9. toukokuuta 2018

Pyynikin helmi


Kaukomatkailu on juuri nyt kova asia. Olin Tampereella. Junalla menin ja takaisin tulin toisella junalla. Olen harkinnut, että ennen kuin joulu on täällä taas, matkailen Keravalle, juon vaikka kahvit ja palaan. Nyt kuitenkin päällä on täysi villitys. Taas Tampereelle!

Ja näin aikoo käydä, vaikka olen pyörryksissäni eksoottisuudesta.

Länsi-Rannikolla näytti täyttäneen eilen vuosia partiokaverini, jonka poikien kiusantekomielessä käyttämä nimi oi 65 vuotta sitten Tero Tyrö Takatukka Papan poika Piikki. Hieno nimi. Lähes yhtä hieno kuin yhdellä pojalla, joka opeteli ärrää toistelemalla nimeään. Jorma Veri Orrenmaa, jossa ärrä pärrättää. Itse asiassa se oli Jorma Veli, mutta mitä yksityiskohdista.

Voi olla että Tampereella Vapriikin seutu oli alkujaankin outo, Kun kävelimme Tampereella käytännössä päivittäin 1960-luvun puolivälissä, emme tietenkään käyneet tehtaiden lähellä. Tehtailla oli tiettävästi työläisiä.

Mutta sitten käveli keskittymään eräisiin lakiteksteihin rautatieaseman kahilaan, jonka tiesin turvalliseksi. Vuorillinen talvitakki ja villainen pikkutakki osoittautuivat matkan aikana lämpimiksi. Siellä asemalla kesti puoli tuntia ennen kuin pahin hiki asettui.

Se oli se kihti muutaman viikon. Reippailukunnossa ei siis ole kehumista. Nyt oli toisen kerran pariin kuukauteen oikein nahkainen kenkä jalassa.

Illalla ajattelin, että jos olisin päättänyt toisin ja ottanut ison kameran mukaan, nyt saisi soitta Tampereen rautatieasemalle ja sanoa, että pitäkää tunkkinne. Oli niin kaunis valo ettei sellaista ole ihan monta kertaa vuodessa. Pyynikillä en ollut pyörähdellyt muutamaan vuoteen. En muistanut hullunkurisuuden ja komeuden jokseenkin ainutlaatuista yhdistelmää.

Harju on tietenkin sinänsä vaikuttava mutta rakennukset herrasväen puolella eli kaupungin suunnassa osittain aika ihmeellisiä, osittain kovaa kansainvälistä tasoa.

Valitin etten koskaan saanut tietää, missä oli sijainnut Tampereen talouskoulu. Tätini kävi sen sotavuonna 1943 erinomaisin seurauksin. No se oli sadan metrin päässä – ja senkin huomasi heti Wivi Lönnin suunnittelemaksi. Myöhäisjugendin tietyn hirviömäisyyden ja 20-luvun klassisismin hiukan höperöt tyylilainat korvasi sirous ja taito pitää kiinni kokonaisuudesta.

Katsoin hakuteoksesta, montako koulua Lönn oli suunnitellut, ja nimenomaan Tampereelle. Tosi monta. Ohi ajaessa muistin, että pidin myös Reima Pietilän kirjastosta ja samoin Kalevan kirkosta. Jostain käsitin, että Reima Pietilä ja Tove Jansonistakin tunnettu hieno taiteilija Tuulikki Pietilä olivat sisaruksia.

Tuomiokirkko jäi nyt väliin, vaikka se on ehkä Suomen hienoin. Pidän erikoisesti maalauksista, etenkin Simbergin. 

Kirkon portaille tuupertui kauan sitten lasteni isoisä ollessaan tulossa konsertista. Taitava mies. Siinä on paloasema ambulansseineen vieressä. 

Mutta sillä kertaa sekään ei riittänyt.

21 kommenttia:

  1. Tampereen paloasemakin on muuten Wivi Lönnin suunnittelema. Tuomiokirkko on Lars Sonckin.

    Tampereelle on parin viime vuosikymmenen aikana tehty hieno vanhakaupunki, kosken yläjuoksun keskustanpuoleiselle alueelle, Finlaysonille, ja mitä muuta siinä Satakunnansillan eteläpuolella onkaan.

    Alajuoksun puolella lieneekö vieläkin toiminnassa sellainen harvinaisuus, kuin hyvälle tuoksuva puunjalostustehdas. Prosessi on sellainen, ettei se tuota sitä tavanomaista sellutehtaan paskanhajua, vaan miellyttävän pihkantuoksun.

    VastaaPoista
  2. Mitähän nuo karttaan lisätyt paksut ruskeat viivat ovat? Joillekin voi keksiä selityksiä, mutta monille ei, ei esimerkiksi Etelä- ja Pohjois-Savot pystysuunnassa halkaisevalle viivalle.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi jo etukäteen, että kohta taidan puhua rumia...
    Tai mitä nyt rumien puhuminen on? En ole aivan varma.

    Työkaverini Reijo, jota me kaikki sanoimme Retseksi, hänellä oli Juha niminen poika. Poika oli about viiden vanha ja hänellä oli ärrä-vika. Puheope oli opettanut häntä sanomaan RRRRRÄÄÄÄRRR. Ja tietysti neuvonut häntä paljon päristelemään ÄR-kirjainta. Saunassa kun kerran olivat - Retse kertoi - niin tämä poika koko ajan hoki RRReijo RRReijo RRReijo... Retse, viikonloppu kun oli ja oli vähän pommaccia nauttinut, ärähti hälle että "älä ny koko aikaa mun nimee hoe, sano välillä vaikka että peRRRRse..." No, poika vähän aikaa hoki sitten sitä. Mut sit kun saunaan astui äiti, poika meni hiljaiseksi. Pitkäksi ajaksi. Mutta kun äiti nousi ja poistui suihkuun, se sanoi "kauheen iso perRRRRRRse"...

    No niin, taas minua syytetään misogyniasta ankeimmillaan. Ja ehkä syystä. Vaan vittuako sille sitten minä mitään mahdan. Reijo itse minulle tämän kertoi.

    VastaaPoista
  4. Tampere, Tampere... voi hitsi kun mulla on kauheesti muistoja siältä! (voi, voi) Työläisiäkin näin Takon kartonkitehtaalla, kun itse muistaakseni olin siellä töissä? Pyynikin kesäteatterissa näyttelin kahtena kesänä Kolistimen Ukkoa, Wilho Siivola oli ohjaajamme. (Ja jotain roolia näytteli Helge Herala... voi j-lauta sen kanssa. Kun Hämeenkadulla käveltiin, ei yhdenkään akan (= naisen) ohi päästy ettei se hirveesti höpöttänyt sille rakkaudentunnustuksia ym tsm. Oli hidas matka kävellä hänen kanssaan, voi Jepulis! Ja kerran kun teatterille tallustelimme - taisi olla tiistai ja meillä kaikilla krapula - niin siinähän, kuten kerroit Jukka, siinä Pyynikin rinteessä on herrasmaisia asuntoja. Yksi niistä on Piispanlinna. Helge sanoi meille "lyödäänkö satanen vetoa niin kohta piispatar tarjoo mulle kahvia tolla terassilla..." Totta kai löimme, se oli niin korni veto, ja maastouduimme. ---- Vajaan varttitunnin kuluttua kollikissamaisesti hymyilevä Helge istui siinä Piispanlinnan terassilla ja rouva Piispatar tarjoili hänelle kahvia + pullaa. Hyvin maireasti ja hyvin liehakoiden. Ja Helgen suu kävi koko ajan kuin leikkuupuimuri. Mitä nyt välillä se nuuhki ilmaa NUUH NUUH NUU, ja katseli ilmassa kirmailevia lintuja.

    Hitsi, kun se oli kauhee höpöttää. Ja hirveen hyvä näyttelee: ei se koskaan ollut oma itsensä. Pari-kolme minuuttia kun se nuoremmalle naisihmiselle puhui, kuuntelijan (= vastaanottajan) pikkumustat oli märät. - Ihme laivastoupseeri.

    VastaaPoista
  5. Tampereen Assan ravintola oli taas mun kotikapakka... koska olin maalta kotoisin ja ujo enkä osannut muuallekaan mennä. Siellä sai istua yksikseen ja ikään kuin odottaa junaa, jota koskaan ei tule. Kiva kapakka! Hannu Salama tästä on kirjoittanut kauniimmin, mutta ei sev väliä, kyllä minäkin siellä nuoruuttani tuhlasin. Omaa nuoruuttani. Kapakan yhdellä seinällä oli iso mainos "Terve tuloa Egyptiin - ikuisen auringon maahan." Aina kolmannen tuopin jälkeen ajattelin "pitäsköhän lähtee", viidennen jälkeen että "antaa olla". Ja myöhemminhän se oli samantekevää... Tampereste, Tapereste!... Minä katson rautatieaseman kapakan ikkunasta kun akka, jota en tunne, juoksee kamalaa vauhtia trollikkabussia kohti että ehtiasi siihen... mutta ei, voi jummantukka, ehdi. Vaan jää puuskutamaan siihen pysäkille.

    Hitsi kun mua naurattaa!

    VastaaPoista
  6. Sitä paitsi ovella oli aina kolome hel-ve-tin isokokoista potsaria. Käsitin, että he tykkäsivät tapella. Käsitin sen siitä, että jos ei ollut "asiakkaita", joita lyödä lättyyn, ne tappeli keskenään. Minusta se oli turvallinen kapakka juuri nimenomaan siksi. (Piti vaan niiden portsarien ohi kävelessä tiukasti katsoa vain eteenpäin. Ei saanut katsoa heitä silmiin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa, miten Tampereen asemanseudulla nämä kolme hullua portsaria ovat jonkinmoinen perinne. Siellä oli myös 2000-luvun alussa aseman liepeillä baari, jossa oli kolme tappelunhaluista järkkäriä. Järki-ihminen vältti koko katua. Taisi niistä lopulta joku lähteä linnaan hakattuaan asiakkaan vähän liian kovasti.

      Poista
  7. Ja siinä paloaseman vieressä, jossa on ambulasseja, Satakunnankadulla, on elokuvateatteri jossa olen nähnyt elokuvia, joita olen halunnut nähdä.

    Tuulensuussa näytettiin hyviä leffoja myös.

    VastaaPoista
  8. Kaukomatkailuun liittyen, Turkulaisena, viikko sitten ympäri Raaseporia taas pyöräilleenä ja karttaasi (yllä) katsoen, tulin pohtineeksi, miksi Varsinais-Suomen ja Uudenmaan raja kulkee siinä missä kulkee (pitäisi kai kysyä, miten maakuntien / läänien rajat ovat syntyneet)? En havaitse tuolla rajalla mitään kansatieteellis-kielellistä jakolinjaa? Me syntyjään Raumalais-Satakuntalaisethan vasta rikomme toisissaan tämän ruotsinkielisen rannikon helminauhan...

    VastaaPoista
  9. Ja mainittu Tampereen paloasema on sekin Vivi Lönnin suunnittelema, kuten blogisti varmastikin tietää.

    VastaaPoista
  10. Metso on itse ehkä hieno, mutta se jää ympäristön takia varjoon. Tälläisen rakennuksen pitäisi sijoittaa kauemmas muista taloista. Minusta Tampereen yliopiston päärakennus on erinomainen. Vaikka sen sisällä kulkiessa saa valtavia sähköiskuja

    VastaaPoista
  11. Halusin tarkentaa. Ehkä se ei ollut päärakennus. Uusin se kyllä oli campuksen taloista, teräksinen, katsoo rautatietä päin, Pinni B nimeltään

    VastaaPoista
  12. Olen - jos oikein muistan - käynyt Pyynikin näkötornisa n. 12 kertaa. Sieltä näkee Tampreen kerralla, tai tarpeeksi. (myöhemmin olen asunut muualla Suomessa) Kerran turistina tulin Tampereelle ja kiipesin (= hissi minut sinne vei) Näsinneulan nuppiin. ... mää siltä mitää nähny kun... oli niin perkelleen sake sumu, nääs...

    Taitaa olla koko Suomen Mansesteri pelkkää huhua vaan?

    Voi, että rakastan tätä laulua

    lähdettäiskö vaihteeks, herra kopraali, sotiin Vietnamiin... tai ainakin jonnekin sinne päin, senkin paskiainen

    Hyvää huomenta, herra korpraali,

    VastaaPoista
  13. Sen verran mitä nyt pystyn ymmärtämään "lets gou sansaih-lapset" laulusta, käsitän, että harhaanjohhdettiavianhan me kaikki oltiin buberteetti-ikäisinä. Toiset kajahtivat kommunismiin, kuten minä, ei siinä sen kummesta asiasta ole kyse. (Koska ihmisellä on sydän, joka sykkii hänen rintakehänsä alla, ei semmoiselle sen enempää mahda.)

    VastaaPoista
  14. Hienoa, että professori kirjoittaa arkkitehtuurista. Wiwi Lönn on ehdoton suosikkini. Lapsuuteni ja nuoruuteni Jyväskylässä on myös paljon Lönniä; hänhän asuikin siellä seitsemisen vuotta. On myös patsas ja nimikkokatu, Wiwi Lönn -kävely. Arkkitehtuurissa meidän pitää nostaa häntäämme itse. Maailmalla liikkuu kummallisia väärinkäsityksiä. Kerron yhden. Maailman vierailluimmaksi arkkitehtuurisivustoksi itseään kehuva Arch Daily esittelee AD Classics -sarjassaan Alvar Aallon Säynätsalon kunnantaloa seuraavasti. Sijainti: "Small farming town". Arvio: "ympäristöönsä ehkä liian monumentaalinen". Mitä? Säynätsaloa teollisempaa ja samalla tiheämpään rakennettua samankokoista saarta Suomesta tuskin löytyy. Säynätsalo ei ole Nebraskaa. En usko, että AD:n arvioitsijoista kukaan on paikalla käynytkään. En löytänyt sivustolta palautteen mahdollisuutta. Käännyin noin vuosi sitten Alvar Aalto -seuran puoleen sähköpostitse, mutta AD-sivustolla ei ole mikään muuttunut. En viitsi enää. - Tampereen paloasema on vähän kuin Erottajan. Kuinka siitä mahtuvat nykyautot ovista. Ehkä Ryhmä Hau.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia

    http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/79243/1201013656.jpg?sequence=1&isAllowed=y

    Kartta 1858 on verkossa. Kysytyt merkit ovat vedejakajia. Mukana ovat silloiset läänit, vanhat taistelupaikat ja muuta. Tämä on yksi 1800-luvun hienouksia, joiden huiput ovat sitteen maantieteellisen seuran karttakirjoissa, etenkin teemakartat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin, mutta mikä vedenjakaja esimerkiksi menee Oulujoen poikki heti Oulujärvestä mereen päin? Tai Kokemäenjoen poikki?

      Poista
    2. Se Kokemäenjoen poikki kulkeva vedenjakaja on se harju, jota pitkin kantatie 44 kulkee Kankaanpäästä Sastamalaan. Ja kokonaisuudessaan tuo harju Oripäästä Kauhajoelle on vanhan Huovintien reitti. Sastamalasta luoteeseen päin kuvattu harju puolestaan on Eurajoen ja Kokemäenjoen välinen vedenjakaja. Sastamalasta kaakkoon päin on Loimijoen ja Köyliön-Eurajokien välinen vedenjakaja ja siitä pohjoiseen on Kokemäenjoen vesistön ja Harjunpäänjoen reitin sekä Karvianjoen vesistöjen vedenjakaja. Sinänsä vähän huonosti määritelty harjuketju, jos tuijottaa vain vesistöjä, mutta jos pitää kävellä Turusta Pohjanmaalle nykyteitä käyttämättä, tuo on ylivoimaisesti paras reitti. Pohjanlahden rantatie oli vielä noihin aikoihin kelirikon aikaan lähes käyttökelvoton suunnilleen Ahlaisista Närpiöön.

      Tuo Kajaanin kautta kulkeva vedenjakaja on vastaavasti eteläosaltaan Oulujoen ja Siikajoen vesistöjen vedenjakaja ja siitä itään päin Oulujoen ja Vuoksen vesistöjen vedenjakaja. Vaalassa Vaalankurkussa Oulujoki puhkaisee tämän vedenjakajan ja Siikajoen latvat tulevat melkein kutittelemaan Oulujokea. Pohjoiseen päin mentäessä vedenjakaja erottaa ne vedet, jotka laskevat Oulujärveen, niistä Utosjoen ja Otermajärven vesistä, jotka laskevat suoraan Oulujokeen. Pohjoisempana tämä sama harjujakso erottaa sitten Oulujärven vedet Kiiminki- ja Iijokien vesistöistä, joilla ei ole välillään eikä myöskään Utosjokeen päin samanlaista erottavaa vedenjakajaa vaan sen sijaan niiden latvoilla on sekava joukko erilaisia puroja, ojia sekä bifurgoivia soita ja järviä. Eli taaskin tämä harjujakso on kulkureittinä aika tärkeä.

      Kartanpiirtäjän on muuten tehnyt aika suuren virheen juuri tässä. Kiiminkijoki kuvataan aika vähäisenä virtana, jonka latvat löytyvät ihan väärästä paikasta. Sitä, että joki tulee Puolangalta saakka, ei ole kuvattu, mikä varmaan kertoo asian tuntemattomuudesta kartanpiirtäjälle. Samanlaisia virheitä löytyy kyllä etelämpääkin harvaanasutuilta seuduilta. Karvianjoki laskee tässä kartassa suoraan Isojärveen, mikä on ihan kohtuullinen virhe, mutta ymmärrettävä, sillä tuoltakaan alueelta ei ollut kunnollista suurimittakaavaista karttaa. Voin vain kuvitella, miten surkea oli kartastotilanne Kainuun ja Koillismaan seuduilla.

      Poista
  16. Tampereella kävin ensimmäisen kerran veljeni häissä. Koski höyrysi talvipakkasessa, oli hytisyttävän kylmää. Kaupunki ei mitenkään houkutellut palaamaan, mutta jo seuraavana vuonna sinne tultiin töihin, 18 vuodeksi. Olin 24-vuotias ja varsinainen aikuinen elämä alkoi, tuhat rautaa tulessa eikä ympäristöä paljon ehtinyt noteeraamaan, kesät kun oltiin poissa, saaristossa enimmäkseen.

    Se Vivi Lönnin paloasema ja se kirkko kyllä tulivat tutuiksi, ainakin 7200 kertaa niiden ohi kävelin, Satakunnankatua ja sen pikku puiston poikki ja takaisin. Kirkossa tuli sentään käytyä sisälläkin. 1979 siellä kävivät Kaarle Kustaa ja Silviakin kaupungin 200-vuotisjuhlinnan yhteydessä, kun Kustaa III:tta muisteltiin. Vähitellen levisi huhu, että iäkäs presidentti oli juhlaillallisilla noussut ylös ja sanonut: "Minä lähen nyt äitin luokse," mutta adjutantti oli käännyttänyt takaisin. Tai olikohan tämmöistä nyt sopivaa kertoa, liekö tottakaan, huhupuhe?

    Elokuvissa sentään ehdittiin käydä ja tietysti teatterissa, Bergmanit jäivät parhaiten mieleen siltä ajalta, ja olihan meillä Pohjola-Nordenissa oma elokuvakerhokin. Ystävien kanssa juhlittiinkin ja usein laulettiin ne kaikki vanhat laulut.

    Muistojen kaupunki, taakse jäänyttä kaikki. Hyviä muistoja, tärkein kausi elämässä, perhe kasvoi ja muotoutui. Kollegat olivat aluksi 10-35 vuotta vanhempia, useimmat vähitellen poistuneet. Yhtäkkiä sitä on itse vanhimpien joukossa. Voi alkaa, ja alkaakin, miettiä vastausta siihen, mitä aaveet kyselevät vastatulleilta kirkkomaalla George Saundersin Man Booker -palkinnon 2017 voittaneessa romaanissa "Lincoln bardossa": "Miten olet elänyt?"

    Täällä Karjaan keskiaikaisessa kivikirkossa on vähän samanlainen tunnelma kuin Tampereen tuomiokirkossa, vaikka seinä- ja kattomaalaukset ovatkin vaatimattomia, mutta onhan niillä ikääkin. Aina siellä miettii niitä ihmisiä, jotka ovat ne seinät rakentaneet. Mitenkähän olivat eläneet?
    EG

    VastaaPoista
  17. Hermelinin - Hällströmin kuulussa kartastossakin (1799) "karvamatoviivojen" selitykseksi on merkitty "maaston harjanne, vedenjakaja".

    Vuoden 1858 karttaan on esim. Kokemäenjoen ja Oulujoen kohdalle merkitty poikkimain kulkevaksi "Satakunnanselkä" ja vast. "Kainuuselkä", mikä lukutaitoisten huomioon.

    VastaaPoista
  18. Edistyneeksi väitetty mobiilini ei vielä toissapäivänä pystynyt suurentamaan karttaa. Nyt se onnistuu!

    VastaaPoista