in Moscow" on pianomusiikin suurimpia myyntimenestyksiä kautta aikojen.

      Poista
  2. Tshehovin "Aro"-novellissa on useimmiten seisova, ahdistavan kuuma ilma, paitsi kun tulee ukkosmyrsky, jolloin tuuli ryntää kohisten pitkin aroa, nostattaa pyörteinä ilmaan niityvillan hahtuvia, kuivuneita heinänkorsia ja kuivaa maata auringon peittäväksi pylvääksi. Sitten tuuli kiitää jonnekin pois ja tasainen, rankka sade hakkaa pölyn ja roskat maahan ja ilma raikastuu. On taas tyyntä ja auringon noustua tukahduttavan kuumaa.

    Tässä pitkässä novellissa on paljon Tshehoville harvinaista luonnonkuvausta. Tuntuu, että hän itsekin olisi tehnyt joskus sellaisen matkan aron yli eikä malta olla kertomatta siitä, tai sitten hänellä on vain hyvä mielikuvitus. Miksei olisi. Se on myös novelli, jota voi lukea aina uudestaan, vaikkei siinä paljon tapahdukaan muuten kuin Jegorushka-pojan pään sisällä. Pidän niistä tarkoista lintu- yynä muista havainnoista.

    Ne pari nykyukrainalaista kirjailijaa, joihin olen vähän tutustunut, näyttävät olevan enempi Gogolin linjoilla, morbidia huumoria kaikkialla vallitsevasta itsestään selvästä korruptiosta ja rikollisuudesta. Puhdistautuminen näyttää käyvän vain liian rankan prosessin läpi. Mitä sieltä jää jäljelle tällä kertaa?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksesta, jossa oli taas paljon oivalluksia ja ajateltavaa.

    Jumalalla todennäköisesti olikin alunperin vaimo, jonka nimi oli Ašera (Asherah). Muinaisen israelilaisen uskonnon, siis ennen vuotta 600 eKr, arkeologeilla on jo kauan ollut tiedossa, että arkeologinen näyttö osoittaa, että israelilaisten jumalalla, Jahvella (Yahweh) oli puoliso, jonka nimi oli Ašera. Israelin uskonto kehittyi sittemmin kohti monolatrisuutta ja lopulta monoteismiä, ja osana tätä kehitystä myös Jumalan vaimo jäi pois uskonnosta. Kristinuskon ja islamin jumalahan on tämän saman kehityksen ja historian tulosta.

    ks. esim. populääri kirja "Did God Have a Wife?: Archaeology and Folk Religion in Ancient Israel", professori William G. Dever.

    yt. MS, Kronoby

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumaluuksien naisellinen puoli Välimeren maissa jäi sitten vaahtosyntyisen Afroditeen hoidettavaksi. Myöhemmin samat asiat siirtyivät Rooman valtakunnassa Venuksen nimiin. Siksi onkin mielenkiintoista kuinka hänen epiteettinsä, sinivuorinen viitta ja kyyhkyslintu, siirtyivät kirkoissammekin näyttäytyvään Pyhän hengen kuvitukseen.

      Poista
  4. Äeti oli neiti ja isä poekamies...

    VastaaPoista
  5. Mutta Edward Gibbonhan lopettaa kirjansa vuoteen 1453.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein! Ja sittenhän tuli vielä "kolmas Rooma, joka pysyy, eikä neljättä tule"...

      Poista
  6. Tilasin taannoin, taisi olla viime tai toissa vuonna, yllytykselle alttiina henkilönä antikvaarisesta kirjakaupasta Tshehovin Suuret kertomukset I - II. Eipä tuo useinmainittu "Aro" kovin kummoiselta tuntunut, on sanottava.

    Vaatisi ilmeisesti aivan toisensorttiset kognitiivis-emotionaalis-sensitiiviset (ja mitä kaikkea vielä?) tuntosarvet kuin meikäläisellä. Jotenkin kertomukset sisältö mielessäni "allusoi" Haavikon tunnnettuihin säkeisiin "Ei mikään virta ole niin nopea kuin.." .jne. (tai pikemminkin päinvastoin), mutta ilmeisesti mielikuva on perin erheellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin "Aron" ensimmäisen kerran kauan sitten, ja silloin se oli minusta pitkästyttävä. Seuraavilla kerroilla päätin kiinnittää huomiota siihen, miltä arolla todella näyttää, kun en sellaista ole koskaan kokenut, ja toisaalta pojan kehityskertomukseen pois kotoa ja uuteen omaan elämään vieraiden parissa. Silloin se alkoi kiinnostaa ja tuntua suorastaan mestarilliselta, kielellisestikin..

      Äitini opetti minut lapsena näkemään luonnon yksityiskohtineen, siitä ne "tuntosarvet" kai kehittyivät. Kiusaankin sinua nyt parilla luontohavainnolla eiliseltä sauvakävelyltä. Haistelin kaikkia ruusupuskia, ja kyllä tuoksui (ei siis vielä pahemmin dementiaa?). Sitten ihastelin Kanadanhanhiperhettä, emo ja poikaset ahkerasti nyhtämässä ruohoa, isä Hanhi valvomassa ympäristöä, pää korkealla. Eikö se raukka ehdi syömään? Mokomatkin kakkiaiset, mutisin kuitenkin, olivat jo tiputelleet kävelytielle jätöksiään. Naakat sitten rähisivät rantapuiston tammissa korvia viiltelevästi, eivät nekään suosikkejani.

      Vähän eteen päin joen vartta ja jo peipot alkoivat laulaa ja mustarastas kieputella säveliään rauhoittavasti. Vanhan kivisillan lähellä pysähdyin taas lukemaan Ison vihan muistoksi pystytettyä kivipaasia sotilaineen. "Vid Landsbro stredo tappre män för hembygd och fosterland den 22. augusti 1713." Pietari Suuri, Pjotr Veliki siitä oli kulkenut joukkioineen, jotka varastelivat naisia ja lapsia mukaansa orjiksi, vaikka väki oli yrittänytkin piiloutua metsiin.

      Näin pikku kävelyllä luontoa ja historiaa tällä kertaa. Luonto aina vaihtuu, historia pysyy samana. Vai pysyykö?

      Poista
  7. Aroltahan tunnetusti tuli hyöky, joka mullisti Länsi-Euroopan elämän viisi tuhatta vuotta sitten. Mutta kyllä se blogistin mainitsema pystyakseli on kovin lyhyt ja merkityksetön vaaka-akseliin verrattuna.

    VastaaPoista