11. marraskuuta 2017

Luontoaskel

Haahtela ynnä muut julkaisi Duodecim-lehdessä artikkelin
Syömisestä ja juomisesta, ympäristöstä ja elämäntavoista on jatkuvasti puhe. Kuuluukin olla. Valitettavasti kirjoitukset ja ohjelmat pysyvät joskus koossa pelkällä pintajännityksellä, kun asiaa ei oikein ole.

Siksi kehotan erittäin vakavasti ottamaan Luontoaskel-artikkelin esiin linkin takaa ja keskittymään 10 minuutiksi.

Koska asiat liittyvät lääketieteen moniin alueisiin ja lisäksi toisiin tieteisiin, artikkeli on suorastaan vaivattomasti ymmärrettävissä.

Mukana on useita kiinnostavia kysymyksiä. Tari Haahtela itse oli astma- ja allergiasairauksien professori ja ylilääkäri. Niinpä tässä selvitetään pieneliöitten – kansanomaisesti ”lian” – ratkaisevan tärkeää, myönteistä merkitystä. Hengissä pysymisemme on täysin mikrobien varassa. Ympäristöhaitat aiheuttavat vähintään kärsimystä ja suuria kustannuksia.

Siitä keskustellaan ahkerasti, että rakentajat hutiloivat ja pystyttävät hometaloja. Se lienee totta. Nyt kysymyksessä oleva kirjoitus tuo kuvaan jotain, mitä voisi sanoa ”homeympäristöksi”.

Toivottavasti kielikuva ei yleisty, koska homeet tuhansina lajeina ovat kulmakiviä, välttämätön osa luontoa. Tarkoitan ympäristön lyhytnäköistäpilaamista. Vain ihmisen kannalta – kumpi on ruumiin ja hengen hyvinvoinnille tärkeämpi ulkoilutapa, asfaltoitu kevyen liikenteen väylä vai metsä?

Ilman saasteiden rinnalla saisi puhua maansaasteista. Nyt taas muotiin tullut urbaani asuminen on pahimmillaan laitoshuoltoa kaikille. Keskustassa palvelut ovat lähellä. Sairauspalvelut.

Se viesti on jo mennyt perille,  että ihmisessä on kilokaupalla mikrobeja, myös bakteereita. Bakteereita aidosti kammoava varmaan tarkoittaa kohdistaa kammonsa joihinkin tiettyihin bakteereihin. Kirjaimellisesti ymmärtäen sellaisen ihmisen pitäisi kammoksua myös omaa ihoaan. Ihminen tuottaa bakteereita, ja siitäkös toiset bakteerit innostuvat.

Puhe ei siis ole taudinaiheuttajista, tyyppiä streptokokki.

Kirjoituksessa pohjalla on luonnon monimuotoisuus, dynaamisesti käsitettynä. Jokin antibioottien vastustuskyvyn syntyminen ei ole poikkeus vaan sääntö.

Vähän aikaa sitten vaihdoimme tässä blogissa pari sanaa siitä, mitä sanan innovaatio tarkoittaa. Luonto on suurin innovaattori. Koko ajan, joka päivä syntyy solujen sisällä esimerkiksi aineenvaihduntaanliittyviä innovaatioita. On nimittäin mistä valita. Energiaa löytyy kiven sisältä, monisata-asteisesta vedestä meren pohjan mustista savuttajista, sinänsä myrkyllisistä kemikaaleista…


Proteiinien tutkijoilla on käytettävissään ”kirjasto”, jossa on useampia biljoonia ”niteitä”. Kun vaihtoehtoja riittää, läheisyys on erittäin vaikuttava asia. Tässä artikkelissa asia tulee esiin lähiruokina. Maallikkona yleistäen: tutut mikrobit. Ettei vain muodostuisi seuraavaksi villitykseksi.

14 kommenttia:

  1. Artikkelin kirjoittajilla on paljon työmaata jos aikovat kääntää suunnan. Esimerkiksi helsinkiläisenä toivoisin, että kaupunkimetsien hakkuuta voitaisiin vähentää. Suren jokaista tiivistämisen vuoksi kaadettua puuta, mutta kaikkein eniten harmittaa turha kaataminen - yletön harventaminen ja puistomaisuuden tavoittelu. Ollaan me suomalaiset vaan metsäläisiä ja jätetään puistot keskieurooppalaisille.

    Utopia olisi valmis, jos vielä voitaisiin keskittää täydennysrakentaminen parkkipaikoille ja Malmin liito-oravakentän kaltaisille puuttomille alueille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapitalistinen järjestys määrää, että puustot eivät saa olla niin tiheitä, että niihin menemällä voitaisiin välttää kapitalistille kuuluva euron kolikon saanto.

      Poista
  2. Kotieläinpuistot = terveyskylpylät lapsille eli kotieläinpuistojen lantakourujen kautta terveelliseen elämään.

    VastaaPoista
  3. Sen parempaa preppauskurssia elämän pasiliskoihin kuin penskan elo maalla 50-luvulla, sekä kuivaa heinää heitellessä että hieman homeisissakin kellarin- ja liiterinnurkissa nuohotessa ei varmaan saakaan. Puhumattakaan klassisen suomaalaisen kivinavetan tyrmäävistä höyryistä ja aromeista. Toki perheemme ongelma oli itäsuomalais-venäläinen ihomurhe, mutta se taitaa olla geneettistä eikä lähde siedättämällä.

    Mielenkiintoisinta on minulle miettiä sukumme sen jäsenen allergioita, joka on viettänyt lapsuutensa muutamat vuodet Japanissa. Hän ei voi nauttia maitoa, tomaatteja ja punaista lihaa. Onneksi perheessä pidetään japanilaisesta kokkauksesta.

    VastaaPoista
  4. Hieman lisää ilmastonmuutoksesta:
    https://www.google.it/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=9&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwj85Y6bxLfXAhXB6xQKHfiCAwoQFghoMAg&url=https%3A%2F%2Fyle.fi%2Fuutiset%2F3-9853620&usg=AOvVaw1N6fnoHKsHEfmMuNBwMjFy

    VastaaPoista
  5. Kaupunkilaislapsille olisivat hyödyllisiä erityiset luonto- tai metsäpäiväkodit, joissa oleskellaan ulkona suuri osa päivästä. Olen jostain lukenut, että sellaisissa lapset sairastelevat vähemmän. Metsäleikit kehittävät varmasti mielikuvitustakin eri tavalla kuin jonkin leikkipuiston valmiit laitteet.

    Omakotitalossa asuva voi kasvattaa itse kaikenlaista syötävää, puhdasta lähi- ja luomuruokaa, ja onhan niitä nykyisin yhteisiä kaupunkiviljelyksiäkin jopa talojen katoilla. Parvekkeetkin käyvät. Lehtivihreä virkistää niin sielua kuin ruumistakin, ja mullan kaiveleminenkin on siis hyödyllistä.

    Tänä kesänä olen erityisesti huomannut, että vihreiden lehtien mukana ulkoa voi tulla keittiön pöydälle mötköttämään paksu vaaleanvihreä toukka. Hui, ettei vain päätyisi lautaselle saakka? Samaa klorofylliä se on syönyt kuin sinäkin, minua lohdutetaan. Niinpä. EG

    VastaaPoista
  6. Kartan kaupassa sitä hyllyväliä, missä pyykinpesuaineet ovat. Sieraimia pistelee ja nielu kiristyy niissä tuoksuissa. Maalaisaromeja siedän kyllä hyvin.
    Tunnen henkilöitä, jotka eivät voi syödä mansikoita tai tomaatteja, suupielet herkistyvät heti. Kiivi voi myös yllättää ja karhistaa nielua. Asia selviää maistamalla.

    Opiskelijalta kysyttiin tentissä, miten määritetään maan happamuus.
    "Maistamalla."
    "Entä jos maa on juuri lannoitettu?"
    "Silloin saavat uskotut miehet maistaa."

    Isille liputtaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  7. Lienee luksusta että on saanut lapsena astua lehmän rieskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luksusta on myös se, ettei aikuisena tarvitse joka päivä sitä tehdä.

      Poista
    2. Ihmeellistä miten yksi kohdalleen osunut sana jota ei ollut (tässä merkityksessä) kuullut sitten lapsuusvuosien palautti mieleen muistoja! Vilpitön kiitos!

      Poista
  8. Tari Haahtelahan on ansioitunut myös perhostutkijana ja ollut osallisena muutaman mainion kirjan julkaisuun silläkin saralla.

    Itse olen huolissani monimuotoisuuden hupenemisesta monomuotoisuuteen. Suomalaiset pitävät nyt jo yhden puulajin puupeltoja normaalina metsänä ja muu on tuottamatonta pusikkoa. Tuottamatonta siten, että korkeintaan luonnontilainen, hoitamaton metsä tuottaa tuhohyönteisiä ja sienitauteja talousmetsiä pilaamaan. Tosiasiallisesti elämän monimuotoisuus on se, mistä evoluutio on jatkuvasti ammentanut. Kun on runsaasti vaihtoehtoja, joku aina selviää katastrofistakin.

    On pelkästään iloinen asia, että meillä lääkärikunta alkaa tiedostaa luonnon ekosysteemipalvelut myös ihmisen terveyttä ylläpitävänä tekijänä. Espoolaisessa päiväkodissa tutkitaan nyt metsäpohjan ja nurmen yheyttä lasten allergioihin: http://www.lansivayla.fi/artikkeli/573025-espoolaisessa-paivakodissa-kokeillaan-uutta-konstia-allergioiden-ehkaisyyn-pihalle

    VastaaPoista
  9. Blogin kirjoittaja otti esiin hyvän aiheen. Tari Haahtela ja hänen ryhmänsä käsittelee ansiokkaasti tätä laajaa kokonaisuutta.

    Luin kauan sitten siitä, että varhaisimmat julkaisut allergiasta koskivat heinänuhaa, jota sairastivat erityisen hyväosaiset, Lontoon seudulla asuvat. Tämä
    julkaisu sai minut kiinnostumaan aiheesta: miksi juuri hyvissä (steriilimmissä?) olosuhteissa olevat sairastuivat.

    Tutkijaryhmää pitää kannustaa jatkamaan aiheen tutkimista.

    VastaaPoista
  10. Haahtelan, Hanskin ja kumppaneiden artikkeli kokoaa hyvin yhteen heidän muissakin yhteyksissä esittämiään tutkimustuloksia ja on ison asintuntijajoukon viimeistelemä ja erittäin tarkkaan mietitty. Ei siitä sen enmpää.

    Jotain artikkelin mieleen nostamaa pohdintaa tässä kuitenkin. Maalla pientilalla kasvaneena olen monesti ihmetellyt näitä kaupunkilähiöiden omakotitaloja. Kuinka kauan ihminen voi viihtyä postimerkin kokoisella tontilla lyhyeksi nyhdetyn nurmikon keskellä. Ympäristö on ylen siistiä ja biologisesti monotonista. Onko meillä kohta myynnissä runsaasti uusia omakotitaloja jotka eivät kelpaa kenellekään?

    Kyllähän jotkut vanhat omakotialueetkin ovat sellaisia että tontti on niukka, mutta siellä sentään rakennuskanta ja pihat ovat epästandardeja ja hyvin monimuotoisia. Aitapensaissa ja pihapuissa pyörii varpusta ja muuta pikkuotusta. Biologinen monimuotoisuus on yllättävänkin moninaista. Monimuotoisuutta siellä uhkaa eniten uudisrakentaminen.

    Eläköön siis pihojen ja rakennusten hallittu hoitamattomuus!

    VastaaPoista
  11. Turun yliopiston ekologian opinnoissa oli opettajanamme sukunimeltään samanniminen. Lieneekö sukua? Isäni äidinkielenopettaja Keski-Suomessa oli ollut kirjailijanakin tunnettu H., myöhemmin Turun normaalikoulun rehtori.

    VastaaPoista