18. toukokuuta 2018

Laulut ja leivät



Usean hyvän kommentin johdosta on kuitenkin huomautettava lisää.

Ei ole niin, että kirjoittaja liruttelee vain niitä lauluja, joista saa palkan. Tärkeä ero on sekin, onko kirjoittaja tai puhuja omalla asiallaan vai toisen asialla.

Mielestäni esimerkiksi peruskoulun opettaja ei saa puhua eikä kirjoittaa aivan mitä sattuu, koska ammatissaan hän on osa koululaitosta niin että kehotus kivittää poliisiautoja ja potkia palomiehiä olisi peräti outo.

Joskus nuorena Korkeimman oikeuden esittelijänä kysyin, voisinko kirjoittaa esitetyn pyynnön johdosta jonkin asian luonnonsuojeluväen lehteen. Vastaus oli, ettei sellainen oikein käy päinsä. Myös alan tieteellisiin lehtiin (Lakimies, JFT, DL) kirjoittamista pidettiin aika pahana, koska joku olisi voinut saada sen käsityksen, että kysymyksessä on tuomioistuimen oma kannanotto tai mahdollisesti, että esittelijä luulee itsestään liikoja. 

Olen kertonut usein tässä blogissa, miten vapauttavaa oli päästä oikean työn makuun yli kymmenen vuoden säännöllisen Helsingin Sanomiin kirjoittamisen jälkeen. Sanomalehdessä minua ei mielestäni mitenkään suitsittu, mutta olin hyvin selvillä siitä, että jos haukun kirjallisuusarvostelussa jonkun tekijän, tämä voi ottaa ja hypätä Lauttasaaren sillalta mereen. Tuon lehden asema oli pahimmillaan ihmisen uraan ja itsetuntoon vaikuttava.

Ja oli käänteinen vaikutus. Kaikenlaisia vuorineuvoksia juoksenteli toiselta puolen katua vatkaamaan kättä, esittämään lähempää tuttavuutta ja kysymään, kävisikö grogi Seurahuoneella. Se oli nolostuttavaa, koska siinä haluttiin hivellä lehden arvovaltaa kirjoittajan kustannuksella. Olisi halunnut sanoa, että en minä kuulkaa ole se Erkko. Erkko on lihavampi.

Tänäkin päivänä elämäkertateoksissa esiintyy sama virhe. Sanotaan esimerkiksi ”Koskenniemi” vaikka haluttaisiin sanoa ”Uusi Suomi”, johon Koskenniemi kirjoitti arvosteluja. Kustantajan painoivat niistä sitaatteja kirjojen takakanteen. Uusi Suomi oli toiseksi suurin sanomalehti ja kulttuuriosasto arvovaltaisin, kunnes eräät päätoimittajat alkoivat suorittaa järjestelyjä ja puhdistuksia, joiden johdosta kaikki siirtyivät Helsingin Sanomiin. 

Kirjan kirjoittajilla puolestaan oli halu ja hinku saada kuuluisuutta ja rahaa. Siksi esimerkiksi blogin kommentoijista jotkut päätyvät vieläkin ilmaisuihin, joista päätellen luulisi blogistin olevan heidän mielisuosionsa varassa. He esiintyvät kuin yleisö, jonka kättentaputusten määrästä olisi aihettaa ottaa opikseen.

Mielipiteissä eli kommenteissa kiinnostaa kuitenkin sisältö. Ja anonyymeissä tai nimimerkillä varustetuissa kirjoituksissa kiinnostaa uskottavuus. Aika usein kirjoittaja on joku, joka oikeasti ymmärtää asioista ja tuntee näin menetellen olevansa vapaa sanomaan niin kuin asia on.

Vahinko että muuan tapa on jäänyt käytöstä. Isäni papereista löysin joitakin lähettämättömiä kirjeitä, jotka hän oli osoittanut minulle. Ne ovat nyt odottaneet jatkotoimia puolikin vuosisataa. Eräät ovat antoisampia kuin lähetetyt. Tulkitsen niistä, että minun oli ollut määrä hankkia nimellemme kunniaa ja lisäksi jokin määrä mainetta. Hankkimatta jäi. Mutta eivät olleet keinotkaan häävejä. Toisaalta kädessäni on arvokas dokumentti siitä, miten vahvasti maassa haluttiin päästä ”eteenpäin elämässä”. Niin aina.

12 kommenttia:

  1. Voi noita aikoja entisiä tapoineen kun taiteilijat eri alojen olivat yhteiskunnallisella arvoasteikolla heti jumalasta seuraavia, nythän ei taiteilijakirjailijakaan ole mittään, runoilija ei sitäkään mittään...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  2. Kukaan meistä ei saa kirjoittaa aivan mitä sattuu - sen kai kieltää jo lakikin. Tosin sosiaalisessa mediassa lain ehkäisevä vaikutus ei näytä olevan kovin voimakas.

    Minulla on tällaisena taviskirjoittajana pikemminkin päinvastainen ongelma. Kirjoitinpa sitä tai tätä niin eipä juuri ketään tunnu kiinnostavan. Sosiaalinen media on antanut meille kaikille äänen, mutta se ääni hukkuu tekstien valtavaan tulvaan. Olisi epäilemättä metka kokemus, jos joku joskus luulisi minusta liikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin Pekka - jokainen saa kirjoittaa aivan mitä sattuu. Sitä tarkoittaa sananvapaus: ei ennakkosensuuria.

      Jos kirjoittamaansa ei julkaise, se siitä. Mutta jos sen julkaisee, niin siitä pitää sitten myös kantaa vastuu. Lakikirjasta löytyy kyllä riittävät pykälät.

      Suomessa sananvapaus sallii aika paljon, vaikka sitä onkin alettu rajoittaa tavalla, jota voi verrata suomettumisen pahimpiin vuosiin.

      Poista
    2. Kiitos täsmennyksestä - näinhän se tietysti on. Kirjoitella saa ihan mitä tahansa, mutta julkaisemista rajoittaa laki. Ja sekin vain joissain melko harvinaisissa tapauksissa.

      Pidän sananvapautta tavattoman tärkeänä arvona ja siksi sitä tulee aivan erityisesti vaalia. Se, puutummeko lain perusteella jo liiankin rajoittavasti joihinkin mielipiteisiin, onkin sitten aika monitahoinen kysymys.

      Ikuinen on sekin kysymys, että kuuluuko maan hiljaisten ääni riittävän hyvin valtaa pitävien korviin?

      Poista
  3. KKR tulee sukunimien etukirjaimista. Näistä yhä kaksi taistelee, kolmas vetäytyi miljardöörin lepoon jo aikoja sitten. Heistä kertoo maineikas kirja Barbarians at the Gate. Nimi viittaa vandaalien Rooman valloitukseen v. 411.

    Private equity, suomeksi pääomasijoittaminen seurasi tai jatkoi roskabondien buumia vapaan rahan aikakauden alettua Thatcher-Reaganin ratsastettua London Cityyn ja Wall Streetille. Kehitys oli kiehtovaa ja kuplii yhä uutta. Nyt re-regulaation kurittaessa 2008 syyllisinstituutioita, on idearikkaus (käsittääkseni) siirtynyt pörssivälineistön startup-keksimiseen neoarvon luomisalustana. (Varsinkin Deutsche Bankia ,Saksan KOP, hakataan kuin vierasta sikaa sen US subprime tekemisistä Euroopan kunnallis-valtiollisilla säästömarkkinoilla ja kiihkon lietsojana Kreikasta Irlantiin.) Kuuntele Italiaa, mutta älä Ylen tyhmistä.

    Merkityt kortit jaetaan pöytään osuneiden kesken ihmiskuntalaajasti. Juuri nyt. Siellä kaikki hyvin paitsi jos jää itseaiheuttetun vyöryn alle ja paon jalkoihin kun paniikki 1929,2008 iskee.

    KKR omisti Mehiläistä ja möi eilen toiselle samanlaiselle. Vapaata rahaa kerätään KKR rahastoon kautta rahamailmaan ja sitten isketään tarjous pöytään.

    Ei-banaaliksi lauseen ja asian tekee se minkä Pekka Herlin ilmaisi kummasteluna että mitäs miehiä nämä ovat ? Nimittäin Industri Kapitalin miehet joita vailla hissi/nosturi konepajakokemusta ilmaantui Munkkiniemen kartoon Konecranes ideana silmissä kiillellen. Herlin itse oli ostellut oman alansa firmoja pitkin poikin Europpaa mutta ei ollut yritellyt mööpelitehtaita tai olutpanimoita. Piti olla asiantuntemusta ja kokemusta. IK:n miehillä Björn Sevon tai Mikael Rosenlew ei ollut. Mutta he tunsivat uuden rahan, kahleettoman kun taas Herlin oli risteillyt useanlaisen pääomakontrollin maailmassa, joka nyt oli jäämässä taakse.

    Nyt siis kerätään KKR:n tai IK:n kokoonkutsumana eläkelaitoksista ja pankeista hedge fund porukoita iskurahastoiksi ja ostetaan mitä vain velalla. Velka siirretään, kaupataan eteenpäin rahaa vastaan "arvona" saada korkotuloa.

    Esimerkiksi Varma ja sen sellainen toimii asiassa useampikasvoisena. Se panee rahastoyhtiöön palan equityä mille voitto kerätään, antaa lainaksi rahaa, omaa arvovaltaa taivuttelussa hallintotasoilla ja yleisen mielipiteen vakuuttelussa. Ja sitten se kerää sisärenkaan henkilöitä erilaisilla insentiiveillä, konsultointipalkkioista voittobonuksiin. Näin KKR tai IK panevat tuulemaan.

    Ovat panneet jo kohta neljä vuosikymmentä ja maailman kasvot ovat kuin plastiikakirurgin jäljiltä. Eilisiltana sopivasti tuli Teemalta leffa Kaupan laki.

    Kahleeton raha tuli vihdoin takoneeksi kahleensakin. Valtaherrat ovatkin äkkiä vastuunkantajia. Tässä ollaan nyt ja oudot ääriarvot pörsseissä järjestelypankkien jäljiltä ja korttien etukäteisjaoissa 1 prosentin konsensuspiirin kesken, kertovat suulasta sanomaa. Suomeksi vaietaan taas. Rotarimiittingeissä tarmo menee tietäväisen ilmeen ponnistettuun ylläpitämiseen. Kenkään ei lue, sisärengaskin vain kopioi kansainvälisten uuspertti asiantuntijoiden direktiivejä, käytäntöjä ja kääntää niitä Suomenkin laeiksi.

    Meno kiihtyy sotessa ja katutöissä ja rempoissa ja byggalla siihen kiihkoon että vetää meikän huomiota pois oppineisuudella seppelöidyiltä lukemisilta.

    Mutta kun eilinen todellisuuskuva Teemalta ja fillariretkien reissumies poikkeamiset Starojen ja Superin kuppiloissa sumpeilla, niin raikkaasti energiaansa tartuttavat, niin jatkoinpa tässä siitä mihin Toni Halme jätti.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskahan tämä JS lopettaa jo ennestäänkin hämäräperäisen maailman lisähämärtämisen näillä runonlausuntasessioillaan?

      Poista
    2. Niin mikä yhteys tällä taas kerran toistuvalla monomaanisella vuodatuksella on Kemppisen kirjoitukseen?

      Poista
    3. antaa hänen kommentoida, suotakoon se mahdollisuus itsekullekin, tyylistä riippumatta

      Poista
  4. Kirjoittaja ei varmaankaan ajattele niin, mutta täytyy korostaa että joskus on enemmän väliä muilla seikoilla kuin sillä toimiiko omalla vai muiden asialla.

    Monia Natsi-Saksan keskitysleirien johtajia sun muita tuomittiin jälkikäteen kansainvälisessä oikeudessa vaikka nämä toimivat vain organisaationsa parhaaksi eli muiden asialla.

    Miksi tuon esiin poikkeukselliset olosuhteet? Koska omatuntoa mitataan nimenomaan näissä vaikeissa tilanteissa, ei silloin kun sen noudattaminen on sama kuin oma etu.

    Jos olo helpottaa kun pääsee pois tilanteesta ja käyttäytymään eri tavalla, se kertoo siitä että on toiminut omatuntonsa vastaisesti.

    Jos opettaja kuvittelee, että hänen omatuntonsa käskee kivittämään poliiseja ja potkimaan palomiehiä, hän on sekoittanut jostain muualta oppimansa ulkoisen moraalikäsityksen omatuntoon. Ne eivät ole sama asia. (Sekoittaminen on helppoa, taisin itsekin sekoittaa käsitteitä aiemmissa kommenteissa.) Tuollainen opettaja ei koe helpotusta kun pääsee eläkkeelle opettajanpestistä jossa ei saanut opettaa oppilaille kivittämistä ja potkimista.

    Sen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska valinta omantunnon mukaisen ja sen vastaisen käytöksen välillä ei yleensä tule kertaheitolla. Sen vastaiseen käytökseen totutellaan pikkuhiljaa. Olemme se kertomuksen sammakko, joka loikkii kiehuvasta vedestä pois, mutta jos lämpö nostetaan pikkuhiljaa kiehuvaksi, sammakko kuolee.

    Mielipidevaikuttajilla on tavallisia kansalaisia suurempi vastuu, koska he eivät ole vastuussa paitsi omasta käytöksestään, myös siitä jos tarjoavat muille ihmisille ajatuksellisen pakotien ja keinot olla kuuntelematta omaa omatuntoa.

    Mutta turhaanhan tässä huutelen tyhjille seinille, omatunto on pois muodista.

    VastaaPoista
  5. Kirjoituksesta haiskahti tietynlainen asian maku.

    VastaaPoista
  6. Kiva pullokokoelma sulla!

    Mutta mustetta kun tinttaa... sanotaan nyt tommoset 3-5 4cl paukkua suuppiinsa, niin huulet on äkkiä kuin olisi yhtäkyytiä syönyt 0,1 hehtolitraa mustikoita.

    Tokkopa on ees terveellistä? Moinen meininki?


    auringosta nauttien, auringon kiertolainen itsekin, mikis

    VastaaPoista
  7. Ei pidä väitellä sellaisen henkilön kanssa joka ostaa mustetta tynnyrikaupalla.

    VastaaPoista