7. huhtikuuta 2019

Perhosia



Voi olla, että itsensä nuoren Chaplinin näyttämörutiineihin kuului olemattomien perhosten hätistely. Ellei kysymyksessä ollut hän, perhoset rinnastuvat näyttämällä pikku-ukkoihin ja vaaleanpunaisiin elefantteihin. Ainakin minun ikäluokassani yli häväistys oli polvihousuinen poika, joka kirmaili kedolla perhoshaavin kanssa.

Itse olen muuttanut asenteitani. Muuan tuttava lainasi valokuva-albumejaan, joissa esiintyi isoisä 1920-luvun vaatteissa keskellä Petsamon pirullisinta erämaata kartoittamassa seudun perhosia. 

Ystäväni Tari Haahtela on yhtenä tekijänä kuvan kirjassa, joka on yhteenveto Suomen perhosista. Sen ohella tuli kauppoihin uusi laitos Englannin ja Euroopan perhosista, Butterflies of Britain and Europe. 

Hän opetti minulle joitakin vuosia sitten, että perhonen on herkkä ja nopea luonnon tilan indikaattori. Aloin käsittää, että Suomessa tutkimus on korkealla tasolla verrattuna moneen muuhun maahan, myös Euroopassa.

Lääkäreitä näyttää olevan mukana joukossa. Haahtela eräine ystävineen on toteuttanut laajoja tutkimuksia, joilla on selvitetty muun muassa lähiluonnon ja lähiravinnon merkityksiä. Muuan hämmästyttävä tulos koski Karjalaa rajan kahden puolen, siis Suomesta ja Venäjältä. Astma- ja allergiavaivoissa oli suuri ero, myös maaseutumaisemassa. Ero ei ollut Suomen hyväksi.

Tutkimus selvittää näiden lääkäreiden ajattelutapaa. Siedätys taisi olla alkujaan juuri heidän oivalluksensa. Jos käytän omia sanojani, luontoa ei voi ”siivota”, mutta toisistaan poikkeavien luonnonolojen kanssa voi oppia elämään.

Kasvien puolella näyttää tapahtuvan koko ajan samaa. Kirjavan kauniiden erikoisuuksien takaa alkaa jäsentyä kuva keskeisten riippuvuuksien verkostosta. Jopa esimerkiksi nyt käyty keskustelu metsistä ja hiilinieluista taitaa olla toivottoman karkeaa. Vastaavasti vielä hiljan ylläpidetty käsitys, että luonto on viisas ja kaikessa kohtuullinen, ei ehkä pidä paikkaansa. Lajimäärissä ja lajeissa on hurjia vaihteluja ja muutoksia.

Muuan amerikkalainen tutkija tiivisti oman mielikuvansa luonnon sopusoinnusta, että jos puilla, kasveilla ja hyönteisillä olisi ääni, kaiken peittäisi alleen niiden katkeamaton tuskanhuuto. 

Voi olla, että luonnonsuojelu alkoi romanttisena ihasteluna. Myyntivaltti saattoi olla Yhdysvaltain Yellowstone, josta tuli kansallispuisto 1872. Se oli joka suhteessa suuri sensaatio. Suomessa romantiikan seassa oli politiikaksi muuttuvaa kansallistunnetta. Esimerkiksi Topelius oli löytämässä maisemia ja edistämässä suojelua.

Tämän hetken ajatukset, siis järjestelmän seuraaminen ja tukeminen, taas tuntuisi olevan sukua maanviljelyn ja metsänhoidon alkuvaiheille. Ei ollut ensinkään helppoa ymmärtää, miten uusista elämisen keinoista, jotka olivat näyttänet nurjuutensa viimeksi nälkävuosina, saataisiin syntymään jotain pysyvää.

Perhoset järjestelmän mittareina ja sen lisäksi helposti havaittavina pieninä ihmeinä on sangen sopiva aikojen muuttumisen esimerkki. Suomenkielisen, omaan tutkimukseen perustuva kirja on aivan mainio väline syventymiseen, kun halutaan nähdä syvemmin. 

7 kommenttia:

  1. Suosikkini on Oulangan Kansallispuisto, jossa pyrin käymään kerran pari vuodessa. Jokainen käynti rikastaa elämääni. On käsittämätön tunne kulkea pitkin metsiä joita ei ole pariin sataan vuoteen hakattu ollen mitä nautittavin kulkumaasto. Maassa rotkottaa kaatuneita keloja sammalten alla mutta niiden päällä on helppoa kävellä. Saattaa havaita tuoreita karhun kynnen jälkiä sen kaivettua muurahaispesästä jotain syötävää. Alkukesästä öisin saa nauttia teltassa lepäillessään ihmeellisten lintujen konsertteja tuntikausia. Kitkajoen rannalla saattaa kulua tuntikausia ihmetellessä veden virtausta kosken jälkeen. Näiden jälkeen on stressi poissa ja elämä taas urillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset nàkemàni koskemattomat metsàt ovat siirtyneet paeritehtaan kautta historiaan, joten osaltani stressi vain lisààntyy. Kuukkelin jos haluaa nàhdà on tosiaan suunnattava jonnekin kauas, valitettavasti. Koskahan meidàt siirretààn uhanalaisten ò-luokkaan? Kaikki muu hàviàà ennen.

      Poista
    2. Valter Keltikankaan kirja "7 tuntia erämaata" kertoo metsäasiantuntijan koskemattoman metsän etsinnästä, muistaakseni ennen sotia. Ei löytynyt, paitsi palanen valtakunnanrajan Venäjän puolelta, eikä sekään ollut aivan koskematon.
      Tavattoman hyvä kirja jonka olemassolosta kuulin kun sitä joskus kauan sitten luettiin radiossa.

      Poista
    3. Olen liikkunut hyvin monilla alueilla Lapin ja Kuusamon metsissä ja aukeilla sekä tuntureilla. Kyllä niitä koskemattomia metsiä tulee vähän väliä vastaan. Vaivaa se vaatii koska kauas on pitkä matka. Ne ihmiset jotka eivät halua nähdä vaivaa ajavat autolla tunturin huipulle ja hetken siellä tylsän näköisinä tähyävät ja ajavat pois. Ympärillä oleva luonto on heitä varten uhrattu. Sellaisia alueita näkee liian paljon ja itse kartan niitä kuin ruttoa. En kaipaa pakokaasuja, mölinää enkä jätteitä silmiini Lapissa kulkiessani. Syystä tai toisesta unohtuneita metsiä on siellä täällä etelämpänäkin. Mutta "en osaa" kertoa tässä kohteita.

      Olet kyllä oikeassa ainakin Etelä-Suomen metsien osalta. Täälläkin pyrin viikottain kulkemaan metsissä ja kovin usein alkaa harmittamaan laajentuvat hakkuualueet joiden jäljiltä jää p-keleellinen ryteikkö josta ei ehjin vaattein pääse läpi. Maastokin on täynnä kuoppia ja hakkuujätteitä j maisema näyttää hirvittävältä. Parinkymmenen vuoden takaiset päätehakkuualueet eivät ole yhtään sen paremmassa kunnossa. Samanlaiset kuopat hallitsevat niitä ja metsän tilalle on kasvanut läpipääsemättömän tiheitä pusikoita ja ryteiköitä. Istutetut taimet ovat usein hautautuneet. Tämä on sitä nykyaikaista "metsänhoitoa" jossa ei piitata tulevaisuudesta. Karmeimmat elämykset syntyvät niillä hakkuuaukeilla, joista on revitty kaikki pois haketukseen, siis kannot, juuret, latvat ja oksat. Maaperä köyhtyy ja humus ohenee, lopulta kaikki on pelkkää soraläjää.

      Poista
  2. Lepautuksestako, perhosensiiven iskusta sen Kaaoksen piti sinkautua hurrikaaniksi ? Vai miksikö. Amazonilta kuitenkin, kirjakaupasta siis ja Jeff Bezosin avioerosta höh. Vaikkapa, kaikkeenhan tämä sopii, ketjureaktio.

    Ei huolta, samalla kun allergiaopit menevät uusiksi, tulee uusia huolia ja ostoksia, palveluita ja asiantuntijoita. Niistä on pääsemättömissä. Mitäs siitä, ei ihmisyhteisö enää voi parantua.

    Arkkiatri lohdutti. Vanhuus ja viisaus hän toisteli. Piti liki hokea kun tingattiin kikkasotesta uusia temppuja. Mutta aloitus oli ylivertainen. Korkeinta mitä aikoihin on kuultu alanmiehiltä. Että oli "ihanaa toimia nuorena maalaispitäjän kunnanlääkärinä. Kohdata potilaita ja ihmisiä omissa miljöissään, oppia tuntemaan sitä sosiaalista ja ekologista maailmaa. Elää osana sitä". Harmi ettei tästä Pelkosen avauksesta saatu jatkaa vaan sotesökö painoi päälle.

    Meikän työnteko oli viikonlopun yli kuin tanssia vain arkkiatrin raivattua parilla arkisella huomiolla keväthuolisen nousta mielenankkureista aurinkoon. Ja äsken selvisi sekin missä Telegraphin Ambrose piikeskeli vaikka Brexitiä ja vaikka mitä. Töissä tietysti Euroopassa ja high intellectual piireissä. Central bankers and policy strategists gathered at the intimate ‘euro Davos’ on Lake Como behind the doors at the magnificent Villa d’Este.

    Ambrose ja verrokkinsa arvelivat sosiaalisen realityn ajautuneen taas pahan eteen. Ymmärrys on kirkas. Mutta mutta Sarah Palin ja Tea Party voittivat. FEDiltä leikattiin valtuuksia post-2008 pelastuksen. Väärin pelastettu. Köyhien annettiin vajota kellareihinsa ja QE rahatulva nosti vain omaisuusarvoja osakkeita ja kiinteistöjä. Ja kuka ne omistaa kysyi Pimcon ja Harvard trustien mies El-Erian. Rikkaat.

    Vastaiskuna Dodd-Frank lait 2010 naruttivat rikkaita kohottaneet kädet kongressissa. Että ette enää seuraavalla kerralla pidä valtiota omananne ja työläisiä yksin jätä uhreiksi. Obama kohottelihe hangonpiikkejä ja sai ihmiskunnan kuiville. Tutuille rannoille, mutta sosiaalinen hinta oli kova. FED ei enää saa pelastaa kuin talletuspankkeja ja kansainväliset dollariswapit eivät tule kysymykseenkään. Sellaiset kuin markkoja USAan ja sieltä dollareita meille maksaa pelurit ulos mikä 1991 olisi ollut taivaanlahja. Sellainen tarjotiin 2008 ja kukin pelasti omat rikkaansa, niin Saksaa ja Sveitsiä myöten. Ihan simppelisti. Mutta nyt se seuraava hengittää niskaan.

    Vuosikymmen siinä meni laastariin uskoessa ettei
    mitään verenvuotoa oikeasti koskaan tulisikaan. Ei kaaosta, ei vaaraakaan, vain yöperhosen lehahdus ja sitten rauha taas. Suomessakin korkoviikot menossa ainakin UB Evlissä. Mitä tarjotaan ? Saamisia joiden vakuuksina on saamisia. Pyramidi kerrosluototuksen alinta kerrosta. Sille tilastonikkaroitua ensiksi menettävää, mutta ellei sorru, niin parhaan korkotuoton tarjoavaa riskisintä, equityksi sananaamioitua porraspuuta. Vuole siitä. Ellei sitten ole noista syntetisoitua struktuuria, vehiclen tarjoamaa korvausta takaajalle mustan päivän odotus-steressistään. Eihän sitä välttämättä tule. Ei juoksuaikana eikä lainkaan. Osta vaan mutta älä viimeisillä rahoillasi tai oikeasti nykyaikana siis lainalla. On meillä yhteiskunta.

    Joskus oli niitä kaupanvahvistajia. Ja kai joku rotu lainhuudatuksissa. Vaikka diiliä edeltänyt velkakirja ja testamentti ja naimakauppa häkkäröinti monasti erisäätyisten erilaisine omine lakeineen oli heittäen nykytietokoneellista diilaamista mutkikkaampaa. Yksi ero. Nyt mukana on ässiä. Rahan laajentajia ja sorttien keksijöitä. Tee mitä vain, yksillä on -oli?- valta viedä potti.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Äsken kävi ilmi, ettei meillä ole kukaan tutkinut esimerkiksi pölyttäjähyönteisten määrän vähenemistä, joka alkaa olla hälyttävää. Eihän meillä niin sanotun yliopistouudistuksen ja sitä seuranneen akateemisen vapauden ja laajuuden kuihduttamisen jälkeen enää ylimalkaan tutkita mitään olemisellemme ja tulevaisuudellemme todella tärkeää. Se, mitä vielä on jäljellä, on pelkkää kädestä suuhun -tutkimusta ja tutkimuksen nimellä kulkevaa lyhytnäköistä tuotekehittelyä. Tämä on ilmeisesti ollut Sipilän ja muiden "kaiken maailman dosentteja" pilkanneiden päättäjien tarkoituksenakin. Niin sanottu säästöpakko on tässä ollut vain osasyy akateemisen tutkimuksen mieluisalle kurittamiselle. Kuunnelkaa vain näiden samojen vaalipuheitakin, mikään ei ole muuttunut.

    VastaaPoista
  4. Ihan silmämääräisesti perhoslajit ovat vähentyneet, ainakin meidän pihalla, vaikka olen sinne kasvattanutkin muutamia erityisesti perhosia houkuttelevia kukkia. Parina kesänä enemmistönä ovat olleet kaaliperhoset, ja niitä olen inhonnut sen jälkeen, kun ne alkoivat munia lehtikaalin lehdille ja oli kerättävä käsin niitä kiemurtelevia toukkia. Oli ehkä tullut syödyksikin lehtiä, joiden alapinnalla on ollut pienen pieniä toukkarivejä, vaikeita havaita. Samaa luontoa tietysti nekin. Eija G

    VastaaPoista