18. toukokuuta 2019

Samsung A 6



Kommentoija kysyi, millaista puhelinta käytän itse. Se on Samsung A 6. Lähti 140 eurolla. Joitakin päiviä sitten julkaisin tässä blogissa kuvan viemärikaivon kannesta. Säilytän puhelinta siellä maan povessa. Pate on eläkkeellä, mutta kuka tahansa isomman kaivinkoneen käyttöön harjoitellut voi nostella betoniporsaat syrjään ja painavan, valurautaisen kaivonkannen pois, jos siis puhelin soi.

Jos puhelu tulee esimerkiksi Helsingistä, kävellen ehtisi kieltämättä nopeammin. Mutta elämme tietoverkkojen aikakautta. Kysykää vaikka kiinalaisilta.

Kaivoa voisi sanoa hiukan ahtaaksi, eikä puhelin liioin näy suoraan sen pohjalta, koska kaapelikanavassa on mutka välissä ja olen teipannut puhelimen fleksiputken ja varsinaisen viemäriputken väliin.

Virransyöttö muuten ei ole ongelma, koska pannuhuoneen katolla on yhteisantenni, ja sen vierestä pystyi vetämään piuhan sähköpääkeskukseen ohi 25 vuotta kylmillään olleen halkokattilan. Pannuhuoneen ovessa on kyltti, jossa on lyhenne, joka tarkoittaa Kansainvälistä valuuttarahastoa, IMF. 

Lukijalla ei nytkään ole aihetta epäillä sanojani. Sitä en kuitenkaan muista, missä on nyt ensimmäinen kannettava puhelimeni, Mobira Talkman mallia 1985, joka painoi saman kuin moottorisaha mutta toimi kyllä sähköllä eli akulla. Jos se jostain löytyisi, epäilen tokko se toimisi enää. Ajan riento on kiivas.

Korkeakoululla eli siis HIITissä meillä oli yleensä kassikaupalla erilaisia puhelimia ja Communicatorit olin itse järjestänyt riviin työhuoneeni kirjahyllyn reunalle, aina alkaen siitä kalossin kokoisesta ja kalossia muistuttavasta kapineesta. Amerikan matkoilta kertyi myös Texacoa, ja Sonyn ja tietenkin Ericssonin puhelimia oli joka paikassa. 

Monia vuosia henkilökohtainen soittoääneni oli Charlie Parkerin tuttu ”Ornithology”, josta poikani veisti ja viritti puhelimen ymmärtämän version. 

Olen siis aina ymmärtänyt, että puhelin on merkittävä ja kallis kapine. Muistan jalkaväen kenttäpuhelimen, jollaista kannettiin ruskeassa laatikossa, ja sotamiehen, jolta sellainen jäi Valkeasaareen kesäkuussa -44. Jäi sinne paljon muutakin.

Nyt sanotaan jo vallitsevan jälkitekstillisen ajan. Opiskelijoillekin pitäisi esittää asiat kuvasajoina tai videoina, äänen kanssa.

Tuollaisen ajatuksen levittäminen palvelee jonkun asiaa. Kohtuullinenkaan koodaaminen tai konfigurointi ei taida onnistua ilman tekstiä (syötteenä kirjailija ja numeroita). Teksti on hallitsemisen väline. Kirjallisuuden kanssa sillä ei ole välttämättä tekemistä.

Suunnitelmat kirjoitetaan jälkikäteen niin kuin diktaattorin viisivuotissuunnitelmat. Nyt hiottavaa hallitusohjelmaa ei kai ole tarkoitus esittää kuvilla.

Halusin muistuttaa tästä puhelimeta puhumalla. Kirjoitus, varhais-nuolenpääkirjoituksesta asti, on koskenut verotusta ja sotavaroja. Sen tehtävä on edelleen sama.


4 kommenttia:

  1. Olipas omituinen vastaus ihan vilpittömään fanikysymykseen... Ukolla skitsofrenian oireita ajattelussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai vastauksessa ole vikaa jos kuulija/lukija ei ymmärrä. Minusta siinä oli hienoa huumoria.

      Poista
  2. Nykyään tehdään 50 minuutin video kun ei osata kirjoittaa kymmentä riviä tekstiä. Aikaa kuluu tolkuttomasti kun pitää etsiskellä sitä kahden minuutin asiaa 48 minuutin hölinän seasta.

    VastaaPoista
  3. Joo kyllä nyt on Sjostedtiläinen postaus Kemppiseltä.

    VastaaPoista