5. syyskuuta 2016

Epäihmisen palvonta




Taata, satakuntalaissyntyinen isoisäni, laittoi itselleen sisään tultuaan Samarinia. Hän vilkaisi minua silmänurkasta, kaatoi korkkiin ihan hiukan jauhetta ja laittoi minulle pienen juoman. Siihen aikaan kuplivat juomat olivat aika harvinaisia. Koskisen limunaatitehdas pullotti hapotettua esanssijuomaa, jonka nimi oli Pomelo. Sitä saattoi saada saunailtana, tuskin muulloin. Mutta Samarin-hedelmäsuola oli lapselle suosionosoitus. Ja se kutitti suussa hauskasti.

Tämäkin muisto näytettiin minulle unessa. Sitä keittiötä ja taloa ja lasista pulloa ei ole ollut vuosikymmeniin olemassa. Virike eli unen siemen oli kai siivoaminen. Tänään illansuussa imuroidaan kirjoja. Kylpyhuoneen kaapit tyhjennettiin viisaasti pahvilaatikkoihin kesäkuussa. Nyt on komeasti ulko-ovella lajiteltuja säkillisiä odottamassa kyytiä sorttiasemalle. Jossain on hyytynyttä kynsilakkaa, salaperäisiä voidetölkkejä, kuivahtanutta pesunestettä ja Samarin-pusseja, jotka olivat odottaneet käyttöä ainakin kaksikymmentä vuotta.

Tavallisesti tällaisia töitä tehdään jonkun kuoltua. Tässä on toisessa huoneessa naishenkilö, joka löysi äitivainajansa kaapista kuusi kertaa parsitun nilkkasukan. Itse jouduin miettimään pistoolia ja siihen kuuluvia panoksia. Asetta ei ollut tarkoitettu asiakkaiden kurissa pitämiseen. Lentäjät saivat valita itse; pienet aseet kuten tämä poliisille luovutettu Walther 6.35 olivat suosiossa, koska lonkalla roikkuva rohjo saattoi olla kantajalleen hengenvaarallinen, tarttua kiinni kesken kaiken.

Lattajalkafreudilaisuus on melkein yhtä ikävä piirre kuin jalkahikimarxilaisuus. Uskon Tony Judtia, jota Antony Beevor säestää. Meidän uusstalinismimme oli amerikkalaista tuontitavaraa. Lapualaisooppera oli ensin, sitten 1969 Woodstock ja pian etenkin ranskalaisten typerysten (joita sanottiin intellektuelleiksi) aivoitukset kimposivat Kaliforniasta Suomeen. Aku Ankka ja Michel Foucault ovat kauan kadoksissa olleita kaksoisveljiä, ja Sartre oli naapurin poika.

Hyvin harva jaksoi lukea Althusseria, ranskalaista filosofia ja antihumanistia, jolla oli taito löytää itsensä Marxin kirjoituksista sellaista, mitä siellä ei ollut. Psykoanalyysin puolella saman urakan teki strukturalistiveli Lacan; alleviivasin itsekin hänen kirjojaan, etenkin kohtia, joita en käsittänyt, ja niitä tuli paljon enemmän kuin alleviivaamatta jääneitä.

Epäilyn ja vavistuksen tuntein selaisin Baranin ja Sweezyn ”Monopolikapitalismia”, jos Tammen Huutomerkki-sarjan nide olisi tallella. Hyvä ettei ole. Itse kirja esitellään nykyisin klassikkona, onneksi kätkemättä sitä tosiasiaa, että tämä taloustieteellinen, uraa uurtava oligopolien paljastus on osoittautunut puutteelliseksi.

Toisin kuin jotkut en rinnastaisi näitä tekijöitä Marxiin enkä liioin Vebleniin. Marxin innostavuutta ei voi mitenkään kieltää, ainakaan jos hyväksyy hänen teoksikseen nekin, jotka Engels kirjoitti. Jo Kommunistisessa manifestissa on repäiseviä kohtia – jotka ovat toteutuneet.

Olen aivan marxilainen siinä, että köyhän kansan pitäminen köyhänä oli minustakin vuosituhansia monien edun mukaista ja niin toimittiin. Marxin yleistys on kuitenkin väärä. Herroja ja kuninkaita herjattaessa saa muistaa, että joukossa oli hyviä herroja, joita ilman eräät kaikille hyödyllisiksi osoittautuneet muutokset olisivat jääneet toteutumatta. Ja että ”kansanvalta” ehkä viittaa siihen tietoon, kuka kulloinkin pitää kansaa vallassaan. Sellaista että kansa harjoittaisi vallankäyttöä jonkin järjestelmän mukaan, ei liene tapahtunut.

Baran ja Sweezy muuten olivat aika liikuttavia kansanvaltaisen Neuvostoliiton ihastelussaan. Siinä onkin eräiden taloustieteilijöiden ongelma. Kun toimitaan numeroiden varassa, kuten ekonometriassa, se on sitten kysymys erikseen, ovatko numerot oikeita.

Aikoinaan suositut puheet symbolisesta isänmurhasta olivat ihan hauskoja. Olen itse tuntenut isiä, jotka poikiaan tarkkailtuaan ovat tahtoneet rahansa takaisin. Tietty kilpailu suuntaan ja toiseen on lähes sääntö. Isät kilpailevat siis hekin poikiensa kanssa, eikä muuten äidinrakkaus ole sekään aina ja kaikkialla pyyteetöntä.

Isoisät ovat toisessa asemassa. Olen itsekin kysellyt nuorilta, miksi he hankkivat vaivalloisia lapsia, kun lapsenlapset ovat niin mukavia.

Kesällä viettäessämme juhlaa yhteisen isoisämme muistoksi serkkujen kanssa, joku raportoi saaneensa kuulla kyliltä ihmettelyä, että mitä epäjumalanpalvontaa tuo nyt sitten on – mies kuin mies. Ei siinä mitään ihmeitä ole eikä ollut.

Huomauttaja jätti huomiotta, että palvontamenoja harjoittavat ahkerimmin ne, jotka haluavat itseään palvottavan. En oikein muista nähneeni jääkäripatsaalla enkä sankarihaudoilla eturivissä niitä raskaan uhrin antajia, joista puheissa on tapana mainita. Mukana heitä kyllä on, mutta hyvin usein ne muistot vetävät hiljaiseksi.

Ennen kun joku täytti peräti 50 vuotta, nöyrempi väki saattoi suoraan kysyä, että saapiko tällainen tavallinenkin ihminen ihan onnitella merkkipäivän johdosta.

Rituaali tarkoitta usein aivan muuta kuin miltä näyttää. Hautajaismenojen myönteinen vaikutus on näkyvä ja kuuluva. Muistotilaisuudessa tunnelma usein nousee, joskus melkein riehakkaaksi.

Merkkipäiväperinne on aika kummallinen. Taustalla on nimi. Myös Suomessa nimipäivä on eri aikoina ollut suurempi juhla kuin syntymäpäivä. Lapsuudessani nimipäiville tultiin kaukaakin ja niihin liittyi kaikkea mukavaa. Jos jonkun nimi oli Marja, tuona elokuun päivänä oli sitten kahvin kanssa vadelmakakkua.

Nimipäivänä kuului juhlia sitä pyhimystä, jonka mukaan oli saanut nimensä. Syntymäpäivää ei tarvinnut edes välttämättä muistaa.

Kuulun siihen kadehdittavaan joukkoon, joka on kokenut edeltäviltä polvelta myös täydellistä hyväksymistä. Aikani ihmetteli ennen kuin liikutuin, kun isoisäni antoi minulle, lähtiessäni ensi kertaa yksin Eurooppaan, aikana ennen mitään interrailia, piironkinsa laatikosta yhden dollarin setelin kaiken varaksi. Oli se sellainen onnenraha.

14 kommenttia:

  1. "Olen aivan marxilainen siinä, että köyhän kansan pitäminen köyhänä oli minustakin vuosituhansia monien edun mukaista ja niin toimittiin. Marxin yleistys on kuitenkin väärä. Herroja ja kuninkaita herjattaessa saa muistaa, että joukossa oli hyviä herroja, joita ilman eräät kaikille hyödyllisiksi osoittautuneet muutokset olisivat jääneet toteutumatta."

    Joo, mutta mistä niitä hyviä herroja tarvittaessa löytyisi riittävä määrä. Esimerkiksi meidän elinkeinoelämämme laidasta laitaan meuhkasi muutama vuosi sitten EU:n rikkidirektiivistä, joka suurin piirtein romahdutti maamme talouden. Ja media säesti yhtenä kuorona, kuten tapa nykyään on. Mutta kuinkas kävikään. Moni yritys sai täistä kaivattua potkua, ja tänään Ylen uutiset kertovat:

    "Laivojen rikkidirektiivistä päätettiin EU:ssa pari vuotta sitten. Sen on ollut tarkoitus puhdistaa eurooppalaisten hengitysilmaa. Laivaliikenteen saasteiden on arvioitu aiheuttavan Euroopassa vuosittain 50 000 ennenaikaista kuolemaa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK vastusti rikkidirektiiviä voimakkaasti sen aiheuttamien kustannusten takia." - "Laivojen päästöt romahtivat Itämerellä – hengitysilma puhdistui. Rikkipäästöt ja pienhiukkasten määrä vähenivät Itämerellä merkittävästi." - "Laivaliikenteen polttoaineen rikkipitoisuuden tiukennus näkyy jo Helsinginkin ilmanlaadussa. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden HSY:n Hernesaaren mittausasemalla havaittiin rikkidioksidin pitoisuuksien laskeneen viime vuonna. Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli viime vuonna parempi kuin vuosiin: ilmanlaatu oli suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä vaikka katupöly heikensikin ilmanlaatua keväällä tavanomaista enemmän."

    Milloinkahan väki huomaisi, että jokainen lobbari puhuu aina vain omaan pussiinsa, silloinkin kun sanoo olevansa koko Suomen asialla.

    (Inhorealisti minussa sanoo tässäkin, että hyvä on, että EU oli asialla. Muutenhan tämäkin olisi normitalkoissa tarpeettomaksi sanottuna sääntelynä eliminoitu. Tarpeetonhan tarkoittaa näissä talkooyhteyksissä hävitettävää. Kunnon kehäpäättelyä siis.)

    VastaaPoista
  2. Eipä se herrojen kiivas rikinpesuvastaisuus ollut rehellistä kustannuspuolellakaan.


    Näin Kauppalehti maaliskuussa 2015:
    "Kun rikkidirektiivin vaikutuksista alettiin puhua vuonna 2008, ensimmäinen arvio Suomen koko viennille aiheutuvista kustannuksista oli noin 1,2 miljardia euroa. Nyt arvio on alle 400 miljoonaa euroa. Metsäteollisuuden osuudeksi arvioitiin alkuvaiheessa noin 200 miljoonaa euroa, nyt se on noin 65-90 miljoonaa euroa.

    Alkuperäisessä arviossa oli varmasti lobbaussyistä aimo annos liioittelua, mutta laskentaperusteetkin ovat muuttuneet olennaisesti."

    Tuohon sitten mukaan vielä ne, jotka ovat netonneet uudenlaisella kysynnällä.

    Vuonns 2012 Talouselämässä jutun otsikkona muuten oli "Tässä on rikkidirektiivin häpeällinen tausta". Ja EK 2012: "Rikkidirektiivi on Suomelle täysin mahdoton."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yliopistotkin ovat nykyään muuten tuon samaisen EK:n jäseniä...

      Poista
    2. Eihän meillä kukaan enää kiinnitä mitään huomiota todella tärkeisiin rakenteiden muutoksiin. Kivoja human interest -juttuja oikeassakin mediassa lähes pelkästään. Ja jos Yle kutistetaan, ei ainakaan pöllöuutiset tämmöisiä kuuna päivänä julkaise.

      Poista
  3. Suomeen ei tarvinnut tuoda noita aatteita 1970-luvun alussa Kaliforniasta asti. Se oli kiintoisaa aikaa: oli taistolaisia. saarislaisia, maolaisia, euro- ja korpikommunisteja ja muita omasta jalkahiestä opin saaneita kumouksellisia. Koska opinsaunaa saivat lapset ihan Suomen kouluissa.

    Mitäs, kun kouluhistoria opetti jo 10-vuotiaille ihan vakavissaan, miten maailmanhistoriassa "osa väestöstä teki raskaat työt toisten huvitellessa".

    Esimerkkejä historian lainalaisuuksista: "Rockefellerin suku Yhdysvalloissa omistaa valtavan Esso-öljy-yhtiön ja valtaosan kansainvälistä teollisuutta. Yritys on asettanut oman miehensä, Nelson Rockefellerin, Yhdysvaltain varapresidentiksi."

    Ja siitä sujuva siirto Suomen historiaan: "Suomessa on Virkkusen suvulla hallitseva asema monissa suuryrityksissä ja myös Kansallis-Osake-Pankissa. Muutama vuosi sitten presidentnvaaleissa oli ehdokkaana suvun päämies, Matti Virkkunen. Hän kuitenkin hävisi reilusti Urho Kekkoselle,"

    Lasten kotitehtävä: "Ranskalainen kirjailija Victor Hugo on sanonut kapitalismin alkuaikojen lapsista: ´He olivat lapsia, joista yksikään ei nauranut´. Mitähän kirjailija on mahtanut tarkoittaa?"

    Siinä ovat kymmenvuotiaat Liisa ja Kalle purreet lyijykyniä: Olisiko vastaus: "olivat hautajaisissa tai jääneet juoksukilpailuissa ilman lusikkaa? Mikä muu voi harmittaa yhtä paljon..."
    (Historianopetuksesta Pirkkalan 10-11 -vuotiaille 1970-luvun alussa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aniharva noita Pirkkalan koesatuja sentään joutui pänttäämään. Valtaosa on kautta vuosien lukenut ihan muuta.

      Poista
  4. Olen luultavasti vanhanaikainen, mutta mielestäni demokratian lisäämistä yhteiskunnassa voisi vähitellen ruveta kokeilemaan. Tarkoitan tällä varsinkin elinkeinoelämää, joka on edelleenkin autoritaarisuuden vyöhykettä. Kokemukset yhteiskuntaelämän puolelta osoittavat että yhdessä tai edustuksellisesti tehdyt päätökset eivät ole ainakaan huonompia kuin saneluratkaisut. Englannin taitaa olla suurin tai toisiksi suurin vähittäiskaupparyhmittymä on työntekijöidensä omistama säätiön kautta. Kun seuraavaksi joku rupeaa vaahtoamaan Neuvostoliitosta, on siihen todettava vain että joillakin on demokratiasta outo käsitys.

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä systeemi lienee se, että se, jonka rahat ovat yrityksessä kiinni ja joka kantaa riskin, myös päättää. Tietenkin viisas päättäjä kuuntelee asiakkaidensa lisäksi myös työntekijöitä eikä tee liian lyhytnäköisiä päätöksiä. Toimii yhteistoiminnassa yhteisiä etuja etsien.

      Toisten rahoista ja omaisuudesta päättäminen on kovin kivaa ja siitä saa kovasti vallantunnetta ja kiksejä, mutta pitkän päälle siitä ei hyvä seuraa. On kokeiltu.

      Jos yritys on työntekijöiden omistuksessa, esim. osuuskunta, työntekijät päättävät ja kantavat myös riskin.

      Osuuskunta-ajattelu on ollut Suomessakin viime aikoina kovasti vastatuulessa ja jotenkin sopimatonta, mutta itse uskon, että sillä on tulevaisuutta. Sekä kulutus- että tuotanto-osuuskunnilla. Mutta kaikkeen osuuskunta ei tietenkään sovi.

      Poista
  5. Älkkä' viäl ' talloko!tiistaina, 06 syyskuuta, 2016

    Sisilialaista lorina -mehuputelia pitää kehua, patenttikorkillinen pullo, jonka mehumaijoittelijat heti hoksaavat tieteskin.
    Antaa nyt mehulle nimeksi lorina, ei ole paljo mietitty kyllä. Viemäritukkeen poistomehulle se sopisi söpösti tuotemerkiksi. Ärrilorina? Etolorina? Hulelorina? Lorinaleila, hento dieselin ja polttoleikatun teräksen tuoksu?

    Epäpalvontaa ihmisjoukoille. Puistokemiikkaa.

    .25 ACP:stä on pistolerocolonel Jeff Cooper letkauttanut: "Well it ain't much but it sure as hell beats prayin'. Sattuuhan se jos sen kuti silmään osuu ja täytyy sitä lääkärille näyttää tai ainakin laastari laittaa. Että semmoiset masennuskapineet vaan poliisiaseman tiskille ja käpylä-kottby-kutpai. Soittaa ensin ja kysyy koska sopii ja minne kiikuttaa. Voipa olla että pääsee paikalle arvaamattomalle, saattaa olla että ei joudu tuhontaan jos on ollut vaikkapa kolo keräilijän kokoelmassa, tästä tietää Suomen Asehistoriallisen Seuran jäsenistö kaiken tarvittavan ja sen voikin oikeastaan unohtaa ellei ole aivan pikkupiirteitä tarkoin noudattavaista sorttia henkilö kuten on lempeä joskin opettavainen edelläkävijäblogisti joka tätä palstaa viljelee, nimeltään jokin Kummallinen tai Kunniallinen, nyt ei tule titteli mieleen. Kemppi on synonyymi nätille, sievälle, somalle. Porsaasta tai koiranpennusta kuultu käytettävän. Että onpas kemppi otus. Siitä deminutiivi siis on kemppinen. Näin olen ymmärtänyt asiasta erään tätini kertoman perusteella. Hän ei ole kovin suurikokoinen mutta hänen henkilöytensä on arvellakseni osaksi siperiantiikeriltä. Siis suurtäti vaikkei olekaan iso-.

    Alkavat olla kalat syönnillään. Terhakoita harakoita täälläpäin seuraa mielellään. Vanhat varikset ovat viisaimmat, silti. Oravien kirosanat ovat samat. Rusakoiden ja siilien yöelämä on citykettujen ja -kanien mielenkiinnon kohde, selväpä se. Minkkejä saisi olla, mitä rotilla tekee?

    T. Malmin kehitys- ja perehtymättömyyserehdysjannu, I. H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I.H:n toive

      on jo toteutunut. Kaivopuiston rannassa tiistaina, iltapäivällä viiden jälkeen Klippanin lautan laiturilla yksi keikisteli. Ei ollut oppinut ihmisiä pelkäämään. Ei varmaankaan ainoa lajinsa edustaja niillä tienoilla. Kalaa, linnunmunia ja -poikasia riittää, tuskin ovat rotista kiinnostuneita. Vieraslajilla ei ole toistaiseksi luontaista vihollista. Nykylevinneisyyttä ovat kettutytöt ja pojat kovasti edistäneet.
      PT.

      Poista
    2. Talvinen minkki loukkuun ja kolme varttia pinnan alla, nyljetään taanalle ja niin päin pois. Saas nähdä onko parempikin kuin silakoilla ja suola- ja muurahaishappoliuoksella valkuaismassaksi liuotetuilla minkinraadoilla ruokittujen nahkat. Luomubikinejä pukkaa vahvasti, tiedä jos lakiksi asti riittää.

      Poista
  6. Oliko se Ilmari Turja kun kertoi, että jäätyään lapsena koulussa luokalle häntä pelotti mennä todistuksen kanssa kotiin. Mutta isä kaivoi pussistaan kahden markan rahan ja sanoi että ota tästä kun sun noin kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ota tästä vahingonapua kun sun noin huonosti käytiin." Turjapa vainkin.

      Poista
  7. Nimipäivät ovat monessa mielessä mukavia. Päivänsankareita on useita samaan aikaan eikä tarvitse miettiä mitään ikävää ikääntymiseen liittyvää. Esimerkiksi Espanjan tyyppisissä katolisissa maissa on samoja pyhimysten nimiä joka toisella eli suvun kesken voidaan samana päivänä juhlia vaikka kuinka montaa Juania, Rafaelia tai Margaritaa. Syntymäpäivien juhliminen on siellä paljon nuorempi ilmiö.

    VastaaPoista