12. marraskuuta 2015

Ikkunat kymmenen

 

Windows 10 on hyvä, ei ainoastaan ”ihan hyvä”. Asentaminen ei kestänyt niin kauan kuin peloteltiin. Se onnistui kerralla. Muutetut ja uudet asiat on nostettu niin näkyviin, että käyttäjällä on tilaisuus opetella.

Ehkä siksi, että minulla käyttöjärjestelmä, Office ja sovellukset ovat laillisesti rahalla maksettuja, kaikki alkoivat toimia normaalisti.

Muistan suuret syntini ja lukemattomat virheeni, joista yksi on käyttöjärjestelmän sorkkiminen kesken hyvin tärkeän työn. Kesällä 1991 iski paniikki. Olin tehnyt juuri sen. Ensin näytöllä oli vain kuuluisa sininen ruutu. Kohta ei ollut sitäkään. Mikään ei toiminut. En minäkään. Hitaasti raajani alkoivat toimia. Juoksin metsään piiloon. Olenhan suomalainen.

Se oli Windows 3, ja samalla asensin, hullu, WP:n rinnalle sellaisen ennenkuulumattomaksi väitetyn Wordin.

Tekee mieli olla samaa mieltä, kun joku takapajuinen henkilö ylistelee, ettei Word Perfectin veroista tekstinkäsittelyohjelmaa ole sittemmin nähty. Todellisuudessa tuollainen lause on vailla mieltä. ”Vuoden 1938 Packardin veroista henkilöautoa ei enää myöhemmin tehty…”

Windows 10 ja nykyiset kuluttajamäärät aiheuttavat sen, että keskustelu tietokoneiden käyttöjärjestelmistä tulee pian unohtumaan. Voi olla että IOS on parempi ja Linux-väki on tietenkin oikeassa. Me laiskat ja saamattomat laumasielut suunnistamme ”käyttäjäkokemuksen” mukaan eli menemme yli siitä, missä aita on matalin. Niin minäkin, niin minäkin.

Kirjoitusvirheitteni aina suuri määrä on tekemisissä sen kanssa, miten istun. Kun huteja tulee karmeasti, on noustava seisomaan, tuijotettava hetki tyhjyyteen ja istuttava uudelleen, suoraan.

Lukijoista niille, jotka ovat jo alkaneet hymähdellä, sanon että kääntäkääpä näppäimistö tai kojeenne ylösalaisin ja kirjoittakaa sitten. Se on osa käyttäjäkokemusta, ettei tarvitse kirjoittaa peilikirjoitusta. Olettehan kokeilleet lapsuusvuosien jälkeen? Kynä ja paperia ja yrittäkääpä – kirjoittakaa esimerkiksi ”Helsinki”, oikealta vasemmalle, peilikuvana. Terveisiä vain ja onnea.

Tosin tunsin kerran miehen, joka oppi lukemaan ylösalaisin. Isosisko oli oikein koulussa ja tankkasi aapista pirtin pöydän ääressä. Pikkuveli kurkki pöydän takaa. Kun sitten pappi kävi, tämä pikkumies, myöhempi professori, sai hänkin näyttää taitoaan ja käänsi luettavaksi ojennetun katekismuksen ylösalaisin ja paukutti siitä. (Puheena on lasteni isoisä ja yli sadan vuoden takainen aika.)

Siihen kysymykseen en osaa vastata, onko Windowsin uudesta versiosta jotain apua ja kannattaako vanhasta vaihtaa.

Sanoisin laimeasti, että vaikka jokin XP on vankka ja toimiva järjestelmä, ennen pitkää jopa ajurit käyvät vähiin ja kuluttajan valinnanvapaus osoittautuu tässäkin näennäiseksi. Vakaan käsitykseni mukaan päivitys ei maksanut ainakaan minulle Officen ”tilaajana” mitään.

Pieni haitta eli siis opettelun aihe oli tapani käyttää kahta hiirtä, enimmäkseen vasemmalla kädellä. Uusittu aloitusvalikko kaikkineen on selvästi parempi kuin edellisessä versiossa. Siirsin palkin lailliselle paikalleen näytön alareunaan. Säästyy aivoa, kun kuvakkeet mahtuvat riviin, vaikka sovelluksia olisi auki paljonkin.

Yllättävää kyllä, arvioinneissa haukuttu verkkoselain Edge on miellyttävä. Firefoxia en enää saa puhtaaksi hyvin häiritsevistä mainoksista ja kilkkeistä, jotka sotkevat näkymän, eikä Chrome ole paljon paremmin turvattavissa. Kai se on vain ajan kysymys, milloin Edge saa samat taudit. Nykyisellään se on kuitenkin näppärä ja vaivaton ja silmänruuaksi rakennettu lukunäkymä eli mahdollisuus napsauttaa verkkosivu kirjaa jäljitteleväksi näkymäksi on mainio.

Kun siis paneudun kaikella hartaudella esimerkiksi NYRB:in laajahkoon kirjallisuusartikkeliin, saan sen silmilleni sopivaan asuun ja muotoon.

Tuo on koko uuden Windowsin miellyttävä puoli. Ohjelmasta toiseen siirtymiseen on monta helppoa tietä ja ikkunoiden säätäminen on ongelmatonta.

Myös painetuissa kirjoissa tuo ongelma on tuttu. Joskus kirja on niin hankalaa pränttiä ja riviväli niin pieni tai rivi niin pitkä, että lukeminen on oikeasti epämiellyttävää.

Taustalla taitaa olla anatomiaa. Tuli kerran puheeksi jonkin pakinan takia, tietääkö nuoriso eli siis alle 50-vuotias kansanosa, mikä on lukutikku eli ällästikku. Ei tunne tietävän eikä tarvitsekaan tietää. Itse olen mielestäni jopa nähnyt sellaisia veistettävän. Pieni aloittelija sai tikun hikiseen käteensä seuratakseen sen avulla vaivalloisia merkkejä kirjain kirjaimelta. Aa sano aa.

Sarjassamme erikoisia henkilöitä Panu Rajala oli äsken televisiossa kehumassa Finlandia-ehdokkuuden saanutta romaaniaan I.K. Inhasta. Tuo ehdokkuus hämmästytti myös minua niin että kävin hankkimassa kirjan. On ennenaikaista ottaa kantaa, mutta sen pohjalta, mitä olen ehtinyt katsoa, ehdokkuus tuntuu oikealta valinnalta. Inhan elämäntarina oli monivaiheinen ja loppu traaginen, kuten muuten myös toisen suuren valokuvaajan Signe Branderin.

Television toimittajat tuntuivat hiukan nikottelevan sitä, että Rajala on liittänyt reippaasti Inhan omaa tekstiä romaaniinsa. Kirjailija sanoi, että mitäs, kun se on niin hyvää.

Tekijänoikeudellisesti ja lain tarkoittaman hyvän tavan mukaan arvioituna menettelyssä ei ole mitään moittimista. Päinvastainen voisi olla totta. Kun kirja on selvästi ja ilmoitetusti romaani eli siis ainakin jossain määrin mielikuvituksen tuotetta, noin kauan sitten kuolleen ihmisen suuhun saa panna lauseita ja hänen julkaisemaansa saa käyttää romaanissa. Erillisiä alaviittauksia ei tietenkään tarvita. Lähteet on mainittu kirjallisuusluettelona, ja se on oikein.

Olen muuten eri mieltä kuin Rajala. Inha ei ollut Lapin valokuvaajana ylittämätön. Itse asiassa hän jätti Lapin käytännössä väliin. Myöskään Paulaharju ei varsinaisesti kunnostautunut isojen näkymien kuvaajana. Sen ajan värkeillä ei päässyt tehoihin. Nykyaikaisillakin se on vaikeaa.

 

 

 

20 kommenttia:

  1. Pari sanaa luettavuudesta.

    Rivipituudesta on vanha nyrkkisääntö -- an alphabet and a half. Oikeasti taitaa olla kyse noin 50--60 kirjasimesta. Se kaikki riippuu vähän tekstityypistä. Me kun luemme sanakuvia, ja toisissa tekstityypeissä sanakuva eli sen tuttuus muotoutuu helpommin kuin toisissa. Kun olemme havainneet rivin viimeisen sanakuvan, on pääkonttorimme kakkososaston muistettava, millainen sanakuva rivin aloitti. Ja sitten siirrytään sellaisen alapuolelle. Jos rivi on liian pitkä, tai joutuu välillä tekemään ihan muuta alkuun siirtyessään -- vaikkapa näpyttelemään sivunuolta ruudulla -- unohtuu se ensimmäisen sanan kuva ja joutuu lukemaan rivinalkuja ajatuksella, joka on kovin vaativaa ja aikaa vievää.

    Typofraagiassa rivillä pysymisen helppouteen vaikuttaa lisäksi riviväli ("keili") -- mitä suurempi, sitä helpompi silmän seurata tyhjää väliä ja osua oikein seuraavaan riviin. Sen vastapainona tietysti paperi maksaa jotakin, ja harvennukset ovat aina painotuksia, jos ne erottuvat tavanomaisesta ladonnasta.

    Sanakuvan lisäksi löytyy sitten rivin hahmottuminen. Se syntyy kirjasinten alalinjasta, ja on helpompaa tajuta päätteellisissä kirjasintyypeissä. Tämä jota luette ei todennäköisesti ole sellainen, vaan tikkumainen, vittuillessaan groteskiksi kutsuttu lajike. Ehkä jokin Helvetican äpärälapsi Arial. Mitä selkeämmin muodostuva rivin alalinja, sitä keveämmän tuntuista silmän kulku. Tästä syystä sarjakuvissa, käsintekstausta matkiva, hyppelehtivä fontti --> lyhyet rivit, teksti saa korostua hitaasti tajuttavaksi. Comic Sans.

    Ja vielä eräs typografinen tekijä. Kirjasin, jolla teksti tehdään, on itsessään viesti, vähän kuin astia jolla ruoka tuodaan eteen. Valittu kirjasin, tutun oloinen tai ilkiän yllättävä, vaikuttaa jokaiseen sanaan joka ymmärretään, pahimmillaan kuin suupielestä koko ajan kuunnellessa valuva sylki. Se taas joka näyttää aivan tavalliselta tekstiltä saattaa olla suuren hionnan ja suunnittelun harkittu lopputulos, ja sellaisen huomaa siitä että sitä ei ollenkaan huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta lisää klassikossa -- Beatrice Warde:
      http://www.arts.ucsb.edu/faculty/reese/classes/artistsbooks/Beatrice%20Warde,%20The%20Crystal%20Goblet.pdf

      Poista
    2. Fonttikysymys tulee iän myötä yhä tärkeämmäksi.

      Skaalautuva haituvaviidakko ei toimi.
      Kiinteää merkkikokoa sen täytyy olla.

      Mikähän siinä ettei samaa kuin millä kirjat painetaan voida pitää vakiona.

      Aina missä mahdollista vaihdan.

      Selaimeen
      näppäin yhdistelmällä sisällön fonttien valikko ja siitä poiminta.
      Olisiko mahdoton homma ?

      Poista
    3. Fonttiskaalaus toimii tiheäresoluutioisella näytöllä, n. 300 pistettä tuumalle.

      Poista
  2. Windows 10 on hyvä ja ihana, helppo asentaa, tulee palmurannan kuva ja kaikkea. Paitsi, että käytän tietokonetta kaikenlaiseen höpöstelemiseen, kuten rahojen vähentämiseen pankkitililtä ja kommentointiin, teen sillä myös musiikkia Finale 2008-ohjelmalla. Sepä ei suostunutkaan toimimaan kunnolla. Hätäpäissäni katsoin netistä, enkä ollut ainoa hätääntynyt. Siellä sanottiin, että ohjelmaversio on niin vanha, että ei pelitä. Peruutin päivityksen, helppoa, eikä kukaan syyllistänyt. Musiikki toimii ja W7 myös.

    VastaaPoista
  3. Christer Kihlman lainasi Siniseen äitiin jäävuoria käsittelevän jakson R.H. Danasilta ja mainitsi kritiikkiin vastatessaan, että Ekelöf oli ottanut kokonaisen Södergranin runon runoelmaansa. He eivät lähteitä ilmoitelleet. Ei luemma voinut uneksiakaan että olisi pitänyt. Oikein.

    VastaaPoista
  4. Olipa hyvä elämäkertaromaani, hämmästyttävän hyvä, oli ensimmäinen reaktio Rajalan kirjan luettuani, ja kieli erinomaista. Sitten aloin aprikoida, kuinka paljon siitä on suoraan Inhan omaa tekstiä, mutta loputkin, siis kaikki on kirjoitettu samaan tyyliin, eloisasti, ja lisäksi kirja on minä-muodossa, siis suoraan päähenkilön suusta. Inha eli elämän, joka kannatti tulla kerrotuksi ja Inha itse muistelluksi, onhan hänen merkkivuotensakin. Nyt tekee mieli lukea Inhaa itseään, kunhan tässä ehtii. Hyvä valinta ehdokkaaksi, samoin Pääskysen Sielut. EG

    VastaaPoista
  5. Inhasta Signe Branderin ja Nikkilän sairaalan kautta asiasta neljänteen: Tiedetäänkö, miksi Brander ylipäätään oli Nikkilässä, jos hän ei, kuten Kansallisbiografia sanoo, ollut sen lajin sairas? Ja toiseksi: missä määrin voidaan olettaa, että Nikkilän ym. vastaavien joukkokuolemat kevätpuolella 1942 olivat ainakin jossain määrin tarkoituksellisia, verrattavissa "arvottoman elämän" tuhoamiseen natsi-Saksassa? Näkee väitettävän, että syynä oli jääminen mustanpörssin tarjonnan ulkopuolelle, mutta ei kai somaattisia sairauksia poteneidenkaan sairaalapotilaiden kuolleisuus vastaavassa määrin kasvanut. Onkohan asiasta missään kirjoitettu?

    VastaaPoista
  6. Ällästikku,älläsdee. Menneitä innovaatioita. Nykyään panostetaan räätälöintiin. (Responsiivisuus, muuntohuumeet) -timo

    VastaaPoista
  7. Asensin myös Windows kympin, kun tuputtivat sitä ilmaiseksi. Ahneusko sen teetti? Tiedä sitten mitä ilmaisuus tässä tapauksessa oikeasti tarkoittaa. Ei se auta, että on ihan rahalla maksetut Offiset ja muut. Kyllä se aikamoinen opettelu on. Mitään etua ainakaan omalle koneenkäyttötavalleni en ole ainakaan vielä havainnut.

    Peilikirjoituksesta sitten. Olin aikamoisen surkea kaunokirjoituksessa keskikoulussa, ainakin opettajani mielestä. Opettajan pedagogiseen arsenaaliin kuului kirjoituttaa minulla peilikirjoitusta, kun se hänen mukaansa paransi mahdotonta käsialaani. Se on edelleen surkea! Olen siis peilikirjoitusta kokeillut.

    Esikoistyttäreni aikoinaan olisi mieluummin lukenut oikealta vasemmalle ja luki ala-asteella jopa paremmin kun kirja oli ylösalaisin. Näköjään isän pahat teot periytyivät tällä tavoin, mutta toivottavasti eivät sentään kolmanteen ja neljänteen polveen.

    Rajalan Inha-kirjaa en ole lukenut, mutta ihmettelen sitä kohua joka on syntynyt siitä että kirja sisältää suoraan päähenkilön omaakin tekstiä. Se tuntuu tämän tyyppisessä kirjassa erittäin perustellulta, varsinkin kun Inha oli erinomainen sanankäyttäjä.

    Inhan jäljillä olin vähän minäkin kun yritin valokuvata Paanajärvellä entisen Mäntyniemen talon tienoilla samaa maisemaa minkä kuuluisa retkeilijä kuvasi sata vuotta aiemmin. Kuvan jouduin ottamaan paljon alempaa rannasta, koska puskittuneessa maisemassa entisestä kohdasta ei enää näkynyt järvelle.

    VastaaPoista
  8. Ilmeisesti Antero Takala ei kelpaa Lapin valokuvaajaksi? Toki hän on myöntänyt kuvanneensa oikeastaan omaa mielenmaisemaansa. Ehkäpä se onkin Lappia kiehtovampi.

    VastaaPoista
  9. >Yllättävää kyllä, arvioinneissa haukuttu verkkoselain Edge on miellyttävä. Firefoxia en enää saa puhtaaksi hyvin häiritsevistä mainoksista ja kilkkeistä, jotka sotkevat näkymän, eikä Chrome ole paljon paremmin turvattavissa.

    En ole Edgeä käyttänyt, mutta näin ihan mielenkiinnosta, mistä mainoksista ja kilkkeistä on kyse?

    VastaaPoista
  10. Tarkennuksena edelliseen, mitä niiden poistamiseen on aiemmin käytetty?

    VastaaPoista
  11. Viimeiset 10 vuotta Linukkaa on devattu ihan ihmiskäyttöiseksi päin. Nörttielitismi kuuluu asiaan akateemis-ammattilaisissa rinkuloissa. Harva kai sitä enää edes jaksaa.

    Ilmainen, toimiva ja laillinen voi viehättää pennitöntä, vaikka käytön intuitio laahaa pari vuotta. Lisenssipankrotin välttäminen puskee siinä määrin, että siellä sinnittelee.

    Iso osa Winukan suosiota kotikäyttösuosiota tällä hetkellä on käännöskelvottomat pelit, eli paskaa lapsille periaatteella cash flow Jenkkilään. Tyylilajina kun usein on Cheek, daisarit ja suolenpätkät vankemmin kuin 90-luvulla, aina pykälää terävämpänä. Markkinointi korvaa sisällön.

    VastaaPoista
  12. Tie turvallisempaan tulevaisuuteen valaistuu taas hiukan kun Suomen ja Ruotsin välille saadaan varmistettua tietoliikenneyhteys "Luottamus" sotatieteen tohtori Jussi Niinistön ansiosta.

    Terrakotta-armeija raportoi sitten salamana 900 000 reserviläiselle lähetetyn herätyskirjeen tuloksista.

    VastaaPoista
  13. Peter von Bagh käytti elämänsä loppuun asti WordPerfectiä. Hänellä oli tietokonevelhoja, jotka mahdollistivat sen.

    VastaaPoista
  14. Hyvin muistan lukutikun ykkösluokalta vuonna 1977. Se oli muovia (väriltään lähellä taivaansineä).

    VastaaPoista
  15. En voi kuin ihailla tapaasi kehua itseäsi olemalla kehumatta. Pari päivää sitten sanoit, että Klinge on ansioitunut myös organisaatioiden kulttuurihistorian kuvaajana. Jätit lukijan muistettavaksi, että oma väikkärisi on juuri tästä aiheesta. Nyt totesit, ettei Inha ole Lapin valokuvaajana ylittämätön. Lukijan tehtäväksi jäi muistaa, että isäsikin kuvasi Lappia, ja aika hyvin, ilmeisesti siis Inhaa paremmin.

    Tekniikka on hieno. Olisinpa joskus tarpeeksi ansioitunut voidakseni käyttää sitä itse.

    VastaaPoista
  16. Luin blokinne Lapin valokuvaajia koskevan osan, ja joku jäi vaivaamaan - Matti Saanio ja hänen ansionsa. Tuntenette asian paremmin kuin tämän viestin lähettäjä, mutta ymmärtääkseni mies oli todellinen taiteilija ja dokumentoija. Puhumme toki eri vuosikymmenistä, kuin Inha ja kumppanit, mutta kuitenkin; Saanio oli yksi niistä kuvaajista, joiden ansiosta valokuvaus hyväksyttiin Suomessa taiteeksi.

    VastaaPoista
  17. Meillä päin Lempäälän Sääksjärvellä 50-luvulla taoimme visapäisiin kalloihimme aakkosia vyörytikulla.

    VastaaPoista