17. kesäkuuta 2016

Sängyn alta




Myös sängyn alta löytyi valokuvia, asianmukaisessa sängynaluslaatikossa. Kodachrome, muovitaskuissa, isän 50-luvun kuvia. Jatkuva dokumentointi on remontin takia perusteltua. Tuntuu ettei noilla vanhoilla kuvilla ja näillä tämänpäiväisillä ole mitään tekemistä keskenään.

Vanhat kuvat ovat suuremman vaivannäön tulosta kuin vesivärimaalaukset. Tiedän että paria pitäisi verrata öljymaalauksiin.

Mutta erään kerran 1400 luvulla puoli Eurooppaa haki seinämaalauksiin sopivia sinisiä ja vihreitä ja pitää melkein paikkansa, että van Eyckin veljekset tulivat keksineeksi öljyvärit. ”Arnulfinien avioliitto” on pysyvä todiste. Se ei osoita vain taiteen nousua. Kärsivällinen työ pigmenttien kanssa oli johtanut läpimurtoon.

Tätä nykyä kuka tahansa voi ottaa seitsemän huonoa kuvaa sekunnissa ja lisäksi panna muutkin kärsiään joutavanpäiväisyyksistä.

Tämä tieteellistaiteellinen ajatuskulku on edelleen seurausta käsillä tehdyn työn jatkuvasta seuraamisesta. Käsityö ei ole vain käden taitoa. Se on silmän taitoa ja ajattelun kykyä. Kysymys on kokonaisuuksien hallinnasta, ja kokonaisuus on tässäkin aluksi mielikuva.

Mutta olen iloinen ja ylpeä uudesta pistorasiasta. Siitä tuntuu tulevan erinomaisen hyvää sähköä. Halusi tai ei, puhelimet ja pelit on ladattava, ja silloin on hyvä, että seinässä on reikiä.

Näkisin mielelläni numeroita kameroiden myynnistä. Periaatteessa olen sitä mieltä, että ihminen ei tarvitse puhelinta kummempaa työkalua kuvaamiseen. Ei kameroita enää paljon näekään.

Kamera on hankala, jos mielenkiinto kohdistuu omakuviin.

Juuri siksi esitän huomion liian kalliista kameroista, joita kuitenkin kaupitellaan edelleen myös maallikoille. Ammattilainen on ihminen, joka saa rahaa valokuvista.

Näinä aikoina ihailen Juha Ilosta, joka on julkaissut kirjoja arjen arkkitehtuurista. Helsingin keskustan kerrostaloja on kuvattu mustavalkoisina, sopivalla valolla ja perspektiivi oikaistuna. Vaikutus on maaginen. Näitä taloja en ole nähnyt koskaan ennen! Ja puhe on taloista, joista eräissä olen ollut töissä eli käynyt niissä ja nähnyt ne tuhansia kertoja.

Kysymyksessä ei ole kikkailu, vaan arkkitehtien tavanomainen tekniikka. Taikuuden tuo se, ettei katukuilun taloja ole nähnyt koskaan muualta kuin jalkakäytävältä. Näkymä vastapäisesti toisen tai kolmannen kerroksen ikkunasta ei sekään ole välttämättä geometrisesti oikea.

Mielenkiintoinen ajatus, ja ajankohtainen. Taloja suunniteltiin ja julkisivuja koristeltiin välittämättä, ettei niitä kukaan päässyt koskaan näkemään.

Odotan uteliaana valokuvaa, josta kävisi ilmi, miltä Suurkirkko näyttää etelän puolelta. Ehkä helikopterikameran kuva paljastaa, miksi Engel itse vihasi niitä etelän puolen portaita. Mahdollisesti yliopisto ja valtioneuvosto näyttävät nytkin suunnilleen ”oikealta”, koska niitä pääsee katsomaan tarpeeksi kaukaa, mutta Kansalliskirjastolla taas on vain yksi näkökulma, kirkon länsioven edestä.

Se ajatukseni on tällainen. Kamerat voisi nykyisin jakaa sisäkameroihin, ulkokameroihin ja sitten vähemmän tarpeellisiin tapahtumakameroihin. Ammattilaisten varusteet ovat erikseen. En muista nähneeni esimerkiksi sisällä otetuissa ihmisten muotokuvissa jokseenkin välttämättömiä kahta salamalaitetta ja heijastimia maallikon käytössä.

Seuraan vanhan rakkauden vuoksi Leican nykyisiä digi-kameroita. Katukuvaus on kuollut. Noita kameroita, ainakaan polttoväliltään kiinteistä, ei oikeastaan tarvita. Katukuvauksen kuolema johtuu vain välillisesti digitaalisuudesta. Ihmisten kuvaaminen Capan ja Cartier-Bressonin tapaan on nykyisin oikeudellinen kysymys. Sääntö on selvä. Sellaista yllätyskuvaa ei saa julkaista ilman kuvatun suostumusta. Tarkoitan siis kuvaa, jossa ihmisen kasvot ja siis henkilöllisyys erottuvat niin selvästi, ettei asiasta voi erehtyä.

Väkijoukko on vähän eri asia. Valitettavasti en ole selvillä televisioyritysten nykykäytännöstä, mutta elän siinä uskossa, että ulkoilmatilaisuuksissa kuvaa zoomattujen ihmisten suostumusta kuvan käyttöön ei kysellä eikä käytössä ole meidän mantereellamme tarpeettomia kylttejä, joissa ilmoitettaisiin, että alueella televisioidaan. Tuttu ”alueella on kameravalvonta” lienee yritys lannistaa varkaita ja pahantekijöitä, ei varoitus mahdollisesta yksityisyyden loukkauksesta.

Lakimiehen logiikka menee niin, että tätä nykyä yleisötilaisuuksiin osallistuvien tulee tietää, että he voivat joutua kuvaan. Sellaista rajatapausta en viitsi pohtia, että jos esimerkiksi kuningatar hyvästä kasvatuksestaan huolimatta keskittyy kaivamaan nenäänsä, saako sen kuvata.

Sitä vastoin kuvaripulin saaneet somettajat eivät kai aina ymmärrä että erinäiset asiat ovat luonteeltaan yksityisiä eikä niistä saa levitellä kuvia.

Mielenkiintoni heräsi, kun jossain kerrottiin asevelvollisten some-rajoituksista. Kai kouluttajat ovat ottaneet huomioon, että metsässä liikkuvan joukon vihollinenkin tunnistaa sotilaiksi, ellei sieltä lähde liikennettä puhelintaajuuksilla. Ei signaalia – se on signaali.

Ilmaisisin – jalkapallon vuoksi – ihailuni ammattikuvaajia kohtaan. Ainakin sarjaotteluissa värjöttelee lehtikuvaajia hyvin pitkien objektiivien kanssa. En tiedä, kuinka monta kuvaa on otettava, että jalkapallo-ottelun ratkaisevasta ainoasta maalistaa saadaan kuva huomisen lehteen. Televisiokuvan perusteella arvaisin, että toinen puoli maalitilanteista on mahdottomia.

Turvautuvatko sanomalehdet televisiokuvan eli videon klippeihin? Ja miten kuvataan jokin tavallinen Pips vastaan Pöps?

Ehkä joku sattuu tietämään.

 

9 kommenttia:

  1. Mutta olen iloinen ja ylpeä uudesta pistorasiasta. Siitä tuntuu tulevan erinomaisen hyvää sähköä. Halusi tai ei, puhelimet ja pelit on ladattava, ja silloin on hyvä, että seinässä on reikiä.

    Niin, eikeb näin Lidlissä 230 V seinäpistorasian johon oli integroitu myös kaksi USB liitintä. Tähän on tultu. Lapsuudessani oli vain pari 220 V rasiaa seinällä ja nekin korkealla.

    Nyt akkujen ja ledien vuoksi kotona olisi tarpeen oma pienjänniteverkko jotta eri puolella olevat hakkuvirtalähteet jäisivät tarpeettomiksi. Ennen nekin olivat muuntajallisia ja jatkojohdoista yksi vei fyysisesti kahden tilan.-Murphy_

    VastaaPoista
  2. Aivan varmaan joku sattuu tietämään. Mutta ikävä kyllä en minä.

    VastaaPoista
  3. Lasitehtaalla olen ihaillut verstakkoa, jossa 5- 6 miestä tekee ryhmätyötä. Jokainen tietää askeleensa, vuoronsa ja hetkensä yhteisessä ponnistuksessa sanaakaan vaihtamatta. Kiireen vaikutelmaa ei näy ja silti valmista tule kuin suden kuraa. Näyttää siltä, että ryhmää ohjaavat yhdet aivot, ajatukset ja käden taito. Rytmi svengaa kuin metsän eläin.

    Lapurantteella Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  4. No sattuipa juuri silmään, kun nuori viulisti Stephen Waarts kysyttäessä kertoo senkin, että hänen sänkynsä alla ovat matkalaukut ja tietokoneen laturi:

    https://www.youtube.com/watch?v=4uKqxGfRXBQ


    VastaaPoista
  5. Olen kameroiden myyntikäyrät nähnyt ja ne ovat hirveätä katseltavaa sellaiselle, joka osaa käyriä tulkita. On oikeastaan ihme, että kameroita yleensä vielä valmistetaan. Monialayhtiö Fujin kameradepartementti saakin nykyisin tulonsa Instax, eli siis Polaroid-tyyppisten, pikafilmikameroiden ja näihin tarkoitettujen filmien valmistuksesta ja myynnistä. Digitaalikameroita Fuji ei myy kuin vähän. Olympus, Sony ja Canon tekevät kameroita muiden tuotteiden ohessa ja epäilemättä sisäisten subventioiden tukemana, parempia aikoja haikaillessa.

    Leica on poikkeus ja on kannattava. Toisaalta nykyinen Leica ei oikeastaan ole kamera vaan Veblen tuote (Veblen good), joka ostetaan sen korkean hinnan ja statusarvon vuoksi.

    VastaaPoista
  6. Joko Leicoja arvostava blogisti tutustui uuteen Huawei P9 kännykkäkameraan? Aika hienoja kuvia sillä näytti tulevan. Mustavalkoisille oli oma linssi ja värikuville oma - eli Leitzin tekniikka on täydessä käytössä. Ei se ollut edes kallis ja ilmeisesti sillä voi soitellakin.

    VastaaPoista
  7. Puhelinkamerani on parempi erottelukyvyltään kuin vanhat "oikeat" kamerat, mutta siinä on yksi paha ongelma. Se ei laukea silloin kun painan laukaisijaa, vaan vasta erinäisten laskutoimitusten jälkeen. En siis voi saada kiinni oikeaa silmänräpäystä koskaan. Ehkä se oli mahdotonta aiemminkin, mutta illuusio siitä oli vakuuttava. Automatisoitu nykyhetken siirretty määrittely tekee tekijästä ja näkijästä vain voimattoman tapahtumisten seuraajan.

    VastaaPoista
  8. Olin muonoin katsomassa Arenal-Liverpool matsia. Ottelu päättyi 1 - 1.
    Onnstuin kuvaamaan molemmat maalit niin, että pallo on menossa maaliin tolpan kohdalla ja maalivahti on ilmassa poikittain torjuntayrityksessään.
    Liverpoolin maalissa oli herra nimeltään Bruce Grobbelaar

    VastaaPoista
  9. Valokuvataidetta nähdessä tulee väkisinkin mieleen, että vain mustavalkoiset valokuvat ovat taidetta. Värikuvat on sitten ilmeisesti pelkkää viihdettä.
    /Y

    VastaaPoista