7. tammikuuta 2018

Kehu



Mielestäni Helsingin Sanomia on lyötävä kuin naapurin sikaa, jos on aihetta. On suorastaa arvokasta, että on media, johon voi uskoa ainakin jossain määrin. Vaikka pidän minä myös Ylen uutisia ammatillisesi korkeatasoisisina.

Nyt ihastuin Instagram-blogiin


Vähemmällä pääsette, jos googlaatte ”tässä paikassa kauan sitten”.  Se on kuukausiliitteen osa ja siis verkossa.

Idea on näyttää enimmäkseen vaatimattomia kuvia ja liittää niihin mielikuvitusta kiihottava juttu, tyyppiä ”kalastaja Sejase tunsi silakkamarkkinoilla 1898 Kauppatorin rannassa olonsa erittäin huonoksi. Kohta kävi ilmi, että hänellä oli kolera. Asia herätti kaupunkilaisissa kiihtymystä… Siitä alkaen paikkaa on nimitetty Kolera-altaaksi”.

Verkkomedian keskeinen ongelma on ollut ja on ammattitaidon puute. Printtimedian keskeinen ongelma on ammattitaidon ruostuminen.

Pieni, mielikuvitusta tyrkkäävä tarina vaatii taakseen hyvän journalistin, jolla on vainu yleisöstään. Muurari lähti Ludviginkadun toiselle puolelle tekemään tarpeitaan tähän tarkoitukseen varattuun pikkurakennukseen. Koko kiviseinä kaatui hänen päälleen surullisin seurauksin. Kysymyksessä oli Suomen viimeisin hirmumyrsky ja vuosi oli 1890…

Menetelmä on samanlainen kuin runoudessa joskus. Arvo Turtiainen jäi kirjallisuudenhistoriaan runoillaan kokoelmassa ”Minä paljasjalkainen”. Moni muistaa sen mainioista slangirunoista (tosi vanhaa slangia). Samojen kansien sisällä on vaikuttavia sanallisia kuvia esimerkiksi sääriluun kappaleesta viemärikaivannolla Vanhankirkon puistossa. ”Sakari Topelius hymyili hänelle kerran…”

Ilmiö on tuttu elokuvista. Usein esineistö ja tausta on paljon kiinnostavampi kuin elokuvan tarina tai näyttelijöiden hyödyttömät temput. Esimerkiksi Pekka Puupään asunto Voikukankadulla on todella kiinnostava. Ja kuinkahan moni hartaista katsojista tietää, mikä uhkaava kapine Justiinalla on kädessään, kun Pekka ja Pätkä (jotka nukkuvat samassa sängyssä kuin Ohukainen ja Paksukainen) ovat alittaneet alhaisetkin odotukset.

Se on kaulin. Koska Puupää ei ole omaperäisyydellä pilattu, rohkenen arvata, että kaulin on peräisin jo aikojen alussa Uudessa Suomessa ilmestyneestä sarjakuvasta ”Vihtori ja Klaara” (Jiggs and Mae tai Bringing Up Father). Klaara – ennen rikastumista eli veikkausvoittoa reipas pyykkäri, ummistaa tähdätessään toisen silmänsä, kiljahtaa ”liero”, ja tähtää Vihtoria, joka taiteilee puhelinlangoilla tasapainoillen kohti Topi Tuiterin kapakkaa.


Jutun kuvassa pankaa merkille Vihtorin nilkkaimet. Olen kerran nähnyt sellaiset livenä. Ja P.G. Wodehousen – armoitetun – ensimmäisen kirjan nimi oli ”nuori herrasmiehiä nilkkimissa”, young men in spats. Koko maailmassa ne ovat tehneet kuuluisiksi Roope Ankka ja hyväonninen Hannu Hanhi. (Ja minusta muuten Mikki Hiiri ja Hessu ovat ”neekereitä” molemmat ja kuuluisat valkoiset hansikkaat ovat Pullman-makuvaunujen värillisten palvelusmiesten vakinaisia varusteita.)

14 kommenttia:

  1. Rapakon takana Iso Hiawatha on puhunut. Ugh.

    Vielä tajuissaan Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  2. Tilasimme 1960-luvun lopulla Stadin Arskalta runon ammattilehtemme seksi-teemanumeroon.

    Sekä Kemppisen että tämän kirjoittajan sieluun tuolainen runo voisi sopia kuin mato kaaliin (so kaalimato):

    Köyry on selkä
    raihnaiset pussit

    Milläpä mahtailet
    milläpä nussit

    Runo julkaistiin, lehti oli avoimesti saatavissa (runo itse asiassa oli kuultavissa lehden liitteenä olevalta pieneltä ep-levyltä) ja "suosio ol suur".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs teet, kun

      Puheet on kovat
      samoin kuin halu

      vaan pölkystä naama
      ja mitätön kalu

      Poista
    2. Rauhassa minäkin
      Yöni jo loisin

      Vain sinisen pillerin
      Voimalla voisin

      Poista
    3. On sitä sentään tämäkin jannu
      Nuorempana aika reippaasti pannu!

      Poista
  3. Vuosi vuodelta on arvokkaampaa, tässä valemedioiden ja vaihtoehtoisten totuuksien ajassa, että meillä on vielä medioita, joihin voi luottaa. Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat tästä puutteineenkin mainioita esimerkkejä. Niiden asialla tulisi kaikkien kuninkaan miesten ja naisten olla, tarvittaessa siis myös armottomina kriitikoina.

    Armoitettu Wodehouse, todellakin. Kustannusosakeyhtiö Teos on tehnyt kiitettävää työtä uusien Jeeves-suomennosten osalta. Ne lienee kohta kaikki julkaistu, joten kustantajalla olisi mainio tilaisuus jatkaa arvokasta kulttuurityötään esimerkiksi Blandings-kirjojen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei edes BBC ole Royal Broadcasting Company.
      Yle Kungliga riksdagshusetradion.
      Helsingin Sanomat Heliga sanningnstutan.

      Poista
  4. Kaartin komppanian paraatiasuun kuuluu tuollaiset valkoiset säärystimet, mallia Roope Ankka.

    VastaaPoista
  5. Nilkkaimet, en ole koskaan ennen kuullut puhuttavan damaskeista tällä nimellä. Tavara on tuttu. Isälläni oli sellaiset. Hän käytti niitä syyskylmillä jos oli menossa johonkin tilaisuuteen puku päällä ja kravatti kaulassa. Ne olivat väriltään harmaat, materiaali oli pehmeäpintaista sileää ehkä verkaa. Ulkosivulla oli 4 nepparilla kiinnitettävää nauhaa ja kengän alta kulkeva nauha. Saattaa olla, että niiden aktiivinen käyttö loppui joskus 1950-luvun puolivälin tienoilla. Pois ei niitä tietysti heitetty ja ne saattavat edelleen löytyä poikani talon vintiltä. Sosiaalinen viiteryhmämme on maalainen. Isäni oli parinkymmentä hehtaaria viljelevä maanviljelijä, 6-7 lypsylehmää ja 3 emakkoa, porsaita myytiin lähitienoille. Koulusivistystä oli kansakoulu ja maamieskoulu. Yllättävää minusta oli, että professorin maailmassa varuste oli niin outo.
    PT.

    VastaaPoista
  6. Vanhaa äijää lapsettaa.

    VastaaPoista
  7. Ad Omnia: kokemuspiiristä - ikä vaikuttaa. Kymmenen vuotta sotien jälkeen varakkaimmat krkonkylän asukkaat varoivat kaikkea kalliin näköistä pukeutumisessaan. Mahdollisesti murroksen aloitti naisten piisamiturkki. Lääkärin ja apteekkarin rouvilla oli krimiturkki.

    VastaaPoista
  8. Kylän kuohukerma käytti tietenkin krimi-naali-turkkia

    VastaaPoista
  9. Sarjakuvien nilkkaimia ja valkoisia käsineitä vastaa hierarkkisessa todellisuudessa pykälän (§) ja prosentin (%) maaginen teho ja arvovalta (€). Niiden voimaan viittaaminen koetaan vallan oikeuttamisena. Kun laki määrää neljännesvuotisen prosentuaalisen kiintiön pakkolöydettävistä valtion (työllistämisohjelman) vihollisista, ne myös löydetään. Sen tietävät varmasti myös Sipisvilin komentamat kansankomissaarit ja varsinkin yksityiset "työvoiman sopeutuspalveluja" kauppaavat edunsaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittakaa lisää, pyydän!

      Korkeasti kunnioitettu Anonyymi lienee armollinen ja ottaa vastaan nöyrimmän ihailuni?

      Poista