15. joulukuuta 2021

Me vaatimme


 

 

Populismin historia alkaa Suomessa toki viimeistään 1899, helmikuun manifestista.

 

Vakuutuin 1960-luvun lopulla lukemani perusteella, että vakiintunut tarina sortokaudesta, joita siis olisi ollut kaksi, on virheellinen. Venäjän keisarikunta oli liittoutunut Ranskan kanssa ja alkoi kiristää otettaan kaikista rajamaista Saksaa ajatellen. Kysymys ei ollut Venäjän pahoista aikeista Suomea kohtaan, vaan Saksaa kohtaan. Ja Saksa yritti levitä ja laajentua joka alalla.

 

Tämä ajatustapa on vallitseva historiantutkimuksessamme. Ennen sitä sanottiin Jussilan-Klingen tulkinnaksi. Kysymys ei lopulta ole enemmästä kuin Euroopan tarkastelusta Euroopan kannalta. Suomessa oli kauan tapana tarkastella muun muassa Venäjää Suomen kannalta ja unohtaa Saksa.

 

Perustuslaillisuus eli Venäjän toimien jyrkkä vastustaminen oli sisäpoliittinen ratkaisu. On aiheellisesti huomautettu, että Venäjän ’”sorto” koko lailla unohtui, kun alettiin pelätä sosialisteja.

 

Suuresta adressista alkaen tosi-isänmaallinen politiikka oli meillä sangen populistista. Nopeasti maalle keksittiin historia, jonka mukaan täällä on aina painettu päin inhaa itää. Tahtia ei haitannut 1800-luku eli sata vuotta sangen suopeaa hallintoa. Vielä 1917 täällä pohdittiin syystä, onko näin pienestä maasta valtioksi. Euroopan valtiokirjavuus syntyi vasta maailmansodan jälkeen 1919 ja oli yksi rauhan suuria erehdyksiä.

 

Kun nyt juttelee tämän hetken fiksujen parikymppisten kanssa Suomen sotien välisen ajan asioista, nuorten on vaikea ymmärtää Karjala-aatetta ja pyrkimyksiä laajentua Vienanlahdelle – näillä voimilla.

 

Suomen vuosikymmeniä selostettaessa on tapana loikata Hitleriin ja Saksaan, joita Suomi ei kiinnostanut ennen vuotta 1940. Meidän populismimme ja muun oikeistoliikehdinnän esikuva oli Italia, Mussolini. Ja Italia oli populismia, jos mikä. Tavoitteita ja politiikkaa muutettiin kevyesti vaikka nurin niskoin, koska päämääränä oli kansansuosio, joka oli ensin suuri ja sitten pieni.

 

Lapuan liikkeen miehet ja eräät IKL:n edustajat liehittelivät Mussolinia avoimesti. Sitä vastoin Saksan natsismia kopioivia ryhmittymiä ja henkilöitä oli tavattoman vähän. Luultavasti rotuopit estivät. Matti Kuusi on muistellut maailmankuvansa horjumista, kun Berliinissä kävi 30-luvun lopulla ilmi, että sikäläisten mielestä suomalaiset kelpasivat juuri ja juuri – mutta suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset olivat herrakansaa.

 

Ruotsissa rotuopit saivat suosiota, ja sieltä käsin kuiskittiin, että suomalaiset ovat mongoleja, jolla tarkoitettiin erittäin paljon alempiarvoisia. Ruotsi ei muuten ole tehnyt vieläkään toden teolla tiliä rasisminsa kanssa, jolla oli kohteita myös Itämeren vastarannalla.

 

Historiasta oppii. Irredenta-vaatimukset (meille kuuluva alue jonkin naapurin puolella) menettävät merkityksensä ja muukalaiset tai heidän lapsensa puolustavat kaupunkia miekoin ja keihäin, vaikka taannoin heitä pidettiin vastenmielisinä tulokkainen. Mutta enne kaikkea: aivan liian usein etsikkoaika on käytetty hukkaan. Laskujeni mukaan esimerkiksi Puola on äänestänyt siitä, miten on äänestettävä, jotta päästäisiin äänestämään, saman aikaan kun rosvot ovat jo ylittäneet rajan. 

 

Piirre on pysyvä. Esimerkiksi yliopistoissa näyttäisi, että ihmiset käyttävät noin puolet ajastaan virkaveljiensä hankkeiden ja hakemusten torppaamiseen. 

10 kommenttia:

  1. Vierailin taannoin vastavalmistuneessa länsisuomalaisessa uuden korkeakoulun päärakennuksessa. Tutkijoille ja rohvessyöreille oli vielä siihen aikaan tehty omat työhuoneet. Viihtyisyyden, avoimuuden ja valoisuuden lisäämiseksi oli huoneisiin tehty pienet lasiseinäalueet käytävään päin. Nämä kaikki olivat tilojen haltijat teipanneet aanelospaperien avulla umpeen, ettei kukaan vaan näkisi onko henkilö paikalla, voiko mennä juttelemaan, tehdäänkö siellä jotain jne. Eli se tiedeyhteisöstä. Onneksi valitsin teknisemmän alan.

    VastaaPoista
  2. Hakkaa päälle!

    I. Hallantie, joulun alla A. 2021

    VastaaPoista
  3. Jussilan tulkinnassa on olennaista se, että hän ymmärtää katsella maailmaa suurvallan näkökulmasta. Silti Suomen itsenäisyyden kannalta ihan olennaista oli nimenomaan se, että jopa eliittimmekin olivat totaalisen sisäänpäinkääntyneitä. Suomalaisen virkamiehen uran huipentuma oli päästä senaattoriksi. Jos katsoo arvojärjestystä, se tarkoitti pääsyä kenraalimajurin arvoa vastanneeseen virkaan. Vladimir Leninin isä oli tämän tasoinen koulujen ylitarkastaja, ja hänestä puhutaan yleensä keskitason paikallisvirkamiehenä. Valtioneuvoksen arvo, joka Suomessa ymmärretään aivan tavattoman korkeana, vastasi everstiä.

    Venäjällä oli paljon avarammat ylenemismahdollisuudet, mutta koska Suomen virkakunnan ja Venäjän siviilivirastojen välillä ei ollut henkilövaihtoa lainkaan, näitä ei erityisesti edes tajuttu. Tämä perspektiivin puute oli tavallaan siunaus, koska se samalla totutti ihmiset ajattelemaan suomalaiskansallisesti. Vain sille pohjalle voitiin luoda itsenäinen Suomi. Baltian maissa, joissa eliitti oli tottunut ajattelemaan yleisvaltakunnallisesti, ymmärrettiin Venäjän koko ja voimavarat liian hyvin, ja sittenkävi niin kuin kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotilashenkilöt laitettiin rankijärjestyksessä säännönmukaisesti siviilien edelle. Tämä ei kuvasta todellista vaikutusvaltaa.
      Pisimmälle edennyt suomalainen Venäjällä oli Casimir Ehrnrooth (kenraaliluutnantti, Bulgarian pääministeri, ministerivaltiosihteeri).

      Poista
    2. Sotilashenkilöt olivat rankijärjestyksessä samanarvoisten siviilien edellä, mutta jos katsot vuoden 1897 rankijärjestystä, niin kyllä menisin sanomaan, että siviilivirat pärjäsivät ihan hyvin. Erityisesti juristit olivat pitäneet puolensa. Hovioikeudenneuvokset rinnastuivat everstiin, yliopiston rehtoriin tai keskusviraston pääjohtajaan, kun nykyään heidät rinnastetaan kunniamerkkien jaossa lähinnä everstiluutnanttiin.

      Muutkin muutokset ovat mielenkiintoisia. Yliopistojen rehtorit, jotka vertautuivat vuonna 1897 everstiin, saavat nykyään samantasoisia kunniamerkkejä kuin kenraalimajurit. Tämä on kyllä perusteltua, kun huomioidaan, miten paljon isompia yliopistot nykyään ovat. Parhaiten ovat pärjänneet 130 vuodessa lääkärit. Arkkiatri Pelkonen, joka olisi vuonna 1897 rinnastettu everstiin, sai itsenäisyyspäivänä kenraaliluutnantin tason selvästi ylittävän kunniamerkin, Suomen Leijonan suurristin.

      Poista
    3. Ja jotain täytyy tehdä omintakeisesti että saa Pro Finlandia mitalin! Samoin, että saa Hengenpelastusmitalin. - Viimeksimainittua ei arvon perusteella jaeta edes "kenraalieversteille" (Generaloberst). );-

      Poista
    4. Juu, olla narutettavissa metallinpalalla. Napoleonkin kummeksui syvään ja hartaasti ilmiötä sitä.

      Kandee tsekkaa Napon mopedi, Eikan fillari ja Tartsan eiku Tarzanin kalsarit. Henki pelastuu varmana. MyÖs Brenda Lee, rockleidi & kantrileidi.

      Poista
  4. Kuvassa vasemmalla Urho Kekkonen.
    Vaatii päästä Suomen diktaattoriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin että kuvaa oli manipuloitu, mutta henkilö on Konstantin Pobedonostsev. Kovasti Kekkosen näköinen. Kuva on tietysti propagandaa, "Pahikset manipuloivat keisaria".

      Poista
  5. Puolasta puheen ollen muistan lukeneeni, että siellä aikanaan (1600-1700 luvulla?) valtiopäivillä (Sejm?) jokaisella edustajalla oli veto -oikeus (liberum veto), eli kuka tahansa heistä saattoi estää lain voimaantulon, ja kun ukkoja oli viidettä sataa, niin ymmärtäähän sen, ettei mistään koskaan päästy yksimielisyyteen. Eli lainsäädäntö käytännössä kävi mahdottomaksi.
    Ps. Niihin aikoihin joku Puolan kuningaskin kuolinvuoteellaan, kun häneltä tivattiin "jäähyväislausettaan" tms., siis henkistä testamenttia jälkipolville... niin tämä (karkeasti suomennettuna) ärähti jotain että: "Kuka siitä on kiinnostunut mitä minä kuoltuani sanon. Eihän teistä kukaan saatana minua eläessänikään kuunnellut!"
    Vaikuttaa että oli hieman turhaantunut, kunkku.

    VastaaPoista