23. kesäkuuta 2020

Bordellissa



Suomensin näitä Hellemanin tilauksesta Tammen joulukirjaan kauan sitten. Haastattelu on The Paris Review -lehdestä vuodelta 1956.

”Faulkner:
Me epäonnistuimme kaikki pyrkiessämme täydellisyyteen. Arvoin meitä kirjailijoita loistavasta tappiosta mahdottoman edessä. Ajattelen että jos voisi kirjoittaa kaikki teokseni uudestaan, pystyisin varmasti tekemään sen paremmin, ja se on taiteilijalle tervein tila. Siksi hän tekee jatkuvasti työtä, yrittää aina uudestaan; hän luulee joka kerta, että nyt hän saavuttaa sen, tekee siitä selvän. Tietenkään niin ei tapahdu. Jos se tapahtuisi, jos hän yltäisi   kuvaan, haaveeseen, ei hänelle jäisi enää muuta kuin viiltää kurkkunsa poikki ja hypätä tikkailta. itsemurha. Minä olen epäonnistunut runoilija. Ilmeisesti jokainen romanikirjailija yrittää ensin runoja, huomaa ettei osaa, ja koettaa seuraavaksi novellia, mikä on runouden jälkeen vaikein laji. Niin että ei jää muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa romaaneja.

Haastattelija:
Onko romaanin kirjoittamiseen mitään kaavaa?

Faulkner:
Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia lahjakkuutta… Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia kuria… Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia työtä. Hän ei saa olla koskaan tyytyväinen tekemäänsä. Se ei ole koskaan niin hyvä kuin se voisi olla. Älä vaivaudu yrittämään olla parempi kuin aikalaisesi tai edeltäjäsi. Yritä olla parempi kuin itse olet. Taiteilija on otus, joka on petojen kynsissä. Ei hän tiedä, miksi ne valitsivat hänet, eikä yleensä ehdi ihmetelläkään. Kirjoittaminen tekee niin pahaa että siitä on päästävä irti. Ennen ei saa rauhaa. Kaikki menee laidan yli, kunnia, ylpeys, säädyllisyys, turvallisuus, onnellisuus, kaikki, koska kirja on kirjoitettava. Jos kirjailijan täytyy ryöstää äitinsä, hän ei epäröi; ”Ode on a Grecian Urn” on arvokkaampi kuin suurikaan ryhmä vanhoja rouvia. 

Haastattelija:
Voisiko turvallisuuden, onnen ja kunnian puuttuminen olla tärkeää kirjailijan luovuudelle?

Faulkner:
Ei. Ne merkitsevät jotain vain hänen rauhalleen ja tyytyväisyydelleen, mutta taiteella ei ole mitään tekemistä rauhan ja tyytyväisyyden kanssa.

Haastattelija:
Millainen olisi paras ympäristö kirjailijalle?

Faulkner:
Ei taide ole ympäristöstäkään kiinni; sillä ei ole väliä, missä sitä on. Jos minusta puhutaan, paras työtilaisuuteni oli bordellinen isännän toimi. Mielestäni se on taiteilijalle täydellinen ympäristö. Hänellä on täysi taloudellinen turva; hänellä on syötävää ja ei tarvitse pelätä; hänellä on katto päänsä päällä eikä tarvitse tehdä muuta kuin hoitaa alkeellista kirjanpitoa ja käydä kerran kuussa lahjomassa paikalliset poliisit. Paikka on rauhallinen aamun hiljaisina hetkinä, jolloin on muutenkin paras työaika. Illalla on seuraelämää, jos haluaa osallistua ja olla pitkästymättä; hänellä on yhteisössä asemaa; hänellä ei ole tekemistä, koska madame pitää paperit. Kaikki talon asukkaat ovat naisia ja sanovat hänelle kohteliaasti ”sir”. Seudun salakuljettajatkin puhuttelevat häntä herraksi. Ja itse hän käyttää poliiseista etunimiä.
Eli taitelijalle riittää mikä tahansa rauha, yksinäisyys ja hiljaisuus, kunhan se ei maksa liikaa. Huono ympäristö nostaa vain verenpainetta; aikaa menee kiukutteluun ja raivostumiseen. Oma kokemukseni on, että ammattiini tarvitaan paperia ja kynä, tupakkaa, ruokaa ja vähän viskiä. 

18 kommenttia:

  1. Laajennettuna edellisessä blogissa suluissa esitetty lause saa lisää sävyjä, moneen suuntaan. Ajattelinkin ettei Faulkner kirjoissaan yleensä nosta ylevää aatetta ihmiselämää tärkeämmäksi, pikemminkin päin vastoin. En tiedä onko se itsekeskeisyys joka on yksi haastattelun taustalla oleva teema, kaikille taiteilijoille välttämätöntä. Totisesti luettuna bordellin isäntä-kappalekin herättää ajatuksen siitä millaisessa järjestelmässä ko.henkilö toimii ja mikä oikeasti saa talon hyväksikäytetyt naiset puhuttelemaan häntä sir-iksi. Faulkner halunnee briljeerata esittämällä moraalitonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisissa, tai osissa Pariisia, niin luonnollista yritystoimintaa.

      Poista
    2. Faulkner leikkii loukkaantumisillanne. Joskus ja aika usein kirjoittaminen on härnäämistä. Samuel Langhorne Clemens oli tässä asiantuntija.

      Poista
    3. Bordellit kiellettiin Pariisissa vuonna 1946 (loi Marthe Richard). "Maisons closes" ovat olleet siitä pitäen lainsuojattomia. Ranska on allekirjoittanut vuoden 1949 YK:n konvention prostituution kitkemiseksi, ja vuodesta 2016 seksipalvelujen ostaminen on lailla kielletty.

      Poista
    4. Niin joo. Mutta Faulkner ei reagoinutkaan rupeamalla humoristiksi niin kuin Mark Twain. Ymmärrän kyllä että jos äidin sukunimi on Langhorne, niin irvistelijät kääntäisivät sen longhorniksi, mikä on erään kanarodun nimi.

      Twain taas tulee siitä Mississippin lautalla kulkemisesta, kun kokassa piti olla tähystäjä mittaamassa veden syvyyttä. Sillä joella dyynit siirtyilivät paikasta toiseen. Kai varmaan vieläkin.

      Poista
  2. "Oma kokemukseni on, että ammattiini tarvitaan paperia ja kynä, tupakkaa, ruokaa ja vähän viskiä". Minä jättäsin tupakan pois ja ottaisin tilalle naisia, naisen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Siihen menee aikaa ja tupakkaa" ei ole sanontana turha. Naisiin kirjailijaksi pyrkivän kannattanee energiaa vievinä ottaa Gandhin kanta ja sukupuolielämään ylipäätään Palsan "Eläkeläinen muistelee" -kanta. Saarikoski sanoi Ojaharjun raitistuttuaan ruvenneen kirjoittamaan huonommin.

      Poista
    2. Isäni, edesmennyt taidemaalari, taas kertoi kokeilleensa humalassa maalaamista kun sitä jotkut kaverit niin ylistivät. Homma tuntuikin sujuvan loistavasti ja uusi nerontuote oli syntymässä. Seuraavana päivänä se sitten laitettiin uuniin ja poltettiin.

      Poista
  3. Tuli mieleen ja kirjaan tähän:

    Seppo Heikinheimo piti musiikkia kansainvälisenä kielenä. Siksi myös suomalaisen musiikin tasoa oli hänestä arvioitava kansainvälisillä kriteereillä. Kotimaiselle kirjallisuudelle hän ei tainnut asettaa samaa vaatimustasoa. Viimeisimpien tekstien perusteella blogistimme näyttäisi vaativan kotimaiselta kirjallisuudelta sitä mitä Heikinheimo musiikilta.
    Tästä avautuu niin isoja kysymyksiä, että enpä uskalla muuta kuin pötkiä sohvan taakse piiloon.


    VastaaPoista
  4. Ad Omnia: Faulkner käsittelee tässä, kuten useimmissa romaaneissaan, ratkaisevaa eroa. Mitä se on? Miltä se näyttää? - Siksi keskeinen henkilö on perinteisen mahtailevan pöhkön rinnalla joskus vaivainen maan matonen tai jopa kertoja on idiootti.

    Samassa haastattelussa, jota en - tekijänoikeus - lainaa, hän käyttää järisyttävää kuvaa Hollywoodin käsikirjoittaja-ajaltaan, kylän puolikas laitureineen, rahoittajan mielenmuutoksen takia kesken jäänyttä elokuva varten rakennettu. Sitä paikalliset meloivat katsomassa valkoisen miehen hulluuden muistomerkkinä.

    VastaaPoista
  5. Oodi kirjaston nimenä toimii kuin pyöröovet. Oodi suomenkielisille, Ode ruotsiksi, toimiihan Ode Soininvaaran puoliso Oodi-kirjastossa johtajan virassa.

    VastaaPoista
  6. Vanhat rouvat ja bordelli-ïsännät olivat tietysti Faulknerin murjaisuja, joilla hän tahtoi korostaa, miten kirjailijan on pakko kirjoittaa, miten vaikeaa se on ja mahdotonta päästä täydellisen tyydyttävään lopputulokseen, ja miten hyvä olisi, jos edes ulkoiset olosuhteet olisivat suotuisat, ja, miten Keatsin runo kuitenkin hipoi täydellisyyttä.

    Täydellisyyden tavoittelija oli myös Thomas Mann, josta Torgny Lindgreen heittää novellissaan Golo Mannin sanomana, että hän pelkäsi kuolemaa ainoastaan taitamattomien kunnianosoitusten ja lahjattomasti kirjoitettujen nekrologien vuoksi.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset nimen keksimisestä naapurin Mirjalle!
    P.

    VastaaPoista
  8. Faulknerista tiedä, mutta Célinen, Millerin, Ginsbergin ja Burroughsin voisin hyvinkin kuvitella viihtyneen bordellissa. Isäntänä tai asiakkaana. Ehkä töissä asiakaspalvelijanakin.

    VastaaPoista
  9. Minulle on syntynyt vuosien varrella sellainen käsitys että luova työ ei oikein ota sujuakseen liian hyvissä olosuhteissa vaan pitää paremminkin olla puutetta jostain olennaisista seikoista. Luullakseni parhaat teokset on kirjoitettu nälässä ja puutteessa ja samoin parhaat maalaukset on niissä oloissa maalattu. Poikkeuksiakin on maalarien kohdalla, samoin säveltäjien.

    Kyse on läheisestä asiasta jonkin tekemisen intohimosta. Jos ihmisellä on suuri intohimo kirjoittaa, maalata tai tehdä jotain tiedettä, hän ryhtyy siihen ja tekee, olivat olosuhteet miten hankalat tahansa jos vain fyysistä suoritusmahdollisuutta, kuten aikaa tekemiseen on. Tilanne on vaikea kehitysmaissa joissa lahjakkaimmatkin ihmiset yleensä joutuvat raatamaan itsensä hengiltä elättääkseen itsensä ja perheensä eivätkä koskaan pääse tekemään niitä oikeita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tartte eikä kaipaa luova työ kurjuutta.

      Parhaat työni olen tehnyt silloin, kun energia ei kulu päivästä toiseen selviämiseen.

      Poista
    2. Vaihdapa kirjoitukseesi taiteen tilalle tiede. Aikuisten oikeasti taiteen tekeminen vaatii olosuhteet joissa tekeminen on mahdollista, kuten tieteenkin. Romanttisissa kuvitelmissa jotain Van Goghia pidetään nälkätaiteilijana vaikka hänellä koko ikänsä oli varaa materiaaleihin, psykiatriseen hoitoon jne. ja aikaa maalata. Oikeasti juuri ketään tulitikkuja kaupustelemalla elänyttä myöhemmin neroksi paljastunutta henkilöä ei taideta tietää.
      Eri asia on joku Neuvostoliitto, jossa tosin itse asiassa käytännössä kaikki muutkin elivät yhtä surkeasti.

      Poista
  10. Mun mutsi tempas. He!

    Vanhan kuppilassa.

    Saarikosken Penaa turpaan joo.. Ei siinä sen kummempaa mutku Portsariakin nauratti ku jengi loodas niivviitusti.

    Vasen ei hämää.

    Mutsi oli.

    Otettasko meidän mudeille, no hei - eiks tässoo jo verrytelty eiköhä ruveta hommiin ettei tartte alkaan käärii hihoi ?

    VastaaPoista