15. syyskuuta 2016

Noitavasara




Näytettiin 1400-luvun puolella painetetua noituuden selville saamien käsikirjaa, Malleus maleficarum, saksaksi Hexenhammer ja suomeksi siis Noitavasara. Kuvan pikku kirja on aivan 1500-luvun alusta.

Pyynnöstä suomensin osoitetun kohdan. Siinä puhuttiin tutkittavan silmän puhkaisemisesta. Vanhojen kirjojen latina vaatii välillä verryttelemistä. Tavallisimmat päätteet sivuutettiin pikamerkeillä, ligatuureilla.

Päivän hirvein repliikki oli jo kuultu. Pistäydyin Akateemisessa kirjakaupassa, kun oli aikaakin. Ajattelin ostaa naapurilta vilkaisemani Parnasson, kun tuli mieleen, että siinä olleen piirtäjä Eeli Jaatista käsitelleen jutun tavoin voisi kirjoittaa Pekka Vuoresta.

Kirjataide on näet samalla tiellä kuin kotimainen kirjallisuus, tukehtumassa omaan hienosteluunsa, menettämässä sen rukiin ja lannan hajun, johon olemme oppineet uskomaan, variksen karmean äänen ja harakan räkätyksen.

Kysymykseeni Akateemisen kirjakaupan myyjä vastasi:



MEILLE EI TULE PARNASSOA



Tunnen monet myyjistä. Arvaan mitä he ajattelevat. Puhe ei ole heistä, vaan uudesta omistajasta.

Tällaisia terveisiä uusille omistajille ja johtajalle:

HÄVETKÄÄ!

Tehkää omistajat ainoa kerran elämässänne jotain hyödyllistä. Muuttakaa maasta. Muuttakaa jonnekin, missä on hyvä tuuletus. Suosittelen Itä-Siperiaa. Sahalin sopisi, monessakin mielessä.

Ei Parnasso ole mikään ihannelehti. Aikoinaan se kyllä oli sitäkin, ajoittain. Se on kuitenkin ainoa lehti, joka käsittelee tarmokkaasti uutta suomenkielistä kirjallisuutta.

Kokeilin. Akateeminen kirjaskauppa (myynti) ei vastaa myöskään sähköposteihin.

Nyt luulen tietäväni syyn. Sisäänostajat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa. Sen että he eivät osaa lukea, näkee myös hyllyistä. Jos kirjassa on paljon kuvia, se ehkä löytyy heiltä. Jos siinä on vain kuvia, se löytyy varmasti.

Hieman samaan tapaan kuin hovinainen Anna Vyrubova kulki köyhänä Töölössä ainakin 1960-luvulla, näen nyt vuosikymmeniä alalla olleita myyjiä, jotka yrittävät pitää kiinni arvokkuutensa rippeistä kulkiessaan kauppaliikkeessä, joka olisi tilana näyttävä, jos kirjavalikoimassa olisi järkeä.

Siinä ei ole lukijoille mitään uutta, mihin kuntoon kirjakauppa on pantu. Arvioni mukaan paluuta ja parannusta ei ole tiedossa.

Suuttumus ja halveksunta johtuu omistajien bolshevismista. Tuo tuollainen, että käytetään kirkkoa tallina ja hautakiviä jauhetaan sepeliksi, kertoo ihmisistä, joita en halua tuntea.

Olin kävellyt paikalle Nikon-liikkeestä, jossa sanottiin, että se halpa 35-millinen on hyvä. Sitten kävelin Hagelstamin antikvariaattiin, jossa surtiin runouden huonoa tarjontaa. Kaikki menisi kaupaksi. Kuulemma vähän yli kaksikymppiset miehet ovat kovia lyriikan perään.

Myyjä mainitsi myös novellit ja sanoi itse suosivansa näytelmiä. Näytelmän lukee yleensä illassa, kovankin päivän jälkeen.

Miten oivallinen huomio!

Totesimme yhdessä murheellisesti, ettei sotien jälkeisestä suomenkielisestä runoudesta ole aikoihin ollut edes myynnissä valikoimaa, jota kehtaisi suositella kenellekään. Sanoin pohtivani lyhyttekstien ongelmaa jatkuvasti ja lupasin haukkua Kirjailijaliiton. Antologialuvat ovat kiven alla.

Kotona ehdotin, että julkaistaan runoista äidinkielen oheislukemisto eli kouluantologia. Niihin ei lain mukaan tarvita lupia… Ehkä mietin hetken. Luulisin että tämä oikeus koskisi myös nettiä.

Minulla sattuu olemaan valmiina kaksi tiedostoa, ”Suomen runous ja laulut” 183 sivua. Lisäksi on ”Sopimattomia lauluja”.

Sitten menin puhumaan asioista Kansalliskirjastoon ja sain ylikirjastonhoitajan avustuksella erinomaista apua ja myötämieltä ja vahvan näytön siitä, että Suomessa on harrastettu, kerätty ja säilytetty kirjallisuutta.

En esitä tätä sitaattina, mutta henkilökohtaisesti olen sellaisen käsityksen vallassa, että kirjastolaitoksen kaksi merkittävää vihollista ovat Helsingin yliopisto ja Kulttuuriministeri.

Kulttuuri on ilma, jota hengitämme. Kulttuuri on jalka, jota kengitämme.

Ja mistä tämä paatos? Seuraan jatkuvasti elämää eräässä palvelutalossa. Äitini on ainoa, jolle tulee oma lehti ja henkilökunta mukaan luettuna ainoa, joka lukee sen ja tahtoo lisää. Yleensä vien jugurttia ja iltapäivälehdet ja Kuvalehden ja tietenkin kustantajien luettelot. Olen yrittänyt opettaa häntä lukemaan Tekniikan Maailmaa, koska sitä lajia riittäisi, mutta ei opi. Ne olivat hänen veljensä, jotka sitä lukivat.

Mutta nyt ja sitä ennen Isän luona käydessä – iät ajat – ja sitä ennen muuten omaishoitajana eli yli 25 vuotta olen koko ajan seurannut, miten kiertämätön merkki on putoaminen lukemisesta. Television uutiset eivät korvaa itse luettua uutisvirtaa. Jos on vanha ja jos on sairas, ei tarvitse opetella ulkoa asioita. On luettava. Äiti ruksaa kynän kanssa joka viikko mielenkiintoiset televisio-ohjelmat.

Tyhmät tiedemiehet väittävät että puhetaito tekee ihmisestä ihmisen. Epäilen. Sanoisin että se on lukutaito. Eläimet saattavat olla parempia kommunikoimaan kuin me karvattomat, litteäkyntiset.

28 kommenttia:

  1. Ihan oikeasti alkoi itkettää. Itse olen Akateemisessa seurannut englanninkielisten tietopokkareiden hyllyjen kuolemaa. En olisi halunnut, mutta pakko on ollut siirtyä ulkomaisen verkkokaupan asiakkaaksi.

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vielä karmeampaa on, että sama kuolema koskee jopa Britannian suurten kaupunkien Waterstones- ja Blackwell-liikkeitä. Amazon toimii hyvin, mutta kyllähän tuota kaupan hyllyn selailua tarvittaisiin.

      vuorela, tampere

      Poista
  2. Hieno ja tyrmäävä asenne. Menneenmaailman bolshevismi vain tökkäsi lukutaitoisen silmään.

    VastaaPoista
  3. Tallaista sananruoskaa tarvitaan. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Akateemisen Kirjakaupan luvattu kulttuurilehtitilanteen päivitys ei siis ole vielä toteutunut. Onko olemassa Pro Akateeminen -yhteisö? Jos on, miten siihen voi liittyä? Ellei, eikö sellainen pitäisi perustaa? Olemme lapatossuja ellemme tee mitään tälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pro Akateeminen -yhteisö. Pitäisi ehdottomasti perustaa. Minä en jaksa mutta pystyn hankkimaan heti 10-15 jäsentä, niin kuin useimmat tämän blogin lukijat. Ja sitten ne tuhannet muut pettyneet, kyllä meitä on. Jussi H.

      Poista
    2. Itse olen jo tykönäni perustanut Contra Akateeminen -yksittäisryhmän. Ostettuani vuosien saatossa satoja kirjoja minä en enää näitä vuittoon-ihmisiä ja heidän henkeään kestä. Oliko se Lönnrot, joka sanoi, ettei p... punniten parane.

      Poista
  5. Symboliikka se on joka ihmisen erottaa. Symboliikkaa ei koskaan voi olla liikkaa.

    VastaaPoista
  6. Metsässä kävellessä huomaa yllättäen suuren kantarellipesäkkeen keltaisenaan: se on kuin törmäisi kultasuoneen. Kirjastossa kuljeksiessa huomaa uutuuksien joukossa pari-kolme polttelevan mielenkiintoista teosta: silloin tuntuu taas löytäneensä oikeita kultakimpaleita.
    Metsä ja kirjasto: ne ovat ne kultamaaat.

    VastaaPoista
  7. Kirjakauppojen lisäksi on myös muita liikekuolemia menossa. Kemikaliot, nuo ketjuutumattomat, joita mielenkiintoiset vanhat rouvat pitivät - viimeiset niistä katoavat kivijaloista pian. Tämänpäiväinen blogiteksti teki pahaa omalletunnolle: lopetin Parnasson tilaamisen hyvin pikkumaisesta syystä. Oli siinä yleistä tunkkaisuuttakin, mutta kyllä kultturia on se, ettei ole liian pikkumainen. Kanavalla olen pysynyt - se on hyvä lehti - Kuvalehteä parempi.

    VastaaPoista

  8. Project Gutenberg EBOOKS tuossa vieressä pursuu luettavaa. Äsken luin Ahrenbergiltä Tukkijunkkarin. Lyhyt romaani Viipurista ja uittoreiteiltä. Yksi suurkauppias menee nurin ja Veikkolainen tulee tilalle. Tosin hän vaihtaa Weikoliniksi ja kulkee romaanissa Veikkoliinina. Siis sitä aikaa kun Ranisesta tuli Ranin Kuopioon.

    Nuoriherra oli sekoillut Grand Tourilla eikä enää työhön pystynyt. Paikan otti toimenmies, savotoilta yleni elinkeinovapauden koittaessa, mikä seikka kirjassa mainitaan. Mm. jujutti talletustodistuksensa tällä kauppahuoneella konkurssin alla naapurille metsiensä myynnissä maksuvälineeksi.

    EBOOKSista en paljoa ole lukenutkaan, aion kyllä. No, sen useasti mainitsemani Santeri Alkion Murtuvia aikoja satuin sieltä nappaamaan. Ihan kirjakirjaahan on rahatta saatavilla jos mistä poistokorista. Eurolla puolella eli kahdella ostaa loputtomasti kun divarinpitäjät panevat varastojaan kerran vielä tarjolle ennen viimeistä matkaa Ämmänsuolle.

    Alkion hengenveljen Artturi Leinosen Lakeuden lukon otin ilmaiseksi. Nimi koukutti kuten yllämainituissakin. Siinä saa ruotsalaisuus kyytiä ja tehtaat myös. Talonpoika, maamies nousee arvoonsa. Ja karjamieskin, jos arvaisi näin sanoa. Sankaritarina on länkkäri josta Ford ja Wayne olisivat ylpeitä. Siitä vaan tv-sarjaksi. Myöhäistä. Akatemia kuokki itsensä hautaan. Kävin Kansalliskirjastossa turistien seassa ja aulan uutuuksista otin käsiin yhden isoimmista. Oli Kansallisarkistolta joku Suomi 100 2017 osa 2. globaaleja virtauksia. Sen takakansitekstissä tiedettiin jääkärien tulleen Saksasta. Laskin painon käsistäni.

    Malmin kauppahuoneen stoorin nappasin Hankenin kesäsuljetun oven edestä, mihin oli kivasti jätetty turhaan rivasta kiskoville kiukunpurkua. Ajat vaihtuivat kiivaasti. Yhdessä vaiheessa parru- ja tervalastit myytiin pakkauksineen eli itseveistettyine laivoineen. Liftattiin kai kotiin. Loppua kohti onkalaivan / savulaivan alla oltiin purjeilla globaalin siirtomaakaupan töissä ja rahaa tuli. Sitä sijoitettiin Tukholman ja Pietarin kautta mutta kohta Suomeenkin kun oltiin saatu pankit ja osakeyhtiöt. Kahdessakymmenessä perheessä Malmit piileksivät nimien Donner ja Wasatjärna kuteissa.

    Kun Lakeuden Lukko voitti ja tehdas romahti, pohti lukko itse Kantola, että pitänee auttaa talojansa takaisin Kuivisen Iisakille, Takaluoman Matille…mennä takuuseen tai lainata…
    Paljon näistä lukee omaa aikaammekin. Ei tosin tuottokäyrää, yield curvea. Se on sitä kun Keskuspankki pitää koron nollassa yksille ja Luottoluokitus pitemmän koron kuitenkin (paitsi valtioille) jonkun prosentin korkusena yksille samoille. Tästä pöllögeometriasta saaadaan ratkaisuksi asuntojen hintaralli ja sen mukaisesti arvokorotusosinkoja sijoittajlle. Kuka hyvänsä lehtori vetää isoa vuokratuottoa kun kerran kiskoa saa mitä ilkeää ja lainaa vaikka kuinka. Luottoluokitus (valtion valtuuttama, kuin sen virasto ikään) Amerikassa pitää pitkää korkoa/tuottoa joltisenakin.

    Suomelle meille tarkoittamaton asiaintila koron ja pitkäaikaisen sijoituskohteen tuoton kohdatessa tekee sen, että pilvenpiirtäjät ovat jääneet kauas alapuolellemme.

    Olkoot. Leinonen oli muuten se joka aktivistin tyrmässä kirjoitti ensimmäiset näytelmänsä ja kirjansa, Kauko Kare kertoo esipuheessa ja muutakin: puukkojunkkariperinteistä, häikäilemätön "häjyys" … teon miesten on määrä sortua, mutta teon ajatus jää.

    Mikähän on tuon sisun tatsimerkki, hakeudun seuraansa. Hesari tä kertoo syrjään merkittyjä olevan viidennes. Toivoa on.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. Samaan blogistin havaitsemaan ilmiöön törmäsin Ylen ohjelmien seuraajana. Aamuvirkkuna napsautin 4.8. TV2-kanavan päälle. Kuuden ja seitsemän välillä televisiokanavalta kuului puheohjelmaa,jota kiinnostuin kuuntelemaan. Ohjelmassa toimittaja Hannu Taanila puhui niin viisaasti ja terävästi aikamme ilmiöistä, että olisin halunnut kuulla ohjelman alusta asti.

    Lähetin Ylelle ohjelmapalautteen valmiilla palautepohjalla, johon automaatti välittömästi vastasi ja vastaus paljasti, ettei automaatti ollut ymmärtänyt kirjoitettua viestiäni.

    Kaivoin kanavan ohjelmasijoittelijan Merja Moilasen yhteystiedot ja tiedustelin häneltä, mistä voisin saada ohjelman kuultavakseni. Automaatti ilmoitti Merjan olevan kesälomalla. Tiedustelin seuraavaksi asiaa ohjelmapäällikkö Riku Saaraluomalta vähän jo epäilevänä, josko Pasilassa automaattien joukossa sattuisi olemaan joku ihminenkin. Kun automaatti ilmoitti Rikunkin olevan kesälomalla, niin tiedustelin Ylen pääjohtaja Lauri Kiviseltä oliko asialle mitään tehtävissä. Lauri Kivinen kohteliaasti valitteli tuuriani ja sunnuntaiterveisiä toivotellen neuvoi kääntymään radiokanavoinnista vastaavan päällikön Marja Keskitalon puoleen uskoen kaipaamani avun löytyvän.

    Marja Keskitalo ilmoitti, että kaipaamani puheohjelma kuului 1994 tuotettuun Opetusradion päiväkahvit -ohjelmasarjaan. Hannu Taanilan ohjelmat olivat Minkä vuoksi sivistyksen hävittäminen on välttämätöntä ja Johdatusta sivistyksen hävittämisen metodologiaan. Nämä reilut kaksikymmentä vuotta sitten nauhoitetut ohjelmat kuvasivat tämän päiväisiä sivistyksen alasajopyrkimyksiä niin osuvasti, että Orwellikin punastelisi kateudesta.

    Marja Keskitalo valitteli, ettei kyseistä ohjelmaa voi kuunnella Ylen Arkistosta. Miksiköhän? Tunnin puheohjelma vie niin vähän tilaakin ja kuinka runsaasti tarjolla onkaan vähemmän ajatuksia antavia ohjelmaturhuuksia!

    Marja Keskitalo antoi toivoa, että ohjelma kuului Yle Puheen yöohjelmistossa arkisto-ohjelmarotaatiossa noin kolmen kuukauden päästä kuultavassa yöohjelmassa. Tarkkaa päivämäärää hän ei osannut ilmoittaa.

    Miksi ihmeessä fiksut yhteiskunnallisesti herättelevät ja sivistyksen perään kyselevät ohjelmat pitää piilotella suurelta yleisöltä vain harvojen unettomuudesta kärsivien kuultavaksi?

    Ylen 90-vuotisjuhlissa syvällä rintaäänellä julistettiin sananvapauden merkityksellisyydestä. Korostettiinpa vielä, että moniarvoinen tiedonsaanti on sananvapauden tärkeä kriteeri. Puheet ja teot pitäisi saada vielä vastaamaan toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko kyseessä tekijänoikeusasia?

      Poista
    2. Taanilaa tuleekin Radio puheen yössä silloin tällöin tipoittain ja siitäkös tulee aina suru puseroon koska mitään tällaista herkkua ei enää saa mistään tähän hetkeen päivitettynä.

      Poista
  10. Mielelläni lukisin lisää tuosta käsityksestä, että Helsingin yliopisto olisi kirjastolaitoksen vihollinen, siis ollenkaan, saati merkittävä. Yliopistolaisena olen hyvin pahoillani, jos niin on.

    Kansalaisena olen pahoillani kulttuuriministeristäkin, mutta valmiiksi kyynillinen ja en edes kysy. Vaan yliopisto?

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia rakkaudentunnustuksesta.

    Voin nyt paljastaa oman runoherättäjäni punastelematta. Kyseessä oli Hukkaperän lauluja (WSOY 1954), Kimmo Koskimaa. Muistan kuinka kaksi luokkatoveriani 60-luvun alussa häpeilemättä kehui löytämäänsä teosta. Se puhutteli puberteetissa kärvistelevää oikeilla, vakavilla kysymyksillä klovneriaan pukeutuneena. Siitä olikin jännittävää siirtyä Cajanderin Shakespeareen.

    Olen iloinen, että kirjaa on yhä tarjolla nettikaupassa. Jouduin itse ostamaan kadottamani tilalle uuden n.20 vuotta sitten. Silloin se oli hankalaa. Ei Koskimaa ole täysin piilossa ollut. Yhdestä sen runosta, "Muinaisesta kaunottaresta", on tehty laulukin.

    Runo Diogeneesta (Hukkaperän tiellä) päättyy blogin herättämiin tuntemuksiin.

    "Kuin esine ja kuva loittonimme
    tapaamisemme peilistä. Ja taas,
    taas kerran ihmettelin Etsijää:
    Ateenan raunioilta ehtinyt
    hän on jo Hukkaperän harjannostoon
    ja yhä viitsii etisä ja elää".

    Sama kohtalo on kirjallisuuden rakastajillakin. Puberteetti on pysyvä ilmiö.

    VastaaPoista
  12. Akateeminen - voi ei!
    Kysyin viime syksynä virsikirjaa... ei suomenkielistä.
    Ei meillä semmoisia ole! vastasi neiti Nirppa. Eikä muuten mitään Raamattujakaan! Ei semmoisia!
    Menin typertyneenä Suomalaiseen.
    Ei sielläkään Raamattuja myyty.

    Mitä siellä oikein myytiin? Samaa tuubaa saa paikallisesta Prismastakin, usein halvemmalla. EIkä sielläkään ole turhaa palvelua tietä tukkimassa. Mutta senhän tietää jo kauppaan astuessaan.

    VastaaPoista
  13. Eräs historianlehtori sanoi luennolla, että mahtoiko kirjoitustaidon keksiminen sittenkään olla niin kovin merkittävä tapahtuma. Tuo ajatus on vaivannut minua jo vuosia ja pohdituttaa yhä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan menetät yöunesi. Kirjoitustaito on huomattavilta osin jo hävinnyt, jatkuvasti heikkenevä ja katoamassa oleva ilmiö.

      Poista
  14. Rukiin ja lannan haju on mennyt iäksi, kelpaako assan vessa?

    VastaaPoista
  15. Kun viimeksi kävin Akateemisessa, ensimmäiseksi silmään osui Jutan dieettikirja tms. ja seuraavaksi jokin käsityökirja. Kuin jossain marketissa olisi kävellyt. Masentavaa. Poistuin aika pian.

    Näytelmät ovat käteviä myös pienellä junamatkalla. Joskus Helsingissä käydessäni menen asemalle kirjaston kautta ja otan mukaani jonkin Shakespearen näytelmän, niitä uusia käännöksiä. Ne ovat sopivan kokoisia kirjasia laukkuun, eivät paina liikaa ja edestakaisella tunnin junamatkalla sellaisen lukeekin.

    On hienoa, jos vanhalla iällä pystyy lukemaan, ei ole vikaa näössä eikä päässä, silloin ei aika tule pitkäksi eikä koskaan tunne olevansa yksin, kun vain lukemista riittää. Olisi kyllä kauheaa, jos näkönsä menettäisi mutta järki säilyisi. Jos muisti ja ajattelukyky menee, niin siitä ei kai itse niin paljoa kärsi kuin ympäristö.

    Terveyskeskuksen fysioterapeutti suositteli kipeään olkapäähän uuden palvelutalon kuntosalia, jossa hän on myös töissä ja voi näyttää sopivat liikkeet. Se onkin hieno paikka, ei haise hiki vaan puhdas puu. Lisäksi siellä on aamupäivisin elävää musiikkia, sillä pari talossa asuvaa vanhaa herraa käy terapianaan soittamassa pianoa viereisessä salissa. Ihan kelvollista, ilmavaa ja rauhallista musiikkia. Olkapää alkoi heti kunnostua, mutta siellä on niin mukavaa, että aion jatkaa, kun hintakaan ei ole kuin euron kerta. Jotain erinomaista palvelua kaupungilla, KIRJASTON LISÄKSI! EG

    VastaaPoista
  16. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305943636483

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otavan omistamasta Suomalaisesta kirjakaupasta olisi siis löytynyt Parnasso ja Kanava. Tyrmistyksen oikea kohde olisi siis ollut Ville Pernaa..

      Poista
  17. Noitavasara - Keskeinen osa eurooppalaista arvomaailmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta tuo Noitavasaran keskeisyyden huomio. Tuon seksuaalikielteisen inkvisitiokirjan eniten siteerattu henkilö on oma kirkkoisämme pyhä Augustinus Aurelius (354-410 jaa.). Rakas Lutheruksemme oli myös Augustinolaismunkki. Kirjoitti siitä miten juutalaisia pitäisi vainota. Että sellaiselle perustalle ja aineksista tämä meidän länsimainen "korkea"kulttuurimme on rakennettu.
      Olisipa Julius Aeclanumilainen aikoinaan voittanut Rooman maallisen vallan kanssa epäpyhästi ja väkivaltaisesti liittoutuneen väkivaltamyönteisen Augustinuksemme omalla seksuaalimyönteisellä (=seksuaalisuus on Jumalasta eikä saatanasta kuten Augustinus meille [väärin] opetti kirjassa Civitate Dein kirjan osat 20+ [ei ole vieläkään suomennettu!])niin olisi paljolta ahdistukselta 2000 vuoden aikana ja edelleen vältytty... Kuka kääntäisi Civitate Dei contra paganus -opuxen loppuosan niin Suoman kansa saisi lukea mistä olennainen osa kulttuuriamme on lähtöisin =D M.V.

      Poista
  18. Lyhytnäköisyyttä Otavan suhteessa Lehtipisteeseen. Näkyvyys on tärkeää. Tänään yritin taas löytää The New York Review of Booksia Akateemisesta. Se on piilotettu todella nerokkaasti - kuinkahan moni löytää? Numero oli kahden kuukauden takainen.

    VastaaPoista
  19. Kirjakauppoihin mentyä huomaa esillä olevista kirjoista, että siellä pääasiassa opetetaan aikuisia ihmisiä miten syödä ja liikkua. Ei siihen väliin taida mitään hienompaa sivistystä mahtua.

    M

    VastaaPoista
  20. Mikä kirja on kuvassa?
    Ei tule Lapin yliopiston kirjastoon NZZ -lehteä, FT sentään tulee. UKK:n määräyksen karkottaa NZZ:n Max Mehlem Suomesta Max Jacobson unohti pöytälaatikkoon. Muutaman kuukauden kuluttua MM kävi Tamminiemessä.

    VastaaPoista