11. toukokuuta 2016

Muistelmista






Eilen kustantaja kysyi, miksi en kirjoittaisi muistelmiani. Yllätyin kun kuulin vastaavani: mitä maksat.

Keskustelun kunniaksi siirsin tähän blogiin sen oman laskurin, poistin pysähtyneen mittarin ja muutin vakiotekstejä. Arvelin nimittäin kustantajan ajatelleen, että jos tuollainen määrä ihmisiä osoittaa täydellistä arvostelukyvyttömyyttä lukemalla näitä kirjoituksia, ehkä heistä jotkut, tai elleivät lukijat itse niin heidän tätinsä, erehtyisivät jopa ostamaan nimelläni varustetun kirjan.

Itse epäilen tätä. Eivät ihmiset osta edes Pietiläisen (Terra Cognita) kirjoja, vaikka niistä pitäisi myöntää kasa kunniamerkkejä ja summaltaan merkittävä palkinto mm. tiedon julkistamisesta. Mutta en siis eilen puhunut Kimmon kanssa.

Houkutuksia aiheuttaa eräs oma havaintoni. Esimerkiksi kirja-alaa ja tuomioistuimia käsittelevässä niukassa kirjallisuudessa toistuu omaelämäkertojen tavallinen, hämmästyttävä virhe. Ihmiset kirjoittavat muistoja ja muistelmia itsestään!

Kätevämpää ja siistimpää olisi hypätä katolta. Lopputulos on molemmissa tapauksissa sama.

Käyttääkseni esimerkkinä itseäni – kuka kumma olisi kiinnostunut minun elämästäni, joka on läpikotaisin tavallinen, eli pitkä ja suttuinen, toistuvana teema erehdykset, virheet ja laiminlyönnit.

Sitä vastoin olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, etenkin sairaalassa, pakkolaitoksessa ja palatseissa.

Muistetusta kirjoittaminen on tavattoman vaikeaa. Totuutta ei voi kertoa. Joissakin tapauksissa se on liian ikävä, useimmiten liian ikävystyttävä ja kaikkein useimmin kirjoittajalle eli tässä esimerkissä minulle aivan tuntematon.

Mielelläni lukisin jonkun riuskan myyntimiehen tai kauppamatkustajan muistelmat tai sitten kansakoulunopettajan tai kangaskauppiaan. Noissa ammateissa olen tavannut mykistäviä kykyjä. Sekä ennen maailmassa että nykyisin nuhruisenkin tiskin takana saattaa nojailla sellainen ihmistuntija, että alta pois.

Ajatelkaa toista esimerkkiä: jossain nyrkkipajassa on kaksikin työntekijää ja toinen heistä antaa laajan haastattelun vaikkapa kuljeskelevalle psykologille todistaen siinä, että työkaveri on viheliäinen mulkku. Kiinnostavaa? Mielestäni ei.

Ovatko Jari Tervo ja Sofi Oksanen kammottavia ihmisiä? Ketä kiinnostaa! Omat kokemukseni heistä ovat pelkästään myönteisiä. Pidän ihmisistä, jotka ovat perusystävällisiä ja viehätyn henkilöistä, jotka eivät yrittämälläkään onnistu täysin kätkemään suurta lahjakkuuttaan.

Ajatelkaa kolmatta esimerkkiä: Donnerin ja Tuomiojan muistelmakirjoja en ole jaksanut lukea edes puoliväliin. Asiaa ei auttanut, että tunnen heidät ja erinäiset heidän kuvaamansa asiat ja tapaukset. Kirjoittaja joka ajattelee, että aineisto puhuu puolestaan, ajattelee väärin. Ei se puhu.

Ajatelkaa neljättä esimerkkiä: jospa kerron, että tämä tai tuo henkilö, jonka nimen mainitsen, oli kerrankin yhdessä tilaisuudessa niin kännissä, että lorautti kuset housuihinsa kaiken kansan nähden. Onko tämä kiinnostavaa? Mielestäni ei. Ehkä pienen uskonlahkon kireimmät kannattajat pitävät kirjaa toisten ihmisten ylitsekäymisistä, mutta muut eivät. Tunkion tonkiminen on ikävää, koska ei sieltä löydä mitään.

Ihailtu ja kunnioitettu 1900-luvun suurmies NN ajoi julmuudellaan ja itsekkyydellään ensimmäisen ja toisen vaimonsa ja ainoan poikansa itsemurhaan antamatta asian vaikuttaa pätkääkään omiin asenteisiinsa ja menettelytapoihinsa. Kiinnostaako? Kyllä kiinnostaa. Kolmivuotiaista yli-ikäisiin kaikki ovat hyvillään huomattuaan, että joulupukki ei olekaan joulupukki, vaan mies, jolla on pahvinen naamari.

Asettuuko muistelmien kirjoittaja jalustalle eli muiden ihmisten yläpuolelle? Asettuu kyllä, ja aina se harmittaa. Kirjoittamisen vaikea taito on myös tuon epäsuositun asenteen piilottamista, eikä sekään auta. Jokaisella arvostelijalla ja kommentoijalla on henkilökohtaisia inhokkeja. Joillekin ei anneta anteeksi, että he ostavat piimää S-myymälästä eivätkä K-kaupasta.

Lisäksi aina on ihmisiä, jotka käyvät sylkäisemässä seisovan pöydän leikkelelajitelmaan tai vääntämässä tiskirievun toisen keittoon. Moottoriteilläkin kohtaa viikoittain menijöitä, jotka ”rankaisevat” toisia moottoritiellä liikkujia tai ”jakelevat pieniä muistutuksia” esimerkiksi ajamalla eteen ja jarruttamalla äkkiä.

Miksi ja millä oikeudella asettua toisten yläpuolelle?

Se on silmänkääntötemppu. Kirjoittaja joka luulee olevansa ihmisenä jotain muuta kuin keskiverto tai oikeastaan nolla, valuu viemäriin. Kirjoittajien ”neuroottisuus” tai ankara itsekritiikki on aitoa. Kyllä sitä kadehtii joka päivä ihmisiä, jotka tekevät työn valmiiksi ja hyvin. Kirjoittaja ei osaa. Aina julkaistuaan – eräissä tapauksissa päivittäin – kirjoittaja tietää jälleen alittaneensa mahdollisuutensa.

Urheilu on keinotekoinen järjestelmä luokitella ihmisiä. Kirjoittaja on kuin urheilija, joka näkee tuloksensa huonontuvan jatkuvasti ja tietää että tien päässä on romahdus ja unohdus.

Vertauskohtana tulee mieleen suutari. Tavallisesti tulos oli käytetyn kengän kevyt ehostus, jonka jäljet katoavat pian kuin puuteri. Joskus suutari onnistui paikkaamaan reiän. Joskus kirjoittajakin onnistuu laittamaan uudet puolipohjat, jotka ovat tietenkin kömpelöt mutta voivat välttää.

Katselin Henrik Tikkasen muistelmia. Niistä näkyy tavallinen muistelemisen syy, kosto. Kirjallisia tehoja vie pahasti se riviltä toiselle näkyvä piirre, että kirjoittaja suhtautui itseensä erittäin juhlallisesti. Nyt pilkkaan itseäni – kuunnelkaa tarkasti ja muistakaa taputtaa.

37 kommenttia:

  1. Kemppisen muistelmat löytyvät tästä Googlen alustasta. Taitaa valitettavasti vain olla niin, että Kemppisen muistissa on liikaa luottamuksellista tietoa, jota ei voi julkaista.

    Esimerkkinä neuvottelusalaisuuksien laput ja liput. On aika poikkeuksellista, että tästä eräästä vallankäytön menetelmästä, ei ole saatavissa mitään julkista tietoa.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti blogi-isäntä julkaisee mahdollisimman paljon kirjamuodossa. Kirjat jäävät, verkkosisältö katoaa. Olin vielä äskettäin luullut, että verkosta ei katoa mikään yrittämälläkään, mutta kyllä sieltä ovat jo kadonneet esimerkiksi useimmat tärkeät suomalaiset elokuvatietokannat ja niiden kattavimmat versiot. Samoin loistava Tshehov-info, jonne sen pitäjä oli tehnyt kulttuuriteon listaamalla Tshehovin novellien monet suomennokset niiden kaikilla suomalaisilla nimillä. Kansalliskirjastokaan ei säilytä verkkosivujen tietokantoja.

    Yksi formaatti, jossa isäntää haluaisi lukea, on Matti Kurjensaaren Muotokuvia muistista. Jarl Hellemannin muistelmatyyppiset kirjat voisivat olla esikuva nekin.

    Antiikin klassikoista Anabasis on täysin ja Peloponnesolaissota osittain omaelämäkerrallinen. Kirjoittaja esiintyy kertomuksessa kolmannessa persoonassa. Varsinkin Thukydides tarjoaa objektiivisuuden malliesimerkin. Hän tuntuu kilvoittelevan tasapainoisuudessa, myöntäen oman puolen virheet ja vastapuolen vahvuudet.

    Harvoin tähän päästään. Veikko Huovisen muistelmien huvittavin kohta on se, jossa hän pitkään ruotii erästä 1950-luvulla saamaansa kielteistä kritiikkiä, jonka kaikki olisivat unohtaneet, ellei kirjailija itse olisi ikuistanut sitä omaelämäkertaansa. Huovinen itsekin myöntää, että kirjailijan sielu on herkkä ja haavoittuvainen kuin vastasyntynyt linnunpoikanen.

    VastaaPoista
  3. Jäämme odottamaan, koska kaikki mitä kääntäen kirjoitit, meni perille ottaen toki lukuun, että tarjoilet tulkinnanvapauden kieron houkuttavasti. Luin tekstostä myös herkullista hauskanpitoa asenteesta, jota meillä päin kutsuttiin orijailuksi.

    VastaaPoista
  4. "Eivät ihmiset osta edes Pietiläisen (Terra Cognita) kirjoja, vaikka niistä pitäisi myöntää kasa kunniamerkkejä ja summaltaan merkittävä palkinto mm. tiedon julkistamisesta."

    Kimmo Pietiläinen sai 2015 valtion tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon.

    Kimmo Pietiläinen sai Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinnon 2007.

    Pietiläinen sai Suomen tiedetoimittajain liiton vuoden 2009 Tiedetoimittaja-palkinnon.

    Vuonna 2014 Pietiläinen sai Eino Leino -palkinnon ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta kustantajana ja kääntäjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kunnia Pietiläiselle, jonka kirjoja on hyllyssäni vino pino.
      Hyvä kirjoja, joita kannattaa kääntää, ei välttämättä nykyaikana ilmesty. Kärjistäen, Pauloksen numerotaidottomuus on moniistettu muutaman kerran. Tosin Pauloksen kirjalle löytyy myös esikuvia 1970-luvun alusta.

      Poista
    2. Jep. Kemppinen ei näemmä tiennyt tuollaistakaan asiaa!

      Poista
  5. Miksipä sinun tarvitsisi kirjoittaa muistelmiasi, Jukka? Tämä blogi on muistelmasi, mutta jatkokertomusmuodossa.

    Jos blogiasi on lukenut ajatuksella ja muistaen, on oppinut tuntemaan sinut ja sielunmaisenasi ainakin yhtä hyvin kuin Kalle Päätalon. Olet kuljettanut meitä sukusi vaiheita pitkin Savosta Inkerinmaalle, sieltä Pietariin ja salakuljettajiksi Kannakselle.

    Sen jälkeen olemme saaneet seurata isäsi sosiaalista nousua ja lapsuuttasi Kauhavalla, jota ei enää ole. Armeija-aikaasi ja traumaattista muuttoa Helsinkiin.

    Virkaurastasi ja perhe-elämästäsi olemme saaneet tuokiokuvia. Sinut esittelijänä pukittamassa pilkkuja jaoksen puheenjohtajan kynännaputusten tahtiin. Nuoren juristin lukemassa, kun lapset leikkivät (mikä varoitus itselleni!). Tuskan vaimon menetyksestä. Työt kustannusliikkeessä ja kääntäjänä. Sivutoimet Ylellä ja elämän yliopistolaisena ja myöhemmin eläkeläisenä. Ilon lapsenlapsista ja surun omien vanhempien heikentymisestä ja poismenosta.

    Kaikki nämä ovat tulleet tippoina, kaikkea muuta kuin loogisessa järjestyksessä. Miksi pilaisit taiteellista vaikutelmaa tiivistämällä ja asettamalla tapahtumia järjestykseen? Nyt kirjoittamasi on ollut paljon uskottavampaa ja rehellisempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tiivistys. Pieni korjaus: "Ilon lapsenlapsista ja surun omien vanhempien heikentymisestä ja isän poismenosta."

      Poista
  6. Siinä elämässä joka on kirjan aihe, tuli olla jotain todella piilossa pysynyttä; Mick Sørensen näyttää mielenkiintoiselta samoin kuin härmälandian oma Elämäni gangsterina, Marko Lönnqvist (toim. Sipilän Jarkko)

    VastaaPoista
  7. Jos Kemppinen lupauksistaan huolimatta kirjoittaa muistelmansa, lupaan olla ostamatta!

    Olen samaa mieltä muistelmien hyödyllisyydestä. Kaksi muistelijaa on kuitenkin jäänyt mieleen, Benvenuto Cellini ja Seppo Heikinheimo. Hienoja teoksia molemmat, eri tavoin tietenkin.
    /Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Kemppinen on joskus pohtinut postuumia muistelmia, Heikinheimon tai miksi ei myös Linkomiehen tapaan.

      Poista
    2. Cellini lukematta mutta Heikinheimon muistelmista jäi ns. käteen? Aikalaisdokumenttia pukkaa niin paljon että delete-nappula on tuleville sukupolville se tärkein. Kemppinen on pessimistisinä hetkinä parhaimmillaan, kuten me kaikki muutkin. -jussi n

      Poista
    3. Mistä J. Kemppinen muistetaan?

      Mies oli juristina nolla, professorina vielä nollempi.

      Poista
  8. Luin työkseni muistelmia monta vuotta.Maailmalta parhaat tulivat Amerikasta mutta kotikutoiset Eino Leinon ja hänen ystävänsä Larssonin muistelmia on lysti lukea.

    VastaaPoista
  9. Tyylilajiksi sopisi ehdottomasti juuri De bello Gallico.

    "Kävi niin kuin Kemppinen oli arvellutkin käyvän." Etc.

    VastaaPoista
  10. Olen kauhuissani seurannut Radio Yle 1:n aamuhartauksien "Elämä taustapeilissä"-sarjaa.

    Kirkonoppinut toisensa jälkeen ahtaa elämänsä kymmenminuuttiseen.

    Kaikki taisi alkaa eräästä piispasta, jolla on kumara ryhti ja möreä ääni.

    Blogi on sovelias paikka muistelulle ja asiat alkavat yleensä olla halullisille, niin kirjoittajille kuin uskollisille perässähiihtäjillekin, riittävän selkeinä n 3000. päivityksen paikkeilla.

    Poikkeuksia on, niistä poimin Jaan Krossin. Hänelläkin toinen osa jo meni päin prinkkalaa.
    Toinen påplockad on tietenkin hyvinpukeutunut Helsingin yliopiston se professori, jonka muistelmat vielä ovat selvästikin kesken.
    Nimi ei ansaitse mainintaa, vaikka olenkin ko yliopiston alumni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makunsa kullakin. Minusta ne katsaukset menneeseen ovat olleet varsin antoisia. Useimmat ovat olleet kohtuullisen itsekriittisiä ja pyrkineet etsimään Herran johdatusta ja varjelusta eletystä elämästä. Pääasiallisesti tämä henkilökohtainen todistus on ollut myös kohtuullisen uskottavaa.

      Onhan se kieltämättä vähän kornia, kun joku selittää löytäneensä Jumalan armon ja aviopuolisonsa isosena rippileirillä ja jatkaneensa siitä sitten eteenpäin. Silti nämäkin kertomukset ovat kulttuurihistoriallisia dokumentteja erään sosiaaliluokan ja alakulttuurin elämästä. Itseeni pappien muistelot ovat uponneet kummasti paremmin kuin tyypillinen herätyskristillinen julistus, jossa entinen linnakundi kertoo dokailustaan ja rikoksistaan sekä siitä, miten löysi Jeesuksen vankilassa. Varmaan kyse on siitä, että on helpompi samaistua teologiprofessorin kuin linnakundin sielunmaisemaan.

      Joku saa hengelleen ravintoa puurosta, toinen leivästä. Sama ruis kummassakin.

      Poista
    2. Kukkaan ei kummankaan blogijutuista ja niiden kommenteista.

      Poista
    3. Kross ei muistelmiensa Toista Osaa itse kirjoittanut. Sairas kun silloin jo oli, huolehdittava. Nää Kakkososan muistelmat on tietysti hänen muistiinpanojaan, mutta ei muuta, ja h-vetin huonosti toimitettuja. En ymmärrä miksi, tai tietysti ymmärrän; joku halusi rahastaa noilla muistelmilla. Rauta oli kuuma, Kross kun juuri kuoli.

      Hänen kirjansa elävät. Niitä on kiva aina välillä lukea.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Mäkin, mutta vain yhden hinnalla.

      Poista
    2. Saako niistä boonuspisteitä? Jos saa, ostan.

      Poista
  12. "Ovatko Jari Tervo ja Sofi Oksanen kammottavia ihmisiä? Ketä kiinnostaa! Omat kokemukseni heistä ovat pelkästään myönteisiä."

    Ensin mainitun muistan aina hänen varmasta kolumnikäsityksestään, että useat sadat tuhannet suomalaiset ihmiset ovat valkoista roskaväkeä.
    Itse ikihyyryläisenä taidan asua sellaisten ihmisten seinän takana ellen sitten sellainen ole itsekin. Kunhan lapsi kasvaa, voin todeta että kuule, taidamme kuulua siihen valkoiseen roskasakkiin, mutta ollaan siitä huolimatta ylpeitä siitä mitä meillä on. Yritetään kovasti kasvattaa oikea asenne, sellainen mikä noilla paremmissa taloissa asuvilla on jo itsestäänselvyytenä, luonnon- tai perimisoikeutena. Meistäkin voi tulla vitivalkosia, anteeksi, siis värittömiä liberaaleja kunhan käytämme oikean etiikan rexonaa eli turvasanojen ja kaksoiskoodien järjestelmää, jota kieltämättä on meidän työväenjärjellämme välillä vaikea hahmottaa. Voi nimittäin olla valkoisella roskalle ominainen luki-vaikeuskin.

    Sitten tuo jälkimmäinen kirjailija. Ulkopoliitikoksi ryhtynyt totuuden torvi. Tietää aina asioiden oikeat laidat venäläisten juonista ja suomalaisista miehistä ja siitä miten meille käy jos emme pian liity Westiin ja kunnolla: ilman rajoja länteen ja muurilla itään. Kiva ihminen varmaan mutta antakaa sille valtaa lisää - vaikka se Nobel-palkinto - niin nähdään loppuuko kaikkitietävyys.

    jk

    VastaaPoista
  13. Ei kirjoita kun tietää ettei niistä mihinkään oo. Vastenmielisen besserwisserin muistelmii kukaan lue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin haluan lukea ja kuunnella besserwisseri Enbuskea. Miksei siis myös Kemppistä? ainakin täällä usein viihdyn..

      Joo, tiedän että moni inhoaa besserwisseri Enbuskea, mutta kaikkia ei voi kaikki miellyttää.

      Poista
    2. Joo, mutta Enbuske onkin fiksu....

      Poista
  14. Lupaan olla ostamatta ja lukematta. Vuosia sitten vierailulla blogissa olen luullut, että Kemppinen on ylittänyt kaikki muut höppänyydessä ja narsistisuudessa. Mutta joka kerta sattumalta uudelleen poiketessa on pakko nähdä, että hän on joka kerta ylittänyt niissä ominaisuuksissa jopa entisen itsensä. Ei rimaa hipoen vaan uusia ennätyksiä tehden. http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176411-seksi-vai-ylihedelmallisyys-nuorten-oikeus-hyvaan-eros-yliopistoon

    VastaaPoista
  15. Pari päivää sitten mainittu Väinö Tanner on muistelmakirjailijana ylittämätön. Poliitikkona hän oli varmaan Suomen historian kuivin ja loogisin rationalisti. Läheltä nähneet, kuten Väinö Voionmaa ja K.A. Fagerholm, pitivät häntä sietämättömänä ihmisenä.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tannerin muistelmat ovat vain valitettavasti kirjoitettu kovin jälkikäteen.

      SDP:n historiikissa, joka loppuu vuoteen 1953 sekä Tannerin myönteiseen käsitykseen (sic!) Kekkosesta, saa käsityksen, että Tannerilla oli puolueessa napit vastakkain aika monen johtavan demarin kanssa sotien välisenä aikana.

      Poista
    2. Nyt vasta tajuan, että muistelmat pitäisi kirjoittaa etukäteen.

      vuorela

      Poista
  16. Ulkoministeri Soinin esitettyä uskontunnustuksen USA:lle, on kysytty, mistä muistelmakirjaani Rooma opettaa on saatavana?

    Vastaan, että sitä saa painettuna esim. Suomalaisesta kirjakaupasta ja e-kirjana Google Playsta sekä AppleStoresta.

    VastaaPoista
  17. Joskus nuorena luin Hella Wuolijoen "Koulutyttönä Tartossa" ja ihailin kovasti, missä kaikessa koulutyttö jo oli mukana. Saattoi hän panna omiaankin ja mikäpäs siinä, mutta oli hän varmaankin poikkeuksellinen lahjakkuus ja osasi kirjoittaa viihdyttävästi. EG

    VastaaPoista
  18. Eiks paperikirja ole formaattina kuollut? Kaikki kirjani ovat nyt sähköisessä muodossa, useimmat varastettu piratebaysta ja eräät skannattu itse. Eräät henkilöt saavat orgasmeja ja organismeja kirjoja haistelemalla, itsekin sain tajuttoman räkätaudin juuri kirjaston kirjasta. Nykyään skannaan kaikki kirjat kumihanskat käsissä ja luen ne PDF-muodossa.

    Tässä kokoaukeaman skannaukset (*.pnm) muutetaan asianmukaisesti sivutetuksi ja numeroiduksi PDF-tiedostoksi. Toki numeroita pitää säätää tapauskohtaisesti. (gm = graphicsmacick)

    mkdir kaksi
    j=102
    scale=600
    size=500x680
    yla=27
    for x in *.pnm ; do
    echo $x
    gm convert $x -rotate 90 -crop $size+40+$yla -resize $scale -normalize kaksi/k$j.png
    j=$((j+2))
    done
    j=103
    for x in *.pnm ; do
    echo $x
    gm convert $x -rotate 90 -crop $size+550+$yla -resize $scale -normalize kaksi/k$j.png
    j=$((j+2))
    done
    cd kaksi
    gm convert *.png -format pdf Kokokirja.pdf



    VastaaPoista
  19. Kyllähän niitä on hyviäkin muistelmia, vaikkapa nyt Viimeinen henkäykseni Luis Bunuelilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvantekijät ovat kirjoittaneet merkittäviä muistelmia (Powell, Wellman, Kazan... kahden jälkimmäisen huolestuttava tasapainottomuus on itse asiassa erityisen kiinnostavaa). Luis Buñuelin Viimeinen henkäykseni on senkin takia huippu, että se säteilee samaa oivalluksen iloa kuin hänen elokuvansakin. Buñuel ei muuttunut kärttyisäksi vanhaksi sedäksi. Muita tämän alan parhaita on mm. Ingmar Bergman (Laterna magica ja Bilder / Kuvasta kuvaan ja koko omaelämäkerrallinen sarja, epäluotettava mutta vangitseva ja loppuun asti korjautuva; ihmisen käsitys lapsuudestaan voi loppuun asti syvästi muuttua). Jean Renoirin kirja Renoir, isäni on Jeanin parhaita saavutuksia ylipäätään.

      Poista
  20. Onhan blogisti julkaissut "Muuan yökirja" -teoksen. Se on kaunokirjallinen muistelma parhaimmillaan. JIR.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teoksen nimi olikin: "Elämän varjo: muuan yökirja". JIR.

      Poista