23. helmikuuta 2016

Kello kuin kello




Sain tämän Leijonan. Jos tulen sille päälle, voin kuulemma jotain maksaakin, mutta se on sitten kymppejä.

Mitään näin hienoa en ole ennen pitänyt ranteessani. Sekin se vuoden 1961 kuukello, Omega Speedmaster, oli kyllä mestarinäyte, mutta se oli instrumentti. Niin painavakin se oli, että se tuntui enemmän häiriöltä kuin ilolta. Saman näköiset selvästi halvemmat myöhemmät versiot olivat vieneet näyttävyyden.

Leijona ei siis ole kellomerkki. Se on Suomessa hyvin kauan käytetty leima, jota on läiskitty milloin mihinkin. Köyhinä aikoina ja sotavuosina se edusti korkeaa laatua yleisön silmissä, mutta ei aina eikä välttämättä kelloseppien.

Alun perin, vuodesta 1910 kysymyksessä oli Sveitsissä valmistettu kellomerkki, jota tuotiin Suomeen. Vuodesta 1918 veljekset Perkko on käyttänyt merkkiä ostettuaan sen ihan laillisesti, ja se saattaa olla edelleenkin Suomen suosituin.

Mallit vaihtuvat jatkuvasti ja kellot ovat mitä kulloinkin.

Vanha, Perkon aikainen mainoslause väitti, että kun poika kasvaa mieheksi, isä hankkii hänelle oman Leijonan, johon liittyy toivomus, että poika kulkee tiensä, elää elämänsä yhtä täsmällisesti ja hairahtelematta kuin kellokin.

Katsokaa vaikka Suomen Kuvalehdestä.

Olen tietävinäni, että kellot koottiin hyvistä osista, mutta tietenkin hinta ja saatavuus vaikuttivat paljon. Ennen sotia sveitsiläiset Omega ja Zenith eivät olleet osa yleistä tajuntaa.

Luulen että mielikuviin vaikuttivat amerikkalaisten kellot, joita näki siirtolaisten peruna silloin tällöin. Jotkut niistä olivat todella hyviä, kuten Hamiltonin taskukellot.

Tiesin Perkon liikkeen, joka sijaitsi Vuorikadun mäessä, koska äidinisäni ja enoni, jotka olivat myös kelloseppiä, kävivät siellä. Se oli tukkukauppa. Lisäksi isänäitini oli siellä varastoapulaisena ja ennen eläkettään puuron keittäjänä. Mielestäni siellä oli jokin henkilökunnan alennus. Se oli, nykyistä Porthaniaa vastapäätä, salaperäinen aarreaitta.

En tiedä, missä polkupyöräni on nyt. Epäilisin Pohjanmaata, koska en jaksa muistaa nähneeni sitä koulun lopettamisen jälkeen. Mutta itsestään selvästi miehellä oli oltava polkupyörä ja kello, edellinen omalla työllä hankittu ja jälkimmäinen ehkä varakkaan sukulaisen kustantamana. Ja se kello oli Leijona.

Isälleni ilmaantui sitten Omega, joka näytti olevan vähän hankala, koska sen metalliranneke oli joustavaa mallia. Kun löi vasaralla tai kirveellä, metalliranneke venyi senttejä ja pompahti kädessä.

Kovin myöhään sain kuulla, että kun lapsi suorittaa tutkintonsa ja hänestä tulee juristi, tai vaihtoehtoisesti kun hän saa pysyvän valtion viran, äiti ostaa Rolexin. Tulin maininneeksi tästä kerran äidilleni, mutta ei hän tiennyt tai muistanut, mikä on Rolex.

Ihmettelin niitä Amerikassa, kunnes kuulin tarinan. Rolex, joka käsitykseni mukaan ei ole ajannäyttäjänä kummempi kuin Leijona, ellei sitten käytä paineilmaporaa työkalunaan tai harrasta syvyyssukellusta, oli maallisen menestyksen mainos.

Samalla tavoin kuin televisiouutisten kuvaajat, tapaan itsekin zoomata ihmisten kelloihin. Näyttää siltä, että nykyisillä poliitikoilla ja liikkeenjohtajilla tapaa olla jokin yhdentekevä Tag Heuer tai vastaava. Brittiystävälläni, josta tuli lopulta lordi ja ties mitä, oli Timex, ja hän neuvoi minulle kojun, josta niitä saa kymmentä puntaa halvemmalla.

Silloin kerran, kun päädyin Ylähuoneeseen tosituomareiden tapaamiseen, olin vasiten laittanut itselleni Mikki Hiiri -kellon, sen jonka viisareina toimivat Mikin pulleat sormet, niissä selittämättömissä valkoisissa hanskoissa. Se herätti lakilordeissa ihastusta. Luultavasti he kaikki tiesivät, mikä ja millainen on ”Mickey Mouse court”, joka tunnetaan myös nimityksellä ”Kangaroo Court”. Ammattikunnan sisäinen nimitys tarkoittaa tuomioistuimeen sattunutta kokoonpanoa, joka on olosuhteetkin huomioon ottaen harvinaisen heikko. Muistelen W. Douglasin, joka itse oli aidosti hengen jättiläinen, maininneen muistelmissaan virkaveljestään korkeimmassa oikeudessa – häneltä pääsi itku, kun professoritaustainen Frankfurter käytti sellaisia sanoja, joissa oli kolme tai neljäkin tavua. Ei heillä kotona päin ollut sellaisiin totuttu, ja hyvin oli kuitenkin pärjäilty.

On se surullista, ettei ihmisen yhteiskunnallista, siveellistä eikä rahallista arvoa voi enää lukea rintamuksista eikä ranteesta. Liittyisikö tämä valitettava ilmiö eli miesten tumman puvun kaikkivalta, anarkistiseen liikehdintään? Yhteen aikaan oli tapana heitellä pommeja ja salamurhata sopivat näköisiä henkilöitä.

Valtiollisella puolella ensimmäisen maailmansodan tarkka-ampujat lienevät huolehtineet siitä, että kovin erikoisten ja kirkasväristen asusteiden käyttäminen rintamaoloissa loppui.

Kuten jo mainitsen, on tässä tekeillä lähtö Ruotsiin, Paluulippu on ostettuna, mutta tekee hyvää ajatella, että heillä on siellä niitä turvapaikkoja. En kuitenkaan tunne itseäni erikoisen vainotuksi tässä kotimaassani, joten muu maa saanee jäädä T’ang kauden näyttelyn katsomisen varaan. Kotona meillä Helsingissä on Ai Weiwein näyttely, jonka katalogi sai minut hurmioitumaan. Sievästi painettuna ja yksiin kansiin laitettuna tämän mestarin työt ja teot ovat vaikuttavaa lukemista. Haluan kovasti nähdä ne kiinalaiset puuliitokset omin silmin.

Ja mitä sitten vielä lopuksi kelloihin tulee, tämä kuvan Leijona tikittää. Runoilija kysyy: sydämeni, miksi lyöt. Kellolta ei tarvitse kysyä. Se tikittää uutterasti, kun sen vain muistaa vetää joka päivä. En tiedä teistä muista, mutta minulle oikeasti tikittävä kello, ilman äänitehosteita, on hyvin mieluisa menneisyyden ääni. Oli mekaniikan suuri aika, joka tuli ja sitten katosi, kuin henkeä pidätellen.


38 kommenttia:

  1. Kertooko se jotain että sain Ensimmäiseksi rannekellokseni Leijonan, minä myös... Kuinkahan moni on saanutkaan?

    Ensimmäisiin esineisiin joita tarvitsin ja siis pyysin kuului sekundaattori. Kauan sekin kesti.
    IH

    VastaaPoista
  2. Amatöörilääkärinä (koska veljeni oli lääkäri, ja koska joku lauloi 'Olen lentäjän poika, ja lentäjä melkein itsekin') niin sanoisin, että en tuosta kellosta ole kiinnostunut. Mutta kätesi näyttää siltä, aika karvaiselta ja ryppyiseltä, yhymh, että akuuttia sydän- tai verisuonitautia sulla ei taida kuule olla. Joo. (tutkii vielä kuvaa mikroskoopilla) Näin on.

    VastaaPoista
  3. Toinen veljeni, se isompi, antoi minulle kerran lahjaksi n.s. sukeltajakellon. Kallis se oli kuin Perkele, ja hän luuli varmaan että ilahdun siitä. En ilahtunut. Vaikka siinä oli kaikenlaisia viisareita mitkä näyttivät (melkein) mitä tahansa. Se painokin kuin synti. (vaikka ei mulla syntejä sen enempää ole kuin ihmisillä keskimäärin on) Mutta ajattelin. että jos se kello kädessä - "sukeltajakello", pah - lähden uimaan, niin varmaan painun pinnan alle heti kun oon yli 50 metriä rannasta. Ja kuka mut sieltä pelastaisi? Ei kukaan.

    Annoin sen kellon yhtenä toisena jouluna yhdelle toiselle ihmiselle joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä sellaisissa niin kutsutuissa sukeltajan kelloissa on se yhteinen nimittäjä että niitä käytetään kaikkialla muualla paitsi siellä veden alla sukellettaessa joko ammattimaisesti tai urheiluksi. Metriluku kellossa kertoo vedenpitävyyden asteen, sitä kai on syytä tarkata kuinka lähelle rantaa voi mennä. Kunhan kestää suihkussa-saunassa-altassa niin kyllä sillä pärjää 'sukellettaessakin'. Kellon taulussa 3 bar voi tarkoittaa että nyt on baarin aika ja sassiin ja sitten seuraava mesta, ja vielä yksi baari? Pfytt, sehän ei ole edes hienpitävä. Silti yleisesti joka Suunto on kolminkertaisen ilmakehän normipaineen kestävä ja se meinaa että uikka rauhas vaa.. mut älkkä sukeltaka pal paskaka mittää tään kellon kaa.

      Mutt' ei! Mnää mene rähmällens välil' ku see on niin kiva liike ja mukavaa puuhaa.

      Mutta on kokosukeltajia ja sitten on puolisukeltajia. Sellaista peliä että tukka pois ja ankkalinnaan! Pois pääsee kun parta ottaa polviin, kai? Juutaksen kutaleet laajentunein kumiterätossuin. Eto kehvelit. Oikeen vetkuttelumaisterit. Ja mikis. Kuinka pienellä? Ja miksei mikis vinolla elikkäs kurssiivilla?

      Poista
  4. Isäni pyörä oli Jaguar ja äitini Peto. Siitä voi jo päätellä jotain. Leijonani on kyllä kadonnut.

    VastaaPoista
  5. Minulla ja nuorimmalla poijjaalla on täällä landella paja, jossa värkkäämme mitä milloinkin. Poika nyt motskaria ja minä vanhaa David Brownia. Ehtoolla tässä kolli kysyi, ”missä on Leijonan setti”. Ja todentotta, minähän olin sen unohtanut pumppukoppiin. Varttituumainen mahdottoman kätevä hylsysatsi, myös pitkät holkit. Missä lienee tehty, mutta Jellona mikä Jellona, sama logo, embleemi. Noin 10 vuotta vanha.

    Kun 80-luvulla rupesin lentämään matkustuskoneissa, oli maagista avata tuolitaskun lehti. Finskin plarin takakannessa oli silloin yleensä Breitling. Jäi niin päähän, että vihdoin 90-luvun lopulla sain ostetuksi sellaisen karvalakkimallin. Hukatakseni koko aikaraudan viisi vuotta sitten.

    Myöhemmin noista tuolitaskuista tuppasi tajuntaan saman lehdykäisen persuuksista Sylvie Guillem ja mainos ”viittä vaille kaksitoista”. Rolex. Aijjai.

    Piti tätä kirjuuttaissa kaivaa peilikaapin laatikosta isävainaan Certina DS vuodelta -65, kun ukko täytti 50. Kello lähti napsumaan niiiiin kivasti, taas. Ehkä käytän sen nyt sitten huollossa. Vihdoin. Luulen ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helksantti. "Who ARE you, really?!"
      Millään en nyt tule sen asian päälle notta noin mutta mistä me tunnetaan? IH

      Poista


    2. No jos Tähystäjä sallii, niin saahan sen tässä porukassa tunnustaa: ei rehellisiä duuneja koskaan, aina toimittaja. Paikallislehtitöiden jälkeen 20 v. tietotekniikka-alaa Talentumissa, nytten tossa tänään mullekin lomalle yt:stä ilmoittaneessa Almassa. Ihan viime ajat mediamyynnin hommia, mutta sen verran roikun vanhassa, että Tekniikan historiaan kirjoitan, myös kolumnoin, niinku toi Tähystäjäkin. Asun (Uudella)maalla ja tykkään räkäraudasta, vastapainona biteille. Ja nimimerkki on minun nimeni. Sinun nimimerkkisi taas tuo minulle mieleen International Harvesterin, jonka vanhempaa tuotantoa edustava kappale yhden suulin nurkalla odottaa pääsyä pukille tuon sanomani DB:n jälkeen.

      Poista
    3. Joo-joo. Eikse ookki ilkee ku on kaks iitä ja iiteealan iteoita mutta nää asiad on diededysdi erikseen. Sä vaan kuullostasit tutummalta. Sanoma Mag:illa päteny ja vieläkin jokunen pitkäaikaistyhjän toimittaja. Vuosikertomuksillakin saa ruokaa kun ei liikaa pane omiaan, kuulemma.
      Muttapa kuule.
      Internatsionaalithan on ikuisia ja Travelall on eräässä Jerry Pournellen ja Larry Nivenin kirjassa autopääosassa, Lucifer's Hammer.
      Hot fudge sunday,(sundae) meteori moksauttas maapalleroa puks -tyyppistä scifiä. Nyt kyllä jokupaikka nyrjähti..
      Alokkaana lueskelin aivojen vaivaksi. Snyggan näkösiä prutkuttimia, aivan kaikenlaisia.

      Sitten olen kovin mieltynyt suurempiin koneisiin, mitä suurempiin sen enemmän. Cincinnati Waterworksillä ovat höyryt olleet hallinnassa. Pumppaamoissa ovat suurimmat rakennetut höyrykoneet. Mä nyt en pärryytä kuin huskuja ja jonssoneita niin vähän kuin suinkin. Sekin on ihan kivaa mut vähänkö paskan pakettinarullakaan tekee, mitä? Tarttee arboroida vaan. Saispa kovametskuhampaisen teräketjun ja 560 XPGn niin kyä kuule olis jo melkeen snadisti oddelliden och lite till!

      Joo muurahaisia on samanverran kuin ihmisiä. Yhtä suuri biomassa. Saa nähdä koska kirjaimet alkaa väräyttää edes sen puntarin viisaria.

      Taavetit on lujaa laatua ja. Mitähän mä naapurille sanoisin niiden kolikuuskaks vilimatista. Että heikkoihin jäihin voi luottaa? Jää vielä vaivoiksi. Hiton hipit.

      Poista
  6. Työhuoneen seinällä lotkottaa Junghans. Tärpästikkeli jatkaa tarmokasta liikettään vasen-oikea, vasen-oikea... Kellon ääni antaa ilmeen ajan kululle. Vain pakki puuttuu. Elämä on!

    Mustarastaan hangella näki Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ypäjältä Lahden, Mynämäen ja Turun kautta Helsinkiin Kaartin takapihalle seurannut Junghans hitusen kiukutteli ja tipautin tukkakoneen öljytipan sille. Taas se pompottelee viikon vedollaan. Öljynkulutus kasvanut huolestuttavasti?
      Toinen kerta jo kuudenkymmenen vuoden aikana kun näin pääsi käymään.

      Poista
  7. Oppikoulun historian tunnilla puhuttiin Sveitsistä. Kellojahan siellä tehdään joka kylässä. Opettaja kysyi meiltä, oliko meillä rannekelloja, ja jos, niin minkä merkkisiä, tai tiesimmekö minkä merkkisiä niitä oli. No sitten lueteltiin Omegat ja Tissotit ja muistaakseni opettaja kirjoitti nimiä taululle. Minulla oli ranteessa Ciny, jonka olin saanut oppikouluunmenolahjaksi. Opettaja ei ollut kuulevinaankaan, eikä kirjoittanut nimeä taululle. Sveitsiläinenhän se oli, netistä löytyi vielä kuvakin siitä. Numerot ja viisarit olivat niin tehokkaasti itsevalaisevat, että kun joskus fysiikan tunnilla, vai olisiko kemiikan, kokeiltiin geigermittaria, se piti vähän mahdotonta rutinaa, mittari nimittäin. Opettajakin pelästyi ja kehoitti pitämään kelloa vähemmän.

    Saksan maantiedossa puhuttiin mm. lyijykynistä. Opettaja käski katsoa, mitä kynän kyljessä lukee. - Valistuksen laskukynä, oli vastaus. Taisi siinä pienellä olla Faber-Castellkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kariav - kiitos tuosta Ciny linkistä - erittäin tyylikäs kello!

      Poista
    2. Strålande klocka då?

      Poista
  8. "Jotkut niistä olivat todella hyviä, kuten Hamiltonin taskukellot."

    Itselläni on ollut Silwana, Mannerheimintien Piekäiseltä ostettu. Hyvin on pelittänyt, mitä nyt viisi minuuttia viikossa edistää.

    VastaaPoista
  9. Eikö ”Kangaroo Court” tarkoita laitonta, epävirallista "elintä". Suomessa ne porukat, jotka toimittivat 1918 ns arbuseerauksia vasta vallatuilla alueilla.

    Mitä sitten myöhemmät valtiorikosoikeudet olivat, en ota kantaa.

    VastaaPoista
  10. "En tiedä teistä muista, mutta minulle oikeasti tikittävä kello, ilman äänitehosteita, on hyvin mieluisa menneisyyden ääni."

    Näin on, ja seinäkello, joka lyö tasatunnit!

    VastaaPoista
  11. Kelloja rupesivat kokoamaan ihan piraatisti Alpeilla. Itseviilatuista osista tietysti ja alpeille uupuneiden matkarepuista löytämiensä mukaan. Tämä oli kustannustoimintaa ennen kirjastokorvauksia, toimitusjohtajaseikkailija alkuperäisin vuorikiipeilijä. Välillä paleleva, aniharvoin rikastuva. Näistä se tuli Sveitsin kello. Liköörihörppyä sai koiran leilistä. (Nimetty sen Bernhardin mukaan, joka innosti Jerusaleminkin vapauttamiseen, siis ulkoministeri Hilary Clintonin missionäärejä.)

    Tämä kello tikittää David Landesin kirjoissa ja Doughlas Northin. He kun hävyttömästi ottivat syntykunnian pois niiltä, jotka näitäkin saavutuksia ensin banalisoivat vuosisatoja, ennen Marxia, ja sitten ottivat omiksensa uudemmissa opetuskirjoissaan.

    Suomenruotsiksikin kun paperi-insinööriperijät lukivat kemiaa Hietalahden loistorakennuksessa, ja tanssittivat Lönkan juhlatalossa. Raunioiksi jatkuvaremontoitavat kiinteistöt ilkkuvat paikoillaan. Kolmannen ja neljännen polvet riidat ja varomiset näivettivät harvat tehdaskartellimme, kun jälkeläisiä motivoi aina vain kapea työkulttuuri muka vastuupaikoillansa tehtaiden varjossa.

    Sveitsi taas on ihan kumma paikka yhäkin. Luonnonvaroina alppihuiput ja laaksojen maito-juusto kedot. Noista tekevät rahaa, mikä käkikusetus tämäkin. Eikö edes Haag tai YK heille mitään voi. Ovat vissiin näiden ulkopuolella mustalaisia, lakiemme ei-suojattuja itsellisiä, kuin piikkikeihäistö haarnikkaratsukon tiellä.

    Aika uutta on toden kulttuurin kirjoihin pääsy, se Braudel Landes North joiden kimppuun Kemppinen meitä usuttaa. Nythän aika on tuore. Äsken otin esiin Silvennoinen, Tikka & Roselius kirjaanpanon 20- ja 30- lukujen tosisuomalaisesta liikkeestä. Löisin vetoa, että heidän innoittajiaan ovat olleet Kemppisen HS-vedot, tuikiharvinaiset tosikulttuurin kulkujen ylöskirjaukset ja sanomiset.

    Toivoa on ja rahaa pelastustielle, vaikka kadotuksen kanavat ovatkin monemmat ja surffatuimmat. Eilen(kin) olin ymmällä. Katsoin leffan The Big Short. Olipa vilinää. Leikattu rikki. Kummajaisia hörhöjä kuin ulkoavaruudesta hönki Wall Streetillä ja baareissaan. Paitsi omaan päähänsä käpertynyt Burry, liki-kehitysvammainen. Hän onkin päähahmo ja tuo jatkuvuutta sinkoilevaan tarinaan.

    Ehtoja detaljeja viskellään hörähdeltäviksi, mutta ei tosikkoani tyydyttäen. Kunnes tänään hoksasin että perihollywoodilainen suuren yleisön viihdepläjäys on sittenkin tarkoin rajattu ja isoja kertova. Ennen kaikkea siinä ei ole pakollista ällöä romanssia eikä perheidylliä. Viisi tähteä jo tästä. Ja toisekseen juuri tuollaiset kiihkokummajaiset ne ovat innovaattoreita -vaikkakin tuhat hukkuu yhtä pinnalle nousevaa kohti.

    Vielä tuli kuvattua kuinka itsetärkeä goldman tai jp morgan saadaan markkinan tekijäksi, "otetaan pois pikkurahakin kun tyhmä tyrkyttää". Sitten loppupelissä hörhöt voittavat miljoonansa, mutta ikiaikainen piispanvihkimys ketju pelastuu jatkoon. He ostavat takaisin CDS miinojaan ja vielä ehtivät niillä rahastamaankin AIG vakuutusyhtiön, Bernanke ja Paulson Valkoisessa talossa, mainittu mutta äkkiä taas poljetaan eteenpäin. Sekasorron tuntu lieneekin aito neuroanturi kuvaus pankkiirien ja kamppaajiensa mielenmyllerryksistä.

    Mutta ei siitä leffasta aukea mitä reaalisesti pintatodellisuudessa tapahtui. Se on syvempi, uhkarohkeiden asioihin sukeltajien ja nahkansa peliin panijoiden syvyyspsykologia ja toisaalta valtiaspiirien ikuista omahyväisyyttä ja nahk.. eikun hipiänsä voitelua. Päästä pyörällehän siitä jäin, usea varmasti pahemminkin, ehkä ei kuitenkaan Amerikoissa missä asia nostatti Tea Partyn ja Trumpin (duunipaikat takaisin Kiinasta ja Meksikosta) tai Sandersin: rikkaat verolle. Eurooppasta tuli Halkeamamatriisi.

    Ja silti Bernanke ja Greenspan olivat oikeassa. Subprime markkina on kovin pieni (ja vastavedot purolirua). Mutta se oli se perhosen siipi, kaaos ja paniikki. Rikas koki pakastaa rahansa, köyhempi lakata ostamasta. Sitä lama on.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  12. Tarkimmat ja kalleimmat kellot ovat niillä, jotka myöhästyvät aina. (Tämä on ennakkoluuloni).

    VastaaPoista
  13. Connecutin Waterburyn lempinimi on "The Brass City". Siellä ilmeisesti tehtiin kansanmallin taskukelloja, joita myytiin sitten sopuhintaan markkinoilla. Myös Mikki Hiiri-kello on käsittääkseni paikkakunnan tuotteita. Taisi Mikki-kellon lanseeraaminen markkinoille pelastaa sitä valmistavan yrityksen konkurssilta.

    Waterbury taisi olla myös yksi niistä paikoista, jossa tehtiin ensimmäisiä kokeita elokuvasta äänen kera.

    - VH -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pink Floyd, the Wall. Alkukuvan jälkeen mikkikello ja täsmällinen ilmoitus...

      . Sekin pyöri, no sinne tietty. Muut bottalle. Hissitteli puklia dösässä. Kessunpaikalta magee tsiigaa lepakoita sillee. Tulee uniin. Pääskysenä sillee ja sellanen se.
      Kumituksia pyyhityksiä. IH

      Poista
  14. Kemppinen scripsit Valtiollisella puolella ensimmäisen maailmansodan tarkka-ampujat lienevät huolehtineet siitä, että kovin erikoisten ja kirkasväristen asusteiden käyttäminen rintamaoloissa loppui.

    Toisessa maailmansodassa oltiin jo viisaampia, kun upseerit ja aliupseerit käyttivät arvomerkitöntä univormua ja tavallista mosurin lätsää. Kukaan vain ei ollut sanonut, että upseerien ja vanhempien aliupseerien privilegio eli viikset kannattaa myös ajaa vek.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kandee jos plaadaa ettei gimma käy nälvii mut sit taas ketä mitäki diggaa. Jiis! Siis jos se in valkounen ja pousliinia niin en mä kysele onkse seinällä vai lattialla.

      Tintit alkanu karjuu, karseet sarjat.

      Poista
  15. Vaimoni ukin isä kävi amerikassa ja toi mukanaan kellon, ainakin yhden. Tuo kello oli hänen vanhimmalla pojalla Laurilla mukana Uhtuan tiellä Korpijärvellä, kun Pyhäntästen komppania jäi kahden tulen väliin. Lauri kaatui ja makasi yhdentoista muun Pyhäntäsen kanssa havujen alla, kun joku tuli vaimoni ukin Kallen puheille ja sanoi; Lassilla on se isänsä tuoma amerikankello, käy hakemassa se pois. Johon Kalle vastasi, että joutaa mennä kellokin jos mies on jo mennyt.

    VastaaPoista
  16. Leijona-kellon ostin nelisen vuotta sitten,hinta 39 euroa.Toimii,ei jätä,ei edistä.Sen sijaan yli kymmenen vuotta vanha Nokia-kännykkäni - joka muuten on hyvä laite - edistää noin puoli minuuttia kuukaudessa.Ihmettelin tätä kaverilleni,joka on pitkään ollut Noksun palkkalistoilla. - Tärkeintä on illuusio,hän totesi. Tämä oli siis silloin,kun Nokian maine -osittain kait perusteeton - oli suurimmillaan.

    VastaaPoista
  17. "On se surullista, ettei ihmisen yhteiskunnallista, siveellistä eikä rahallista arvoa voi enää lukea rintamuksista eikä ranteesta."

    Niin, on se sääli, ettei kaikilla ole unvormua, jonka kauluslaatoista ilmenisi ammattiryhmä ja niissä merkkiä, josta ilmenisi palkkaluokka. Alemmille palkkaluokille velvollisuus kohteliaasti tervehtiä ylempäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njoo! Tätä voidaan edelleenkehittää. Vapaa ja villi porvaristo on voimavara. Epäilenkin että aihe on mielekäs. Ehkäpä vyöllä voisi rennosti letkahdella kuudestilaukeava? Kaksintaisteluun haastaminen kansalaisen etuoikeudeksi. Vastuullinen yhteisö on kohtelias ja arvokaskäytöksinen toisilleen. Miekka olisi myös jollain tavoin toteuttamiskelpoinen mutta mihin siihen saadaan sarana laitettua että se sopii autoveikkosille?
      Olen edelleen hattujen valintataidon opettelun kannalla, modistit noitumaan vain uutta ja urakka käyntiin.
      Paras tulos olisi etevämmyydessään niinkin hyvä että paljain jaloin voisi kulkea kaupungilla kesät. Dalai lama kävikin jo eräänä kertana talvella täällä. Sitäkin häpeiltiin taas poliittisesti. Kyllä on pöhköä ja höpsöä vielä päälle.
      Siispä myssyt öisin ja joillekin jouluisin, muille arvokkaita päähineitä lierillä tai ilman. Onhan noita-, lippa-, pipa-, ja muuta pääasioita kuin hevosille heiniä. Sitten on suikkaa ja ties mitä kivaa vielä lisäksi.

      Kypärissä värisuunnitelma on jo rakennusalalla melko vakiintunut, paperinpuskijat maastoutuvat talvisin hankeen parhaiten ja muut erottuvat kutakuinkin tarkoin kukin omiin tehtäviinsä. Hiukan sekaannusta tulee nyt ulkomailta päin mutta se on välillä sivistävää ja vaihtelunhan sanotaan olevan vain uudenlaista rutiinia.

      Koskas sellaisia läpinäkyviä muovikypäriä saadaan? Muovituoppeihin käytettävä polykarbonaattimuovi kävisi niihin oikein hyvin. Paksuuskin on passeli ja ne pinoutuvat kivasti. Ei tule sotkua kun oikein urakalla tehdään.
      Mitä tehdään? No, kesäisin puistoon parit pikakaupunginosat. Kevyet hatut ja näkee kelle hiki tulee! Eipäs pääsekään lintsaamaan kukaan sitten ja saadaan sellainen yleisötilaisuus järjestymään että ette usko. Vaan onko siihen luotettava? Enpä taida tietää. Ei sitä kaikkea voi kokeilematta tietää.

      Tämähän se on se hallituksenkin ongelma.

      "Voej jotta. Piästäkö se ottoo ja huimmaa. Vattaako viänttee ja oksettasko se jonniivverra. Työ käynnäv vähhii ku ee riitä väki eekä valta... pahana on ny meillä kuulkkaa kaekkilaiset, ee siinä aata muu ku poppamiesten keenot kohta. Elikä otettava selvvee mikä meetä vaevvaa. Ja mikä siihe tepsii. Ja sitte se on podettava pois. Taati se o ahneus, niij ja pahinta laattua onnii."

      Pampulakorvat paanalla ja pahimmat maanalla.

      Poista
    2. Oottakkee tässä. Liäkärj tulloo ja hakkoo teijät.

      Poista
  18. Pappaltani 10 vuotta sitten peritty Omega Seamaster jostain Helsingin olympialaisten ajoilta vaati yhden korjauskäynnin kellosepällä, ja sen jälkeen se onkin hoitanut hommansa. Nuorisolle on usein hämmästyksen aihe kellon vetäminen. "Vedät kellon"?
    Samanlaisia sääliviä katseita saa mekaanista Nikonia säätäessään ja filmiä siirtäessään. Eivät millään tahdo uskoa, että se on pelkkää mekaniikkaa. "Siellä ne pienet rattaat, vivut ja jouset hoitavat sen, minkä nykyään nollat ja ykköset". Heh! Ai että mää nautin.

    VastaaPoista
  19. Katsoin päivällä elokuvan 45. Siinä vaimo pahoittelee, ettei ollut tullut ostaneeksi miehelleen kelloa kaiverruksin 45-vuotishäälahjaksi, vaikka oli vähän ajatellut. Ei se mitään, mies sanoi, en halua tietää paljonko kello on.

    En minäkään, tarkasti - paitsi junalle mennessä. Kun jätin kokopäivätyön, jätin myös kellon ranteesta. 39 vuotta sen orjana riitti. Kotona kelloja on seinillä ja piironkien päällä, televisiosta ja tietokoneelta näkee tarkan ajan, kodin ulkopuolella kännykästä. Toisaalta huomaan laiskuuttani kysyväni aika usein, paljonko kello on. Se ehkä ärsyttää ympärillä olevia.

    Aika on rahaa, sanottiin joskus, aika on kortilla. Ei minulle enää, sitä on tarpeeksi, sopivasti, tunnen olevani oman aikani herra. Se vain on kummallista, että se kuluu niin nopeasti. Taas sunnuntai, taas vuosi mennyt. Toisaalta sitä mielessään viipyy vanhoissa ajoissa, keskustelee ihmisten kanssa, joita ei enää ole olemassakaan. Ei liene harvinaista. Olen silmäillyt Ingmar Bergmanin teosta "Bilder", ja siinä, siinäkin hän tuon tuosta oleskelee rakkaan isoäitinsä huoneistossa ajatuksissaan ja unissaan. Tai komerossa, jonne hänet lapsena usein pantiin rangaistukseksi valehtelusta, jota vilkas mielikuvitus ruokki. Ingmar oppi pian varaamaan sinne puna-vihreän taskulampun, jolla saattoi leikkiä teatteria. Lapsuuden kokemukset sitten kummittelevat hänen elokuvissaan.

    Miehille rannekello on kai tärkeäkin, ja sitten se myyttinen "isän kello", joka mittaa aikaa ja muistoja vuosikymmenissä. Ja onhan se hyvä, että heiltä voi kysyä, "paljonko kello on". EG

    VastaaPoista
  20. Olen jo pitkään odottanut, että joku hoksaa pelkistää kellon pelkäksi remmeksi, jossa näkyy vain aika, viikon päivä ja ehkä jonkinlainen hälytyssysteemi, mahdollisesti sijainti. Kaikki muut digitalisaation tuomat mahdollisuudet koen turhiksi. Tällä tavalla pääsee eroon myös ajannäytön statussymboliikasta ja menneen maailman muisteluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulullisesta rannekellosta näkyy, paljonko kello on. Digitaalinäytöistä vain, mikä aika päivästä.

      vuorela, tampere

      Poista
    2. Been done but In Time is a movie. Nice one, though.

      Poista
  21. Muistuttaa läheisesti ulkonäöltään 1960 -luvun alkupuolen käsin vedettävää Omega Seamasteria. Liekö siis Omegalla teetetty tuo Leijona? Olen ymmärtänyt niin, että tuohon aikaan oli käsin vedettävä edullinen Omega Seamaster ”kansanmalli”, jossa oli myös tuo päivyri (kuvia löytyy haulla ”Omega Seamaster Vintage”). Joku vuosi sitten tuli vastaan muinoin isoisältäni saamani eksemplaari. Kelloseppä oli hyvillään, kun pääsi laittamaan vanhan mekaanisen kellon kuntoon korvausta vastaan.

    VastaaPoista
  22. "Kello lyö, kaikki!" Stanislaw Jercy Lec

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kell' kello on, hän kelloon katsokoon. Ite.

      Poista
  23. Toisella korvalla kuulen rannekelloni tikityksen, juuri ja juuri. Toisella luulen kuulevani, hiukan. Kellolla on jo ikää, sain sen isältäni 1967 kun hän kävi Helsingissä katsomassa opiskelijatytärtään. Muutamat huollot ja varaosat on pitäneet kellon kunnossa. Itse alkaa jo olla korjaamattomassa kuosissa. Olen käyttänyt kelloa siitä lähtien. Kello ostettiin Kultakönnistä Rautatieasemaa vastapäätä. Sain valita mieleisen mallin ja mieleinen tämä mustataustainen Zenith on ollut. Naisten kellot ei miellyttäneet, päädyin poikien malliin, kellotaulu on kutakuinkin kolme senttinen. Pitäisi kuulemma huoltaa joka seitsemäs vuosi, rasvaukset häviää.

    VastaaPoista
  24. Joo ei, mä olen huomannu semmosen Q&Q -merkkisen tehtaitten tehtaan klokut ihan fiksuiks. LCD -näyttö. Sen tartteis sit olla aikamerkintarkasti ajassa kiinni. Raitis mies ja rannekello! Jotain kolme-neljäkybää, ja jos räksrikkuu niin uus vaan ja menoks. Yllättävän kestäviä, se Timexin idea. Swatchejakin harrastin silloin ysikytluvulla. Katellu Suunnon reittipisteet tallentavaa mallia, kuolauttavan näkönen mutta ei saa valkoisena.
    Casio G-Shock! Kaikkiin kaikkia ja viisarit vielä kaupanpäälle, neljä uutta mallia vuodessa. Niitähän olis ämpärillinen jos niihin sekois, ei. Ne kyl kestää todellakin sen mitä luvataan mutta eihän ne paljoa lupaakaan. Doxa on Doxa. Siihen ei kande rupee. Se on se viimeinen lörtsi mitä sit hommataan. Aivan kauhee kahvakuula, menee runko kieroon ku sitä raahaa... tulee putinkävelytyyli ja huh... IH

    VastaaPoista