18. helmikuuta 2017

Paluu menneisyyteen




Kuten tunnettua, nykyisyys sisältää tulevaisuuden ja määrää menneisyyden. Toisin sanoen historia muuttuu koko ajan. Voi olla, että pyramideja ei ole koskaan edes ollut olemassa. Ehkä tällaistakin havaitaan.

Filosofit aloittivat kapinan ennaltamääräämistä vastaa, ja heistä on tapana mainita Rousseau ja muita valituksen aikakauden nimiä. Itse asiassa tuo uudenlainen asenne oli alkanut jo keskiajalla ja liittyi fransiskaanien liikehdintään, joka kuitenkin jäi tuossa vaiheessa ajatusten kilpailussa toiseksi. Vaikea sellaista oppia onkin myydä, ettei paavilla eikä keisarilla ole oikeastaan mitään osuutta maallisiin eikä taivaallisiin asioihin.

Nämä korkeat asiat on mainittava, jotta lukija hämmentyisi. Imaginaarilukuja (sellaisia kuin neliöjuuri – 2:sta) on joidenkin vaikea hyväksi, koska he eivät huomaa, ettei kokonaislukujakaan (reaalilukuja, 1, 2, 3…) ole olemassa. Ne ovat käsitteitä eli nimiä, ja juuri tästä fransiskaanit pärpättivät.

Fysiikassa aika venyy ja paukkuu, mutta ”ajan nuoli” on vakiintunut käsite. Siitä ilmestyy myös hyviä kirjoja. Einsteinin tensoriyhtälön mukaan ei ole kumma eikä mikään, jos uhri saa ampumahaavan vähän ennen kuin murhamiehen ase laukeaa. Sitä vastoin yritykset löytää jotain valoa nopeampaa ovat rauenneet. Silti on aihetta vakuuttaa, että todellisuuden haarautuminen on todellinen ilmiö.

Se differentiaaligeometriasta tällä kertaa. Havainnollisempi ilmiö on yritys tunkeutua menneisyyteen kävellen.

Erämaa on raamatullisessa kielessä kivikko tai aavikko, mutta Suomessa metsien ja soiden maa. Kielellisesti se viittaa ehkä vain erillään olevaan reittiin, jonka varrelta voi napsia pyylintuja tai jotain ruokavampaakin, jos kohtalo suo.

Suomessa ja Pohjoismaissa ja ehkä laajemminkin sellainen ihailua herättävä erämaa, jossa vaelletaan varusteita kantaen, on paikka ilman koordinaatteja. Kun ollaan erämaassa, ei olla missään.

Mielleyhtymä suhteellisuusteorian fysiikkaan tulee tietenkin tästä – matematiikka ei ole riippuvainen koordinaateista, eikä puhe neliulotteisesta maailmasta ole erikoisen tosi eikä vakuuttava.

Mutta moni haaveilee paikasta, jossa voisi olla poissa.

Hiihtäjä, joka juuri nyt haeskelee yösijaa Saariselän tuntureiden Luirojärveltä, voi olla ihmeessä. Siellä on autiomajoja, mutta on väkeäkin.

Tiedän kirjoissa ja jo sitä ennen kuullusta ja lisäksi omasta kokemuksestani tunturivaellukselta vuonna 1955, että Luirojärvi on jotain aivan erikoista. Tuohon aikaan siellä oli poromiesten kämppä ja Raappanan kammi.

Isäni Kullervo hehkutti järveä ”Lumikurussa”, vaikka se kaikkein juhlallisin paikka löytyi Sokostin takaa, hiukan sattumalta, koska järkevästi kulkien itsenä Lumikurun latvoille ei tule asiaa.

Ilmoittaudun todistajaksi. On se ihmeellinen paikka. Lähinnä siitä tulee nyt mielen japanilainen temppelitaide, Kamakura ja muut puutarhat, joissa jokaisen kiven ja kasvin paikka on mitä huolellisimmin suunniteltu ja mikä tahansa näköpiste tuottaa yllätyksiä. Oma kokemukseni japanilaisista rajoittuu Los Angelesissa olevaan kopioon, joka tosin on erittäin hyvä. Se on Huntingtonin japanilainen puutarha (kuva). Vein sinne vieraitani, jotka olivat aina tarpeeksi kilttejä vähintään teeskennelläkseen kiinnostusta. Ja herra Huntington on samanlainen rosvo kuin herra Stanford, joka puolestaan testamenttasi kesämökkinsä yliopistoksi.

Kasviopillisesti eräiden Lapin paikkojen kummallisuus johtuu ohuesta humuskerroksesta ja siis aluskasvullisuuden ohuudesta. Puronvarren tunturikoivut ovat monen – myös minun – silmissä mielikuvituksellisen hienoja veistoksia oikuttelevine runkoineen.

Mutta sen tiedon sitten löysin, mikä Kemppistä veti juuri Luirojärvelle. Isäni alleviivasi harvoin lukemiaan kirjoja. K.M. Walleniuksen ”Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä” -teoksessa on jakso ”Koskemattomia erämaita”. Siinä Wallenius, Mosku ja kolmas mies sauvovat Luirojokea järvelle, jolla kukaan heistä ei ollut käynyt. Siinä muuten riittää sauvomista, koska joki vastaa nimestä tulevaa mielikuvaa. Se luikertelee koko ajan ja joka suuntaan.

Wallenius kirjoitti 1931: ”Ylen salaperäinen on Luirojärvi, jolla vai harvoin joku lappalainen eksyi pyyntimatkoillaan; eikä sen salaperäisyyttä suinkaan vähennä se, että täällä aikoinaan on paljonkin liikettä ollut: tässähän kulki kerran kauppatie Sodankylän kirkolta Inariin ja Norjan Ruijaan, tosin vain talvitie, joka seuraili jokivarsia tähän, siirtyi tästä tunturikuruun, jolla vieläkin lappalaisen suussa Maantiekurun nimi.”

Sitä Wallenius ei tiennyt eikä Kemppinen liioin, että nykyiset arkeologit ovat löytäneet Luiron niskalta esihistoriallisia liesilatomuksia. Ajoitukset viittaavat siihen, että seudulla on viihtynyt jo kivikauden mies. Mitä kansaa ja millaista kieltä puhuva, siitä sopii riidellä, ja kyllä siitä riidelläänkin.

Mutta kaikessa ankaruudessaan reitti Jäämerelle, joka oli siis auki ainakin suurimman osan jääkautta, on ollut kerran eräänlainen valtatie. Vielä Walleniuksen aikaan Lutto, joka alkaa tuolta Maantiekurun läheltä, oli kuuluisa myös merilohen nousujokena – ja olihan siellä myös kultaa, ja raakkuja, joista saattoi löytää helmen…

Jos Suomen herran olisivat osanneet asiansa, Luirojärven rantaan olisi rakennettu rautatie 1920-luvulla, ja tiettävästi ”tievaltiolla” oli valmiit suunnitelmat myös maantien reitiksi.

Nuo ajatukset tuntuvat nyt oudoilta – mutta koko Suomi eli Liinahamariin tulevien alusten ruualla välirauhan ajan 1940-1941, ja kuljetuksia varten perustettu osakeyhtiö sai nimekseen Pohjolan Liikenne Oy ja tavaramerkikseen tyylitellyt poronsarven. Tiehän oli vedetty hiukan lännempää, melkein Kaunispään laen yli, ja sen jälkeen oli se kuuluisa ”Magneettimäki”, johon huonompi auto oli hyytyä vielä minun muistoni aikana.




26 kommenttia:

  1. Sattuneesta kirjasta johtuen (Antti Hietalahti: Talvisodan salainen strategia) minua on alkanut kiinnostamaan Jäämeren tie ja sen vaiheet. Nikkelikaivoksesta ei sotahistorian kirjallisuudessa paljon puhuta kuin sivulauseissa, ja nikkelin tärkeydestä teräksen valmistuksessa vielä vähemmän -- jopa Tooze sivuuttaa koko asian -- mutta kirjallisuutta Jäämeren tiestä on myös kova etsiminen. Tuulomasta on kyllä juttua. Tarinat kahvilastien vajumisesta tiekuljetuksissa ja erilaiset joppauksen muodot pohjoisessa Suomessa (kerran katoaa kahvilastin lisäksi myös koko Bedford) ovat melkoisen tuuheita ja kiinnostavia. Lähimmäksi taitaa osua Bengt Pohjasen Jopparikuninkaan poika, mutta se tapahtuu Ruottin Pajalassa ja vuosia myöhemmin. Ehkä Paasilinnan veljessarjalla olisi asiasta juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai katoavat Bedfordit...? Kaikki on suhteellista, myös jäämerentienkuljetukset, ja aikaansa sidottuja. Otanmäelle kun Rautaruukki perusti junananvaunutehtaan jonka piti tehdä junanvaunuja Neuvostoliittoon, Towerit ihmettelivät (venäjäksi) että "miten työ näin pienen tehtaan teitte. meiltähän jo vuodessa katoaa saman verran vaunuja kuin mitä teidän vuosituotantonne on?"

      Kuten sanottu, kaikki on suhteellista. Mitä isompi maa, sen isommat probleemat.

      Ps. Bedfordia, tuota lyhytnokkaista Buldoggia, oli kyllä kiva ajaa. Olin jakeluauton kuskina "Nekalan Liha- ja säilyketehtaalla". Talvella kun oli pakkasta sille piti antaa kunnolla "ryyppyä", sitten se vasta yskähti, ja hyrähti käyntiin. Mukava auto. Vaikka ei siinä ohjaustehostinta ollut; rattia sai kääntää kuin ruoria. Mutta sen verran kolhon näköinen oli että kun sen nokan työnsi Tampereella ruuhka-aikana kolmion takaa pikkuautojen eteen, niin nuo Ifat ja Kuplavolkkarit väistivät. Sovinnolla. (Mitä nyt välillä niiden kuskit heristelivät mulle nyrkkiä. Mutta siinähän heristelivät.) - Pss. Mutta Tampereen sinisten bussien kanssa ei kannattanut ruveta vittuilee! Ne oli viälä isompia nääs ja kolhompia ja niiren kuskeilla ei ollut eres ajokorttia, riitti että oli SDPn jäsenkirja. Ne, jos olisi saaneet tilaisuuden - yrittivät aina, ja aina - olisivat työntäneet mun ja mun Bedfordini kyljelleen kuin koppakuoriaisen. (Sanotaan nyt esimerkiksi vaikka Carabus cancellatuksen.)

      Poista
    2. Ainakin ennen Tampereen liikennelaitoksen uusia bussikuskeja opastettiin selväsanaisesti, että "ole röyhkeä", erään kuskin kertoman mukaan.

      Poista
    3. Kiva on lukea "Nekala" koska tunnen tämän paikan pareemmin kuin puolta Tartosta. Joitakin vuosia sitten kävin kysymässä jopa töitä sieltä - bussikuskiksi. Siellähän on Tampereen kaupunginbussien pesä. Mulla nimittäin on bussin ajokortti, vaikka kokemusta ei ole kuin kuoulutusajalta. Hakulomake oli muuten viroksi :) No ei ne tarvinnut minua ilman kokemusta, ymmärrettävää. Olen vuosia kuljeskellut koiran kanssa (jonka nimeä kukaan suomalainen ei näytä pystyvän ääntämään: Pätu) kesäisin perimeetterillä jonka keskipiste on ollut Koivistonkylä. Mulla on valokuvallinen muistityyppi niin että muistan jokaisen talon sieltä. Bedfordia en muista :)

      Poista
  2. On erämaassa koordinaatit. Ne kaikkein tärkeimmät vielä, auringosta, tähdistä ja luonnosta nähtävät ilmansuunnat. Ja korkeuskoordinaatit ovat myös olemassa, elintärkeinä.

    Ja maastossa liikkujan koordinaatiston paaikallisina nollapisteinä toimivat maastonmerkit, tunturit, järvet..

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavan näköisiä maisemia Luiron seudulla. Pitäisi ehkä käydä tarkistamassa. Omien reissujeni aikana olen löytänyt Lapista muutamia paikkoja jotka ovat äärettömän kiinnostavia keitaita eikä niistä moni tiedä. Ovat vielä vaivalloisten taipaleitten takanakin ja vaikean suomaaston reunustamia. Enkä aio paljastaa, ryntäyshän sinne tulee. Takavuosina kerroin eräästä kohteesta joillekin alan ihmisille ja eikös heti seuraavana vuonna siellä tulvinut väkeä ja ja siitä eteenpäin, oli siis pakko luopua siitä. Lappi on vuosikymmenet ollut minulle "pyhä" ja sinne tekee mieleni pari kertaa vuodessa kulkemaan. Sitä eivät mitkään etelänmatkat vastaa. Aina löytää jotain uutta ja jos alkaa maistua liian tutulle, ei kun suuntaa toisaalle ja tekee ihastuttavia löytöjä. Maksaa vain liikkumisen vaivan tuoman nautinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hauska harha, että ihmiset ryntäisivät heti pilaamaan hienoja paikkoja, jos ne niille kertoo. Ei ole näkynyt hallitsemattomia turistimassoja Saimaalla, vaikka sitä on vuosikymmeniä mainostettu. Ja jo puolen tunnin kävelymatka autotien varrelta karsii ylivoimaisesti suurimman osan satunnaisista kävijöistä.

      Suomessa riittää hienoja luontokohteita. Eikä ne siitä sanottavasti vähene, jos vaikka joku jotain kurua, lampea, koskea tai tunturinkylkeä pitää salaisuutenaan.

      Poista
  4. Magneettimäki (magneetto-?) ja lipsauttajat ovat aika hyvä opas siitä, kuinka muutkin kuin piikkinokka Volvo pääsivät hävittäjälentokone lavallaan Liinahammarista etelään.
    Lumikurun ja Paratiisikurun eroa en koskaan oppinut.
    Mutta kammi tarjosi sotilaallisen suojan.

    VastaaPoista
  5. Haava voi olla peräisin luodista, joka lähti aseesta, joka keksitään ensi tiistaina. Hyvä yritys myös nykyiseltä murhaajalta.

    VastaaPoista
  6. Mistä saataisiin Suomen herrojen päähän sellaista järkeä, että rakentaisivat Lapin taajamiin rautatien? Niin että Helsingissä voisi astua junaan ja körötellä perille ladun varteen. Helpottaisi meikämummon elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtotunneli - nykyisin kun on tämä ilmastomuutos - Lauttasaaresta Luostolle olisi kans poikaa. Oppisivat ihmiset hiihtämään. Viimeistään takasintullessaan. - nimimerkki "pojanpoika"

      Poista
    2. Ei niitä mummoja lappiin asti riitä junallista. Oulusta bussiin, siinä on oikeampi mitoitus.

      Poista
  7. Väärin! Jos kaksi tapahtumaa voidaan yhdistää valonnopeudella tai sitä hitaammin kulkevalla signaalilla, eli toinen voi olla toisen syy, niin niiden järjestys nimenomaan ei voi muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meni väärin: Järjestys riippuu havainnoijasta ja voi muuttua, mutta kausaliteetti ei voi.

      Poista
  8. Jos oikein muistan niin Nietzschelä menneisyys hiipii metsien kautta tulevaisuuteemme takaisin ja tulee meille yhä uudestaan ja uudestaan vastaan. Niin kuin suomalaiset punaarmeijalle Raatteen tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten ylvyyttä yhtään väheksymättä niin minä ihmettelen venäläisten sodanjohdon tyhmyyttä: tulla nyt shortsit jalassa yhtä kapeaa tietä pitkin paukkupakkasten Suomeen, perkkele...! Mekanisoituine armeijoineen. Eihän siinä voi kuin käydä huonosti.

      Ps. Kuka se kertoi - koska tämä on tosi juttu - että kun suomalaiset aselepoehdon mukaisesti ajoivat takaa saksalaisia sotilaita Tornionjoen laaksossa, syksyllä vuonna 1944, niin joen Ruotsin puolella oli tärkeitä mutta silti urheita ruotsalaisia puolueettomia sotilasjohtajia. Jotka kiikaroivat kapean joen yli. Ja kun perääntyvät saksalaiset joukot marssivat kuin paraatissa, nämä kehuivat että "tässä maailman toiseksi parhaat sotilaat menevät". Ja niin menivätkin. Mutta "kohta tulee maailman parhaat sotilaat"... Niinkun sitten tulivatkin. Eli kolmen ukon suomalainen eteen työnnetty tiedustelupartio. Joka ei suinkaan mitenkään marssinut. Enemmänkin löntystelivät. Univormuistakin oli joka toinen nappi auki. Ja yks niistä työnsi lastenvaunuja johon ne oli heittäneet reppunsa. Ja kivääritkin. Ja muutenkin, kun katto kiikarilla, näki että niitä vitutti.

      No, jos on osa maailman parasta armeijaa, mitä sitä tarttee ruveta diivaileen..?

      Poista
    2. Shortsit tai sukkahousut - ei väliä, kiväärit ja panssarivaunut olivat rautaa

      Poista
  9. "Erämaa on raamatullisessa kielessä kivikko tai aavikko..."

    Jos joku ei tullut katsoneeksi upeaa nykyaikaista westerniä ja erämaakuvausta Meek's Cutoff, niin asian voi korjata Areenassa vielä n. 6 pv ajan. Erämaavaellus saa ajatukset liikkeelle, myös elokuvan kautta nautittuna.

    http://areena.yle.fi/1-2167344

    VastaaPoista
  10. Petsamon liikenteestä katso Joni Skiftesvik (Lipsauttajat ym.). Petsamosta Skiftesvik on koonnut erinomaisen antologian. "Näprääjä" on hänen kuunnelmansa nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme, vahvistaa kirjaston tietokanta. Ei ollut osunut tutkaan.

      Poista
  11. Petsamon ja muustakin Jäämeren liikenteestä on satoja sivuja Erkki Liljan kirjoissa Jäämerenkäytävä (2013) ja Tunturien yli Jäämerelle (2016), myy hipputeos.fi.

    VastaaPoista
  12. Luirojärvelle vaellettiin vaimon kanssa eka kertaa Ampupäiden satulan kautta kesällä 1973. Luirojärvi oli satumainen kesäyön hämyssä kun kahlattiin Luirojoen niskan yli. Aamulla teltasta noustessa maisema oli taas aivan erilainen. Tunturit kuvastuivat lähteenkirkkaaseen järveen ja riekkopoikue räpisteli varvikossa. Luirojärvi on yksi Lapin helmiä tosiaan.

    Sokostilla käynnin jälkeen jatkettiin Maantiekurua pohjoiseen. Mitään Luton tai edes sivujoki Suomun lähdettä ei sieltä löytynyt. Olikohan blogistilla painovirhe ja kyseessä Luiron lähteet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, Maantiekurunoja laskee suulampensa kautta Suomujokeen, joten voihan sitä pitää yhtenä Luton lukemattomista latvapuroista. Suomujokihan taas ottaa ensimmäiset vesipisaransa Kiilopään etelärinteiltä.

      Poista
  13. Reino castren, myöhemmin Helsingin metroimiston johtaja, tosiaan kaavaili 20-luvulla hallituksen aloitteesta rautatietä Oetsamon Liinahamariin. Mutta se oli silloisilla voimovaorilla aivan liian kallis hanke nuorelle tasavallalle.

    Ja Jäämeren rata taitaa edellen olla aivan liian suurisuuntianne hanke hyötyyn nähden. edullismepi yhteys olisi Kemijärven,. Sallan ja Kantalahdan kautta Murmanskiin. Sääli vain, että Venäjän hallitus on järjetsöänyt ajatukselle runsaasti negativiista mainosta.

    Tervellistä pitää mielessä, että Pohjanmaan radan oikaisu Parkanon rata toteutui vasta 60-luvun lopulla. Tarkkaa aikaa en muistaja pelkään tämänpostauksen katoavan jos ryhdyn näpelöimään Wikipediaa.

    MafH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan, että Timtshenko sai aikanaan Suomen kansalaisuuden jonkin Murmansk-suunnitelman tähden. Muistaneeko sveitsiläinen nykyään enää edes omistavansa jääkiekkoseuroja pohjoisessa?

      Kirkenes on ilman muuta varmempi vaihtoehto, jos nyt jostain syystä Jäämerelle pitää päästä.

      vuorela, tampere

      Poista
  14. Skiftesvikin kokoelma oli hyvä, paikoin naurattikin ja hyvää paikallishistoriaa. Valitettavasti en pidä kuivakkaasta Meri-modernismista ja kirjan loppu menikin sitten selaukseksi. Seuraavaksi pitääkin hakea Pohjoisen Suomen teollisuushistoriaa; kiinnostuksen kohde on nikkelikaivoksen omistajanvaihdos.

    VastaaPoista