24. elokuuta 2020

Stadionin maine



Haluan muuttaa kielikuvan ”talvisodan henki” merkitystä.

Helsingin olympiastadion otettiin juhlallisesti käyttöön vuonna 1938. Taustalla oli tietoinen viesti: Suomi ei ole Japani, eikä Saksa. Oli ilmoittauduttu pitämään olympiakisat vuonna 1940 Tokion peruutettua isännyytensä.

Isäni sotilasmuistiossa on aika hyvä mukaelma luultavasti Hesarin ”Tiikerin” piirroksesta, jossa Taisto Mäki juoksee 1939 maailmanennätyksen myös viidellä tuhannella metrillä. Muistelisin että aika oli 14.08.8. Sitä ihmettelen, miten isäni, taivaansinisen köyhä asevelvollinen, oli onnistunut keplottelemaan itsensä Stadionille. Eläintarhan kentällä pääsi kiipeämällä lankkuaidan yli.  

Silmissäni Olympiastadion symboloi Suomen käsittämätöntä arpeutumista ja vaurastumista 1930-luvulla. Menneen sodan ja sitä edeltäneen keinotteluahneuden jälkeen on aivan uskomatonta, miten maassa alkoi syntyä kunniallista työtä ja asiallista elämää. Vaikka välissä olivat Suomessa muuten lopultakin vain rajallisia vaurioita aiheuttaneet pulavuodet, nyt ihan tavalliset ihmiset – voitteko kuvitella – ajoivat Stadionille hiljan ostetulla, omalla polkupyörällä!

Jotain oli tehty oikein. Minun sormeni syyhyää osoittamaan järjestökenttää ja pankinjohtaja Rytiä, jonka rahapolitiikka nautti ansaittua luottamusta jopa vientimarkkinoilla.

Jutikkala luonnehti eräässä laajassa katsauksessa Suomen ”liikkeiden maaksi”. Hän tarkoitti kansanliikkeitä.

Tuossa on muuten se suuri ero Ruotsiin ja tänne hyvin onnistuneesti Saksasta opittu ajatus. Keisarillinen Venäjä kaatui juuri tuon ilmiön puuttumiseen. Turhan hienosti sanotaan, ettei sinne kehittynyt riittävää keskiluokka eikä kansalaisyhteiskuntaa. Saksassakin oli vuoteen 1918 pikemmin alamaisia kuin kansalaisia. Ranskassa tavallisen ihmisten nimitys oli kauan ”roskaväki”, la canaille. 

Vanhana olen kadottanut kyvyn naureskella urheilulle. Kyllä tuo urheilutoiminta oli merkittävä tekijä, ja aika sekavan suojeluskuntajärjestön suuri oivallus oli panostaminen urheiluun. Olihan siellä sellainen Pihkala näitä asioita vetämässä.

Pentti Haanpää on monissa jutuissaan kuvannut isäntien ärtymystä poikien ja renkimiesten täysin turhaan hyppimiseen ja heittelemiseen.

Edes jälkikäteen tähystäen ensimmäiset urheilusankarimme eivät olleet tulevia oikeistosuomalaisia. Hannes Kolehmainen houkuteltiin työväen piiristä; ei hän ollut mikään paimenpoika, vaan oppimassa muurariksi. Paavo Nurmi ei tiettävästi osoittanut mainittavaa isänmaanrakkautta, vaan edisti omaa uraansa ennennäkemättömän kauaskatseisesti. Ja olisiko niin, että suurten aikojen huippunimistä vain iso Armas Taipale ja Gunnar Höckert olivat ylioppilaita?

Yleensä sankarit olivat sangen seinästä reväistyä väkeä, ja töissä Alkon varastolla. Tosin ensimmäinen mitalimiehemme Walter Jacobsson (pariluistelu vaimo Ludovikan kanssa 1912) teki elämäntyönsä Kone Oy:n pomoportaassa teknisenä johtajana (mitä hakuteokset eivät tiedä). Ja stadionin arkkitehdistä Yrjö Lindegrenistä takanamme on joukko keskinkertaisia valokuvia, hän kun oli lasteni isoisän lanko. Kovasti muuten 20-luvulla autoiltiin Karjalassa.

30 kommenttia:

  1. Huippu-urheilun idea: olla toistuvasti paras jossakin tyhjänpäiväisessä.

    VastaaPoista
  2. Vuosisadan vaihteen poikaset olivat jotenkin urheilu- ja voimailuhulluja. Virolahtelaiset Niskan veljekset tulevat mieleen: Eetu Niska, joka kuuli että Viipurissa kilpaillaan rahasta, hiihti sinne 130 kilometriä ja suoraan kilpailuun, jonka voitti helposti, ja kotiin sitten takaisin sekä heti Loviisaan toiseen kilpailuun, voittamaan.

    Eetu ja Jussi Niska: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eetu_Niska

    VastaaPoista
  3. Nurmihan kieltäytyi armeijassa vannomasta sotilasvalaa, mikä vuonna 1919 oli aika kova itsepäisyyden osoitus.

    Mutta mitä professori tarkoitti sillä, että haluaa muuttaa "talvisodan hengen" merkitystä? Minulle se ei ihan auennut.

    VastaaPoista
  4. Etevästihän tuo 30-luvun funkiksenvalkoinen Suomi eheytti. Sellainen Pihkalakin (joka piti esikuvanaan erään suuren maan "hankauksetonta" menoa) oli aloittanut yleisen kansalaiskasvatuksen jo maaliskuussa 1918 Kuhmoisten Harmoisten sairashuoneella.

    VastaaPoista
  5. Pentti Haanpää on monissa jutuissaan kuvannut isäntien ärtymystä poikien ja renkimiesten täysin turhaan hyppimiseen ja heittelemiseen.

    joopa-joo, sanoivat rengit kun isännät joivat.
    Ja puhuivatko ne juuri muuta?
    No, Isännät ja isäntien varjot (1935) voidan ymmärtää monella tapaa.

    Kun Haanpää liputettiin armeijan häpäisijäksi ja kommunistiksi, kermaperse-eliitti ei häntä tukenut.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliitin luonteeseen kuuluu, että se on kermaperseitä täynnä. Ei meininki nytkään sen kummempaa ole - eliitti kärjessään toimittajat ulvoo sutena susien joukossa, kun ikäviä kyseleviä ihmisiä häpäistään natseiksi ja fasisteiksi.



      Poista
    2. En ole huomannut natseilla ja fasisteilla olevan kuin retorisia kysymyksiä, joihin vastaus on valmiina: Ulkomaalaiset ovat syypäitä kaikkeen, ja enempäänkin.

      Poista
    3. Eliitti käänsi selkänsä myös Mattijuhani Koposelle tempauksestaan, joka ei olisi enää mitään. Se käänsi selkänsä Hannu Salamalle, Harro Koskiselle ja monelle muulle, jotka ylittävät rajan, jossa oikeasti sanotaan, tehdään tai luodaan jotain, joka vähän puree.

      Poista
    4. Kakkosnimettömälle ykkösnimettömältä - pointti olikin se, että jokainen joka kysyy ikäviä, leimataan. Kuten sinäkin heti teit, ihan automaattisesti.

      Eli olin oikeassa, eikö niin?

      Ne oikeat natsit ja fasistit ovat asia erikseen, enkä suin surminkaan halua samastua siihen sakkiin. Siksi kysyinkin nimettömänä. Onneksi.


      Poista
    5. Kysy edes yksi ikävä ei-retorinen kysymys, siis sellainen johon et tiedä vastausta. Ei sellaisten kysyjistä ole havaintoa viime ajoilta. Yleensä kysyjillä on valmis mielipide, jota ei olla valmiita vaihtamaan jos kysymyksen oikea vastaus ei miellytä.

      Poista
    6. Voisiko ykkösnimetön ystävällisesti kysyä sen kysymyksensä? Tähän asti ei semmoista ole havaittavissa. Mikä se kysymys on? Sitten voidaan päätellä mihin ykkösnimetön kuuluu. Kielenkäyttö "perseineen" ja "eliitteineen" sinänsä kyllä viittaa kotimaisiin kansallissosialistikansanedustajiin.

      Poista
    7. Heh heh... eli kysymyksestä voidaan päätellä, mihin leiriin kysyjä kuuluu!!!

      Vai taivahan jumala... juuri sitähän minä yritin väittääkin, mutta todistitkin sen tyhmyyksissäsi itse.

      Kukaan tavallinen ihminen ei uskalla kysellä julkisesti mitään, ei edes sitä miksei Kaivopuiston tappajia saada kiinni, koska heti napsahtaa leima otsaan.

      Parempi vaan puristella nyrkkiä taskussa ja olla hiljaa. Kaipa tämäkin eliitti mielipidehegemonioineen joskus lurpahtaa kuten kävi taistolaiseliitille aikoinaan.

      Ja joku yhtä typerä tulee tilalle.

      Poista
    8. "Miksei Kaivopuiston tappajia saada kiinni?"
      Mistä minä tietäisin kun en ole poliisi. Luultavasti siksi kun ei ole löydetty. Tiedätkö itse paremmin? Pitäisikö sinusta pidättää umpimähkään muutamia ulkomaalaisen näköisiä nuoria miehiä?

      Poista
    9. Haluatko siis heittää lokaa Suomen poliisin niskaan? Ovatko poliisit sitä vihervassarisuvakkikermaperse-eliittiä josta puhut?

      Poista
    10. En ota muuten kantaa tappeluunne mutta minuakin on ihmetyttänyt miksei niitä tyyppejä saada kiinni? Eikä asiasta enää edes hiiskuta mitään, ikään kuin media haluaisi unohtaa koko ikävän pikku välikohtauksen.

      Niistä on sentään valokuvatkin! Ovatko kaikki olleet vain käymässä Suomessa ja ehtineet lähteä livohkaan? Samaa pätee muuten myös niihin persu-Katajan hakkaajiin.

      Epäilenpä että Ykkösnimetön vihjaa siihen että mamuyhteisölle virkavalta on vihollinen ja se suojelee omiaan teki ne mitä tahansa. Eikä poliisillakaan ole motiivia asiaa selvittää kun pitää keskittyä "tärkeämpiin" asioihin.

      Poista
  6. Nykyään yksi suomalainen pystyisi juoksemaan vitosen Mäkeä nopeammin, mutta ei hänkään viitsi tänä vuonna niin pitkää matkaa juosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauankos nyt viisi miestä virstaa kävelee.

      Poista
  7. "Lapsellinen, tarmoton, kuten monasti huippu-urheilijat", arvioidaan yhdessä Höckertin päällystökortissa.

    VastaaPoista
  8. Muistaakseni uimari Pekka Tiilikainen oli Alkon varastolla hommissa ja ehti aloittaa työt Radiossa juuri ennen sotaa.

    Useimmat työnantajat suhtautuivat ainakin hiukan positiivisesti urheiluun, osa oli jopa erilaisia mesenaatteja.

    Kuulemma jopa armeijasta löytyi urheilu-hulluja upseereja tai ali-upseereja - muistuu eräs vanha radio-ohjelma mieleen mutta en uskalla kirjoittaa siitä kun en muista sitä kunnolla.

    +

    Muistaakseni useampi sodassa palkittu sotilas jotka olivat kantapeikkoina ennen sotaa, saivat huonoja arvioita esimiehiltään, mutta sodan aikana arvioidut olivat edessä toiminnassa mukana ja arvioijat edelleen kasarmilla.

    +

    Samoin ammattiin koulutuksen määrä ja taso nousi 30-luvulla, köytiin kauppakouluja ja hankittiin eri alojen pätevyyksiä.

    Armeijassa moisista oli tietysti haittaa kun tuleva tykinruoka osasikin ajatella edes jotakin itse.

    Suurimmat suunnitelmat ovat olleet niitä joita ei ole toteuttamalla pilattu.

    VastaaPoista
  9. Kilpa- ja tulosurheilu alkoi Suomessa 1800-luvulla hevosilla ja sellaisena olisi saanut pysyäkin. Kaksijalkaiset tulivat kuvaan myöhemmin. No, ravit ovat yhä suosituin urheilumuoto yleisömäärillä mitaten. Blogitekstin viimeiseen lauseeseen viitaten: Suojarvellä taisi olla autotiheys Suomen suurimpia.

    VastaaPoista
  10. Edelliseen voisi liittää vielä visaisen urheilukysymyksen: Isä ja poika ovat voittaneet samoilla juoksumatkoilla Suomen mestaruuden. Mainitse nimet.
    Vastaus on tietenkin 1940-luvun juoksijasuuruus ori Eri-Aaroni jälkeläisineen. Hyvällä siitosorilla oli useampiakin SM-titteleitä eli kuninkuusravien matkavoittoja mailin ryhmäajosta lähtien, kuten myöhemmin joillakin hänen pojistaan. Kysyjän kehnoutta on, että hevospoikien nimet eivät nyt heti muistu mieleen, mutta paikkansa asia pitää. Moni vastaaja tarjoaa Pekka ja Samuli Vasalaa, jotka eivät ole isä ja poika. Yhtään ihmisisää ja -poikaa kun ei vain vastaukseksi löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko hevosillakin poikia? En ihan heti usko.Jussi H.

      Poista
    2. Kyllä niillä on: Isä, emä, poika, tytär. Virallista hevoskasvatus- ja kantakirjakieltä. Kennelpuolella sama. Mutta nimistä ei aina oikein voi päätellä, onko esimerkiksi esimerkiksi Good Morning Abracadabra poika vai tytär. Se taas johtuu siitä, että hevosrekistereissä ei voi olla kahta samannimistä, ei nyt eikä menneisyydessä. Keksitään varmuuden vuoksi niin kummallinen nimi, ettei varmaan ole eikä tule kaimaa. Miten olisi ihmisillä?

      Poista
    3. Jos noin on, voisit ehkä vihjaista Kielitoimiston sanakirjan ylläpitäjälle, että tällainenkin käyttö sanalle löytyy.Olen aina ymmärtänyt, että kieli kehittyy, mutta tämä oli yllätys. Jussi H.

      Poista
    4. Kiitos huomautuksesta. Kielitoimiston sanakirja ei tosiaankaan tunne eläinpoikia muuten kuin poikasten (linnunpojat) merkityksessä, eläinisät kyllä. Eikä tunne eläintyttäriäkään. Rajoja pitää aina vedellä. Luulisi, että mainittuja jälkeläistä merkitseviä sanoja on käytetty jo hevosen kesyttämisen ajoista ja jalostuksen lähtiessä käyntiin, myös täysikasvuisista hevosista, kielessä kuin kielessä ja varsinkin agraariyhteiskunnissa. Eivät nämä eläinmaailman sukulaisuussuhteiden "ihmismäiset" ilmaukset mitään uutta kieltä voi olla. Samaa pätee varmasti tiettyihin muihinkin kotieläimiin. Sisar ja velikin sopinevat joukkoon. Kielitoimiston sanakirjassa on erittäin paljon urheilukieltä (passari, jänis yms.) Veikkaan, että esimerkiksi pojan puuttuminen eläinmerkityksessä johtuu sen melko pienestä esiintymisfrekvenssistä niissä tekstikorpuksissa, joita sanakirjantekijät ovat käyttäneet. Joka lentopallojutussa puhutaan passarista, mutta pojista ylen harvoissa ravijutuissa. - Olympiastadionilta muuten laukattiin jo kauas.

      Poista
    5. Jack London: Jerin veli (Michael, Brother of Jerry).

      Poista
    6. Joel Lehtonen: Rai Jakkerintytär

      Poista
  11. Suomalaiset saavat kyllä muistella menneitten vuosikymmenten urheilusankareita, harvat nykynuoret jaksavat innostua ainakaan yleisurheilusta niin, että antautuisivat pitkäaikaiseen rääkkiin mestaritason saavuttaakseen. Monet ovat pitkässä koulutusputkessa ja haluavat valmistua mahdollisimman pian - kilpaillakseen sitten muilla areenoilla. Ja väsyäkseen?

    Kuntourheilu sen sijaan on suosittua, ja sitä näyttävät edistävän kaikenlaiset tekniset vekottimet. Pojantytär esitteli juuri älykelloaan, jonka avulla hän voi seurata paitsi omiaan myös Australiassa asuvan, samanlaisen kellon omistavan siskonsa suorituksia! Pari vuotta sitten hän väitti hiihtäneensä äitinsä kanssa Lapissa mökillä 50 kilometriä alle Hakulisen 33.33.33. Uskoisiko tuota. Miniä on sitten oma lukunsa. Hänellä riittää kilpailuviettiä, kunnianhimoa ja voitontahtoa. Nyt vähää vaille isoäitinä hän keksi uuden lajin, jossa vanhempikin voi menestyä ja voitti pari viikkoa sitten SM-pronssia pistooliammunnassa, ei veteraani- vaan yleisessä sarjassa, kuten hän korostaa. - Siinä joukossa meikäläinen voi yrittää kehuskella sillä, että kävelee pari kilometriä päivässä, - jos polvi antaa myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakulisen aika Oslossa oli aika tarkkaan 14 km/h nopeutta. Ei nykyaikaisilla välineillä, luistelutyylillä ja liukkailla keväthangilla ole mahdottoman nopeaa matkavauhtia. Mutta harrastelijalle hyvin kyllä vetää 50km tuohon aikaan.

      Poista
  12. Kolme tuntia, ei kolmekymmentäkolme.

    VastaaPoista