Rahasta puhuttaessa puhutaan lainaamisesta, velaksiannosta
ja luotosta. Luotto on pankkikieltä ja tarkoittaa, että luottoa eli luottamusta
ei ole, vaan lisäksi vaaditaan vakuudet.
Se on sukupolviongelma, että kulutuksen lisääminen eli rahan
käyttäminen entistä väljemmin, kuulostaa eräiden korviin ikävältä. Kuulun
näihin eräisiin.
Tarkka talous oli hyve, ja lapsia opetettiin hyvin pienestä
säästämään kolikkonsa. Niille joille pankki ei ollut lahjoittanut säästöpossua
tai –lipasta, kansakoulussa oli hiukan monimutkainen lipas, jossa oli luokan
kaikille oppilaille omat lukittavat lokeronsa.
Muistan miten itse sain joululahjaksi sadan markan setelin.
Se oli vihreä, sitä Eliel Saarisen alastomien ihmisten sarjaa. Lahjaan liittyi
tiukka ohje, että seteliä ei pidä käyttää, vaan se täytyy panna talteen.
Taisin sitten munata. Seteli ei ole tallella enkä tiedä,
missä se mahtaa olla. Ei se kyllä olisi voimassakaan. Isoisällä oli kaksi tai
kolme suomalaista kultarahaa. Mihin ne päätyivät, sekin on epäselvää, Kouluvuosinani
tsaarin aikaiset hopeakolikot olivat suhteellisen yleisöä. Luulen että
minullakin oli sellainen. Tiesin että hopea on juhlallinen aine.
Vieläkin tunnustelen joskus pikkutakkien vuoria, koska
luultavasti kreikkalainen kolikkoni katosi joskus kauan sitten taskun reiästä. Se
oli minulla usein mukana, kun olin hovioikeudenneuvoksena. Kollegat pitivät
huonona huumorina kertomustani, jossa viittasin Setä Topeliuksen ruotsin kielen
lukukirjaankin otettuun tarinaan hopeakolikosta.
Topelius käytti samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi Haanpää ”Yhdeksän
miehen saappaissa”. Ihmisistä ja tapahtumista kerrotaan seuraamalla esineen
vaiheita. Tämä sadun hopearaha, tuomarille tarpeellinen kapine, oli taikaesine.
Kun kolikko havaitsi ympärillään oikeudetonta menettelyä, se sanoi kuuluvasti: väärin,
väärin, väärin – ihmisten ja Jumalan edessä.
Tämänköhän takia olemme siirtyneet pankkikortteihin? Olisi
kovin kiusallista esimerkiksi tavaratalossa tai muussa paikassa, jossa on myymäläetsiviä
äänen kantaman päässä, jos rahat huutelisivat taskuista.
Kolikoiden ja seteleiden säästäminen ei tainnut olla
varsinaisesti taloudellista toimintaa. Setelikannan määrä ei ole sama asia kuin
käytettävissä oleva pääoma.
En tiedä, mikä kansantaloudellinen vaikutus omilla
kulutustottumuksillani on. Olen miettinyt, pitäisikö ostaa huono televisio. Jos
toimin noin, huonojen televisioiden menekki lisääntyy ja Mustan Pörssin tai
Gigantin omistajat, eli K-ryhmä tai englantilainen DSG-sijoittajaryhmä, käärii
rahat liiveihinsä.
Joitakin vuosikymmeniä sitten Heikkinen hommasi halvalla
Finluxin tai Asan ja vasta myöhemmin kävi ilmi, että kaupasta sai kyllä saman
vehkeen vielä halvemmalla.
Säästäväisyyden kääntöpuoli on ahneus. Heti kun menin töihin
Otavaan (1964), sain ruveta vastaamaan kysymykseen, voinko hommata Otavan
suuren keittokirjan halvalla. Kun mummu oli töissä Veljekset Perkolla varastoapulaisena,
hänen kauttaan pystyi ostamaan jopa puoli tusinaa kahvilusikkaa, jotka olivat
aitoa alpakkaa eli uuttahopeaa. Onko alpakkaa vielä myynnissä? Kuparia,
nikkeliä ja sinkkiä, näyttää jossain määrin hopealta. Säästäväisyyden puuskassa
pyysin eilen itselleni hopeateetä, mutta vastaus oli, että ei tipu. En ollut
muistanutkaan että hopeateehen lorautetaan maitoa, siis kuumaan veteen. Teetä
siinä ei tiettävästi ole. Eikä piimää.
Mummulla oli piirongin päällä alpakkalusikka, jossa luki ”I
P”. Hän oli voittanut sen hiihtokilpailussa. Sarja oli naiset yli 80 vuotta.
Muita osanottajia ei ollut.
Kun viimeksi epähuomiossa ostin television, olin aivan
ihmeissäni. Se oli halpa, jotain kolmesataa, ja teräväpiirto, jota luulin
mainoskikaksi. Sitä se ei ole. Kuva on todella erilainen.
Kun nyt katson, olisiko kaupan sopivia jäännöseriä, kaikki
televisiot ovatkin älykkäitä eli smart. Alan julkaisuja lehteilleenä arvelen,
että verkko-ominaisuudet ovat kuitenkin kurjat eli että käytännössä puhelin tai
pädi on paljon nopeampi ja näppärämpi.
Eikä meitin, tällaisten miesten parane niitä älyvehkeitä
heilutella…
Halusin johdatella tämän siihen, että ensin sukupolveltani
vietiin elokuvateatterit, ja seuraavaksi on menossa televisio. Tuskin muutan
tapojani, mutta samalla tavalla kuin äitini katson jostain lehdestä tai
verkosta, ”mitä tänään tulee”. Nuorempana piirsin Radiokuuntelija-lehteen
rinkuloita ja tein alleviivauksia sellaisten tulevien ohjelmien kohdalle, jotka
aioin kuunnella.
Nyt yhtenä aamuna televisiossa oli Pirkka-Pekka Petelius, ja
minä oikein säikähdin, että onko kello jo noin paljon. Kaikki tietävät, että
Luontoilta tulee ke klo 18.03.
Onneksi televisioissa on yleensä niin huono ääni, ettei tee
mieli kokeilla luontoaamua eli katsoa RSO:n konserttia verkosta aamutuimaan.
Eilisten iltauutisten katsominenkin tuntuu jotenkin nololta. Eihän talvella
mennä kesälomalle eikä heinäkuussa hiihdetä.
Antaa nyt katsoa. Ehkäpä jatkan entiseen tapaan ja yritän
pitää DVD-kauppaa Filmihullu pystyssä. Olen kerännyt jo pari viikkoa rohkeutta
katsoakseni sieltä hankkimani levyn Django Unchained. Viime viikolla Arkistosa
nähty ”Kolmas mies” oli niin pelottava, etten tahtonut saada moneen yöhön unta.
Onneksi todella hyvät elokuva ovat kuitenkin aika
harvinaisia. Kirjoja kehuesani en yleensä muista mainita, että kirjassa
käyttöliittymänä on sekin hyvä puoli, että sen voi välillä sulkea. Tosin
pahimmillaan (Dostojevski) käy niin, että kirjaa alkaa unessa kirjoittaa
eteenpäin siitä mihin ennen nukahtamista jäi.
Perhana miten tulee alvariinsa mainospostia edullisista ja isoista taulutelevisioista. Nykyinen on vain 48 tuumainen, wlan kyllä toimii ja YLE areena, mutta nettiselailuun se on parasta liittää tablettiin. Kaapeli on kätevä. Surftab 3 pro kehuu kyllä langatonta mahdollisuutta. Langaton tv-liitäntä toimii muuten Lumia 1020 puhelimenkin kanssa. Lumian 808 oli siitä hyvä että siinä on minihdmliitin. Videot helppo näyttää TV:ssä.
VastaaPoistaKonsertteihin voi äänen laittaa tulemaan viritin-vahvistimen ja useamman kaiuttimen kautta ja tv:n oma ääni pois. Samoin DVD-elokuvissa. Niistä muuten viimeisin hankintani The Imitation Game oli upea. Katsoin sen ensin teatterissa, mutta hankin sen kotiin muille katsottavaksi.
Vastapäätä asuntoamme olisi videovuokraamo. Sen palvelujen käyttö vaatisi henkilötunnuksilla tunnustautumisen. Ei houkuta.
Ei ole Django kummoinen, vaikka miten Tarantinon töistä tykkäisi. Tuntui keskenkasvuiselta väkivaltafantasialta, johon ei edes syntynyt sitä uhkaavaa, kohta tulevan räjähdyksen fiilistä.
VastaaPoistaJoku brittikriitikko sanoi, kun T. alkoi yhä enemmän tehdä vain pastisseja muiden töistä ja omistaan, että "He should get out more".
Tässä muutama vuosi sitten katselin tätä "museoesinettä" eli televisiota ja siellä joku Yhdysvaltalainen "taloustieteilijä" esitti ihan tosissaan sellaista, että Eurokriisi johtuu siitä, että saksalaiset säästävät mieluummin kuin kuluttavat.
VastaaPoistaEttä tällein sitten nykymaailmassa toimitaan.
Rahan lainaamisen termi - vuokraamisen sijasta - voi juontaa ammoisiin aikoihin: Tolosen keskiajan korkokieltoa, koskevasta teoksesta saa käsitys, että rahan lainaaminen varhais- ja sydänkeskiajan niukoissa olissa miellettiin ns hätäapulainaksi köyhille, mistä syystä koron periminen sille koettiin kiskonnaksi. Samoin keskiaika mielettiin jo antiikkiin nojaten, että eloton (raha) ei voi tuottaa jälkeläisiä (korkoa). Vasta myöhäiskeskiajan kapitalismin nousun myötä koronottokiellosta luovuttiin. Mielettiin, että raha on kauppiaan kädessä tuloa tuottava väline, jonka käytöstä pitää maksaa korvausta korkoa ts rahan vuokraa.
VastaaPoistaIslamissa koronottokielto on voimassa vieläkin. Korko korvataan sitten muulla puliveivauksella.
"hopeateehen lorautetaan maitoa, siis kuumaan veteen.Teetä siinä ei tiettävästi ole."
VastaaPoistaOlen minä saanut hopeateetä, jossa teehen on kaadettu maitoa.
Vaan Venäjälläpä siihen pannaan hilloa, esim kirsikka- tai sitruunaa... pitääpä tästä mennä keittiöön...
"ettei tee mieli kokeilla luontoaamua eli katsoa RSO:n konserttia verkosta aamutuimaan."
VastaaPoistaKuka hullua haluaa aamulla, kuolleista noustuaan, katsoa televion välkkyviä valoja. Aamuun kuuluu hämärät valot ja hiljainen radio. Samoin illalla voidaan kysyä, kannattako TV:tä avata ennen iltauutisia.
Puhuit minun suullani, niin se on.
PoistaEi ennen iltauutisia.
Poista"Onneksi todella hyvät elokuva ovat kuitenkin aika harvinaisia."
VastaaPoistaTämä on valitettavasti täysin totta: elokuvat tehdään 12-vuotiaan makuun - paitsi pienimuotoiset ns naisten elokuvat - ja jatko-osina. Siksi aikuiset ovatkin siirtyneet laadukkaisiin TV-sarjoihin -joita saa DVD:nä myös bokseina.
Samasta syystä kannattaa hankkia pieni mutta laadukas DVD-arkisto
Niin, hopea on juhlallinen aine. Nykyisin on kaupan sellaisia tekstiilejä, jotka sisältävät hopeaa. Diabeetikoille on sukkia, jotka estävät tulehdusten syntyä. Perustana on tieto hopean oligodynaamisesta vaikutuksesta eli sen kyvystä tuhota bakteereita. Lääkevoiteissakin on hopeayhdisteiden käyttö tuttua. Hopealle etsitään aktiivisesti uutta käyttöä, kun ennen puolet maailman hopeasta käyttänyt valokuvaus on siirtynyt digiaikaan. Muutos on hurja.
VastaaPoistaEräs tuttavani vakuutti, että aamupuuro on paljon miellyttävämpää nauttia hopealusikalla teräksisen sijaan. Hopea ei kalise hampaita vasten niin kylmästi kuin teräs. Sopii kokeilla.
Hienohopeisesti Kunnaksen Ilkka
Tuosta luotonannosta mulle tulee mieleen ystäväni Eero, eli Nyla. (Tai ex-ystävä hän minulle nykyisin on kun on kuollut.) Kerran hän kertoi minulle kun oli hakemassa pankista lainaa, että:
VastaaPoista"Menin sinne reippain askelin ja suhteellisen selvin päin ja olin kammannut tukkanikin. Pankinjohtaja pyysi minut sisään kun olin pari kertaa koputtanut sen ovea. Obligatoristen asioiden jälkeen - kerroin mm. sen, että opiskelen luonnontieteitä Turun Yliopistossa - ilmoitin asiani, että tarvitsen pankkilainaa. Summan olin ajatellut aika isoksi, kun ajattelin ettei se kumminkaan niin paljoo anna, hyvä jos puolet, ja kun sanoin summan, se sanoi "ohoh". Oltiin molemmat vähän aikaa hiljaa, sit se kysyi että "paljonko Teillä olikaan talletuksia meillä?" Vastasi, ettei yhtään, ja lisäsin "jos minulla olisi, herra pankinjohtaja, rahaa tililläni, niin enhän minä silloin lainaa tarvitsisi." Se oli samaa mieltä. Tai ainakin se myönteli että "niin, niin..." Sit se kysyi "No, olettehan Te kumminkin meidän pankin asiakas?" "En", minä sanoin. Koska mitä sitä valehtee, kyllähän se sen olis saanut selville. Se katsoi minua vähän oudoksuen. "Eli Teillä on tili jossain toisessa pankissa?" "Ei ole", sanoin polleana, "ei ole." Se naputti kynällään pöytää, mietti ja mietti. "Mutta haluatte meidän pankin asiakkaaksi?" "Kyllä, ehdottomasti", sanoin. "Nohhhh..." se sanoi, "voittehan Te tilin täällä avata ja lainaa voidaan antaa jos... niin, keitäs Te olette ajatelleet takaajiksi. Kaksi heitä tämmöisessä tapauksessa tarvitaan". "Nohhhh", minä matkin huomaamattani häntä, "olen ajatellut että toinen olisitte Te, herra pankinjohtaja..." Sen posket alkoi punottaa, paukutti kynäänsä entistä enemmän, kysyi sitten "Ja kuka olisi sitten se toinen?" "Sitä en ole vielä ehtinyt ajatella", sanoin, "mutta olen aivan varma että kyllä me yhdessä se keksitään". Se punotti, tuijotti minua, alkoi sitten nauraa. Nauro ja nauro. Ihan vakavissani minä sinne olin mennyt, ja loukkaannuin, tuommoisesta. Mutta en sanonut mitään. Sitten se sanoi, kun oli lopettanut nauramisen, että "kuulkaapas nuorimies, teidän likviditeettinne on jossain muualla kuin täällä".
Lähdin sitten sieltä konttorista pois.
Hienosti tämäkin kerrottu. Pidän tyylistäsi kovasti
PoistaKirjoituskoneissa on myös upea käyttöliittymä: se printtaa samalla.
VastaaPoista