22. kesäkuuta 2020

Mummo uurnassa



Neuvoin puhelimessa Ekholmille Clive Jamesin ("Cultural Amnesia"). Ekholm on syystä vuoden menestyskirjailija Donnerin elämäkerrallaan. Sanoin vain, että koska James on paras, on hyödyksi katsoa, mihin Donner tai Paasilinna, Anhava, Haavikko tai Meri eivät likimainkaan yltäneet, vaikka yrittivät.

Hän taisi innostua. Hän  on kova innostumaan. 

Esseessään John Keatsistä James mainitsee kadenssin. Leevi Lehto, nyt vainaja, ei onnistunut Keatsin ”Syksyn ” lopukkeessa: 

”…ja pensas-sirkka laulaa, ja vienon-korkealta
viheltää punarinta tarhanperukalta,
ja yllä pääskyt visertäen kaartelee.”

    ”…Hedge-crickets sing; and now with treble soft
    The red-breast whistles from a garden-croft;
      And gathering swallows twitter in the skies.”

Keatsin viimeisen säkeen pääsky lentää suoraan lukijan sydämeen. 

Outoa että vähän varhaisemmalla Bellmanilla on hänelläkin pääsky. Riemu (”Liksom en herdinna”) huumaa, kun pääskynen lensi syvälle saliin. 

”… Och Svalan flög långt in i saln.”

Suomessa tämänkin asian varhainen mestari oli Aleksis Kivi. ”Sydämeni laulussa” säkeistöjen lopukkeet poikkeavat myös rytmiltään runosta, ja juuri tätä Sibelius on käyttänyt kylmäverisesti hyväkseen:

”Tuonen viita, rauhan viita!
    Kaukana on vaino, riita,
    Kaukana kavala maailma.”

James käsittäää hyvin, että myös proosakirjoituksessa loppu on se tärkein. Lukijan ensimmäinen ajatus on ratkaiseva: koskahan tämä loppuu?

Lapsena yritimme saada ”munalukkoja”. Joskus hyvin pystyyn heitetty kivi plumpsahtaa järveen päästäen metkan äänen. Se ei onnistu kovin usein, mutta on palkitsevaa. Voileipien heittäminen on pikkuasia – taitolaji. Yksi enoistani heitti vaikka kuinka pyöreällä pikkukivellä seitsemän tai kahdeksan voileipää. Ja Evijärven rannassa riittiääkiviä. 

Jotkut esseistit luulevat, että on kovasti hienoa heittää kivellä ikkuna rikki, kuten Croker Keatsin arvostelussaan, jota Byron ilahtuneena ilkkui:”… täysin nurinkurisia ajatuksia esitettynä moukkamaisella kielellä…”

Oma suosikkini on periaatteessa inhoamani T.S. Eliotin ”Preludin” tarpeettoman tuntuinen säkeen karauttava loppu:

“And at the corner of the street
A lonely cab-horse steams and stamps.

And then the lighting of the lamps.”

(William Faulkner sanoi haastattelussaan, että Keatsin ”Oodi kreikkalaiselle uurnalle” on arvokkaampi kuin vaikka kuinka monta vanhaa mummoa.)

7 kommenttia:

  1. Faulknerilla eivät olleet arvot oikein kohdallaan, tai sitten hän halusi provosoida. Kauneusarvojen tai muiden abstraktioiden vuoksi on maailmasta hävitetty aika monta kotia ja tapettu miljoonittain mummoja. Heiltä itseltään ei ole kysytty.

    VastaaPoista
  2. Lapsuuden yhteen kokoontuvat pääskyset olivat sykähdyttäviä visertäessään pitkää kertomustaan navetan räystäällä:
    "Menin Saksaan, sain saappaat, tulin Ruotsiin, sain rukkaset, tulin Suomeen, sain sukat, pesin, parsin ja paikkasin, panin aidalle kuivumaan, varas vei! Täällä etelärannikolla olen nähnyt ja kuullut vain sellaisia korkealla lentäviä, jotka huutelevat metallisella äänellään, krii, krii. Mitä lienevät, pääskysiksi ne jotenkin olen mieltänyt.

    Nyt on mahtavia runojen lopukkeita, varsinkin tuo Eliotin, joka vie heti siihen tilanteeseen ja tunnelmaan, äänet, valot, hevosten hajutkin. Keatsin Uurnalle-oodi on kyllä muutaman mummon arvoinen ja parin vaarinkin kaupanpäällisiksi. Onhan niitä nyt mennytkin, mitä on saatu vastineeksi? Ja mitä jäisi meidän jälkeemme, jos kaikki häviäisi? Graniittipaasia ja kallioita?

    Luin taas kerran muun lomassa Seitsemän veljestä, kun päivälehti antoi sen viikon kirjaksi. Tabletilta, vaikka kirjakin on hyllyssä, mutta karanteeniaikaan olin viimeinkin tullut sen hankkineeksi ja huomannut, että sellainen lukeminen on vaivatonta, kun voi valita taustan värin ja kirjaimen koon. Ja on vähän vaihtelua. Taas kerran ihmettelin ja ihailin sitä kieltä ja huumoria ja mielikuvitusta ja kauneutta. Yksi "uusi" asiakin pisti silmään, Juhanin jonkinlainen uskoon tulo ja lyhyt körttitakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen nimitys noille korkealla lentäville kiitäjille on kirskulintu, joka osuvasti kuvaa linnun ääntä. Lehtikirjoituksista olen havainnut, ettei vanha nimi "tervapääsky" ole väistynyt kokonaan ja hyvä niin.
      Tervapääsky on hyönteissyöjä ja varsinainen kesänmerkki tullessaan.

      Tinttipoikuetta seuraava Kunnaksen Ilkka

      Poista
    2. Tervapääskyä taitavampaa lentäjää tuskin on. Se viettää koko elämänsä käytännössä ilmassa lentäen satojakin kilometrejä hyönteisiä ja hämähäkkejä saalistaessaan. Se nukkuukin ilmassa.
      Tervapääsky on sitä paitsi Pohjanmaan maakuntalintu.
      Ei ole "mikä lie"-lintu.

      Poista
    3. Anteeksi, Pohjanmaa, anteeksi, tervapääsky! Kirjoitin vähän "laiskasti".

      Poista
  3. oodi paskan lapioinnille.
    en ode till att man skjuta upp skit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas tässä oodi paskan lapioimiselle: Juice Leskinen, paskaa.

      https://lyrics.fi/juice-leskinen/paskaa

      Poista