12. elokuuta 2017

Paistettuja ajatuksia



Nyt yli kymmenen vuoden kulumalla kuluttua huomaan silloin otetuista valokuvista jotain, ajatuksen joka oli kuvan ottohetkellä tulemaisillaan mieleeni.

Ajatus muistuttaa paljon perunaa. Jos se itää, se ei ole enää hyvä. Useimmiten se mätänee. Kuka haluaisi puristaa vahingossa sellaista perunaa, joka levittää tahmean sisältönsä sormiin?

Nimitys on kai lasten kieltä, mutta lapsena ja edelleenkin pidän juhlana, kun saa ruuaksi ”jääneitä perunoita”. Ne ovat siis eilisestä jääneitä, kuorittuja ja pannulla viipaleina paistettuja. Jokin määrä sipulia kuuluu oikeastaan asiaan.

Ranskalaisia perunoita söin, sain tai näin ensimmäisen kerran ehkä Oulussa armeijassa. Rasvassa keittäminen oli sinänsä tuttua. Kotona tehtiin munkkeja. Herkuista suurin oli possumunkki. Ehkä sen kanssa sai limonaatia, jossa oli oikeaa esanssia.  Ennen joka kunnassa oli limonaatitehdas.

Uppokeittäminen eli friteeraus tunnetaan monen tuhannen vuoden ajalta, muun muassa Egyptistä.  Mistä britit kehittivät himonsa friteerattuun turskaan ja perunoihin, fish and chips, siitä en ole varma, mutta ranskalaiset perunat tulivat muotiin 1900-luvun alussa, ja kansainväliseen suosioon vaikutti ensimmäinen maailmansota.

Valokuva on paistettu ajatus tai tunnesäilyke.

Eilen tietokone – PC – sanoi itsensä irti. Erilaisten virran katkaisemisten jälkeen näyttö häämötti sairaalloisen vaalean sinisenä, eikä kovalevy käynnistynyt eikä tuuletin pitänyt ääntä. Erilaista oireilua oli esiintynyt pidempäänkin. Epäilen että perimmäinen syy on jälkeläisten mainitsema kuivunut liisteri, jonka vaikuttavat aineet ovat puu- ja kipsijauho ja tupakansavu. Jopa ilmapumpun suodatin ja hyttysverkko tuuletusikkunassa olivat muuttuneet ilmaa läpäisemättömiksi. Niitä jouduttiin tiskaamaan harjalla ja saippualla. Ja näissä ajatuksissa olin kuukausi sitten päätynyt ostokseen, tähän iMaciin.

Meneillään on siis ulkoisten kovalevyjen läpikäyminen. Ehkä se on uutisaihe, mutta yhtään tiedostoa ei kadonnut. Kaikki oli varmistettu eri levyille. Tunsin kyllä itseni hölmöksi kopioidessan erittäin suuri Windows ja ohjelmistohakemistoja. Mutta kun Macissa on myös Windows (Parallels-ohjelmalla), niin tallessa ovat.

Vanhimmat levyt on otettu käyttöön kai 2001. Nyt niiden sisältöä on verrattu uusiin ja verkkolevyn rinnalla pyörii viiden teratavun Toshiba. Mukana on isäni disketeiltä ja lerpuilta siirrettyjä tiedostoja ja käsikirjoituksia. Hänhän oli meistä kahdesta nopeampi aloittamaan. Kun itse aloin opetella mikron käyttöä kotona, oli maaliskuu 1989. Isän ensimmäinen käyttöjärjestelmä oli CP/M eli ajalta ennen Dosia. Minulla oli jokin Dos ja tekstinkäsittelyyn WP 4.2.

Pahat kielet sanovat, että Word Perfect oli oikeastaan parempi kuin Word. Mene ja tiedä. Mutta ensimmäinen verkkoyhteys kotoa saatiin ehkä 1994. Modeemin laittoi paikalleen eräs Upi, ja muistan miten tavallista puhelinjohtoa käyttänyt modeemi alkoi uikuttaa ja voihkia ja numeroa valitessaan.

Vanhoilta levyiltä löytyy kaiken jälkeenkin valokuvia, jotka eivät ehkä ole olleet koneen levyllä lainkaan. Ainakin Pariisi ja Firenze ja Siena 2004 ovat hyvin edustettuja. Yhdessä kuvassa on J. Brodskyn hauta Venetsian saarelta.


Useat kuvissa esiintyvät henkilöt ovat sittemmin suvainneet kuolla.  Monet ajatukset ovat ehtineet unohtua. Montparnassen hautausmaalla keuhkosyöpään kuolleen taiteilijan haudalle tuodaan edelleen rutistettuja tupakkarasioita (Gauloises) ja viinaan menehtyneille pullonkorkkeja. Se ei ole pilkkaa eikä raakuutta, vaan rakkauden osoitus. Eräällä haudalla o nmusta kivi valkoisen päällä, ja nimi, Cesar Vallejo. (Intiaani joka kirjoitti ”minä kuolen Pariisissa sadekuuron aikaan päivänä jonka nyt  jo saatan muistaa. Torstai se on…)   

5 kommenttia:

  1. "...minä kuolen Pariisissa sadekuuron aikaan päivänä jonka nyt jo saatan muistaa. Torstai se on..."

    Jestas, kun hienosti (hienovaraisesti) sanottu!

    Minä löysin Samuli Paroselta tämän virkkeen joka sopii mihin hautakiveen tahansa (tai ehkä ei Adolf Schicklgruber'gin).

    " ...Katselen maisemaa, se tulee minuun, eikä mitään ole pois tulevilta, kun lähden... "

    VastaaPoista
  2. Menneinä aikoina, sanotaan nyt vuonna 1992 mulla tapasi olla kaikista mun muistivälineistäni (Macille) sisällysluettelot sellaisia tekevällä ohjelmalla. Se oli aikaa kun koneissa oltiin siirrytty disketeistä kirjoittavaan CD:hen ja iOmegan Zip-levykkeisiin. Niille mahtui (siihen aikaan) aika hiidesti tiedostoja, joiden sijaintia ei muistanut pirun isoäitikään. Tarvittiin siis erillinen sisällysluettelo, "searchable" ja jokaiseen levyyn ja levykkeeseen nimi päälle.

    Nykyään ei ole. Pitäisi taas rakentaa, sillä hyllyssä on kaksi metriä DVD:tä ja saunalla kolmas, USB-tikuista puhumattakaan. Sitten tietysti kovikset joilla on muut backupit, käytössä olevien koviksien ja Time Machinen lisäksi. Time Machine varmistaa käyttökoneen kovalevyä.

    Kun kaiken täytyy aina olla säilössä. Jotakuta varten kai. Valokuvia on parikymmentätuhatta ja sitten videot lisäksi. Jokainen kuvani on digitoitu tai digitaalinen, vain värinegat puuttuvat.

    Jonakin päivänä löydän varmistetun ja huokean pilven joka on kotimaisessa omistuksessa (F-Secure?) ja tuuppaan sinne ihan kaiken. Varmuuden vuoksi, ja että pääsen siihen käsiksi anoppilastakin.

    VastaaPoista
  3. Peter von Bagh oli onnellinen WordPerfectin käyttäjä loppuun saakka, ja hänen tuntemansa tietokonevelhot mahdollistivat sen muiden tuskitellessa alati huononevan Wordin kanssa. WP:stä puuttuivat turhat härpäkkeet, ja niinpä Petterin jälkeenjääneiden kirjoitusten puoli miljoonaa sivua mahtuivat helposti muistitikulle.

    VastaaPoista
  4. Minä aloitin suhteellisen myöhään nämä 01 hommat, mutta kuitenkin niin varhain että lerpuilla pelattiin ja kotona oli Sinlairin Qt. Digitaalitaivas on täynnä toinen toistaan loistavampia ohjelmia; joille ei edes tänään löydy vertaisiaan. Toiminnot ovat suurinpiirtein samat mutta nämä nykyiset vievät suunnattomasti enemmän tilaa ja tehoja. Ja kuitenkin olen Linux miehiä joten hieman pystyn valikoimaan.

    VastaaPoista
  5. Jostain syystä kuva tuo mieleen Big Benin.

    Ajoissa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista