9. lokakuuta 2016

Satumaa




Kirjallisuusarvostelut eivät ole riittävän kaupallisia.

Kahden viikon kuluttua kukaan ei viitsi enää lukea arvosteluja. Se tieto ehkä silti vaikuttaa, kehuttiinko kirjaa. Edes Eino Leinon kirjoittamissa arvosteluissa ei ole enää mitään mielenkiintoista. Koskenniemen esseet taas olivat mielenkiintoisia – kun hän selvitti esimerkiksi Proustia 30-luvulla ennen kuin Suomessa juuri kukaan oli kuullut edes nimeä, tai Kafkaa ennen suomentamista, ja oli oikeasti lukenut näitä tekstejä.

Ainakin Franco Moretti on julkaissut romaanikirjallisuuden luonnonhistorian. Suomeenkin tarvittaisiin koottua tietoa, milloin tänne saatiin sana merkittävistä ilmiöistä, esimerkiksi seikkailuromaaneista Dumas’n tyyliin. Sen muuten tiedämme. Sanan toi Topelius, joka ryhtyi välittömästi jäljittelemään mallia sanomalehtensä jatkokertomuksissa. Aleksis Kivi oli lukenut Cervantesia ja Dickensiä, ruotsiksi siis.

Kirjallisuusarvostelulla voisi olla merkitystä kriittisellä hetkellä. Kirjakaupassa ja kirjastossa asiakas selaa ja miettii yhden punaisen minuutin, tarttuako teokseen vai ei. Arvostelijan tehtävä olisi edistää hyvänä pitämänsä tekstin lukemista ja varoittaa heikoista. Hän voisi tehdä sen poimimalla esiin kirjasta sellaista, mihin selailijan silmä ei satu heti, ja selvittämällä asian lukijalleen.

Jotkut kiitosta saavat taideromaanit ovat nykyisinkin mielestäni vain sopivasti meikattuja ja valaistuja. Teollinen valutuote voi näin näyttää elävältä, vaikka se olisi sisältä ontto.

Se on surullinen ajatus, että joku menee naimisiin näyteikkunan mallinuken kanssa tai edes ostaa sellaisen kotiin seuraukseen.

Antti Tuurin jotkut sanovat kirjoittaneen jo liikaa kirjoja, ja vielä yksitoikkoisia.

Uusin romaani ”Tangopojat” voisi tuskin olla ikävystyttävämmästä aiheesta, pohjalaispojista jotka ajautuvat 60-luvulla Ruotsiin Skövdeen (karrtta) Volvon tehtaille ja soittelevat siellä viikonloppuisin suomalaistansseissa Satumaata ja muita tangoja ja humppaa ja valssia.

Selailija ei luultavasti huomaa heti, että kirja on Tuurin suurta kautta, joka alkoi kansalaissotakirjoista. Nyt hän on onnistunut riisumaan myös dramaattiset tapahtumat ja toteuttamaan jokaisen viihdekirjailijan haaveen, luomaan täsmällisen, tarkan ja tavattoman viehättävän tarinan pariskunnasta ja tämän lemmenongelmista.

Se on sitten mestarin työtä, että tarinan henkilöt ovat – vain näennäisesti - epäkiinnostavia ja tavanomaisia. He ovat nimittäin täysin uskottavia.

Itse asiassa Hotakainen yritti samaa autokauppiaillaan ja talon rakentajillaan, mutta ei yltänyt tähän. Ja tavallaan Tervolla oli avauksia tähän suuntaan, ennen kuin hän lähti, ehkä Rosa Liksomin tapaan, metsästämään kummallisuuksia.

Kummallisin asia maailmassa on tavallisuus. Suurin juhla on arki.

Kuvitelmamme ”mielenkiintoisista” ihmisistä perustuu 200 vuotta sitten vanhentuneisiin malleihin. Jo Kivi osoitti, että ”moukat” voivat olla kiinnostavampia kuin heidän herransa. Joel Lehtonen osoitti saman. Lehtosen tuotannossa Aapeli Muttinen – kirjakauppias ja herra – on kalpea karikatyyri Käkriäisten rinnalla. Puhumattakaan sitten Väinö Linnasta. Siinä panettelussa on nimittäin hiukkanen totuutta, ettei Linna ollut vahvimmillaan kuvatessaan upseereita tai pappeja, kartanon patruunaa tai tämän rouvaa.

Linnakin olin haitarinsoittaja, joka osasi korvakuulolta mitä vain. Väitetään ettei Vili Vesterinen osannut lukea nuotteja.

Tällainen hieno romaani, kuten nyt tämä Tuurin uusin, on kuin joulukuusi kuistilla ennen sisään viemistä ja koristelemista. Käänteli sitä miten tahansa, se on täydellinen. Siinä ei ole muuta erikoista kuin kaikki. Lisäksi se tuoksuu hyvältä.

Tuota sopusuhtaa ja kiinnostavuutta voimme paremman puutteessa nimittää taikuudeksi.

Tuuri tekee henkilöilleen saman kuin lauseilleen. Hän jättää suurimman osan piiloon. Juuri se on keino pitää lukijaa yllä. Lukija voi suorittaa itselleen helpon testin, katsoa minkä verran kirjasta jää mieleen sen lukemisen jälkeen.

Luin tämän romaanin kahdessa erässä, puolet illalla, toisen puolen aamulla. Se ei ollut varsinainen urakka. Tunnen paikat ja tiedän ihmistyypit kovin hyvin. Romaanissa käydään useita kertoja kahvilla oman kotitaloni alakerrassa ja liikutaan teillä ja kujilla, jotka tunnen yksityiskohtaisen tarkasti.

Se on sivuseikka ja sattuma, kuten sekin, että monen Tuurin romaanin päähenkilöiden kotikylä Kauhavan Hirvijoki on hyvin tuttua seutua. Kun sattuma on tehnyt tällaista, silmäni erottaa, että hiukan muuta kuvausta hennommaksi jää tehdastyö Ruotsin Skövdessä. Sitä vastoin kirjailija on kuunnellut pitkään tanssiorkestereiden miehiä ja naisia, koska aivan teknisetkin, soittamiseen liittyvät yksityiskohdat ovat oikein. Eikä hän erehdy. Kun päähenkilöt ovat kiihtymyksen vallassa Laila Kinnusen esiintyessä Göteborgin seudulla, kirjoittaja malttaa jättää tähden tähdeksi. Olen itsekin tietävinäni, ettei laulajattaren alamäki ollut kuvattuun aikaan vielä alkanut.

Maininnatta sitten jää, että Laila Kinnunen oli musikaalisuudessaan ilmiö, aina täysin puhdas ja aina täysin rytmissä – toisin kuin esimerkiksi Olavi Virta huonommissa esityksissään.

Tähän asti meiltä on puuttunut maahanmuuttajaromaani, vaikka Ruotsiin asettuneista suomalaisista on julkaistu paljon. Tämä on samaa sarjaa Tuurin Amerikkaan ja Kanadaan muuttamista kuvaavien romaanien kanssa.

Amerikkaan muutto ja Ruotsiin muutto olivat sodan kokoisia tapahtumia, jotka jättivät aivan kaikkien elämään lähtemättömät jäljet. Ja nyt ne ovat kansissa, vaivattomasti luettavissa ja asiataustaltaan oikein esitettynä.

Eikä maastamuutto ja maahanmuutto ole millään tavalla aiheena ajankohtaisuutta vailla. Ruotsillahan on vanhastaan maastamuuton suuri kuvasaja, Vilhelm Moberg, ja kohtalainen elokuva romaanisarjasta.

31 kommenttia:

  1. Ruotsissa Skene nimisessä kauppalassa (lausutaan sheene) minä olin tekstiilitehtaassa töissä. Siinä lähellä on kauppala jonka nimi on Kinna (lausutaan shinna), mutta sillä ei tässä kertomuksessa ole mitään merkitystä. (En edes ymmärrä miksi sen tähän toin? Ehkä siksi että oppisitte lausumaan sen oikein, höh...?) Tein tehtaalla kaikkia töitä joita opettelin, niitä oli paljon, olin varamies. Palkka oli pirun hyvä. Niinpä minulla oli varaa poltella Pall Mallia ja Cherstefiltiä. Eikä tarvinnut tehdä tumppeja joita imisi sitten myöhemmin, niinkuin köyhemmät tekivät. E-hei, veikkoset, ei! Haikuja vedellessäni katselin vaan tupakkahuoneen ikkunasta ulos, katselin aurinkoa joka nousi idästä, ajattelin että siellä on Isänmaani. Ja Äidinkieleni. Olin hyvin nuori silloin, itse asiassa alaikäinen tehdastyöhön; pumpulinukan karhentamalla kädellä (oikealla) pyyhin kyyneleen pois silmäkulmastani... Nyyh. - Mutta mitä mun piti sanoa? - Ruotsista mulla oli viimeisessä koulutorkkarissa nelonen (4), varmaan sen takia kun en viitsinyt lukea sitä, eikä Ruotsissakaan mun ruotsinkielentaitoni kamalasti lisääntynyt, siellä oli liikaa suomalaisia. Joihin itsekin siis lukeuduin. Ja kamalasti oli suomalaisia naisia sillä rättitehtaalla töissä. Asuntola, jossa ne asui, sitä nimitettiin Impilinnaksi, se oli iso kivitalo. Kävin erään Merjan luona usein, siis en sen takia vaan ihan muuten (poikuuttani en Ruotsissa vielä menettänyt, Kuccua Kanssa!), vaan sen takia, että sille tuli Perjantai -lehti. Oli kiva lukea välillä jotain suomeksi nimittäin. Eikä sen väliä että se tuli vasta Tiistaina. Yhtä kummallisia juttuja siinä oli, oli mikä viikonpäivä tahansa, ja Merja keitti mulle kahvia. Sitä sitten juotiin, kun istuttiin keittiössä pöydän vastakkaisilla puolilla, ja syötiin samalla pullaan kun tuijoteltiin toisiamme. - Merja oli kamalan kiva, vaikka olikin hieman pulleahko, ei sev väliä, ei hän minulle mikään seksiobjekti ollut. No ei.

    VastaaPoista
  2. Uskomus siitä, ettei Linna olisi onnistunut herrasväen kuvauksessa kumoutuu, kun kuuntelee Sinisalon lukemana Pohjantähdestä Pappilan Anun ja sulhasen vierailulla illallispöydässä Anun sanomana: "Kultaseni, ojentaisitko minulle sinappia."

    VastaaPoista
  3. "Puhumattakaan sitten Väinö Linnasta. Siinä panettelussa on nimittäin hiukkanen totuutta, ettei Linna ollut vahvimmillaan kuvatessaan upseereita tai pappeja, kartanon patruunaa tai tämän rouvaa."

    Puolestani arvelisin, että lukemattomat ns. tavalliset ihmiset ovat elämänsä varrella arjen toistuvilla kokemuksilla havainneet, kuinka ilmiömäisen tarkasti Linna onnistui sanallisesti hahmottamaan vöyrään väen ilmeisen muuttumattomana pysyvän mentaliteetin ja sisäisen "olennon".

    Juuri siksi siihen vuosikymmenestä toiseen ärtyneenä palataan. Eipä taida nykymaailmassakaan olla käyttöä Gogolin käsipeilille.

    VastaaPoista
  4. Suomea johtaa kasarmeilla kasvaneiden menetetty sukupolvi. Loput peruspartiolaisia. Ei uskalleta luottaa omien aistien välittämiin havaintoihin koska on totuttu saamaan niin paljon valmiina.

    VastaaPoista
  5. ”moukat” voivat olla kiinnostavampia kuin heidän herransa.
    jeh!
    ellei nyt sitten kaksinaismoralismia ruodita L. von Trierin tyylillä.
    :D

    VastaaPoista
  6. On totta, että moukat voivat olla kiinostavampia kui herrat. Vähän kyllä riippuu mitä tarkoitetaan "moukalla". Esimerkiksi Suomessa on olemassa syntymäperäinen luokka "moukat", Virossa minusta ei. Tai siis on, mutta muita synnynnäisiä luokkia kuin moukat täälä ei olekaan. Kaikkien virolaisten varpaiten välissä on lantaa, siniverisiä ei ole missään (paitsi, että minulla on 1/16 verta sininen - heheh, ja minusta 500 metrin päässä asuu Volkonski, Sotan ja Rauhan Bolkonskien sukulainen). Ainoa asia, mikä oikeasti eristää herrat moukista, on vanhemmilta opittu herramainen käyttäytymistapa. Ja samasta syystä moukat ovatkin kiinostavampia kuin herrat, koska he ovat "vapaasti" kehittyneitä. Toinen puoli on tietenkin se, että moukat tavanomaisessa merkityksessä ovat kouluttamattomia. Ja jos joku ei ole koulutettu nykypäivänä, se tarkoittaa, että hän useimmiten on typerä. Typeryys ei ole kiinostava. Siis haluan sanoa, että herrojen-moukkien vertailussa, kaikkein kiinostavampi on tavoilta moukka, älyllisesti herra. Sellaisia löytyy harvoin. Esimerkiksi Sokrates oli sellainen. Yks mun ystävä Sergei on sellainen. Jotkut yliopistoprofessorit ovat sellaisia.

    VastaaPoista
  7. Onko tuo ihme, että Linna ei ollut vahvimmillaan kuvatessaan herrasväkeä? Eihän hän ollut saanut "korkeampaa sivistystä". Hän kuvaa erinomaisesti sitä, miltä herra näyttää alempansa näkökulmasta. Meille sivistyneille Linnan tärkeä anti onkin siinä, että hän opettaa välttämään kansan näkökulmasta kaikkein sietämättömimpiä käyttäytymismalleja.

    Esimerkiksi Lammion hahmo, kerrassaan kusipäinen, mutta henkilökohtaisesti rohkea ja ilmeisesti johtajana tehokas aktiiviupseeri, on ihan uskottava ja jopa oikeudenmukainen. (Vaihtoehtona olisi pelkurimainen, miehiään turhaan tapattava karikatyyri.) Se, että Linna alkaisi kuvata, millaisia komplekseja tämän nimestään päätellen ruotsinkielisestä suvusta lähtöisin olevan herran sisällä piilee, olisi liikaa vaadittu. Linna tuntee kyllä oikeiston kannattamat aatteet riittävän hyvin, että voi luoda uskottavan kuvan jääkäristä, idealistisesta upseerista tai kirkkoherrasta, mutta näiden sisäisen elämän kuvaaminen edellyttäisi sivistyspohjaa, jota Linnalla ei ollut. Onneksi hän tunsi rajoitteensa tässä suhteessa.

    VastaaPoista
  8. Saimme yllä lukea kritiikin tai näkemyksen, sellaista laatua ettei sitä heti ylitetä.

    Tangopojat luin pari viikkoa sitten, ja voi kun olisin kysyjille sitä Kemppisen tavoin osannut kuvata.
    Hieno kirja, hieno kritiikki, Kauhavalle kiitoksi!

    VastaaPoista
  9. Vanhin sisareni, joka on kirjallisesti kertaluokan sivistyneempi kuin minä, on vakaasti sitä mieltä, että Tuurin kirjoja lukevat, ymmärtävät ja nauttivat vain Etelä-Pojanmaalla varttuneet ja insinöörit.

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. geenit jos on sieltä, vaikka olis hevonvitussa synytynyt inssi, tomii, Joo, toimii. Ja hyvä jätkä, pohojoilainen, se on.

      Poista
    2. Kyllä mä Alkemistitkin tankkasin, mutta keitoksessa oli liian vähän jotakin ja liikaa tätäkin. Suomenruotsalainen kirjallisuus taitaa olla Pohjanmaan suola.

      Mutta siis, sisar on oikeassa. Kotiseutukirjallisuutta.

      Poista
    3. Kyllä tuon Eero Aarnion luonnehdinnan tunnistan. Kun Tuuria on lukenut, olen pitänyt, jotain silti puuttuu. Ja silti se on kuin arvostelisi hyvin tehtyä kylpyhuoneen kaatoa. Helppo on sanoa, että sujuisi se minultakin, mutta kokeilepa itse... Tuuri on ammattimies.

      Poista
    4. Nämä ylimieliset kvasisofistikot - kuten ER - julistavat oudosti ylhäältä käsin kansalle "tavallisille kirjoittajille", ylittääkö jokin mielipide tälle palstalle edellytettävän intelligenssitason vai ei. Millä lihaksilla mies tuomitsee jonkin mielipiteen liian latteaksi, vähättelevästi "kotiseututavaraksi", ja määrää perään lääkkeeksi Agit Propin, Henrik-Otto Donnerin tai Chydeniuksen kuuntelua?
      Oli miten oli. Pidän tätä blogipalstaa juuri sen monimuotoisuuden ansiosta hyvinkin tärkeänä ja virkistävänä.
      Nähdäkseni on hyvä suvaita, olla nöyrä ja pikemminkin hyvillänsä ihmisten monimuotoisuuden edessä.
      Myös siksi, että Eero Rn viljelemä ylimielinen ja elitistinen besserwisserismi on Suomessa ja muuallakin maailmassa vahva lannoite ja siemenkin sille suvaitsemattomuudelle, josta populismi saa jatkuvasti uutta voimaa - samoin tuttu diktatuuri, joka sanelee mikä kirjoitus tai musiikki on sopiva ja toisaalta sen, mitä ei sovi ottaa huomioon, lukea tai kuunnella.

      Poista
    5. Nyt tuli käänteisesti luotettava arvio. Alkemistit hyllystä lukuun!

      Poista
    6. Minusta Tuurin kirjat ovat olleet hyviä, muutamat erinomaisia. Alkemistit ei kuitenkaan kolahtanut, mutta siitä vain lukemaan, sittenhän voi itse todeta, millainen oli. EG

      Poista
    7. Tuurin suuruus piilee siinä, että tuontannossaan alaneljänneksen suoritukset ovat miellyttäviä lukea. Lause on luotettavan mittainen ja lukija voi olla varma, että tämäkin menee kohta ohi. Tuurin kirja jää harvoin kesken.

      Poista
  10. Darya Pakarinen & Månskensorkestern - suomalais-iranilais-ruotsalaista tangoa ym. Ruotsista.

    VastaaPoista
  11. Kemppinen, nyt osui ja upposi.
    Olen lähdössä viettämään 70v-päiviäni Boråsiin, jossa samalla pohditaan EU:n luonto- ja ympäristötilaa EU:n alueiden komitean ENVE-valiokunnan seminaarissa ja kokouksessa.

    Tuuri on lisäksi vaikuttanut minuun mm siten, että teemme nyttemmin jokakesäisen Euroopan kulttuurivaelluksemme "Kahden taidehistorioitsijan kanssa" aloitamalla Vuosaaren satamasta monacolaisen "mafian" omistamalla Finnlinesilla ("Matkoilla Euroopassa"), vaikken sitten junalla Travemündestä jatkakaan vaan Datsun 100A 2.0:lla (Qashqai).

    Pohjalaisia olen pelännyt aina, mutta nyt heitä pelkäävät venäläisetkin ("Suomalaiset tappoivat viattomia venäläisiä sotilaita 100 vuotta sitten, me kostamme sen nyt", sanoi Zhirinovski kuluneella viikolla Suomen TV:ssa ja senkin tappotyön Tuuri on kirjoihinsa ikuistanut).

    Ruotsin suurin lappilaiskertymä on lisäksi seudulla, johon matkani käy ihan niinkuin Suomen suurin nuorten saamelaisten keskittymä on Kemppisen talosta 30 km:n säteellä.

    Pitääpä tuo kirja napata matkaevääksi, jos kahdeksannella vuosikymmenelläni olisin sitten vähän viisaampi kohde-seudun pohjalaisten ja lappilaisten asiassa:

    "Maa ponteva pohjolan äärillä on" lie maakuntalauluna tuttu ainakin keski- ja pohjois-pohjalaisille, lappilaisista nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  12. Ja tämän päivän talvisodan "tuntemattomia sotilaita" ovat hallituksenkin taholta halveksitut työttömät. He ovat pelinappuloita, joiden avulla kilpailukykyä rukataan, kansallisvarallisuuden myyntiä junaillaan ja siinä sivussa sitten rahaa siirtyy yksityisille tileille veroparatiiseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko työnantaja työnomistaja?

      Sitä ilskottavan imelää lässytystä että vastuuthan ne maksaa kun on niin ältsisti duunareista huolta ja vaivaa ei kuuntele erkkikään joten kenttätutkimuksesta voin kertoa että sitä ette kuule Malmin torilla. On perkele porvari pieneks käyny ku ei paljaalla silmällä erota mutta yli satakiloisia pirujaan täynnä olevia "työttömiä" tunkee joka kulmalta joka päivä. Ei ole näkyny paljoa anteliaita työn omijoita, vielä. Voi olla että niin kutsuttu herkkusieni-ilmiö lakkaa toimimasta mikäli eräiden otaksumieni seikkojen vaikutus tulee näkyviin. Arvelen osaavani määrittää mistä kiikastaa, väitteeni on että työ ei ole enää valtiovallan suojeluksessa.

      Työvoimasta on prostituoitu työvimma.
      Koko konkkaronkka on myyty ja moneen kertaan ymbärsmyllytetty eikä sen Työ- ja oikeussministeriön virkarisuaitavapriikin "tuotekehitysosasto"lla saada saatana ovia paikoilleen saati lukkoon, se on yksi helvetin hollitupa jonka kautta kaikki paska paiskataan syyttömien ja enenevässä määrin sivuun työnnettyjen henkiseksi kuormaksi. Heiltä saadaan kupattua lähes mitä tahansa häikäilemättömillä räknäystempuilla joista haisee piittaamattomuus ja avoin halveksunta. Uskokaa pois, työtön = erroristi.

      He ovat pelote jolla poljetaan työtä "saaneita" kuin tulpatonta mopoa.

      "Se on sitä selviytymistaistelua."
      "Nopeet syö hitaat."
      "Kaikki maksaa."

      Tunnen joitain muutamia ammattisotilaita ja voin kertoa että koko teettäjäpellelauma on pelkkä hattaramaakarien käteenvetokerho. Sen tuhontaan riittäisi parvi räkättirastaita. Totaalinoteerattomuus aivan tapissa. Hyödyttömiä ja nykiviä harjoitusmaaleja, selviytymiskyvyt olemattomat, rehellisyys samoin, luotettavuus luokkaa sitä etteivät kelpaisi edes puistojuoppo-osaston ihailijakerhoon. Heitä sentään poliisi vahtii ettei tule sanomuksia tai ihmisten tarvitse soitella, se ei olekaan kivaa. Mitä siitäkin tulisi jos heiltä pääsisi joku kinnerjänteisiin pureutuva skitsoaffektiivinen pseudopsykoosillaan ylpeilevä kekoklönttikokousepäoppilas juomassa hengen veks?

      (clusterfuck = työlästys)

      Lakko-oikeuksien liepeiltä kuului kummaa ääntä, kuin kalkaksien parvi herkuttelisi. On suuremman huolen aika jos ollaan erehdytty luulemaan että duunarien aika on ohi. Duunarille on aina duunia mutta mistäs sitä anteliaille työnomijoille löytäisi sellainen hajanainen ja kuriton purnaajasakki? Mielikuvitus saa tässä kohtapuoliin ihan siivet kun minä mietin ketkä kenenkin siivellä ja kuinka oikein elelevät.

      Pres. Koivisto mainitsi tästä jo 80 -luvulla että näyttäisi kuin työmarkkinoilla suorastaan vaadittaisiin aktiivista passivoitumista, etuuksien ja avustusten muodostaessa osan joka perheen tuloista. Ymmärrän että monen pöksyt tutisevat kun joku vyöryttää esille tsar bomban; perustulon, eihän TV -lupamaksullekaan saatu lasketuksi hintaa.


      Kävvisikö lesken ropo?


      Poista
  13. Sitä luvattua arvostelua Tervon pääteoksesta ei ilmeisesti ole tulossakaan?

    VastaaPoista
  14. Sain juuri luettua Tuurin Ameriikan raitin. Hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja, kuten kaikki muutkin lukemani Tuurin kirjat. Amerikan-siirtolaisuus kiinnostaa erikoisesti siksi, että monet sukulaiseni ja perhetutut Pohjanmaalta ovat muuttaneet USAaan tai Kanadaan tai ainakin asuneet siellä. Kuulin heiltä nuoruudessani samanankaltaisia tarinoita kuin mitä Tuuri kirjassaan kertoo.
    Ruotsin-siirtolaisuus on vieläkin tutumpaa siellä kymmeniä vuosia eläneen velipojan ja koulukaverienkin ansiosta. Veljelle ovat tulleet tutuiksi erilaiset raskaat teollisuustyöt alkaen alumiini- ja terässulatoista vähän enemmän koulutusta vaatineisiin tutkimustöihin asti. Vaikutelmaksi on minulle jäänyt, että suomalaiset ovat siellä ahkeruudestaan ja työteliäisyydestään huolimatta jotenkin alempaa kastia kuin ruotsalaiset, vaikka ovat saattaneet asua maassa jo monessa polvessa. Miten lie.

    VastaaPoista
  15. Täytyy kai lukea tämä Tuurin uusin, kun olen tuon kartan alueellakin (Ruotsissa) asunut kolmessa eri kaupungissa ja tehnyt "tehdastyötä" enemmän kuin tarpeeksi eli huhkinut hullun lailla autotehtaiden yms liukuhihnoilla. Mikäs siinä, viihdyin hyvin.

    Ehkä huvittavinta - sekä suomeksi että viroksi - oli toimia Ulvsunda Gummifakrikilla letkunvetäjänä. Kyse oli Nilfiskin pölynimurien letkuista.

    VastaaPoista
  16. Olipa hieno tavallisuuden ylistys, vaikea panna paremmaksi, se joulukuusikin. Tuo "Satumaa" onkin varmasti osuva näkökulma suomalaisten maahanmuuttajien (tunne-)elämään 60-luvulla. Asko Sahlberg on ansiokkaasti kuvannut sellaisia erikoisempia kohtaloita, mutta laajempi kuva tavallisista suomalaisista Ruotsinmaalla on puuttunut kirjallisuudesta. Kirjaston jonossa ollaan! Alkupäähän pääsee, kun tekee tilaukset heti kustantajien listojen ilmestyttyä, saa puhtaan kirjan käteensä.

    Uskottavuus ja taikuus, siinäpä kaksi käsitettä, jotka löytyvät hyvästä romaanista - tai elokuvasta. Tämän vuoden voimakkain lukukokemus on ollut Elena Ferranten "Loistava ystäväni". Tetralogian ensimmäisen suomennetun osan jälkeen oli pakko lukea seuraavat englanniksi heti perään. Perinteinen romaani Napolin kaduilta ja sitten yliopistomaailmasta, yksilöiden ja yhteiskunnan kehitystä sodan jälkeen lähelle nykyaikaa. Se kirjailija, kuka liekin, EF on pseudonyymi, oli vakuuttava, tiesi, mistä kertoo, lukijalla ei ollut vastaan väittämistä, vaikkei niitä oloja tunnekaan. Ja kerrottavaa oli! Välillä jo ajatteli, että tämä taitaa mennä viihteen puolelle, mutta hyvä viihde on parempaa kuin "teollinen valutuote". Lukupiirissämme todettiin juuri, että on se hyvä, ettei Aleksis Kiven aikaan ollut kirjailijahautomoita! Ja että Kivi pystyi lukemaan suuria esikuvia Cervantesia, Dickensiä ja Shakespearea, ruotsiksi. EG

    VastaaPoista
  17. Ad Omnia: Tervon kirjasta kirjoitan. Tähän mennessä en ole oikein saanut selvää tekstistä. Kirjoittajan ylivoimainen nokkeluus on ongelma.

    Tulee Markus Leikolan kirja, joka ei liene selkokieltä sekään, mutta katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämäkö blogit sitten ylivoimaisen alinokkelia ja sanonnaltaan selviä?

      Poista
    2. lähinnä tajunnanvirtaa ... mutta niin se pitää usein ollakin, blogitekstin.

      Poista
  18. Moukista ja Virosta. Kuten sanoin Viro on moukkien maa. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikki tuntevat kaikkia. Joskus moukat muodostavat satunnaisesti yhteisöjä, joilla on rikastava vaikutus. Otetaan esimerkiksi minun sataprosenttisesti moukkien luokka koulussa. Kävin samaa koulua ja luokkaa 11 vuotta. Suurimman osan luokkatovereiteni kanssa olin yhdessä kaikki ne vuodet. Meilla oli hieno ja yhtenäinen entisten talonpoikien jälkeläisten yhteiskunta. Ja erittäin lahjakas. 10 meistä 30-stä sai koulun lopettaessa hopeamitalin, eli siis heidän tuloksissa oli enintään kaksi ei-maksimitulosta. Luokaltani on peräisin 1 Viron koripallomaajoukkuen entinen pelaaja, joka pääsi maajoukkueeseen 16 vuotiaana; Viron kaikkien aikojen nuorin akateemikko; yks viron kielen PhD; arkeologi, nykyinen historianmuseon johtaja Hollannissa; yksi nykyajan parhaimmista viron klassista säveltäjistä; Tallinkin risteilylaivan kapteeni, joka lopetti Venäjän ja koko maailman yhden parhaimmista merimiesakatemioista Pietarissa. Sitten vielä puoli tusinaa opettajaa ja pari yliopistolehtoria. Ja viimeiseksi: nyt myös Viron presidentti on minun luokalta. Yllätyinkö kaiken edellisen jälkeen? No tuntiessaan Kerstin älyn, en oikeastaan. Tarvittiin vain pieni yhteensattuma ja kummallinen vaalisääntö. Moukka-power!

    VastaaPoista
  19. Ikävä kuulla, ettei Tervo ole vieläkään päässyt helmasynnistään, ylettömästä nokkeloinnista. Tuurille sen sijaan ehdottaisin mitä tahansa tunnustusta Nobelia myöten. Esimerkiksi hiljattainen Alkemistit-kokonaisuus oli huikea esimerkki, kuinka kirjailija maalaa pienin ja vaatimattomin keinoin elävältä tuntuvan kuvan menneisyydestä.

    VastaaPoista
  20. Pidän kovin paljon Juoksuhaudantiestä, Hotakaisella on lievä laupias samarialainen -kompleksi, hoitohulluudeksikin kutsuttu välittämiskeino. Mainio heppu, kas kun on hokssnnut että maailman vaarallisin asehan on mies tyypppiä henkilö jota miehekkäästi ahistaa eikö vain?

    VastaaPoista