21. heinäkuuta 2019

Seinällä



Suoraan aleneva sukupolvi vaihtoi paneelit säänpuoleisiin ulkoseiniini. Paneelikin oli pitänyt höyläyttää erikseen ja tuoda peräkärryllä kaukaa; tuoa ei enää valmisteta.

Työ oli odottamattoman hirveä, koska yllättävä helle kuumensi kuistin sietämättömäksi. Tulos on mielestäni komea. Lisäksi nurkasta entisen kylmän varaston kohdalla villat olivat kastuneet ja vaihdettiin. Se oli yksi niitä yllätyksiä, joita töissä tulee.

Jos joku haluaa ostaa hyvän talon, niin tämä ei sitten ole myytävänä. Luullakseni pohjoisella pallonpuoliskolla ei ole parempaa paikkaa kodille, ainakaan jos arvostaa puhtautta, rauhallisuutta ja hiljaisuutta mutta lisäksi antaa arvon sille, että Helsinki on julkisin ja yksityisin kulkunevoin alle puolen tunnin päässä.

Yksi ”työmiehistäni” halusi palkan kirjoina. Nypin jotain hyllystäni, mutta teimme matkan kaupunkiin, kun olin lopulta käsittänyt, että tämä lukiolainen ei ole käynyt oikeassa antikvariaatissa. Hänelle piti saada Antiikin kertojat -sarja kokonaiseksi.

Niille monille, jotka haluavat oikeita paperille painettuja kirjoja, on toistaiseksi uskomattomat markkinat. Jokseenkin uusia ja hitusen vanhempia niteitä löytyy vaikka miten, ja tyypillinen hinta on kymppi tai kaksi.

Omiin hyppysiini tarttui Tshehovin ”Kohtaus metsästysretkellä”, kun huomasin, että en tosiaankaan ole lukenut sitä. Nide on metka. Se on salapoliisiromaanien sarjassa (Sapo).

Lukiolaiselle löytyi Hessen ”Arosusi”, joka on mielestäni ainoa oikea tapa aloittaa – ei missään tapauksessa ”Lasihelmipeli”. Joycelta ”Taiteilijan omakuva” eikä ”Odysseus”.

Rupattelimme antikvaattorin kanssa. Määrätietoista nuorta väkeä kuulemma kuitenkin esiintyy. Kun innostus Borgesin löytymisestä (”Haarautuvien polkujen puutarha” sai myyjänkin kohottamaan toista kulmakarvaansa, selitin että näille pojille on aina luettu ääneen, ja perheessä luetaan.

Sitä en tiedä, mitä keinoja käyttäen lukiopojasta voisi koulia henkilön, joka ostaa Goethen runoja Mannisen kääntäminä. 

Siitä olen hiljaa mielessäni hyvilläni, että kiihkosnobismin aikakausi tuntuu välillä väistyneen. Nyt maistuu Dickens eikä siis välttämättä Henry James.

Muistan turhan hyvin ajan, jolloin nuorilla ihmisillä oli, siis suhteessa taiteeseen, kalustettuna hankittu sielu, kuten e.e. cummings ilmaisi asian.

Eräs silloinen luokkatoveri kerrtoi, miten E-P Salonen oli saanut hankituksi jostain (veikkaan Fugan myymälää) tuntemattoman G. Mahlerin sinfonian, ja sitä sitten kuunneltiin. Satun itse muistamaan, että kuultuani 1964 että on hienoa käydä konsertissa, kuulin Arne Hemmingin johtavan Yliopiston juhlasalissa samaista Mahleria, johon koukkuuntuminen ei ole hellittänyt vieläkään. Levytyksistä päätellen ei Salosellakaan. – Ja varttuneille vanha ohjeeni: todella suuret tekijät, kuten Tshehov ja Dostojevski, kannattaa lukea aina uudelleen noin kymmenen vuoden välein. Ne tekstit ovat aina muuttuneet ihan toisiksi, koska kirjallista teosta ei ole olemassa. Sellainen on aina kvanttikenttäilmiö, jossa kirjoitus ja lukija ovat aaltoja.

8 kommenttia:

  1. Kalliiksi tuli apumies jos sarja josta mainitsit oli WSOY:n Antiikin klassikot (Kertojat-sarjaa en tiedä enkä löytänyt). Ainakin aiemmin sen osia sai antikvariaateista vain tiskin alta, ja kovaan hintaan. Laatu on huippua. Painokset olivat kuulemma tosi pieniä, joistain vain joitain satoja kappaleita.

    VastaaPoista
  2. " ... Jos joku haluaa ostaa hyvän talon, niin tämä ei sitten ole myytävänä. ..."


    Minun vakiovastaus siihen että joku sanoo "se ei ole myynnissä" on että "kaikki on". Ja tarkoitan nyt nimenomaan kiinteistöjä, en esim. ihmisen moraalisia arvoja, tms., ja niiden ostamista.

    Väitteeni vaatii perusteluja, hyvä on, minä perustelen.

    Arvioidaan talosi arvoksi esim. 500 000 €. Eikä sitä ole tarkoitus myydä. Sitten Porkkalan metsistä "ihmisten ilmoille" kömpii omituinen mies, joka lähemmäksi päästyään näyttää ihan minulta, ja jolla on reppu. Hän kaivaa repustaan nipun Sampo- ja Nordeapankin hyväksymiä shekkejä 25:n miljoonan euron edestä, ja sanoo että "Ostan tuon töllisi kahdellakymmenelläviidellä miljoonalla eurolla”. Ehtona se, että sinä ja huushollisi häivytte sieltä huomiseen mennessä.


    Ai, et taloasi noillakaan ehdoilla myisi? ”No...” (miettii vähän aikaa) ”... mitäs tässä sitten turhia jaaritellaan”. (pistää shekit takaisin reppuunsa, repunnyörit kiinni, heittää repun selkäänsä ja painuu takaisin sinne mistä hetki sitten tuli)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkonummella olisi hilpeät eräveikot hiton ripeästi siellä myös, reppuineen. Aika kiva paikka, Kirkkonummi. Myös on Pietari kivahko jos niitä pikasähköviisumeita nyt (ehkä sitten) voidaan saada, joskus. Moskovasta ei ole niin väliksi. Etelä-Afrikassa on eräs verraton farmi jonne tekee oudosti mieleni pikipäiten piipahtaa, cheetah petting farm. Siellä on liian, aivan liian kuuma joten odottelen ilmastonsekoamisen tulosta, jäähdytystehoni ei ole riittävä vielä. Sieltä repullisella jotain saisi epäilemättä jotain todella merkittävää hommatuksi. Ynnä tietysti itsensä Perkeleen laatuluokittelemia naapureita. Eläköityneen riistanvartijakouluttajan opetuslapsia tms. erittäin ei-hippisakkia. Mitähän tänne ei uskalla kirjoittaa?

      Poista
  3. Menin hiljan arvioimaan erään ihmisen kannen perusteella, joka sitten yllätti minut siteeraamalla kuulua runoilijaa laveasti. Oli Mannisen veljen tyttärenpoika.

    VastaaPoista
  4. No jaa, taitaa olla Sapo-sarjassa suomennettuna sekin keskustelu, jossa asiakas valittaa Philip Marlowelle:
    – Young man, I don't like your manner.
    – That's all right. I'm not selling it.

    VastaaPoista
  5. No en kyllä ole aalto, eivätkä ole lukemani kirjatkaan!

    VastaaPoista
  6. Nimenomaan Arosutta ei pitäisi lukea nuorena. Sen koko huumori menee ohi.

    VastaaPoista