17. toukokuuta 2018

Mielen kuvia



Vauraissa maissa vatsantäytteen jälkeen mielentäyte on suosittua ja siitä kilpaillaan.

Ne jotka minun tavallani haikailevat kirjoitettua tekstiä ja oikeita kirjoja haluavat unohtaa, että painettu kirja on oikeastaan väärennys. Niistä haluttiin tehdä mahdollisimman saman näköisiä kuin käsin tekstatuista. Sellaistakin on sanottu, että itse Gutenberg oli tietoisesti huijari, joka kiilasi kirjamarkkinoille leikkaamalla kustannuksia.

Mutta kun eräin paikoin muutamissa maissa tuomioistuimet sekaantuivat asioihin, tekijänoikeus oli kirjanpainajien oikeutta, myöhemmin myös kirjakauppiaiden. Näillä oli se terve asenne, että on yksi ja sama, mitä siellä kansien välissä on, kunhan kauppa käy.

Vielä ennen sotia Suomessa kirjailija sai sovitun rahasumman käteensä, ja kauppias yritti sitten ansaita kirjalla. Juuri siksi fiksuimmat kirjoittajat, kuten Topelius, pyrkivät kirjoittamaan lehtiin, koska siinä sai palkan tehdystä työstä. Jos jokin toinen taho oli sitten kiinnostunut kokoamaan sepitelmiä kirjoiksi, aina parempi.

Aikakauslehti oli kova juttu. Esimerkiksi Sherlock Holmesit kirjoitettiin lehteen, ja salapoliisitarinoiden nousu on pitkälle tätä perua. Piru miehekseen oli tekijänoikeusmiljonääri Mark Twain, joka toimitti kokonaisia lehtiä ja luultavasti sepitti tekstejä (Huckleberry Finn?) sitä mukaa kuin latoi niitä. Jotkut hänet kirjoistaan ovat huolestuttavan pitkiä. Työskentelytavoista en tiedä, mutta kuulemma Reino Helismaa oli hankkinut verrattoman koulutuksensa konelatojana.

Päivän aihe on, että tekijänoikeus on lakannut toimimasta. Se ja patenttioikeus syntyivät kirjailijoiden tueksi ja säädökset ajateltiin saksalaisen idealismin perinteen mukaisesti. Teos ei ole kirja eikä edes käsikirjoitus, vaan ketju ajatuksia, jotka sitten muka vain ilmenevät erilaisina teksteinä.

Tähän päädyttiin, koska kirjoittajalla piti olla yksinoikeus määrätä teoksesta myös muutettuna, eli esimerkiksi toiselle kielelle käännettynä tai vaikkapa romaanista näytelmänä. Patenttioikeudessa keksintö ei ole koskaan koje, johon voisi kompastua, tai aine jota voisi ottaa, vaan ajatus tai oivallus, joka ilmenee patenttikirjassa selvitetyin tavoin havaittavina ilmiöinä.

Työnsä jo aloittaneilla sukupolvilla on suuri urakka kirjoittaa lait toiselle pohjalle. Juuri tekijänoikeudessa keskeinen oikeus on ”kappaleiden valmistaminen”. Elokuvassa ja musiikissa tuota oli oikeastaan turha sanoakaan, koska kopiointi oli niin vaikeaa ja kallista, ettei kukaan tehnyt sitä. Sitten siitä tuli niin vaivatonta ja helppoa, että kaikki tekivät sitä.

Muistattehan, että videovuokraamot varustivat tuotteitaan erilaisilla häiriöraidoilla ja vastaavilla esteillä kopioimisen estämiseksi? Ei siitä ole pitkä aika.

Nyt kuvaa ja ääntä on tarjolla ilmaiseksi tai sangen pienellä jäsenmaksulla esimerkiksi Spotifyn ja Netflixin kautta.

Kirjojakin kyllä vuokrataan (Amazon) ja lainataan myös sähköisesti (kirjastot), mutta liiketoimintaa se ei oikein taida olla. Tietosuoja – henkilötiedot – on nyt tekijänoikeuttakin utuisempi alue, jotka koskeva uusi ja hirmuinen lainsäädäntö on juuri tulossa voimaan. Miten käynee? Kotona saa katsoa jääkiekkoa vuosimaksulla, mutta tabletinkäyttäjän tietoja, kuten IP-osoitetta, ei saisi laittaa muistiin ainakaan mainontaa varten. Lienevätkö operaattorit hereillä? Epäilen.

9 kommenttia:

  1. Minua aina hämmästyttää kyllä tämä ihmisille tarjottu mielentäyte. Esimerkiksi Ylen TV-kanavilla mainostetaan ohjelmia siten, että edes niitä pätkiä mitä niistä siinä näytetään ei haluaisi mistään hinnasta katsoa.

    No, onhan se hyvä että meitä varoitetaan huonoista ohjelmista, mutta ihmettelen vain miten ylessä vaikka radiokanava Ylen Ykkönen sitten on niin hienoa mielentäytettä. Eikö myös näköradion puolella voitaisi tasoa nostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekkin huolestunut nykyisen YLE:n kaikinpuolisesta tason laskusta mutta toisaalta onko se iänikuinen 1800luvun Keski-Euroopassa sävelletty musiikkikaan niin hienoa mielentäytettä.

      Poista
  2. Eipä taida kirjankustannus olla enää tänä päivänä kummoinen bisnes. Meitä on kuitenkin yhä hölmöjä idealisteja, jotka uskomme että kirjojen henkinen merkitys on paljon suurempi kuin taloudellnen. Siksikin, että olisi kovin huolestuttavaa jos näin ei olisi.

    VastaaPoista
  3. Käsikirjoitus oli painetun kirjan typografinen esikuva yllättävän lyhyen tovin. Gutenbergin Raamattu-laitos oli kyllä täydellinen käsikirjoituksen jäljitelmä, mutta Venetsiassa humanistien käyttämiä klassikkojen laitoksia alettiin painaa antiikvafonteilla jo 1470-luvulla. Nuo fontit eivät vastanneet mitään todellista kaunokirjoitusta. Sen sijaan ne edustivat kuvitelmaa kirjoitustavasta, jota olisi käytetty Ciceron aikaan. Tämän jälkeen painotekniikka lähti aika pitkälti omille teilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kutsutut humanistiantikva ja humanistikursiivi olivat kyllä alunperin tasaterällä käsin kirjoitettuja muotoja, ja painetut ns. vanhemmat antikvat noudattavat näitä aika pitkälle varsinkin minuskelien osalta. Lopullinen kirjasinten irtautuminen käsin kirjoitetuista muodoista tapahtui vasta barokkiaikana (esim. Romain du Roi).
      AW

      Poista
    2. Miksi muuten ei löydy Wordista eikä kai muualtakaan fraktuura-fonttia? Fraktuura-lukutaitokin on häviämässä, mikä on vahinko, kun fraktuura-ajan sanomalehdetkin ovat tulossa nähtäväksi netissä. - JR

      Poista
  4. Twainin lisäksi myös Dumas ja Balzac valvoivat öitä ja painoivat päivää kirjoittaen lehdistä rahaa suuriin edustuskuluihinsa ja mielikuvituksellisiin hankkeisiinsa. Olen katsellut Balzacin käsikirjoituksen korjausvedosta. Se on muutosmerkintöineen kauhistuttava ja kaunis esimerkki luomisen voimasta ja mustan kahvin vaikutuksesta huomattavaankin ruhoon. Korjauksia ja muutoksia on enemmän kuin alkuperäistä tekstiä, eikä se liene ketjun viimeinen. Uhkaus lopettaa luomistyö, deadline, oli tarpeellinen lehden ilmestymisen kannalta. Deadline tarkoittaa rajalinjaa jota ei saa ylittää tai ammutaan kuoliaaksi (tietääkseni Balzac ja muut velikullat kuolivat muutoin kitumalla). Kuten maalarit tietävät, ei taideteos, kuolematon mestariteos, ole koskaan valmis vaan sitä vain lakataan parantelemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki teokset eivät parane hieromalla. Mestariltakaan.

      Poista
    2. Festivaaliaan varten sävellystä tilannut taho kysyi joskus Duke Ellingtonilta, paljonko tämä tarvitsisi aikaa. "I don't need time. What I need is a deadline"; Duke vastasi.

      Jokseenkin kaikki 1800-luvun suurromaanit olivat jatkokertomuksia. Mainitaan nyt Dostojevski ja Dickens, jos paremmat on jo käyty läpi.

      vuorela, tampere

      Poista