21. toukokuuta 2019

Kerran kellarissa




Pikku Myy oli kirjailijan aluksi kertoman mukaan niin pieni, että hänen näkemiseensä tarvittiin suurennuslasi. Johdonmukaisuus ehkä kärsi, kun käsitettiin, että Myy oli oikeasti rakastettava vintiö, joka jatkuvasti puri toisia nilkkaa ja esitti asian ytimeen käyviä kysymyksiä.  Ja myy on kreikan kirjain joka tarkoittaa samaa kuin etuliite mikro. Metrijärjestelmässä myy on 10 potenssiin miinus kuusi.

Pidän käytännössä varmana, ettei Tove Jansson ole voinut lukea venäläistä Nikolain Leskovia, vaikka häntä oli ruotsiksi jo varhain. Hiukan ennen 1800-luvun loppua kuollut Leskov on ehkä suurista venäläisistä klassikoista vähiten tunnettu.

Muutamankin kerran Leskov veti lärvit Tshehovin kanssa, joka piti häntä mestarina. Ja suora yhteys Gogoliin näkyy heti.

Tarina pienuuden suurenmoisuudesta on nyt vain kohtalaisin vaikeuksia löytyvä Vappu Orlovin uusi suomennos tarinasta ”Vasuri : kertomus tulalaisesta kierosilmästä vasurista ja teräksisestä kirpusta” (2004).

Itse tsaari isänen (kuin Nikolai I) tiesi, ettei venäläiselle mikään ole mahdotonta, ja Tulan kaupungissa on maailman parhaat sepät. Sitä Leskov ei mainitse, että Tulan kivääritehdas kiinnosti suomalaisia niin suuresti, että vieläpä lihava eversti Standertskiöld, hän joka rakensi Aulangon itselleen kesämökiksi ja asui Helsingissä pikkupikku mökissä osoitteessa Pohjois-Esplanadi 3 (nykyinen Korkein oikeus), oli juuri Tulan kivääritehtaan vuokraaja.

Tulan mestariseppiä tarvittiin, kun englantilaiset olivat esitelleet Venäjän keisarille pienenpienen sinisestä teräksestä valmistetun kirpun, joka vedettiin vieläkin pienemmällä avaimella ja tanssi katrillia.

Tulalaiset, joista yhtä kasakka pöllyttää jutun kuvassa hiuksista, rakensivat vasenkätisen sepän johdolla niin mahdottoman pienen koneellisen kirpun, että sen näkemiseenkin tarvittiin keisarillinen mikroskooppi. Ja tuo sepistä parhain oli laittanut pienkirpulle kengät, joiden pohjanauloihin hän oli kaivertanut oman nimensä.

Englantilaiset olivat tämän ihmeen nähtyään kuin puulla päähän lyötyjä ja tarjosivat venäläissepälle rahaa, prinsessan ja puoli valtakuntaa. Tämä kuitenkin tahtoi vain takaisin kotiin uunin pankolle, mutta menehtyi matkalla, kun poliisi viskasi hänet paperittomana miehenä putkaan.

Kirpun käsittäminen kiehtovaksi ei taida olla vain venäläinen perinne. Musorgskin kuuluisa Kirppu-laulu oli Shaljapinin bravuuri, mutta sitä kuultiin usein Suomessakin, ja suomeksi. 

Teksti on Goethen, Faustista jossa sen esittää Mefisto. Ja tarina kertoo maan kuninkaasta, joka hellii kirppuaan niin että teettää sille hännystakin ja nimittää sen valtioneuvokseksi.

Näiden kirpputarinoiden salamerkityksiä mietitään edelleen. Mutta muistakaa te Nikolai Leskovin nimi.



8 kommenttia:

  1. Erikoinen sattumus on, että TV-sarjassa "Thernobyl" (parhaillaan HBO-Nordic, 3/5 osa tänään) juuri TULAn hiilityöläiset pelastivat miljoonia ihmisiä uhrautuvalla toiminnallaan kiinailmiön uhkaaman voimalan lopullisen tuhon ehkäisemällä.

    Sekään ei toki estänyt koko tarinan varsinaista sankaria hirttäytymästä.

    VastaaPoista
  2. Leskovia en ole lukenut mutta kylläkin nähnyt muutama vuosi sitten hänen romaaninsa "Mtsenskin piirikunnan Lady Macbeth" pohjalta tehdyn Englantiin sijoitetun elokuvan. Mieleen jäävää "Victorian noir´ia". Kirjastossa näyttää olevan aika monta nimikettä Leskovia, Vappu Orlovin kääntämä "Venäläisiä kertojiakin".

    Jokin aika sitten oli "kilpailu" Satu Suomalaisesta, ja kirjoitin oikein innoittuneen esittelyn Pikku Myystä. Minulle sitten soitettiinkin ja kysyttiin, haluaisinko tulla, olikohan se televisioon, puolustamaan suosikkiani, mutta oli taas kerran flunssa ja kurkku kipeänä joten kieltäydyin. Myy olisi kyllä ansainnut puolestapuhujan. Ja ansaitsee vieläkin. Ilkikurinen pikku otus, siis tyttö.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksesta! Tutustuin Leskoviin vastikään, vaikka venäläiset klassikot olivat muka hallussa. Lady Machbetilla tietysti aloitin. Suomenkielisiä käännöksiä on hyvin saatavilla, vaikkei kaikkea ole tietenkään häneltäkään käännetty. Innoittajanani oli Walter Benjamin, joka tuntui arvostavan Leskovia eräässä esseessään suuresti. Kaikkialla Leskovia tunnutaan pitävän "venäläisistä venäläisimpänä". Varmasti hän kuuluu rakastetuimpiin myös kotimaassaan. Arvostan suuresti professorin suosituksia. Joskus nuorempana minulle jäi mieleen neuvostokielitieteilijä Serebrennikovin (saksaksi) luonnehdinta maaorjuuteen pohjaavasta Venäjän kielellisestä sirpaloitumisesta sellaiseksi, että kansamurteetkin vaihtuivat muutaman virstan välein. Kansalliskirjailijoiden aseman tuollaisessa maassa ja sen perillisessä täytyy olla valtava. Kuuluisuuksien esittämiin kirjallisiin suosituksiin pitää aina suhtautua varauksellisesti. Wittgensteinin innoittamana perehdyin vanhoilla päivilläni itävaltalaisfilosofi Otto Weningeriin. Nuoruuden riiuureissut olisivat saaneet aivan toisen sävyn, mikäli Weningerin naiskäsitykset olisivat vallanneet mieleni.

    VastaaPoista
  4. Olen pahoillani, Lievä lukihäiriöni teki Macbethista Machbetin. Olkoon. Vasta puolivälissä Tristram Shandyä huomasin, ettei päähenkilön nimi olekaan Tristam.

    VastaaPoista
  5. Olen kauan siten, joskus 1978 lukenut hänen kirjansa Tuomiokirkon alttaripalvelijat

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut Nikolai Leskovia vähän, suomennettuna. En sano että hän sen yhtään huonompi tai parempi venäläinen klassikko on kuin nämä muutkaan. Vaikka olisikin.

    VastaaPoista
  7. Käyn lähes joka päivä kirjastossa silmäilemässä paria lehteä, lainaankin joskus muutamaa ja vaihdan kirjoja ainakin kerran viikossa, sillä tuo kyläläisten olohuone on juuri sopivan kävelymatkan, kilometrin päässä. Lämpiminä päivinä ajan vähän pitemmän lenkin pyörällä, varsinkin nyt, kun luonto on ihan paratiisillinen. Niinpä eilen lainasin Orlovin "Venäläisiä kertojia" ja lukaisin sen Leskovin "Vasurin". Hauska oli, ihan Gogolin linjaa! Sen olen ennenkin havainnut, että blogistin kirjasuosituksiin voi luottaa.

    Kun lukee hyvää tarinaa, elämä tuntuu hetken hyvin kevyeltä, jälkeenpäinkin.

    VastaaPoista