8. maaliskuuta 2016

Leikkaa kiinni




Tämä ajatus on outo ja luultavasti virheellinen.

Talouden vaivojen, yhteiskuntasopimuksen jatkuva epäonnistuminen ja erinäisten finanssitoimien jatkuvat ongelmat johtuvat samasta rakenteellisesta ongelmasta. Järjestelyt ovat menneet niin monimutkaisiksi toiminnaltaan ja vaikutuksiltaan, etteivät ne ole enää kenenkään eivätkä minkään joukon hallittavissa.

Kaikissa autolehdissä on testin yhteydessä kuvat moottorin vääntökäyristä eri vaihteilla. Käyrä on – näin se minulle kerran opetettiin – kuin grafiikka pissivän pojan aikaansaannoksesta. Kaari nousee komeasti, saavuttaa korkeimman kohtansa ja siten laskee aika nopeasti.

Ja miksei se nouse siihen kohtaan asti, jossa pelit leviävät?

Vastaus on sisäinen kitka. Moottorissa on liikkuvia osia. Jossain kohdassa kitkan vaikutus vääntöön ja tehoon alkaa nopeasti nousta.

Esimerkiksi lentokoneesta tyrkätyn ihmisen putoamisnopeudella on täsmällinen katto. Putoamisnopeuden jatkuvan nousun estää kitka, tässä tapauksessa siis ilmanvastus.

Esimerkeissä on vain yksi muuttuva suure. Se on siksi helppo. Esimerkin vieminen pidemmälle törmäisi ennen pitkää tuohon monimutkaisuuteen eli kompleksisuuteen.

Vallitsevan tilanteen kuittaamisen on houkutteleva vaihtoehto, kaikkien mukana olevien tavaton pöljyys, tai jos rimaa on hiukan nostettava, puoluepolitiikalle ja edunvalvonnalle luonteenomainen välittömien etujen nostaminen huimasti sellaisten tavoitteiden edelle, joiden ylläpitäminen on käytännössä mahdollista.

Lupaamalla kuun ja kukkasen saa heti hetkellistä suosiota, kunnes kuu laskee ja kukka kuihtuu, järvi jäätyy ja kurki kuolee.

Näissäkin kirjoituksissa jatkuvasti pohdittu tulevaisuuden ja menneisyyden erotusosamäärä eli nykyhetki on omiaan tyrehdyttämään sekä reflektion (menneisyys) että harkinnan (tulevaisuus).

Jos rupeaisin SAK:n tai EK:n puheenjohtajaksi, ottaisin iskulauseeksi ”Ei enää tulevaisuutta!” Olen aika varma, että saisin sillä aplodeja, vaikka loogisesti tuo voi olla vain itsensämurhaajan viimeinen viesti.

Eräässä esseekirjassa pyöriteltiin Saksan parhaitten poikien 1930-luvun ”ajatusta”: ”aivoilla on ajateltu liikaa”. Olisi siis vaistojen ja viettien aika. Vaiston käsitettä ei luullakseni tarvita selitettäessä kasvien suuntautumista valoon tai pikkuruisten sienten rihmaston kääntymistä kohti kosteutta. Tuo käsite on suora tie tietoisuuden ongelmaan, josta ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt ulospääsyä.

Kuten lukija on jo huomannut, ajatus koskee tänäänkin kartelleja. Saksalaisilla oli asiasta laaja käytäntö, mutta kun esimerkiksi Romania liittyi Saksan rinnalle sotaan menettääkseen sitten armeijansa (160 000 miestä) Stalingradissa, asiasta ei tiettävästi laadittu kirjallista sopimusta.

Sotainen vertaus johtuu siitä, että sota ja kilpailu ovat teknisesti käsitteinä lähellä toisiaan. Jokin valtio syyllistyy määräävän markkina-aseman väärinkäyttämiseen esimerkiksi hyökkäämällä Hollantiin ja miehittämällä nekin korttelit, joissa EU:n kilpailutuomioistuin nyt sijaitsee.

Määräävään markkina-asemaan pääsee tekemällä käteviä sopimuksia kilpailijoiden kanssa. Valtion kilpailija on tyypillisesti toinen valtio. Sopimuksen muoto on ”tapa sinä tuo niin minä tapan tämän”.

On tapana uskotella, että seuraava vaihe on saaliinjako ja että se tehdään panosten suhteessa (luonteenomainen termi tuo ”panos” sijoitustoiminnassa; ennen sanottiin ”patruuna” tai tykistössä ”laukaus”).

Seuraava vaihe ei ole voitonjako, vaan se, että kartellikumppanit käyvät toistensa kimppuun. Jolloin lihavampi syö laihemman ja sylkee sulamattomat osat suupielestään.

Kilpailunrajoitussopimukset, joita siis Saksassa käytettiin säännöllisesti ja Suomessakin aika ahkerasti, kunnes ne joutuivat amerikkalaisten aloitteesta huonoon huutoon, johtavat yleensä heti välistävetoihin eli toisiinsa tavattomasti luottavien sopimusosapuolten keskinäisiin petkutusyrityksiin ja sen jälkeen loputtomiin selvittelyihin.

Järjestely siis törmää monissa tapauksessa transaktiokuluihin.

Miksi kerrostalon hisseihin ei myydä lippuja niin kuin hiihtohisseihin?

Muodostuisi markkina-asetelma, ja transaktiokulut (lippujen hankkiminen, tarkastaminen, periminen, tilittäminen jne.) nousisivat niin pahasti, että niiden määrä ylittäisi kovasta käytöstä kohonneet huolto- ja ylläpitokustannukset.

Olettehan muuten käsittäneet, että ”vilautuslippu”, joka toimii nykyisin kulkuneuvoissa ketterästi, ei näytä vaikuttaneen kuluttajien eli matkustajien maksamiin hintoihin edullisesti. Johonkin muuhun ne ovat vaikuttaneet, kuten tulevat vaikuttamaan myös päivittäistavarakaupan helpotetut maksujärjestelyt. Jossain ne näkyvät, vaikkei niistä kerrota.

Jätkä sanoi aseman luukulla:” Yksi menopaluu Jortikalle,” ”Ei sellaista Jortikkaa olekaan”, sanoi lasintausvirkailija. ”Tuossa se Jortikka kuorsaa penkillä”, sanoi aulis asiamies.

Opetus ja oivallus: käsistä riistäytynyt monimutkaisuus vainoaa erilaisia moninkertaisia johdannaisia pörssikaupassa ja poliittisia ja talouspoliittisia suunnitelmia käytännössä.

Lehmannin ja muutamien muiden lennon katkaisivat transaktiokulut. Itse asiassa jokin osa subprime-papereista oli kyllä suunniteltukin mahdottomiksi toteuttaa. Niillä ostettiin aikaa.


19 kommenttia:

  1. Vilautettavia maksuvälineitä myydään mielikuvilla maksamistapahtuman helpottamisesta ja säästöjä väitetään syntyvän "ajassa". Sitäkin perustelua kuulee että maksamismaksun korotuspaineita helpotetaan. Se alkaa jo kuullostaa varsin näppärältä, ei pöllömmin markkinoitu.
    Näin saadaan ainakin sijaintitieto jolla voidaan kohdistaa mainoksia.
    R. A. Heinlein kirjoitti kivan tulevaisuusleikin Avaruuden kauppamiehet, pääosin kaikki hullutukset on jo toteutettu, paitsi eksoplanetaarista matkustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikähän niin kun sen ehti kirjoittaa Frederick Pohl.

      Poista
    2. Luulen että Heinlein pyörii haudassaan.

      Poista
    3. Heinlein on kyllä kirjoittanut Kuu on julma -teoksen, jonka äärikapitalistista mallista on niinikään toteutettu lähes kaikki, paitsi maksullinen ilma. Kantava periaate muistaakseni oli, että mitään ei tipu ilmaiseksi.

      Poista
  2. Suomella on kelluva valuutta. Säätöpiiri on nyt hirttänyt Euroon kiinni. Poliitikot haluavat ajaa käsiajolla ja meno on nykivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööh.. Kelluvaakin valuuttaa säädellään keskuspankin ohjauskoroilla. Ongelma vain on siinä, että se mikä sopii Saksalle, ei sovi juuri kenellekään muulle euromaalle..

      Poista
  3. Ennen oli helppoa. Kekkonen ja oma puolue olivat aina oikeassa. Nykyään politiikka on todella monimutkaista. Jos kilpailukykysopimus syntyy myös liittotasolla, siitä varmasti toteutuisivat vain palkkoja leikkaavat osiot. PAMin hallituksessa kiivailtiin hallitukselle ja rystytervehdykselle, vaikka sopimus oli työmarkkinajärjestöjen keskenään valmistelema. Pamelat eivät ehkä hoksanneet sitä.

    VastaaPoista
  4. " ... Seuraava vaihe ei ole voitonjako, vaan se, että kartellikumppanit käyvät toistensa kimppuun. ... "

    Sierra Madren aarre elokuvana (kirjaa en kyllä ole lukenut vaikka B. Travenin tunnen) on kuin oppiteos tästä aiheesta, yksilötasolla oh! tietysti. Ihmisluonto on pimeyttä täynnä. Ja tässä tapauksessa Ahneus, yksi kuolemanpaheista, tuo mukanaan kirouksen kolmen kullankavajan keskuuteen. Eikä, kun aika tulee, ei lihavinkaan heistä sylje suustaan kuin sylkeä ja verta. - Ps. Sierra Madren aarteen loppu on vakuuttava: tuuli sekoittaa hiekan ja kullanpölyn ja peittää ruumiit... Maasta olette tulleet. (Ja muualla elämä jatkuu. Kuuluu lasten naurua.)

    VastaaPoista
  5. Yksi keino jolla monimutkaisuutta on yritetty vähentää on riskin ”poistaminen” - tai siis pyritään luomaan illuusio sen poistosta. Mutta eihän riski koskaan mihinkään katoa, jonkun syliin se kuuma peruna aina putoaa.
    Asuntolainakuplan puhkeamisen jälkeen George W. ilmoitti, että finanssisektoria ei saa suitsia liikaa, silloin katoaa mahdollisuus innovaatioihin.
    Mutta kuitenkin, USA:ssa ja Britanniassa on jopa saatu pankkeja tuomittuakin, myös vastaavista tekosista joista meillä Åke Blomqvistin tapauksessa tuomiota ei tullut - tietenkään.
    /Y

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuomio tuli. Åke hävisi.

      Voidan kysyä, että saako pankki myydä arpoja sijoitustuotteena.

      Poista
    2. Juuri noin Blomqvistin kohdalla kävikin. Ilmaisuni oli hieman epätarkka.
      /Y

      Poista
    3. Periaatteessa varmaan saa, mutta on aika hemmetin kyseenalaista myydä niitä vakuutuksina!

      Poista
    4. Åke ei ollut ihan viaton uhri. Hän otti riskin, mutta ei vaan ymmärtänyt sen todellista luonnetta.

      Poista
  6. "puoluepolitiikalle ja edunvalvonnalle luonteenomainen välittömien etujen nostaminen huimasti sellaisten tavoitteiden edelle, joiden ylläpitäminen on käytännössä mahdollista. Lupaamalla kuun ja kukkasen saa heti hetkellistä suosiota, kunnes kuu laskee ja kukka kuihtuu, järvi jäätyy ja kurki kuolee."

    Tässä se tiiviisti sanottu nyky-Suomen ja ylipäänsä länsimaiden ongelma. Sen viimeistelee horisontti, joka ulottuu enintään seuraviin vaaleihin saakka ja jossa ylin tavoite on viettää tuo vaalien välinen aika uran huipulla eli ministerinä.

    Mistä siis saataisin valtiomiehet, ts ne jotka toimivat kansan hyväksi eikä sen mieliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilä yrittää, vaikka ei ole itse siitä mitään saamassa eikä poliittisesta virastaan mitenkään riippuvainen päinvastoin kuin hänen EU-virkojen takia kaiken kompromissaavat edeltäjänsä.

      Mutta minkäs teet, kun media demonisoi miehen ja ampuu tunteita nostattavalla populismilla systemaattisesti alas hänen jokaisen liikkeensä. "Oikeudenmukaisuus", "perustuslaki", "ihmisoikeudet", "kansallien kulttuuri" - mikään ei muuttua saa.

      Ihmettelen suuresti Sipilän pinnaa. Kuinka hän jaksaa vielä yrittää tämä p*skasakin eteen?

      PS. Kootaan maan tähtitoimittajista hallitus ja annetaan sen näyttää, kuinka kaikki saavat kaikkea lisää niin, että kenenkään ei tarvitse luopua mistään. Nuohan sen tuntuvat tietävän.

      Poista
  7. Kirjoituksessa muun tekstin seassa kysytään:

    "Miksi kerrostalon hisseihin ei myydä lippuja niin kuin hiihtohisseihin?"

    Hissilippu on nimestään huolimatta hiihtokeskusten tapauksessa käytännössä oikeastaan maksu laskettelukeskuksen ja sen rinteiden ylläpitoon liittyvistä palveluista, ei vain korvaus hissillä kulkemisesta. Hissilippu-nimellä myydään niin päivälippuja kuin kausikorttejakin, mutta kertanousulippuja ei kauheasti myydä. Sellaisten myynnissä transaktiokustannukset olisivat äkkiä aika korkeat. Yksinkertaiset hinnoittelumallit ovat ymmärrettäviä sekä myyjille että ostajille, mutta eivät välttämättä kohdenna kustannuksia täysin aiheuttamisperiaatteiden mukaan.

    Kerrostaloissakin hinnoittelumalleissa pyritään yleensä jonkinlaiseen yksinkertaisuuteen. Niissä maksetaan usein noin kerran kuukaudessa yhtiövastiketta tai vuokraa, minkä maksamisella katetaan muun ohella myös rakennuksen yhteiskäytössä olevien palvelujen kustannuksia. Lippujen myyminen voi olla perusteltua esimerkiksi silloin, jos palvelun järjestämisestä aiheutuu kustannuksia, mutta tuloja ei muutoin saada - tai jos sitä kautta saadaan vaikkapa jotain halutun tyyppisiä ohjausvaikutuksia. Kerrostalojen tapauksessa hissien kustannukset tavataan periä tilojen omistajilta/vuokralaisilta osana muita maksuja, kun taas laskettelukeskuksissa hiihtohissilippujen kautta peritään korvausta muidenkin palveluiden järjestämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostaloissa on kyllä tapana periä käyttäjiltä "pääsylippu"maksuja saunoista ja pesutuvista. Tällöin transaktiokustannukset yleensä luultavasti ylittävät tuoton.

      Poista
  8. Ilmanvastus ei ole kitkaa vaan viskositeettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tosin viskositeetti puolestaan on sisäistä kitkaa.

      Poista