27. lokakuuta 2016

Messuaa




Kokeen ja näytteen jälkeen joidenkin papiksi päätyvien papereihin kirjoitettiin ”ei messua”. Kysymys ei ollut Helsingin kirjamessuista, vaan alttarilta laulamisesta. Vuosien varrella kuulemani perusteella rajoitus on joskus oikein hyvä ajatus.

Toisaalta nuotin vierestä laulamiseen suhtaudutaan nykyisin toisin. Yksi tutkija Jyväskylästä opetti yhdeksän kymmenestä ”täysin epämusikaalisesta” koehenkilöstä laatuunkäypiä laulajia, jotka kelpasivat vaikka kuoroon.

Meillä on ollut ja on suvussa vähän turhankin monta luonnostaan hyvin laulavaa ja pari esimerkkiä näistä kummallisuuksista, jotka oppivat laulamaan ennen kuin kunnolla puhumaan.

Itse olen aina kuulunut siihen joukkoon, jolle on sanottu, että jos minulle laulat, niin riittää. Ehkä siksi arvelen, että tuo ongelma on psykologinen ja olisi kukaties ollut hoidettavissa harjoittelulla.

Huomasin hetki sitten paatuneeni, kun olen menossa Helsingin kirjamessuille. Siellä ovat esillä Vaasan Jaakoon kaksi levyä, jotka olen lukenut studiossa.

Äänitteet tekemisessä on kaamea työ. Nykymaailmassa ei edellytetä virheettömyyttä. Sellainen ei välttämättä kuulosta hyvältä. Normaali ihminen panostaa elävyyteen ja korostettu huomio viimeisenkin äänteen onnistumiseen on usein poissa tehosta.

Silti kuulen tietenkin myös itse, ettei puheääneni ole kehuttava ja että vajavaisuuksia on. Koekuuntelijat ovat toisaalta olleet sitä mieltä, että murre juoksee uskottavasti. Siinä on kysymys enemmän painotuksista, hidastuksista ja poikkeuksellisista piirteistä. Repliikissä pohjalaismurteessa ei kysytä ”mitä minä” vaan ”mii-itä mii-inä”. Muissakin kuin kirosanoissa täsmälleen oikea tapa korostaa ärrää sorauttamatta on murrepiirre. Sana ”perkele” edellyttää kolminkertaista ärrää ja sanapaino on viimeisellä tavulla. Murteessa sanan loppuun tulee vielä ässä.

Jos rahoitus löytyisi, haluaisin lukea levylle eli siis verkkoon sekä Paulaharjun ”Sompion” että kirjan ”Härmän aukeilla”. Se olisi vaikea tehtävä. Tekisin Paulaharjun hiukan toisin kuin muoti vaatii. Kukaties sokeiden kirjaston perua Suomessa on tapa suorastaan pyrkiä yksitoikkoiseen ilmaisuun. Se muka jättää kuuntelijan mielikuvitukselle enemmän tilaa.

Kieltämättä keikistelevä korosteleminen on rasittavaa, mutta pitäisin kyllä eläväisyyttä tavoitteena. Kun kuuntelee verkosta Euroopan eri maiden klassikkoja, Ranskassa huomattava pidättyvyys tuntuu olevan edelleen tapana, mutta luulen sen johtuvan mitallisen tekstin vahvasta perinteestä. Ainakin aleksandriini vie mukanaan omalla voimallaan. Mutta Saksassa on aivan erinomaisia romaanin ääneen lukijoita, ja heillähän on edelleen sekin perinne, että ihmiset kokoontuvat kuuntelemaan, kun kirjailija lukee itse omia tekstejään, ja lukee vaikkei oikein osaisikaan.

Ruotsista en osaa sanoa mitään muuta yleistä kuin että kuka tahansa suomalainen voi kokeilla. Jopa loistohotellin respassa on ihmisiä, joiden puhetta on yllättävän vaikea ymmärtää. Syy on yleensä skoonelaisuus ja nopea puherytmi. Puhe pyörii suussa ja vokaalit taipuvat diftongin suuntaan, minun korvissani ”höger” on ”höyrre”. Siinä helpolla kääntyy vasemmalla, joka ei Tukholmassa edes näyttömällä ole ’”venster”, kuten itse olen luullut, vaan selvästi ”vänster”. Tulee vähän tunne kuin juttelisi sipoolaisen kanssa Helsingin kauppatorilla.

Luin professori Pentti Virrankosken muistelmakirjan ”Kukin kirnuaa laihinsa…” Kirja on aarreaitta ja erittäin hallitusti toteutettu.

Kunnioituksen tuntein huomauttaisin silti, että tuon kirjan Kauhava on eri pitäjä ja eri puolella Eurooppaa kuin minun Kauhavani. Virrankosket ovat yksi kunnan mahtisuvuista. Maanviljelystausta on suuri ero. Maalaisliittolaisuuskin näkyy ja tuntuu. Lukemassani kirjassa ei oikeastaan edes mainita yhtään virkamiestä, nimeltä yksi poliisi, yksi pappi ja kolme kansakoulunopettajaa.

Kuten kuuluukin, vanhan professorin muistelma on idyllinen. Kuvaamatta on jätetty aika paljon pahoja asioita. Kun kysymyksessä ovat kertojan omat muistot, siinä ei ole ihmettelemistä, ettei tekstissä esiinny työläisiä eikä vasemmistolaisuuttakaan. Kauhava oli jo ennen sotia Pohjanmaan punaisimpia kuntia. Esimerkiksi kotiteollisuus rikastutti joitakin harjoittajiaan melkoisesti, mutta oli etenkin tekstiilipuolella erittäin niukan toimeentulon lisän tuovaa raatamista.

Puuttuva elementti on myös kauppa ja keinottelu. Naapurikunta Lappajärvi suorastaan eli kulkukaupalla; toisella puolella maakuntaa nyt kuuluisan Keskisen liiketoiminta alkoi sekin suoraan repusta harjoitettuna rihkamakauppana.

Olen selaillut ja lueskellut taas nyt laajemminkin maakunnan historiaa. Myös näissä puolivirallisissa julkaisuissa valmiiksi valitut näkökulmat ratkaisevat. Lukisin mielelläni esimerkiksi kulkutaudeista ja niihin liittyen valistumattomuudesta; keuhkotuberkuloosi ja ehkä myös myrkkystruuma tekivät maakunnassa aikoinaan kovasti tuhoa. Hyvin vaikea lisäkysymys olisi mielenterveys. Vastaan ei ole toistaiseksi tullut tutkimustietoa, jossa olisi edes pohdittu mittareita. Jopa harhaisuuteen johtavat mielenterveyshäiriöt olivat todellisuutta. Pelkästään poliittisilla ja oikeudellisilla termeillä käsitellyt ilmiöt – tarkoitan äärimmäisoikeistolaisuutta ja vanhaa väkivaltarikollisuutta – saattaisivat olla tähysteltävissä myös alttiutena psykoottiseen käyttäytymiseen.

Edelle kirjoitettu ei tuo minulle päänsilitystä Pohjanmaalla, jossa yksi edelleen erottuva asenne vaatii, ettei omissa ja omassa kerta kaikkiaan saa nähdä mitään edes kriittistä erittelyä edellyttävää. Oma on hyvää ja hienoa ja muusta ei puhuta.

Juuri tässä Vaasan Jaakkoo poikkeaa valtavirrasta ja poikkeaa esimerkiksi Ilmari Turjasta ja Artturi Leinosesta. Kun katsoo ja kuuntelee tarkoin, mitä kaikkea Jaakkoo löi leikiksi, niin kyllä siellä näkyy se erikoisuus. Poliitikkona jopa kiihkomielisenä tunnettu kirjailija näyttäytyy kerran toisensa jälkeen suhteellisuudentajun tulkkina ja hänen lempeän karrikointinsa kohteena on se sama pohjalaisuus, josta moni on niin yksivakaisen ylpeä.
VAASAN JAAKKOO, Mahtavia kertomuksia Kirja 1+CD ja Kirja 2+CD, kumpikin hintaan 25 euroa (normaalihinta 28,50 euroa/kpl).
Jukka Kemppisen kirja JAAKKO OSKARI IKOLA, Huumorin taituri hintaan 20 euroa (normaalihinta 24,50 euroa).
Juhlapakkaus, joka sisältää kaikki edellä mainitut teokset (2 kirjaa+CD:t+ Kemppisen kirja Ikolasta), hintaan 65 euroa (normaalihinta 70 euroa)
 
Katso lisää verkkosivultamme osoitteesta www.jaakoonjutut.fi
 
Kirjasarjan kustantaja on Kemppiset Oy, Neofilmi Oy on valmistaja ja markkinoija.
 
TULE NEOFILMIN MESSUOSASTOLLE  7p46
 
Olemme lähellä Tarina&Magia-lavaa, vastapäätä Vantaan antikvariaatin osastoa.
 
Jukka Kemppinen on tavattavissa osastollamme ja signeeraamassa kirjoja seuraavasti: 
Torstaina 27.10 klo 11.00-12.30
Perjantaina 28.10 klo 16.30-18.00
Lauantaina klo 11.00-12.30
Sunnuntaina klo 11-12.30
 
RENTUA ELÄMÄÄ Helsingin kirjamessuilla!



14 kommenttia:

  1. Hyvä teksti jää epäselväksi kähisevän piippumiehen lukemana. Esko Nikkari vainaan tyyppinen luenta ehkä sopisi paremmin. Vaikka onkiin Lapualta kotoisin.

    Savolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuotit pois sävellyksistä! Kansa vaatii kertosäkeitä...

      Poista
  2. Riikinruotsin kanssa on käymässä vähän kuten tanskan, jota puhuttiin aika selkeästi vielä 1900-luvun alussa. Varsinkin nuoret puhuvat veltosti, vanhempia on ilo kuulla. Monet vokaalit ovat saaneet uutta väriä. Erityisesti ö:llä on monta muotoa, Ahvenanmaallakin omansa. Tukholman seudulla "börja" on melkein "byrja". Ehkä skoonelaisia on muuttanut enemmän pohjoiseen kolmoisdiftongeineen ja ärrineen:"skioulan". Taalainmaalaista leveää ä:tä kuulee Ruotsissa usein, ja käyttää sitä meidän navigaattorimme nainenkin, vähän ärsyttävästi: "Karisvääägen".

    Saksan ääntämisharjoituksissa sanottiin aikoinaan pitkästä ö:stä, että kun sanotte "Töne" niin ajatelkaa suomen Tyyneä. Minulta se sattui menemään aika kohdalleen, ja niin sitten sain opettaa ympärilläni istuville Tyyneä, salissa kun oli parisataa henkeä, - ja yksi opettaja. Se olikin ainoa neuvo, joka saatiin. Tällaisia typeriä juttuja sitä muistaa.

    Suomessakin sanat lyhenevät lyhenemistään puhekielessa. I:tä ei juuri kukaan jaksa enää sanoa sanan keskellä. Poliitikkojen lempisana TV:ssä on "ratkasu". Päivi Räsänen muuten puhui hyvin kaunista suomen kieltä televisiossa, sitä on melkein ikävä.
    Maahan muuttavien pitää opetella ikään kuin kaksi kieltä. Kun miniäni alkoi sanoa: "En tiiä", huomasin, että nyt hän on "sisällä". EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi vielä pois se, että g näyttää Ruotsissa liudentuneen vokaalien keskellä lähes kuulumattomaksi, jolloin "höger"-sanaankin tulee ikään kuin diftongi, tai ig- loppuisiin adjektiiveihin: "aviga", pelkkiä vokaaleja siis. EG

      Poista
  3. Esko Ahon kuvanko se Pekka on piirtänyt tämän präntin alkuuun? Tämä Kannuksen elinkeinoasiamies, siis, ex.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sanoisi että kuvassa olevan miehen leuka on ihan hanurista -Murphy_

      Poista
  4. Apropos kirjoista. Professorien Virrankoski & Kemppinen olisi aikoinaan pitänyt kirjoittaa tietokirja Suomen historiallisesta maantieteestä. Virrankoski olisi voinut huolehtia lujasta faktarungosta ja Kemppinen muun ohella kirjoittaa kulttuurihistoriallista "softaa", parhaimmillaan sellaista kuin "Suo"-artikkeli vuodelta 2007.

    Nuorena anno dazumal kuuntelemani Virrankosken lyhyt mutta intensiivinen luentokurssi mainitusta aiheesta on jäänyt mieleeni eniten Suomen historiaa koskevia oivalluksia herättäneenä kaikista. Siksi arvelisin, että monikin olisi saattanut lukea tuollaista kirjaa melkein "innosta itkien".

    VastaaPoista
  5. Siellä voisi hiljaksiin hyristä kuulokkeissa It's Going by the Book. Vivaldi sopisi kaiketi liiankin hyvin. Saako sieltä ryynimakkaraa ja punaista mehua? Vaateet lisääntyneet, huom.!

    Kuka on kuvan herrasmies? Pojat sinisissään ovat aina niin kivoja, vaikk'eivät yhtä mielenkiintoisia kuin reippaat mimmit punaisissa nahka-asuissaan. Mustahan käy toki vain myös. Aatteet päälle ihmisten ilmoilla!

    Voi Pöxyt!

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: kuvassa J.O. Ikola eli Vaasan Jaakkoo. Kuva (c) 2016 Pekka Vuori

    VastaaPoista
  7. Messuille en tule,
    siellä ahdistun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä säästää pääsymaksu ja mokkasiinit. Sinä olla viisas. Paperi hyvä kun talvi. Tekee helppo tuli. Paha kun polttaa piippu. Tupakka paras. Ugh.

      T. Unipuhveli

      Poista
  8. Olin tänään n. klo 12 osastolla 7p46, mutta kirjailija-professori oli jo ehtinyt lähteä. Jäipä kirja ostamatta eli rahat säästyivät.

    VastaaPoista
  9. Murrejuttujen ääneen lukeminen on varma ja hyvä valinta. Murretta ei taida oikein pystyä merkitsemään suomenkielen aakkosilla, mutta osaava lukija kuten Kemppinen pystyy kyllä mukauttamaan tekstin oikean kuuloiseksi.

    Toisaalta Vaasan Jaakoon tapaiset kirjallisestikin osaavat henkilöt kyllä kirjoittavat murrettakin aivan uskottavasti. Se ei karmi lukijan selkäpiitä samalla tavoin kuin monet vanhojen kummallisten murresanojen käytöllä briljeeraavat tekijät.

    Poikani ihmetteli kovasti ääneenlukuohjetta, jossa myös kehoitettiin lukemaan mahdollisimman monotonisesti. Tämä koski vielä lapselle lukemista.

    No vaimoni ja minä lohdutimme kuitenkin, että kyllä hän on tehnyt aivan oikein, kun on lukenut mahdollisimman elävästi. Esitimme tuomion koko monotoniselle lukutavalle. Todellisuudessahan siinä ei ole mitään järkeä. Pitäähän sen lukemisen olla myönteinen kokemus sekä lukijalle että kuulijalle. Lapsenhan pitää kokea, että isä on hengessä mukana ja nauttii itsekin tekstistä.

    Ilmeikäs lukutapa on jo näyttänyt tehonsa. Kaksivuotias siteeraa kirjallisuutta yllättävän usein. Mummolassa maalla oli aamulla aika pimeätä tässä syksyllä. Pikkuinen herää itsekseen ja kommentoi sängystään kirjan sanoin:"Jänö aukoo räppänää. Miksi on niin pimeää?".

    Ei lapsi tietenkään vielä ymmärrä mikä on vaikka räppänä, mutta tärkeätä on kielen poljento ja rytmi. Eivät Kirsi Kunnaksenkaan nerokkaat riimit aukea vielä lapsille jos aina aikuisillekaan, mutta silti niillä on tavaton merkitys kielelliselle kehitykselle.

    VastaaPoista
  10. Kun tuumii vaikka Vesa Mäkelän, Matti Pellonpään, Pekka Laihon tai Pentti Siimeksen ääneenlukutaitoja niin on hämmästyttävää että ilman alan opintoja ja harjoitteita ääneen lukeminen on noinkin hyvän tasoista blogistiprofessorilta. Tyytyisin ultralyhennelmiin mikäli joutuisin kovan eteen. Tietänette? Seitsemän veljestä: Sonni ajoi miehet metsässä kiven päälle. He päättivät opetella lukemaan. Loppu.

    VastaaPoista